Malediivien historia

• n
• k
• m

Malediivien ensimmäisten asukkaiden uskotaan olevan kotoisin Sri Lankalta. Tulijat olivat buddhalaisia, mutta 1200-luvulla Lähi-idästä tulleiden merenkävijöiden mukana levinnyt islam syrjäytti buddhalaisuuden saaren pääasiallisena uskontona.^[1] Portugalilaiset olivat ensimmäiset eurooppalaiset, jotka saapuivat Malediiveille. He eivät kuitenkaan onnistuneet pitämään saaria kauan hallussaan. Hollantilaiset valtasivat saaret 1600-luvulla, mutta Britit ottivat saaret haltuunsa 1700-luvun lopulla. Malediivit pysyi brittien hallinnassa vuoteen 1965 asti, jolloin maa itsenäistyi.^[1]

Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin kansanäänestyksellä Ibrahim Nasir, joka hallitsi autoritaarisesti vuoteen 1978 asti, jolloin hänet syrjäytettiin. Valtaan noussut presidentti Maumoon Abdul Gayoom hallitsi maata itsevaltaisesti kolmenkymmenen vuoden ajan. Poliittista oppositiota ei ollut ja hän keskitti kaiken vallan itselleen. Häntä vastaan tehtiin kolme vallankaappausyritystä 1980-luvulla, niistä vakavin vallankaappausyritys vuonna 1988 kukistettiin Intian tuella.^[1][2]

2000-luvulla Malediiveilla alettiin vaatia poliittisia uudistuksia ja demokraattisempaa hallintoa. Äänekkäimmäksi demokratian vaatijaksi nousi Mohamed Nasheed. Painostuksen alla Gayoom taipui myöntymään poliittisiin uudistuksiin. Maassa järjestettiin vaalit vuonna 2008 ja Nasheed astui presidentin virkaan. Demokratiakehitys ei kuitenkaan täysin toteututunut ja Nasheed syrjäytettiin presidentin virasta 2012 epäselvissä olosuhteissa. Uusien vaalien jälkeen presidentiksi nousi Gayoomin velipuoli Abdulla Yameen^[3], jota seurasi virassa syksyllä 2018 presidentinvaalit voittanut Ibrahim Mohamed Solih.^[4]

Länsimaalaisten kiinnostus Malediivien arkeologisiin jäänteisiin alkoi 1800-luvun lopulla, kun brittiläinen komissaari H.C.P. Bell Ceylonin virkamieskunnasta oli haaksirikkoisena saarilla vuonna 1879. Hän palasi saarille useita kertoja tutkimaan antiikin buddhalaisia raunioita. Historioitsijat ovat todenneet, että Ceylonista peräisin oleva theravada-buddhalaisuus on 300-luvulta lähtien ollut Malediivien väestön hallitseva uskonto. 1980-luvulla Malediivien hallitus antoi kuuluisan tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin suorittaa maassa kaivauksia arkeologisissa kohteissa. Hän tutki monien atollien muinaisia kumpuja, joita paikalliset kutsuivat nimellä hawitta. Osa hänen löydöksistään on nykyisin esillä Malén kansallismuseossa.^[2]

Heyerdahlin tutkimukset osoittivat, että jo 2000-luvulla eaa. Malediivit oli Egyptin, Mesopotamian ja Indus-kulttuurin merenkävijöiden kauppareiteillä levähdyspaikkana.^[2][5] Heyerdahl uskoo, että ihmiset joita hän kutsui aurinkoa palvoviksi merenkävijöiksi, olivat ensimmäiset saarille aloilleen asettuneet asukkaat. Nimi perustui siihen että nykyään monet Malediivien moskeijat eivät ole julkisivultaan rakennettu kohti Mekkaa, vaan aurinkoa, mikä tuki tätä teoriaa. Koska saarilla oli tilaa ja materiaaleja hyvin vähän, peräkkäiset kulttuurit rakensivat palvontapaikkojaan aiempien perustuksiin. Heyerdahl oletti, että aurinkoa kohti olevat moskeijat rakennettiin edellisen kulttuurin temppelien perustuksiin.^[2] Heyerdahlin tutkimat hawitta-kumpareet olivat hyvin samankaltaisia kuin Sri Lankalta myöhemmin löydetyt buddhalaiset pylväät, stupat. Jotkut akateemiset arkeologit kiistävät Heyerdahlin teoriat.^[5]

On myös olemassa viitteitä aikaisemmista maahanmuuttoajankohdista. Kaakkois-Aasian suunnalta, etenkin Indonesiasta, on ajanlaskun alun tienoilla lähtenyt siirtolaisia Madagaskarille. Nämä ihmiset ovat luultavasti matkalla pysähtyneet Malediiveilla. Malediiveilla on nähtävissä kaakkoisaasialaisia piirteitä kulttuurissaan ja esineissään ja saarilla kasvatetaan kaakkoisaasialaisia kasveja kuten taaroa. Malediiveilla on vieraillut myös Pohjois-Intian, nykyisen Gujaratin alueelta kotoisin olevia merenkävijöitä. He asettuivat Sri Lankalle noin vuonna 500 eaa. Malediiveilla on havaittu suoraa kulttuurivaikutusta pohjoisintialaisista veneenrakennusmenetelmistä ja Maurya-valtakunnan aikaisista hopeakolikoista. On mahdollista että Gujaratin suunnalta tulleet merenkävijät olivat Malediiveilla haaksirikkoisina, tai pakolaiset asettuivat saarille asumaan, kuten he tekivät Sri Lankalla ennen tamili-malayalam väestön nousua.^[6]

Nykyään uskotaan yleisesti että ensimmäiset saarille asettuneet ihmiset olivat Sri Lankalta ja Etelä-Intiasta kotoisin olleita tamileita ja sinhaleeseja, jotka saapuivat 500-luvulla. Uskonnoltaan he olivat buddhalaisia^[7][1] Malediivilaisten legendojen mukaan saarien Raa-atollilla pysähtyi srilankalainen prinssi ja hänen vaimonsa, joita pyydettiin asettumaan saarille hallitsijointa. Kuningas Koimala asettui Giraavaru-heimon luvalla Malén atollille, mihin hän perusti kuningaskuntansa 1100-luvulla. Giraavarun saari sijaitsee Pohjois-Malén atollien länsipuolella.^{[8][9][10][11]}

Malediiveilla on vieraillut saarten strategisen sijainnin vuoksi Lähi-idästä kotoisin olleita kauppiaita. Heitä houkutteli Malediiveille myös saarilta saatavat kotilonkuoret, joita käytettiin maksuvälineinä Aasiassa ja Itä-Afrikassa. Arabikauppiaat alkoivat 900-luvulla kulkea Malediivien kautta matkoillaan Aasiaan. Arabikauppiaiden mukana saarille levisi islam. Vuonna 1153 viimeinen buddhalainen kuningas kääntyi islaminuskoon ja otti arvonimekseen islamilaisen hallitisjanimen sulttaani. Islamiin kääntyminen ei ollut täysin rauhanomaista, sillä historialliset lähteet ovat osittaneet että buddhalaismunkkeja teloitettiin ja luostareita ja buddhalaisia monumentteja tuhottiin.^[2][5]

Portugalilaiset olivat ensimmäiset eurooppalaiset, jotka saapuivat Malediiveille. Portugalilaiset saapuivat vuonna 1558 ja he hallitsivat Malediiveja Intian länsirannikolta Goalta käsin. Portugalilaiset eivät hallinneet saaria kauan, sillä paikalliset sulttaanit onnistuivat ajamaan heidät pois parinkymmenen vuoden kuluttua. Seuraavat eurooppalaiset Malediiveilla olivat hollantilaiset, jotka valloittivat Ceylonin 1656 ja samalla myös Malediivit otettiin Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian hallintaan. Britit karkottivat hollantilaiset Ceylonilta vuonna 1796 ja samalla Malediivit otettiin Britannian suojelualueeksi. Malediivien asema Britannian protektoraattina vahvistettiin virallisesti vuonna 1887, jolloin sulttaani hyväksyi brittiläisten vaikutusvallan saarten ulkopolitiikassa ja puolustuksessa. Saarten sisäiseen hallintoon britit eivät puuttuneet ja sulttaani pysyi vallassa.^[2][1]

Sulttaani pysyi vallassa aina vuoteen 1953 saakka, jolloin maa julistettiin tasavallaksi. Maan ensimmäisenä presidenttinä toimi Muhammad Amin Didi. Hän tuli kuitenkin epäsuosituksi naisten oikeuksien tukemisen vuoksi ja islamilaiset konservatiivit syrjäyttivät hänet, ja sulttaanikunta perustettiin uudelleen vuonna 1954.^[2]

Malediivien poliittiseen historiaan vaikutti 1950-luvulta lähtien brittiarmeijan läsnäolo saarilla. Sulttaanikunnan uudelleen perustaminen vuonna 1954 jatkoi brittien läsnäoloa. Kaksi vuotta myöhemmin britit saivat luvan perustaa sodan ajan lentokentän Ganin saarelle, maan eteläisimmälle Addun atollille. Sopimus velvoitti britit maksamaan Malediiveille 2000 puntaa vuodessa. Vuonna 1957 Malediivien pääministeri Ibrahim Nasir vaati sopimuksen tarkastamista, vuokra-ajan lyhennystä ja vuokran korotusta. Nasir oli vastuunalainen sulttaani Muhammad Farid Didille, mutta eteläisimmät atollit hyötyivät brittien läsnäolosta ja he vastustivat Nasirin vaatimuksia.

Maa ajautui sisäisiin kiistoihin, kun eteläisimmät atollit ja Nasirin hallinto ajautuivat erimielisyyksiin Addun atollin vuokrasopimuksen ehdoista. Eteläisimmät saaret katkaisivat siteensä muihin Malediiveihin ja julistatuivat Suvadivien tasavallaksi. Vuonna 1962 Nasir lähetti Malélta tykkiveneitä rauhoittaakseen tilanteen ja kukistaakseen hänen hallintoaan vastustavat kapinalliset. Kapinajohtaja Abdulla Afif Didi pakeni Seychelleille.^[2]

Malediivit itsenäistyi Britanniasta vuonna 1965, jolloin sulttaanikunta lopetettiin lopullisesti ja maassa pidettiin kansanäänestys kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1968. Presidentiksi valittiin Ibrahim Nasir. Pääministeriksi hän nimesi Ahmed Zakin. Uudelleen Nasir valittiin presidentiksi epäsuoralla vaalitavalla vuonna 1973, ja samalla presidentin virkakautta pidennettiin viiteen vuoteen. 1970-luvulla Malediivit joutui taloudellisiin vaikeuksiin kun Sri Lankan markkinat Malediivien päävientituotteelle kalalle romahtivat. Ongelmia lisäsi vuonna 1975 brittien päätös sulkea lentokenttänsä uuden politiikkansa mukaisesti, missä se hylkäsi Suezin kanavan itäpuolella sijaitsevien alueiden puolustusvelvoitteensa. Taloudelliset vaikeudet aiheuttivat Nasirin hallituksen suosion laskun. Maan pääministeri Ahmad Zaki pidätettiin ja karkotettiin syrjäiselle atollille, tulkintojen mukaan hänen suuri suosionsa uhkasi Nasirin puolueryhmää.^[2] Autoritaarisesti hallinnut Nasir syrjäytettiin kahdenkymmenen vuoden vallassaolon jälkeen vuonna 1978, jolloin hän pakeni Singaporeen.^[2][1] Seuranneissa tutkimuksissa ilmeni, että hänen mukanaan katosi miljoonia dollareita valtion varoja.^[2]

Vuonna 1978 Nasirin seuraajaksi valittiin Malediivien YK:n suurlähettiläs Maumoon Abdul Gayoom. Hänen tavoitteenaan oli ensisijaisesti kehittää Malediivien köyhimpiä saaria. Samana vuonna Malediivit liittyi kansainväliseen valuuttarahastoon IMF:n ja maailmanpankkiin. Gayoomin edeltäjä Nasir oli ensimmäinen, joka havaitsi Malediivien merkittävän matkailupotentiaalin, mutta turismi lisääntyi merkittävästi vasta Gayoomin hallintokaudella 1980-luvulla. Malediivien väestö näytti hyötyvän lisääntyneestä turismista ja ulkomaisten yhteyksien lisääntymisestä. Gayoomin suosio kansan keskuudessa säilyi vahvana, vaikka häntä vastaan suoritettiin vallankaappausyrityksiä vuosina 1980, 1983 ja 1988.^[2] Gayoomin hallinto ei hyväksynyt minkäänlaista poliittista oppositiota. Poliittiset puolueet kiellettiin ja lehdistönvapautta rajoitettiin. Gayoom toimi sekä presidenttinä armeijan päällikkönä.^[5]

Vuosien 1980 ja 1983 vallankaappausyritkset Gayoomia vastaan eivät olleet vakavia, mutta vuoden 1988 vallankaappausyritys oli vakavampi. Vuonna 1988 Sri Lankasta hyökkäsi noin 80 tamilitiikereiden sissijärjestön sotilasta Malélle. Samansuuruinen sissijoukko oli saapunut naamioituneena Maléen jo aiemmin. Kapinallisjoukot saivat haltuunsa saaren lentokentän, mutta he eivät saaneet vangittua presidentti Gayoomia, jonka onnistui paeta kapinallisia. Gayoom pyysi Intian, Yhdysvaltain ja Ison-Britannian väliintuloa. Intian pääministeri Rajiv Gandhi lähetti välittömästi 1600 miehen vahvuisen armeijan Gayoomin avuksi. Alle vuorokaudessa intialaisjoukot saapuivat Maléen ja srilankalaississit pakenivat rahtialukselleen ja takaisin Sri Lankaan. Sissijoukot jotka eivät ehtineet pakoalukselle ajoissa, oli äkkiä saarrettu. Taisteluissa raportoitiin kuolleen 19 ihmistä, ja myös useita panttivankeja kuoli. Kolme päivää myöhemmin intialaiset saivat kiinni paenneet kapinalliset lähellä Sri Lankan rannikkoa ja heidät vietiin Malediiveille oikeudenkäyntiin. Presidentti Gayoom muutti heille langetetut kuolemantuomiot elinkautiseksi vankeudeksi. Vallankaappausyrityksen taustalla oli malediivilainen liikemies Abdullah Luthufi, joka hoiti maatilaa Sri Lankalla.^[2]

Gayoom hallitsi Malediiveja diktatuurisella otteella ja poliittisia puolueita ei ollut.^[1][3] Hänen valtakautensa myöhemmässä vaiheessa maassa nousi demokraattisia uudistuksia vaativaa poliittista liikehdintää. Vuodesta 2003 lähtien maassa nähtiin useita hallituksen vastaisia mielenosoituksia, joissa vaadittiin poliittisia uudistuksia ja vapauksia. Merkittäväksi Gayoomin vastustajaksi nousi Mohamed Nasheed. Nasheed vangittiin yhteensä 16 kertaa Gayoomin hallintokaudella. Pystyäkseen vaikuttamaan asioihin, hän perusti Malediivien demokraattisen puolueen maanpaossa vuonna 2003. Hänen aktivisminsa vuoksi Gayoom toteutti poliittisia uudistuksia, jotka huipentuivat uuden perustuslain julkistamiseen vuonna 2008. Sen mukaan Malediivit on islamin periaatteisiin perustuva demokraattinen tasavalta. Maassa laajennettiin poliittisia vapauksia, luvattiin riippumaton oikeuslaitos ja perustettiin ihmisoikeus- ja korruptionvastaiset valiokunnat. Muutaman kuukauden kuluttua maassa järjestettiin ensimmäiset monipuoluevaalit, jotka nostivat Mohamed Nasheedin presidentiksi. Malediivit siirtyi kolmen vuosikymmen autoritarismin jälkeen demokratiaan pääosin rauhanomaisesti.^[3]

Nasheed toteutti hallintokaudellaan sosiaalisia hankkeita, kuten julkisen lauttaliikennejärjestelmän rakentamisen ja yleisen terveydenhuollon. Hän myös julkisti suunnitelman Malediivien hiilineutraaliuden saavuttamisesta vuosikymmenen aikana. Tämä oli yksi hänen keinoistaan varoittaa kansainvälistä yhteisöä Malediivien ahdingosta, sillä saaret ovat vaarassa joutua veden alle ilmastonmuutoksen ja merenpinnan nousun vuoksi. Hänen suunnitelmissaan Malediiveille perustettiin rahasto uuden kotimaan hankkimiseksi Malediivien väestölle suuremmasta valtiosta, kuten Intiasta tai Australiasta.^[3][12]

Maan sisäpolitiikassa Nasheed kohtasi pian kasvavia ongelmia. Hänellä ei ollut parlamentaarista enemmistöä, minkä vuoksi hän oli altis kiistoille oppositiopuolueen kanssa. Maa ajautui poliittisiin kriiseihin, kun parlamentti ja oikeuslaitos eivät tukeneet hallituksen politiikkaa. Poliittisten tarkkailijoiden mukaan monet korkeimman oikeuden tuomarit olivat hyötyneet asemastaan Gayoomin kaudella, ja he pysyivät tosiasiassa entisen hallinnon alaisena, jotka estivät korruptio- ja kavallustapausten käsittelyt. Tärkeitä oikeudellisia uudistuksia maassa ei toteutettu ja laajamittainen epätasa-arvo jatkui. Tämä johti tyytymättömyyteen Nasheedia kohtaan ja hänen hallintoaan syytettiin huonosta taloushallinnosta raaka-aineiden hintojen nousun ja huonon taloudellisen tilanteen myötä. Tilanne paheni vuonna 2012, kun huonon taloudellisen tilanteen lisäksi Nasheed määräsi armeijan pidättämään maan rikosoikeuden ylituomarin. Nasheed perusteli tämän välttämättömänä sillä ylituomari oli jättänyt huomiotta korruptiosyytökset ja kumonnut oman alaisensa pidätysmääräyksen. Nasheedin vastustajat näkivät pidätyksen poliittisesti motivoituneena ja protestit Nasheedia vastaan Maléssa kiihtyivät. Maan poliisiviranomaiset puolustivat mielenosoittajia ja lopulta Nasheed erosi virastaan. Myöhemmin hän on väittänyt, että hän joutui eroamaan aseella uhattuna. Nasheedin kiistanalaisen eron jälkeen valta luovutettiin varapresidentti Mohamed Waheed Hassanille. Nasheedin tukijat kukistettiin väkivaltaisesti.^[3]

Maassa pidettiin uudet vaalit vuonna 2013 ja predidentiksi valittiin Abdulla Yameen, joka on entisen presidentti Gayoomin puoliveli. Yameen ilmoitti hänen hallintonsa tärkeimmän painopisteen olevan talouden vakauttaminen ja työpaikkojen luominen. Nasheedin kaudella maan ulkopolitiikka suuntautui länsimaihin, mutta Waheedin kaudella maa on lisännyt sitoutumistaan Kiinan kanssa. Sisäpolitiikassa on nähty antilänsimaisen retoriikan nousua ja Yameen on käyttänyt islamia maan identiteettipolitiikan välineenä, ratkaisuna länsimaiden yrityksille heikentää Malediivien kansallista suvereniteettiä. Yameenin kaudella maan yhteiskunnallinen tilanne muuttui poliittisesti vakaammaksi ja hänen hallintonsa ei ole kärsinyt yhtä paljon eri instituutioiden häirinnästä kuin Nasheedin aikana. Muutos on kuitenkin tapahtunut demokratian kasvun kustannuksella. Nähtäväksi jää mihin suuntaan Malediivien demokratia on kehittymässä. Vuonna 2015 Nasheed tuomittiin 13 vuoden vankeuteen. Kansainvälisessä yhteisössä monet pitivät tätä uuden hallituksen pyrkimyksenä poistaa potentiaalinen poliittinen vastustus.^[3][13]

Marraskuussa 2018 Ibrahim Mohamed Solih vannoi virkavalansa Malediivien uutena presidenttinä. Hän oli voittanut presidentinvaalit syyskuussa 2018 ja oikeus oli hylännyt väistyvän presidentin Abdulla Yameenin valitukset vaalituloksesta. Uusi presidentti Salih lupasi puuttua maassa rehottavaan korruptioon sekä selvittää edeltäjänsä valtakaudella tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia. Yameenin valtakaudella vuosina 2013-2018 opposition edustajia oli vangittu ja ajettu maanpakoon. Yameen ei ollut paikalla Solihin virkaanastujaisissa, joissa sen sijaan olivat paikalla Yameenin aikana vankilaan tekaistujen ja poliittisesti motivoituneiden syytteiden takia joutuneet entiset presidentit Maumoon Abdul Gayoon ja Mohamed Nasheed. Paikalla oli myös Intian pääministeri Narendra Modi. Malediivien ja Intian välit olivat viilentyneet presidentti Abdulla Yameenin valtakaudella, sillä Malediivit lähentyi Kiinaa, joka investoi maahan runsaasti. Presidentti Solih sanoi jatkossa Intian olevan taas Malediivien tärkein kumppani.^[14]

Malediivien korkein oikeus kumosi entisen presidentin Mohamed Nasheedin saaman 13 vuoden vankeustuomion jo 10 päivää uuden presidentin virkaanastujaisten jälkeen.^[15]

Marraskuussa 2019 entinen presidentti Abdulla Yameen tuomittiin rahanpesusta viideksi vuodeksi vankeuteen. Syyttäjän mukaan yksityisen yrityksen maksama huomattava summa, joka oli tarkoitettu maan turismi-elinkeinoon, meni Yameenin omalle pankkitilille. Yameen itse kiisti syytteet.^[16]

Aasian valtioiden historia

Afganistan	Arabiemiraatit	Armenia	Azerbaidžan	Bahrain	Bangladesh	Bhutan	Brunei
Etelä-Korea	Filippiinit	Georgia	Indonesia	Intia	Irak	Iran	Israel
Itä-Timor	Japani	Jemen	Jordania	Kambodža	Kazakstan	Kiina	Kirgisia
Kuwait	Laos	Libanon	Malediivit	Malesia	Mongolia	Myanmar	Nepal
Oman	Pakistan	Palestiina	Pohjois-Korea	Qatar	Saudi-Arabia	Singapore	Sri Lanka
Syyria	Tadžikistan	Taiwan	Thaimaa	Turkki	Turkmenistan	Uzbekistan	Venäjä
Vietnam	Hongkong	Macao