Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.

Siirry kirjaimeen → A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö

(15. marraskuuta 1892 Laitila – 22. elokuuta 1972) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat tilallinen Frans Oskar Vahala ja Maria Kristina Kause. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Tyyne Aleksandra Helanderin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt maanviljelijä Raisiosta liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 3. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi joukkueenjohtajaksi 2. Krenatöörirykmentin Savon pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Hillosensalmella (Mouhu), Lylyssä, Korkeakoskella ja Lempäälässä sekä Tampereella, missä hän haavoittui 26. maaliskuuta 1918. Sisällissodan jälkeen hän palveli aluksi 2. Krenatöörirykmentin täydennyspataljoonassa ja myöhemmin Suomenlinnan vartiopataljoonassa. Armeijasta hän erosi 15. syyskuuta 1918 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön 1. marraskuuta 1919, missä hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi. Tehtävää hän hoiti 1. toukokuuta 1920 saakka, jonka jälkeen hän astui uudelleen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin koulutusaliupseeriksi Porin rykmentin 1. konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1925 alkaen 4. komppaniaan ja edelleen 18. elokuuta 1928 alkaen 2. pataljoonan rehuvarastonhoitajaksi. Radioaliupseeriksi rykmentin viestiosastoon hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1934. Uudelleen hän erosi armeijasta 9. elokuuta 1934 ja ryhtyi maanviljelijäksi omistamalleen pientilalle Raisioon. Rehumestarikurssin hän suoritti vuonna 1930. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918, Vääpeli 15. syyskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Väinö Heikki Vainio

Kalle Eemili Eliaanpoika Vainionpää

(28. lokakuuta 1896 Viipuri – 21. elokuuta 1919 Sortavala) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Tuomas Vakkilainen ja Helena Parikka. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 opettaja Fanny Matilda Lassilan kanssa. Juhana Vakkilainen oli neljä luokkaa Viipurin suomalaista yhteiskoulua käynyt liikeapulainen, Hän käytti nimeä Hannes ja liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 12. tammikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hänet siirrettiin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917 ja osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi). Hän saapui Suomeen 8. joulukuuta 1917 aselaiva S/S Equityn 2. retkellä Aspuskäriin Merikarvialle. Hän matkusti Uuden metsätoimiston määräyksestä Viipuriin, missä toimi suojeluskunnan kouluttajana. Hän osallistui Venäjänsaaren retkelle joukkueenjohtajana 3. komppaniassa ja otti osaa taisteluihin Säiniöllä ja Kämärällä. Venäjänsaaren retken jälkeen hänet komennettiin Karjalan armeijakunnan 1. pataljoonan konekiväärikomppaniaan ja 28. maaliskuuta 1918 lähtien 2. Karjalan rykmentin 2. konekivääriosaston päälliköksi. Hän otti osaa taisteluihin Antrealla, Pullilassa ja Ahvolassa. Sisällissodan jälkeen hän palveli 3. konekiväärikomppanian päällikkönä 2. Karjalan rykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Laatokan jalkaväkirykmentti n:o 6. Armeijasta hän erosi 28. joulukuuta 1918 ja jatkoi lokakuussa 1918 aloittamaansa Joroisten ja Muolaan suojeluskuntien paikallispäällikön tehtävää, kunnes liittyi kevättalvella vuonna 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä toimi 1. rykmentin 2. pataljoonan konekiväärikomppanian päällikkönä. Hän otti osaa mm. Aunuksenkaupungin ja Tuuloksen rintaman taisteluihin. Hänen vaimonsa osallistui Aunuksen retkeen ja sai surmansa Tuuloksessa vahingonlaukauksesta 24.6.1919. Jääkäriluutnantti Hannes Vakkilainen ampui itsensä surun murtamana Sortavalan seurahuoneella 21. elokuuta 1919.^[1] Ylennykset: Vänrikki 13. maaliskuuta 1918, Luutnantti 28. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen muistomitali, Jääkärimerkki.

Johan Albert Valli

(21. syyskuuta 1892 Parainen – 29. tammikuuta 1940) oli suomalainen reservin luutnantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Herman Wallin ja Maria Abrahamintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Jenny Amanda Läikkeen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja viisi luokkaa Turun suomalaista lyseota ja toimi tullilaitoksen palveluksessa, kunnes liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 16. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 14. toukokuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 21. marraskuuta 1916. Hän jäi Saksaan pataljoonan kotiuduttua helmikuussa 1918. Suomeen hän palasi 26. marraskuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen vääpelinä 30. kesäkuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Porin rykmentin 1. komppaniaan. Hänet määrättiin 30. maaliskuuta 1920 rykmentin rehumestariksi ja siirrettiin 9. marraskuuta 1922 nuoremmaksi upseeriksi Kajaanin sissipataljoonaan ja edelleen 27. tammikuuta 1923 Porin rykmenttiin ja 24. helmikuuta 1926 alkaen 2. Erilliseen konekiväärikomppaniaan, josta hän sai siirron 31. maaliskuuta 1928 Uudenmaan rykmenttiin ja edelleen 5. heinäkuuta 1928 jälleen Porin rykmenttiin, missä toimi nuorempana upseerina ja talouspäällikön apulaisena. Armeijasta hän erosi 28. kesäkuuta 1933. Reserviupseerikoulu hän suoritti vuonna 1921. Hän kuoli Turun ilmapommituksessa talvisodan aikana ja hänet haudattiin Turun sankarihautaan. Ylennykset: Vääpeli 30. kesäkuuta 1919, Reservin vänrikki 25. lokakuuta 1922, Reservin luutnantti 28. toukokuuta 1926. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Akseli Aleksanteri Valtimo ent. Puls

(18. helmikuuta 1895 Sortavalan maalaiskunta – 22. huhtikuuta 1935) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat puutyömies Juho Valtonen ja Greta Häkkinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1930 Olga Väyrysen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt puuseppä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 12. tammikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluissa. Hänet komennettiin Altonan työosastoon 22. helmikuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Hän palasi Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 12. joulukuutakuuta 1918 korpraalin vakanssilla ja hänet sijoitettiin Laatokan jalkaväkirykmentti n:o 6:n 3. pataljoonan täydennyskomppaniaan, josta hän erosi 1. helmikuuta 1919, jonka jälkeen hän työskenteli puuseppänä Sortavalassa. Hän astui uudelleen armeijan palvelukseen kersanttina 1. kesäkuuta 1926 ja hänet sijoitettiin 2. Erilliseen merilentolaivueeseen, missä hän toimi puuseppänä. Ylennykset: Korpraali 12. joulukuuta 1918, Kersantti 1. kesäkuuta 1926.

Väinö Lahja Rikhard Valve

(13. elokuuta 1893 Ylivieska – 9. huhtikuuta 1951 Kanada) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Vanha-aho ja Eveliina Pajukoski. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Hilda Maria Tuomaantytär Kallion kanssa. Tämä kaksi luokkaa kansakoulua käynyt ylivieskalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 31. lokakuuta 1915, josta hänet laskettiin sotapalvelukseen kelpaamattomana siviilitöihin 5. huhtikuuta 1916. Hän palasi Suomeen syksyllä 1918 ja toimi sen jälkeen työmiehenä Ylivieskassa. Hän muutti Kanadaan vuonna 1926, missä toimi metsätyöniemenä nimellä Henry Aho. Hänet on haudattu Cochraneen Onttarioon Kanadaan.

(käytti Saksassa peitenimeä Johansson), (17. toukokuuta 1897 Kemi – 4. kesäkuuta 1957) oli suomalainen jääkärivääpeli ja Viron armeijan vänrikki. Hänen vanhempansa olivat muurari Juho Jalmari Vanhala ja Sofia Kaisa Elisabet Lummi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Maria Irene Klippin kanssa. Tämä Tornion kansakoulun käynyt torniolainen tullivartija liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 30. elokuuta 1915.Hänet laskettiin pataljoonasta lomalle ja hän oleskeli sen jälkeen Pohjois - Ruotsissa ja Norjassa. Suomeen hän palasi helmikuun alkupuolella vuonna 1918 ja siirtyi Tornion poliisilaitokselle ylimääräiseksi poliisikonstaapeliksi 18. helmikuuta 1918 ja palveli laitosta 1. toukokuuta 1918 saakka. Armeijan palvelukseen hän astui myöhemmin 2. Jääkärirykmentin Vaasaan sijoitettuun täydennyspataljoonaan, josta hänet siirrettiin 31. toukokuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmenttiin, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina eri komppanioissa. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja liittyi 31.1.1919 viron vapaussotaan lähteviin joukkoihin. Viron vapaussodassa hän palveli 31. maaliskuuta 1919 saakka. Viron armeijassa hänet oli sijoitettuna aluksi kapteenin vakanssilla Hiukan kenttätykistöpatteriin ja maaliskuusta 1919 alkaen Viron merijalkaväen 2. pataljoonaan. Hän otti osaa Viron vapaussodan taisteluihin Narvassa ja Marienburgissa. Viron vapaussodan jälkeen hän siirtyi vuonna 1921 myymälänhoitajaksi SOK:n osuuskauppaan, ja toimi myöhemmin vuodesta 1930 alkaen itsellisenä kauppiaana ensin Karkkilassa vuoteen 1937 saakka ja myöhemmin Tuusulan Järvenpäässä aina vuoteen 1957 saakka. Talvisotaan Vanhala osallistui komppanianvääpelinä Jalkaväenkoulutuskeskus 4:ssä ja jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin talousaliupseeriksi Kenttätykistörykmentti l:een. Hänet haudattiin Järvenpäähän. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 11. tammikuuta 1916, Aliupseeri 31. toukokuuta 1918, Vääpeli 28. elokuuta 1918, Viron armeijan Vänrikki 31. tammikuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk. (1918 ja 1941), Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Emil Johannes Vanninen

(3. syyskuuta 1897 Vaasa – 13. helmikuuta 1929) oli suomalainen jääkärivänrikki ja Viron armeijan luutnantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Justus Vantunen ja Sanna Maija Välimäki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Lydia Alina Syväojan kanssa. Tämä neljä luokkaa Vaasan suomalaista reaalilyseota käynyt opiskelija liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 10. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 2. Krenatöörirykmentin 3. Seinäjoen pataljoonan 3. komppaniaan. Hän haavoittui Länkipohjan taistelussa 16. maaliskuuta 1918 ja palasi parannuttuaan takaisin pataljoonaan, toimi sen jälkeen 1. komppanian päällikkönä ja otti osaa Lempäälän ja Vesilahden taisteluihin. Sisällissodan jälkeen hän palveli nuorempana upseerina 2. Krenatöörirykmentistä muodostetussa Viipurin vartiopataljoonassa, josta hänet siirrettiin 20. lokakuuta 1918 Terijoen rajavartiopataljoonaan. Armeijasta hän erosi 28. joulukuuta 1918 ja liittyi Viron vapaussotaan, jossa toimi joukkueenjohtajana Ensimmäisen suomalaisen vapaajoukon 5. komppaniassa. Viron vapaussodasta palattuaan hän toimi suojeluskuntajärjestössä paikallispäällikkönä ensin Lempäälässä ja sen jälkeen Jalasjärvellä sekä Uudessakaupungissa, kunnes hänet nimitettiin 1. marraskuuta 1921 Turun suojeluskuntapiirin asemestariksi. Hän erosi suojeluskuntajärjestöstä 15. toukokuuta 1922, mutta liittyi takaisin 23. marraskuuta 1922 ja sai paikan paikallispäällikkönä Kemin maalaiskunnan suojeluskunnassa. Tehtävästä hän erosi 1. helmikuuta 1925. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918, Vänrikki 18. maaliskuuta 1918, Luutnantti Viron armeijassa 28. joulukuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Viron Vapaussodan muistomitali.

(23. maaliskuuta 1897 Pyhäranta – 5. huhtikuuta 1926) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Fransiina Varjo, o.s. Sjölund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Hellä Siviä Toivosen kanssa. Tämä pyhärantalainen merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 29. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet lähetettiin Altonan työosastoon 1. joulukuuta 1916, mistä hänet laskettiin elokuussa siviilitöihin. Suomeen hän palasi vuonna 1919 ja toimi sen jälkeen työmiehenä Pyhärannassa. Hän hukkui 5. huhtikuuta 1926 ja haudattiin Pyhärantaan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Aarne Tauno Varonen

(10. kesäkuuta 1880 Kauhava – 23. lokakuuta 1955) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Iisakki Varpula ja Sanna Maria Orrenmaa. Varpula kävi kansakoulun ja Ilmajoen kansanopiston vuosina 1898 - 1899. Hän työskenteli maanviljelijänä Kauhavalla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 17. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse - joella ja Riianlahdella sekä Aa – joella. Varpula saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen Varpula palveli edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti n:o 3. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 7. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 3. elokuuta 1918 ja siirtyi liikemieheksi, kunnes viimein vuonna 1930 asettui viljelemään maata Kurikkaan. Hän toimi myös Kurikan suojeluskunnan esikunnassa sivutoimenaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 9. heinäkuuta 1918, Vääpeli 3. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodanmuistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(6. maaliskuuta 1893 Iisalmen maalaiskunta – 18. heinäkuuta 1965) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat poliisikonstaapeli Johan Vartiainen ja Helena Piippo. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Aina Elina Grönlundin kanssa.

Vartiainen kävi kansakoulun ja työskenteli puuseppänä Helsingissä ennen kuin lähti keväällä vuonna 1916 kolmen ystävänsä kanssa Helsingistä matkaan ja heidän tavoitteensa oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Jääkäripataljoona 27. Tämä matka ei alkanut heidän osaltaan mairittelevasti vaan he joutuivat santarmien pidättämäksi Haukiputaalla ja heidät kuljetettiin suoraan Oulun lääninvankilaan. Oulusta heidät kumminkin tutkimusten jälkeen vapautettiin ja he palasivat takaisin Helsinkiin. Yrittänyttä ei toki laiteta vaan Vartiainen lähti uudelleen matkaan kesällä 1917 ja tavoitteena oli alkuperäinen päämäärä, mutta kesken matkaa hänet komennettiin jääkärietapilta Tukholmasta tiedustelu ja vakoilutehtäviin Helsinkiin. Helsingissä hän toimi vakoilun lisäksi myös jääkärivärvärinä. Vihdoin hän pääsi toteuttamaan aikeensa ja hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 18. elokuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 2. komppaniaan 26. syyskuuta 1917. Vartiainen saapui niin myöhään Saksaan, että hän ei kerinnyt osallistumaan pataljoonan rintamakomennuksiin vaan jäi Saksassa ilman rintamakomennusta.

Vartiainen saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) jefreitteriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin ryhmänjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 26. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Rotanpesällä ja Viipurissa.

Sisällissodan jälkeen Vartiainen palveli koulutusaliupseerina 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, joka tunnettiin myöhemmin ensin nimellä Pohjolan jääkäripataljoona ja myöhemmin Kajaanin sissipataljoona. Hänet siirrettiin 2. marraskuuta 1918 alkaen Terijoen rajavartiopataljoonaan, josta hän siirtyi pataljoonan mukana edelleen 8. helmikuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmenttiin ja toimi Terijoen rajavartiopataljoonassa kenttävartion päällikkönä ja kenttävartioiden tarkastajana ja myöhemmin 1. komppaniassa vääpelinä. Armeijasta hän erosi 30. lokakuuta 1920 ja mutta astui uudelleen palvelukseen jo 15. joulukuuta 1920 ja hänet sijoitettiin komppanianvääpeliksi Autopataljoonaan, josta hän siirtyi 1. lokakuuta 1921 alkaen vääpeliksi Hyökkäysvaunurykmentin 1. patteristoon ja 1. heinäkuuta 1923 alkaen asentajaksi samaan patteriin. Armeijasta hän erosi toistamiseen 30. huhtikuuta 1926 ja siirtyi Helsingin lääninvankilaan puuseppäosaston ylimääräiseksi työmestariksi ja oli tehtävässä 1. kesäkuuta 1931 saakka, jonka jälkeen hän työskenteli 2. kesäkuuta 1931 alkaen puuseppänä Valtion lentokonetehtaalla vuoteen 1936 saakka, josta pari viimeistä vuotta hän työskenteli kellukeosaston esimiehenä.

Vartiainen osallistui talvisotaan komppanianvääpelinä Panssarikoulutuskeskuksessa. hänet haudattiin Helsinkiin. Vartiainen kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja monttöörikurssin vuonna 1923. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 26. maaliskuuta 1918, Vääpeli 14. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Suojeluskuntain ansiomitali, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(17. helmikuuta 1888 Kauhava – 2. tammikuuta 1969) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Varvas ja Anna Kaisa Hernesaari. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Laimi Loviisa Perälän kanssa. Varvas työskenteli työmiehenä Kauhavalla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 16. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoona rintamakomennuksen jälkeen 2. marraskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Varvas palasi 1. maaliskuuta 1918 Tornion, mistä hänet komennettiin sisällissotaa käyvään Suomen Valkoiseen armeijaan aluksi 1. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan, mistä hänet siirrettiin kuormastoaliupseeriksi 1. Jääkäriprikaatin esikuntaan. Varvas saapui esikunnan mukana Messukylään, mutta joutui sairastuttuaan sairaalahoitoon. Hänet vapautettiin lopullisesti armeijan palveluksesta 18. helmikuuta 1919 hänen sairauden johdosta. Varvas toimi sen jälkeen työmiehenä Kauhavalla. Varvas osallistui talvisotaan varikonpäällikkönä 9. Divisioonan pioneerivarikolla, jonka jälkeen hän siirtyi vartiomieheksi Kokkolan varikolle. Hänet on haudattiin Kauhavan jääkärihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli keväällä 1918. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Jarl Olof Vegelius

(20. kesäkuuta 1892 Kirvu – 3. huhtikuuta 1918 Tampere) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Veijalainen ja Helena Laalo. Tämä kansakoulun käynyt Kirvulainen maanviljelijä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 18. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla asemasotaan Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan ryhmänjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja otti osaa taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella, missä hän kaatui taistelussa 3. huhtikuuta 1918 ja haudattiin Kirvun sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Lahja Veijola

(1. tammikuuta 1891 Lapua – 27. syyskuuta 1968) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Aukusti Juho Veikkola ja Maria Sofia Ketola. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Maria Ämmälän kanssa. Veikkola kävi kansakoulun ja Ilmajoen kansanopiston vuosina 1910 – 1911. Hän työskenteli maanviljelijänä Lapualla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 23. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Veikkola saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin komppanianvääpeliksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella Kuokkalassa. Sisällissodan jälkeen Veikkola palveli edelleenkin 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Hän toimi rykmentissä vääpelinä 6. komppaniassa. Hänet siirrettiin 19. lokakuuta 1918 alkaen vääpeliksi 2. konekiväärikomppaniaan, mistä hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Lapuan suojeluskuntaan. Lapuan suojeluskunnasta hän erosi ja siirtyi Petsamon rajavartioston palvelukseen 1. maaliskuuta 1922. Rajavartiostossa hän palveli 1. syyskuuta 1922 asti, jolloin hän erosi ja muutti Lapualle ja ryhtyi viljelemään maata. Vuonna 1928 hän haki ja sai töitä asentajana Valtion patruunatehtaalta Lapualta. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli maaliskuussa 1918, Vääpeli 29. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

• Kallis Kaarlo Vennevirta ent. Wennerström

(8. huhtikuuta 1882 Virrat – 9. marraskuuta 1939) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Aukusti Ventelä ja Serafia Hanhilampi. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 13. joulukuuta 1915, mutta hänet laskettiin takaisin siviiliin jo 26. joulukuuta 1915 sotapalvelukseen kelpaamattomana. Takaisin Suomeen hän palasi vasta sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Kokkolassa.

(17. lokakuuta 1898 Nilsiä – 24. huhtikuuta 1936) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat asianajaja Isak Nikanor Venäläinen ja Eeva Stiina Puustinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Eeva Maria Miettisen kanssa. Hän kävi neljä luokkaa Savonlinnan lyseota ja Helsingin teollisuuskoulun huonerakennusosaston kunnes liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915, josta hänet komennettiin maaliskuussa 1916 värväystehtäviin Suomeen, eikä enää palannut pataljoonan yhteyteen Saksaan. Hän oli harjoittelijana valtionrautateiden Kuopion konepajalla vuodesta 1916 alkaen ja veturinlämmittäjänä Pietarin varikolla vuosina 1916–1917. Hän palveli asevelvollisena noin kaksi kuukautta Pohjois-Savon rykmentissä vuonna 1919. Sen jälkeen hän toimi asentajana useissa vesijohtoliikkeissä Helsingissä. Hänet on haudattu Malmille.

(24. syyskuuta 1893 Kortesjärvi - 5. lokakuuta 1965) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Aleksi Vertanen ja Sanna Maija Försti. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Maija Kaisa Tähtisen kanssa. Vertanen työskenteli työmiehenä Kortesjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse - joella ja Riianlahdella sekä Aa – joella, josta hänet lähetettiin 11. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon ja laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Takaisin Suomeen Vertanen palasi 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Kortesjärvellä, kunnes vuonna 1923 muutti Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloista hän palasi vuonna 1927 ja asettui maanviljelijäksi Evijärvelle, jonne hänet lopulta myös haudattiin. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Tyko Valfrid Vesa

(6. elokuuta 1896 Tottijärvi – 20. tammikuuta 1965) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Oskari Vesala ja Eva Loviisa Matintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Aino Aliina Kanniston kanssa. Hän kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja työskenteli työmiehenä Tampereella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 27. heinäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 6. lokakuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueen varajohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Vasala palveli sisällissodan jälkeen yhä 5. Jääkärirykmentissä, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 1. komppaniassa. Hänet siirrettiin 27. syyskuuta 1918 alkaen 2. Divisioonan miinanheittäjäkomppaniaan. Armeijasta hän erosi 15. helmikuuta 1919 ja astui 1. toukokuuta 1919 Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Suoniemen suojeluskuntaan, missä hän palveli 15. lokakuuta 1919 asti, minkä jälkeen hän työskenteli jalkinetyöntekijänä Tampereella. Vesala osallistui talvisotaan koulutusvääpelinä Jalkaväkirykmentti 13:sta. Hänet on haudattiin Tampereelle Kalevankankaan hautausmaalle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 13. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Yrjö Vilhelm Vesamaa

(20. toukokuuta 1890 Alatornio – 29. tammikuuta 1947) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Pekka Videll ja Sofia Niska. Videll kävi kansakoulun ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 23. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Takaisin täydennysjoukkoon hän palasi 13. elokuuta 1917 ja siirrettiin sieltä 16. elokuuta 1917 alkaen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan, mutta lähetettiin jo 12. joulukuuta 1917 takaisin täydennysjoukkoon ja laskettiin jälleen siviilitöihin Saksaan. Saksasta hän palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 11. joulukuuta 1918 ja astui rajavartiolaitoksen palvelukseen 1. tammikuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Tornion rajavartiostoon, missä hän palveli vain 31. maaliskuuta 1919 asti. Armeijan palvelukseen hän astui 25. huhtikuuta 1919 kersantiksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin Pohjanmaan jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, jonka mukana hän otti vuonna 1920 osaa Petsamon retkeen. Armeijasta hän erosi 31. tammikuuta 1922 ja siirtyi tullin palvelukseen ja hänet sijoitettiin ylimääräiseksi tullivirkailijaksi Tornion tullipiiriin, missä hän toimi kesäisin tullimoottorin koneenkäyttäjänä. Näissä tehtävissä hän toimi vuoteen 1926 saakka, jolloin siirtyi hinaajan lämmittäjäksi Tornioon. Ylennykset: Kersantti 25. huhtikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Valter Göran Vieska ent. Forsman

(24. lokakuuta 1895 Keuruu - 27. elokuuta 1961) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja, agronomi Nikodemus Vihinen ja Ida Lehtonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1949 Ida Mäkelän kanssa. Vihinen kävi kansakoulun ja kaksi luokkaa Jämsän yhteiskoulua ja Pohjois-Hämeen maamieskoulun. Hän työskenteli maanviljelijänä Mäntässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 13. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 3. marraskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja vapautettiin sotapalveluksesta. Takaisin Suomeen Vihinen palasi 24. maaliskuuta 1918 höyrylaiva S/S Arcturuksen toisella retkellä Vaasaan, mistä hänet komennettiin jefreitterinä sisällissotaa käyvään Valkoiseen Armeijaan ja sen 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Vihinen otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalassa ja Rajajoella. Sisällissodan jälkeen Vihinen palveli koulutusaliupseerina edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4 ja myöhemmin Tampereen rykmentti. Armeijasta hän erosi 3. huhtikuuta 1919 ja muutti Kangasalle jossa ryhtyi viljelemään vuokraamaansa Mutikan tilaa, jonka hän sitten myöhemmin lunasti itselleen kuten myös Keuruulla sijainneen Leinolan tilan ja vuonna 1936 hän hankki omistukseensa Kangasalla Kormun ja Vilppulassa Kettumäen tilat sekä vuonna 1941 Sillanpään tilan Ähtäristä. Talvisotaan Vihinen osallistui joukkueenjohtaja Jalkaväenkoulutuskeskus 3:ssa. Vihinen kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918. Hänet haudattiin Kangasalle. Ylennykset: Jefreitteri 26. maaliskuuta 1918, Aliupseeri 13. heinäkuuta 1918, Varavääpeli 12. elokuuta 1918, Vääpeli 3. syyskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johan (Janne) Edvard Vihu ent. Gröhn

• Johannes Viik myöh. Björkman

(29. lokakuuta 1887 Alajärvi – 18. tammikuuta 1944) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Matti Viinamäki ja Leena Kaisa Luoma. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Johanna Harjun kanssa. Hän työskenteli työmiehenä Alajärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 15. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 29. marraskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja lähetettiin Altonan työosastoon. Altonasta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 26. elokuuta 1917. Takaisin Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja ttyöskenteli sen jälkeen työmiehenä Alajärvellä. Talvisodan aikana Viinamäki toimi linnoitus- ja vartiopalveluksessa Taipaleenjoella ja jatkosodan aikana linnoitustöissä Itä-Karjalassa ja Äänislinnassa vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet kotiutettiin. Hänet haudattiin Alajärvelle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

(4. heinäkuuta 1894 Pyhäjoki – 17. huhtikuuta 1919) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Viinikangas ja Greta Liisa Vähätörmälä. Viinikangas kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Kemissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 11. lokakuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Viinikangas palasi takaisin Suomeen 12. joulukuuta 1918 ja liittyi keväällä vuonna 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, millä retkellä hän kuoli Salmissa 17. huhtikuuta 1919. Hänet haudattiin Salmin hautausmaalle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Gabriel Viitaharju

Veijo Viitala

Kaarlo Samuli Viitanen

Lauri Abram Viitanen

(23. tammikuuta 1897 Haapavesi – 26. tammikuuta 1974) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maalari Matti Viitanen ja Anna Emilia Grip. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1936 Hilja Johanna Syrjäsen kanssa. Viitanen kävi kansakoulun ja työskenteli maalarina Paavolassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 12. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 21. toukokuuta 1916 ja lähetettiin edelleen Altonan työosastoon 15. marraskuuta 1916. Altonasta hänet laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Viitanen palasi sisällissodan jälkeen syyskuussa vuonna 1919 ja toimi sen jälkeen syksyllä 1919 Porajärven ja Klyyssinvaaran suojeIuskuntain järjestäjänä ja harjoituspäällikkönä. Hän oli 13. lokakuuta 1921 - 10. kesäkuuta 1922 välisen ajan Valtion lentokonetehtaan palveluksessa, jonka jälkeen hän työskenteli maalarina ja työnjohtajana sekä lyhyen ajan maalausliikkeen harjoittajana Helsingissä. Vuodesta 1936 alkaen hän toimi urakoitsijana Ylitorniolla, Ivalossa ja Petsamossa. Talvisodan aikana Viitanen toimi vartiotehtävissä Rovaniemellä ja myöhemmin Pioneerikoulutuskeskuksessa. Välirauhan ja jatkosodan aikana hän työskenteli maalarina ja tulkkina Crichton Vulcanin telakalla Turussa. Sotien jälkeen hän työskenteli maalarina ja työnjohtajana Valmet Oy:n telakalla Turussa aina vuoteen 1950 saakka, jonka jälkeen hän toimi urakoitsijana. Hänet haudattiin Turkuun.

(19. huhtikuuta 1891 Virrat – 11. maaliskuuta 1953) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Viitanen ja Riika Kekola. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Elsa Maria Olinin kanssa. Viitanen kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 17. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.

Viitanen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan kuormastonjohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Viitanen palveli sisällissodan jälkeen kuormastoaliupseerina 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, josta muodostettiin myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoona. Armeijasta hän erosi 16. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen vuosina 1919 - 1929 puutavara-alalla ja myöhemmin lämmittäjänä ja talonmiehenä Tampereella. Vuonna 1936 hän siirtyi Lielahteen J. V. Enqvist oy:n palvelukseen metsästyksen- ja kalastuksenvalvojaksi. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Erkki Vilho Viitasalo

Kaarlo Ilmari Viljanen

Verner August Viklund myöh. Viikla

(5. lokakuuta 1891 Tuusula – 16. lokakuuta 1961) oli suomalainen hilfsgruppenführer Saksan armeijassa. Hänen vanhempansa olivat suutari Abel Vikström ja Maria Lovisa Nord. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1910 Maria Paleniuksen kassa, josta hän erosi vuonna 1920 ja avioitui toisen kerran vuonna 1921 Lydia Jokisen kanssa. Vikström kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ja palosotilaana Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 1. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, mistä hän karkasi kesäkuun 25 päivän vastaisena yönä vuonna 1916 yhdessä gruppenführer Eino Oskari Tuomisen kanssa venäläisten puolelle. He paljastivat pataljoonan sijainnin rintamalla, jonka tiedon pohjalta Venäläiset kohdistivat pataljoonan asemiin tykistön rumputulen.^[2] Venäläiset passittivat hänet Pietariin Spalernajan vankilaan, mistä hän vapautui 12. maaliskuuta 1917 Venäjän vallankumouksen alettua ja matkusti Suomeen. Suomessa hän työskenteli sen jälkeen työmiehenä ja myllynhoitajana Viipurissa, Tuusulassa ja Helsingissä. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 1. maaliskuuta 1916.

(Käytti Saksassa peitenimeä Gustafsson), (17. maaliskuuta 1884 Nastola – 29. maaliskuuta 1936) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Kustaa Vilkman ja Edla Hietala. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 31. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Vilkman saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aliupseeriksi 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 10. huhtikuuta 1918 lähtien pataljoonan ase- ja ammusvaraston hoitajaksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Raudussa ja rajaseudulla. Vilkman palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Pohjolan jääkäripataljoonassa, josta muodostettiin myöhemmin Kajaanin sissipataljoona. Hän toimi pataljoonassa 4:nnen ja 24. tammikuuta 1919 alkaen 2. komppanian Vääpelinä. Hänet siirrettiin 1. helmikuuta 1923 alkaen Hyökkäysvaunurykmentin (myöhemmin Hyökkäysvaunupataljoona) 2. komppanian Vääpeliksi ja 1. marraskuuta 1928 alkaen Parolan leirivartijaksi. Armeijasta hän erosi 30. huhtikuuta 1929 ja työskenteli sen jälkeen Hämeenlinnassa kirvesmiehenä. Hän vaihtoi sukunimensä vuonna 1931 Vuolasvuoksi. Hänet haudattiin Hämeenlinnaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 25. huhtikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Rikhard Vilkman

(19. maaliskuuta 1889 Haapajärvi – 30. heinäkuuta 1926) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Tilda Villman. Tämä haapajärvinenn työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. lokakuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 14. maaliskuuta 1916. Suomeen hän palasi kesäkuussa 1919 ja toimi sen jälkeen työmiehenä Haapajärvellä ja Åströmin nahkatehtaassa Oulussa ja Paavolassa. Villmanin hautapaikasta ei ole tietoa, mutta Haapajärvellä hänet on merkitty kuolleeksi Paavolassa. Häntä ei ole kuitenkaan koskaan julistettu virallisesti kuolleeksi. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Juho Albert Villman

Sulo Emil Vireoja ent. Virén

(25. elokuuta 1893 Kauvatsa – 13. tammikuuta 1967) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Frans Virkalevo ja Maria Sofia Mäikkölä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1931 Anna Kyllikki Jylhän kanssa. Virkalevo kävi kansakoulun ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 24. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet lähetettiin 19. lokakuuta 1916 sairaalahoitoon hänellä todetun keuhkovian vuoksi. Hänet siirrettiin 6. maaliskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin 13. maaliskuuta 1917 alkaen siviilitöihin Saksaan. Hän työskenteli Saksassa merimiehenä kesän 1918 ja palasi sen jälkeen takaisin Suomeen ja viljeli sen jälkeen kotitilaansa Kauvatsalla. Vuonna 1920 hän sai töitä työnjohtajana W. Rosenlew & co:lta ja työskenteli yrityksessä vuoteen 1923 saakka. Myöhemmin hän siirtyi Turun voima oy:n palvelukseen korkeajännitejohtotöihin ja oli vuodesta 1925 alkaen johtomestarina Imatran voimalaitoksen palveluksessa. Hän toimi talvi- ja jatkosodan aikana paikallisissa kotirintamatehtävissä. Hänet haudattiin Imatralle. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 1. maaliskuuta 1916. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Väinö Fredrik Virkkunen ent. Snellman

(11. kesäkuuta 1894 Muolaa - 21. marraskuuta 1957) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Vilhelm Virolainen ja Katri Moisander. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hilja Paloposkin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 27. marraskuuta 1915 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse - joella ja Riianlahden rannikkoasemissa ja Schmardenin hyökkäykseen ja Aa - joen talvitaisteluihin. Pataljoonan kotiuttamisen aikana hän oli sairaalahoidossa, jonka johdosta hän palasi Suomeen vasta sisällissodan päättymisen jälkeen ja astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä 10. kesäkuuta 1918 ja hänet sijoitettiin 2. Jääkärirykmentin 9. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 3. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 27. huhtikuuta 1919 ja siirtyi viljelemän maata Muolaan Vesikkolaan. Talvisotaan hän osallistui linnoitustöissä Karjalankannaksella ja komppanianvääpelinä Pioneerikoulutuskeskuksessa ja Pioneeripataljoona 18:ssa. Talvisodan jälkeen hän toimi työmiehenä Lounaalla, josta hän siirtyi takaisin Muolaalle viljelijäksi. Sotien jälkeen hän osallistui siirtolaisväestön huoltotehtäviin Urjalassa vuoteen 1946 saakka, jonka jälkeen muutti Somerniemen Oinasjärvelle ja ryhtyi viljelemään maata. Somerniemellä hän kuului kunnanhallitukseen ja taksoituslautakuntaan sekä siirtoväen edustajana maanvuokrauslautakuntaan. Hänet haudattiin Somerniemelle. Ylennykset: Aliupseeri 10. kesäkuuta 1918, Kersantti 16. heinäkuuta 1918, Vääpeli 27. huhtikuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(10. helmikuuta 1882 Helsinki) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat muurari Anders Vilhelm ja Emilia Virolainen (Saksassa asianomaisen antama oma ilmoitus). Tämä kansakoulun käynyt helsinkiläinen kirjaltaja liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 27. marraskuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 19. tammikuuta 1916. Takaisin pioneerikomppaniaan hänet siirrettiin 21. heinäkuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Scmardenissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän joutui 12. tammikuuta 1918 Libaun sotilassairaalaan ja jäi sinne pataljoonan lähtiessä kotimaahan. Hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan ei ole tietoa.

(5. huhtikuuta 1890 Tornio – 13. joulukuuta 1956) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat värjäri Ernst Fredrik Roos ja Mary Portin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1914 Maria Amalia Rätylän kanssa, mutta hän kuoli jo seuraavana vuonna ja Virta avioitui toistamiseen vuonna 1928 Matilda Heinon kanssa. Virta kävi kansakoulun ja työskenteli puuseppänä Oulussa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 7. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen 10. heinäkuuta 1917 alkaen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan.

Virta saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan kiväärinjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Virta palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3. Hän toimi rykmentissä varusmestarina ja komppanianvääpelinä 1. konekiväärikomppaniassa. Armeijasta hän erosi 16. helmikuuta 1919 ja työskenteli armeijasta erottuaan Oulun puuseppätehtaassa vuoteen 1927 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi vanginvartijaksi ja nimitettiin 10. toukokuuta 1927 vanginvartijaksi Oulun lääninvankilaan. Hän toimi talvi- ja jatkosodan aikana ilmapuolustustehtävissä Oulun lääninvankilan alueella.

Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 9. heinäkuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Emil Virtanen ent. Wagnström

(20. joulukuuta 1885 Hartola – 30. heinäkuuta 1925) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Taavetti Virtanen ja Maria Juhontytär. Tämä kemiläinen työmies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 15. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui taisteluihin Suomen sisällissodassa Raudussa ja rajaseudulla. Sisällissodan jälkeen hän palveli koulutusaliupseerina edellä mainitusta rykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:n 3. komppaniassa, jonka nimi muuttui myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoonaksi. Hänet siirrettiin 18. tammikuuta 1919 Viipurin rykmenttiin ja määrättiin koulutusaliupseeriksi 5. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 10. tammikuuta 1921 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Kymintehtaalla, kunnes matkusti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 25. huhtikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

(19. tammikuuta 1896 Pori – 5. kesäkuuta 1919 Nurmoila) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Johannes Virtanen ja Emma Gustava Grönholm. Tämä kansakoulun käynyt merimies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 9. lokakuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kuormastonjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa Suomen sisällissodassa Tampereen saartoon sekä Aittolahden, Lyykylän, Mannikkalan ja Talin taisteluihin. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 3. Jääkärirykmentissä, jonka nimi myöhemmin muuttui Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi. Hän oli koulutusaliupseerina 6. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 16. helmikuuta 1919, liittyäkseen keväällä 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä toimi joukkueenjohtajana 2. pataljoonassa ja otti osaa mm. Kuksumäen, Santamäen, Tenhunselän ja Nurmoilan taisteluihin, missä kaatui 5. kesäkuuta 1919 ja haudattiin Porin kaupungin sankarihautaan. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 25. elokuuta 1917, Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 5. huhtikuuta 1918, Vääpeli 3. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen muistomitali, Jääkärimerkki.

(2. syyskuuta 1893 Nurmes - 12. helmikuuta 1971) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kelloseppä Kustaa Emil Virtanen ja Anna Henriikka Grönfors. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Aino Elviira Immosen kanssa. Virtanen kävi kaksi luokkaa Nurmeksen yhteiskoulua ja Ilmajoen kansanopiston. Tämä nurmeslainen kelloseppä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 26. tammikuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse - joella ja Riianlahden. Hänet lähetettiin 28. maaliskuuta 1917 Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin siviilitöihin. Takaisin Suomeen hän palasi 10. tammikuuta 1919 ja ryhtyi toimeen kelloseppänä Nurmeksessa. Hänet haudattiin Nurmekseen. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(24. syyskuuta 1893 Ikaalinen – 28. tammikuuta 1971) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat torppari Mikko Herman Visamäki ja Tilda Kankaanpää. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Jenny Maria Rikalan kanssa. Visamäki kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 16. toukokuuta 1916, josta hänet siirrettiin 4. lokakuuta 1916 pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella.

Visamäki saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi koulutusaliupseeriksi 2. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin ennen rintamalle lähtöä joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Visamäki palveli sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 1. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 15. helmikuuta 1919 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön, missä hänet sijoitettiin 1. maaliskuuta 1919 alkaen harjoituspäälliköksi Ikaalisten suojeluskuntaan. Ikaalisten suojeluskunnassa hän palveli 1. maaliskuuta 1920 saakka. Myöhemmin hän työskenteli maanviljelijänä Ikaalisissa.

Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 15. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Suojeluskuntain ansiomitali, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Gunnar Sanfrid Visapuu ent. Wikström

(20. marraskuuta 1882 Sakkola – 12. lokakuuta 1938) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Yrjö Viskari ja Helena Tiinus. Hän kävi kansakoulun ja toimi maanviljelijänä Vuokselassa. Vuodet 1909–1914 hän vietti siirtolaisena Kanadassa. Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 16. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa. Hänet siirrettiin 20. maaliskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon hänen sairautensa takia, josta hänet palautettiin takaisin komppaniaansa 18. elokuuta 1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kuormastonjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonaan, jonka riveissä otti osaa taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli 3. komppanian vääpelinä edelleen 3. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muuttui ensin Savon jääkärirykmentiksi ja myöhemmin Uudenmaan rykmentiksi. Armeijasta hän erosi 1. huhtikuuta 1919 ja ryhtyi viljelemään maata Viipurin pitäjässä ja palveli aina vuoteen 1927 saakka, kunnes siirtyi siirtolaiseksi Kanadaan, mistä hän palasi vuonna 1929 Räisälään ja toimi siellä työmiehenä. Hän oli myös toiminut Vuokselan suojeluskunnan kasvatuspäällikkönä. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 2. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(6. marraskuuta 1888 Tervola – 7. tammikuuta 1935) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat räätäli Juho Vittaniemi ja Aleksandra Liimatta. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Julia Valleniuksen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt tervolalainen työmies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 15. marraskuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 10. joulukuuta 1916 ja edelleen takaisin komppaniaansa 20. toukokuuta 1917. Hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi). Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 varavääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, jonka riveissä hän otti osaa taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa. Sisällissodan jälkeen suoritetun uudelleenjärjestelyn yhteydessä hänet komennettiin Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän oli komppanianvääpelinä ja koulutusaliupseerina 9. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 1. toukokuuta 1920 ja toimi sen jälkeen liikemiehenä Helsingissä, kunnes sai paikan vartiopoliisina Tasavallan presidentin linnassa 1. tammikuuta 1921 – 30. kesäkuuta 1922 väliseksi ajaksi. Helsingin keskusvankilan ylimääräisen vartijan paikan hän sai 1. toukokuuta 1923 ja oli tehtävässä 20. syyskuuta 1923 saakka ja uudelleen 1. huhtikuuta 1928 – 18. heinäkuuta 1928. Hän kuoli keuhkotautiin 7. tammikuuta 1935. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 19. syyskuuta 1917, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 15. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

(3. tammikuuta 1894 Alahärmä –) oli suomalainen jääkäri Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Klemola ja Anna Eliaksentytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1915 Hilja Sofia Mäkisen kanssa. Voltti kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Alahärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 5. tammikuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan jo 20. tammikuuta 1916. Saksasta hän palasi takaisin Suomeen sisällissodan loppuvaiheilla ja hän palveli hetken palattuaan lokakuussa 1918 Suomen valkoisessa kaartissa. Myöhemmin hän työskenteli jälkeen maanviljelijänä Alahärmässä, Jepualla ja vuodesta 1926 alkaen Ylivieskassa. Hänet on haudattu Ylivieskan uudelle eli Heikkilän hautausmaalle.

Erik Björn Fredrik Voss

Aksel Leonard Vuokko

Gustaf Nikolai (Kustaa) Vuoksi

Valter Henrik Rafael Vuoksi

Reino Ilmari Vilhelminpoika Vuolle

Aku Adam Vuontela ent. Welling

Väinö Aleksanteri Vuori

Onni Vilhelm Vuorisalo

(1. tammikuuta 1894 Kemi – 23. maaliskuuta 1962) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Niilo ja Kaisa Maria Vyörykkä. Vyörykkä kävi kolme luokkaa kansakoulua ja työskenteli työmiehenä Kemissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 21. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 14. toukokuuta 1917 sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon hän palasi 29. elokuuta 1917 ja siirrettiin 26. syyskuuta 1917 alkaen pataljoonan 3. komppaniaan. Vyörykkä saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Säiniöllä ja Viipurissa. Hän haavoittui lievästi Kelkkalassa 25. huhtikuuta 1918. Vyörykkä toimi sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 6:ssa, joka tunnettiin myöhimmin nimellä Kajaanin sissipataljoona. Sissipataljoonasta hänet siirrettiin 20. marraskuuta 1918 Lapin ryhmän 1. pataljoonan Suomussalmen komppaniaan, mistä hän erosi 15. helmikuuta 1919 ja siirtyi maa- ja metsätyömieheksi ja edelleen vuodesta 1920 alkaen rakennus- ja satamatyömieheksi Helsinkiin. Talvisotaan Vyörykkä osallistui ryhmänjohtaja Jalkaväenkoulutuskeskus 1:ssä. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Kersantti 24. joulukuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(24. heinäkuuta 1893 Kortesjärvi – 24. lokakuuta 1978)^[3] oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Vähämäki ja Liisa Niemi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Elsa Moisanderin kanssa. Vähämäki työskenteli maanviljelijänä Kortesjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 23. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Vähämäki saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella ja Rajamäellä, Tarpilassa ja Raivolassa. Hän palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2. Hänet siirrettiin 4. syyskuuta 1918 alkaen Kuopion jalkaväkirykmentti 4:n 6. komppaniaan, josta hän erosi 21. tammikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Kortesjärvellä ja hoiti samalla Kortesjärven suojeluskunnan paikallispäällikön tehtäviä 1. huhtikuuta - 1. lokakuuta 1919 välisen ajan. Myöhemmin hän astui Rajavartioston palvelukseen vääpelinä ja hänet sijoitettiin Salmin rajavartioston 3. komppaniaan, missä hän toimi 27. tammikuuta 1925 - 10. maaliskuuta 1926 välisen ajan, jonka jälkeen hän palasi maanviljelijäksi Kortesjärvelle. Vuodesta 1931 alkaen hän työskenteli työmiehenä Imatralla ja Ensossa.

Vähämäki osallistui talvisotaan Enso-Gutzeitin palveluksessa ja väestönsuojelu tehtävissä Imatralla ja Ensossa ja jatkosodan puhjettua hän siirtyi Imatran voimalaitoksen palvelukseen ja toimi samalla Imatran suojeluskunnassa vartiotehtävissä sodan loppuun saakka. Sotien jälkeen hän työskenteli Imatran Voima Oy:n palveluksessa.

Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(17. maaliskuuta 1892 Kortesjärvi – 21. lokakuuta 1966) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Vähämäki ja Anna Vähämäki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hanna Koivuniemen kanssa. Hän työskenteli maanviljelijänä Kortesjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Vähämäki saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan kuormastonjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Viipurissa. Vähämäki siirrettiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyssä Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän toimi ensin kuormastoaliupseerina rykmentin esikunnassa. Hänet siirrettiin 13. marraskuuta 1918 alkaen 3. konekiväärikomppanian rehumestariksi ja 25. joulukuuta 1918 koulutusaliupseeriksi Terijoen rajavartiopataljoonaan. Armeijasta hän erosi 3. lokakuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Alajärvellä ja myöhemmin Haapavedellä. Hänet haudattiin Alajärvelle.

Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 9. kesäkuuta 1918, Vääpeli 25. joulukuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Emil Vähäpassi

Edvard Johan Vähäsarja

(17. kesäkuuta 1894 Lappajärvi – 7. marraskuuta 1944) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Elias Vähäsöyrinki ja Liisa Kärnä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Aino Sofia Mustajärven kanssa. Vähäsöyrinki kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Nivalassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 15. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet lähetettiin 30. syyskuuta 1916 Altonan työosastoon, mistä hän pääsi myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Vähäsöyrinki palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen pääasiassa rakennustyömiehenä Nivalassa. Hän osallistui talvisotaan Jalkaväenkoulutus 5:ssä ja Erillisessä pataljoona 37:ssä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Raudaskylän Sotavankisairaalaan, missä hän palveli vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet kotiutettiin. Kotiuttamisensa jälkeen hän työskenteli Sera Oy:n työmaalla Salmijärvellä vuoteen 1944 saakka. Hänet haudattiin Nivalaan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Gerhard Yrjö Väinönheimo

(28. toukokuuta 1898 Hirvensalmi – 15. kesäkuuta 1919 Rajajoki) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Otto Väisänen ja Katariina Penttinen. Väisänen kävi kansakoulun ja työskenteli koneenkäyttäjänä ja metsätyönjohtajana Hirvensalmella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 23. tammikuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 3. komppaniaan 12. kesäkuuta 1917.

Väisänen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ryhmänjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan Tampereella ja Viipurissa. Väisänen jäi sisällissodan jälkeen palvelukseen edelleen 3. Jääkärirykmenttiin, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3 ja myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 7. komppaniassa. Hän joutui rykmentin ollessa rajavartiossa Rajajoella eräällä partiomatkalla taisteluun venäläisten kanssa heidän ollessa sillä hetkellä Venäjän puolella rajaa. Väisänen kaatui tällä partiomatkalla 15. kesäkuuta 1919 eikä hänen ruumistaan koskaan saatu palautetuksi Suomen puolelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 3. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

(30. huhtikuuta 1895 Kiuruvesi – 3. heinäkuuta 1959) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Riikka Väisänen. Väisänen työskenteli maalarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 15. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 20. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin Saksaan 14. heinäkuuta 1916. Saksassa hän työskenteli muun muassa maalarina Hampurissa. Hän muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin, missä hän omisti maalausliikkeen. Hänet haudattiin White Plainsiin, N.Y. USA.

Johannes (Jussi) Väisänen

Matti Yrjö Välikangas

(14. toukokuuta 1891 Alahärmä – 4. toukokuuta 1948) oli suomalainen jääkärialikersantti. Välitorpan vanhemmat olivat puuseppä Matti Välitorppa ja Sanna Maria Ylikoski. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Emma Emilia Raijin kanssa. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Alahärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 9. marraskuuta 1917 alkaen hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan. Välitorppa palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen 22. maaliskuuta 1919 alikersantiksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin Jääkäriprikaatin polkupyöräosastoon. Hän erosi armeijasta 30. lokakuuta 1919 ja vaihtoi myös nimensä Välitorpasta Ventolaksi vuonna 1919. Armeijasta erottuaan hän astui seuraavana vuonna poliisin palvelukseen 20. elokuuta 1920 ja hänet sijoitettiin ylimääräiseksi konstaapeliksi Pietarsaaren poliisilaitokselle, missä hänet nimitettiin 1. lokakuuta 1920 vakinaiseksi nuoremmaksi konstaapeliksi. Hänet siirrettiin 15. joulukuuta 1920 alkaen rikospoliisiosastoon ja nimitettiin 1. huhtikuuta 1923 alkaen vanhemmaksi konstaapeliksi. Poliisivoimissa hän palveli vuoteen 1944 saakka. Hänet haudattiin Pietarsaareen. Ylennykset: Alikersantti 22. maaliskuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(13. kesäkuuta 1896 Alahärmä – 18. elokuuta 1945) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat pienviljelijä Matti Välitorppa ja Liisa Liinamaa. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Saimi Susanna Pensaksen kanssa. Välitorppa kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelystöissä Alahärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 17. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet laskettiin 30. syyskuuta 1916 siviilitöihin Saksaan ja joutui 24. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin myöhemmin takaisin siviilitöihin.

Takaisin Suomeen Välitorppa palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen koulutusaliupseerina Jääkäriprikaatin polkupyöräkomppaniaan 24. helmikuuta 1919 alkaen ja toimi tehtävässä 23. heinäkuuta 1920 saakka. Jääkäriprikaatista hän siirtyi 14. huhtikuuta 1921 Pohjois-Savon rykmentin 5. komppaniaan, missä hän toimi komppanianvääpelinä 1. kesäkuuta 1921 - 1. kesäkuuta 1922 välisen ajan. Kajaanin sissipataljoonaan hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1922, josta hänet siirrettiin Viipurin rykmentin 8. komppaniaan 1. lokakuuta 1924 ja palveli komppaniassa 31. heinäkuuta 1928 saakka. Suomen valkoisen kaartin 6. komppaniaan hän siirtyi 1. kesäkuuta 1929 ja palveli 17. huhtikuuta 1934 saakka. Tänä aikana hän suoritti Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin jalkaväkilinjan vuosina 1929 - 1930. Suomen valkoisesta kaartista hän siirtyi Muonavarikko 3:n yövartijaksi Sortavalaan, josta muutti vuonna 1936 Tampereelle ja työskenteli siellä talonmiehenä vuoteen 1937 saakka, jonka jälkeen hän työskenteli vartiomiehenä Valtion lentokonetehtaalla vuoteen 1938 saakka. Vuonna 1938 hän siirtyi puusepäksi Höyrypuuseppä Oy:lle Tampereelle. Hän osallistui talvisotaan komppanianvääpelinä ja talousaliupseerina Jalkaväkirykmentti 16:ssa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 8:aan, mistä hänet siirrettiin vääpeliksi III armeijakunnan esikuntaan, mistä hänet kotiutettiin vuonna 1942. Ylennykset: Alikersantti 24. helmikuuta 1919, Kersantti 14. elokuuta 1919, Vääpeli 14. huhtikuuta 1921. Kunniamerkit: Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

(12. heinäkuuta 1890 Soanlahti – 11. heinäkuuta 1931 Viipuri) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kirvesmies Heikki Väänänen ja Katrina Sivonen. Väänänen työskenteli kirvesmiehenä Sortavalassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 12. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin hänellä todetun sairauden takia 11. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hänet laskettiin edelleen myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Takaisin pataljoonaan hän palasi 16. elokuuta 1917 ja hänet määrättiin jatkamaan palvelustaan pataljoonan 4. komppaniassa.

Väänänen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkuealiupseeriksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Väänänen jatkoi sisällissodan jälkeen edelleen palvelustaan 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon Jääkärirykmentti 3. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 3. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 23. helmikuuta 1919, mutta astui takaisin palvelukseen jo 14. lokakuuta 1920 ja hänet sijoitettiin patterinvääpeliksi Rannikkotykistörykmentti 3:een ja oli tehtävässä 1. kesäkuuta 1923 saakka. Rannikkotykistörykmentistä eronsa jälkeen hän työskenteli työmiehenä Sortavalassa ja Viipurissa. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 2. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Johan Aleksander Väänänen

Johan Oskar Väänänen

Ragnar Johannes Väärä (käytti Saksassa peitenimeä Vaara), (4. syyskuuta 1896 Vaasa – 26. huhtikuuta 1918 Juustila) oli suomalainen jääkärivänrikki. Väärän äiti oli Johanna Väärä. Hän kävi viisi luokkaa Vaasan suomalaista lyseota ja työskenteli liikealalla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 10. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Väärä saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, joka muuttui 29. maaliskuuta 1918 pataljoonan 1. komppaniaksi. Väärä osallistui sisällissodassa taisteluihin Tampereella, Aittolahdella, Lyykylässä, Mannikkalassa, Talissa ja Juustilassa, missä hän lopulta kaatui 26. huhtikuuta 1918. Hänet haudattiin Ristimäen hautausmaahan Viipuriin. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 1. lokakuuta 1916, Gruppenführer 28. lokakuuta 1917, Vänrikki 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

• K. A. Wegelius: Aseveljet I,WSOY Porvoo 1924.
• A. Wegelius, Suomen leijona ja Saksan kotka, WSOY Porvoo 1938.
• Jernström, E. (toim.): Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933. Teoksella ei ole ISBN:a.
• Onttonen, Markku (toim.): Jääkärikirja. Helsinki : Gummerus : Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6232-1
• Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1
• Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X
• Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1
• Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966. Teoksella ei ole ISBN:a.
• Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
• Aarne Sihvo, Kolmasti komennettuna, Gummerus Jyväskylä 1918
• A. Wegelius, Aseveljet 1 ja 2, WSOY Porvoo 1924
• Heikki Nurmio ja Leonard Grandell toim. Viipurin valloitus kenraalimajuri Wilkmanin armeijaryhmän toiminta. Kustannusosakeyhtiö Ahjo Helsinki 1919
• Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos 54(1983), s. 18–22 Koonnut ulkoasiainneuvos Åke Backström.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
• Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995.
• Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I–VI Otava Helsinki 1920–1925.
• Pekkola, Auer: Kalterijääkärit I–III, Wsoy Porvoo 1930.
• Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I–III, Hata Oy Vaasa 1966.
• Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.