Kansallispuistolle nimensä antanut, yli kahdenkymmenen neliökilometrin laajuinen Kurjenrahkan keidassuoSavojärven eteläpuolella muodostaa Varsinais-Suomen ja lähes koko Etelä-Suomen laajimman yhtenäisen suoalueen. Tyypillisenä keidassuona Kurjenrahkalla kermit eli muuta ympäristöä kuivemmat alueet kiemurtelevat kuljujen eli märempien alueiden väleissä. Kermit ja kuljut ovat myös selvästi suuntautuneet ja koko suo muodostuu useasta samankeskisestä keitaasta. Kuivilla alueella kasvaa harvassa mäntyä sekä runsaasti suopursua. Upottavat kuljut taas kasvavat pääosin rahkasammalta. Keidassoille tyypilliset reunaluisut ovat myös suolla hyvin kehittyneet. Niiden alaosat ovat isovarpurämettä ja yläosa kanervarahkarämettä. Eräin paikoin myös kahden eri keitaan keskustasanteen reunaluisut sijaitsevat vastakkain. Näiden välissä sijaitsevalla nevakorvella virtaa pieni puro osittain piilossa turpeen alla.[1][2]
Luoteis- ja keskiosiltaan Kurjenrahka on hyvin vetinen. Näillä vaikeakulkuisilla allikko-osilla on useita pieniä suolampia eli allikoita, joiden rannat ovat monien suolintujen pesimämaastoa. Luoteessa allikoita on noin 40 ja keskellä noin 20. Kurjenrahkan vallitsevaksi suotyypiksi ilmoitetaan lähteestä riippuen joko kitukasvuista mäntyä harvakseltaan kasvava isovarpuräme tai keidasräme, mutta suon itäosissa on runsaasti myös laajoja erilaisia neva- ja korpisoita, joista nevat ovat Varsinais-Suomen suurimpia. Suon kaakkois- ja eteläosissa on kaksi laajaa, ombrotrofistalyhytkorsinevaa ja kurjenrahkalla on myös avoimia sara- ja rahkanevoja.[1][2][3][4] Suon koillis- ja kaakkoiskulmat puolestaan rajoittuvat rämeestä raivattuihin peltoihin, joiden tuntumasta on nostettu turvepehkua. Pehkun noston jäljet ovat kuitenkin jo lähes hävinneet maisemasta. Kurjenrahkan reuna-alueilla on myös kosteaa ja koivikkoista, keidassoille tyypillistä laidenevaa. Ravinteikkaat valumavedet tekevät näiden alueiden kasvillisuudesta muuta suota rehevämpää.[1][3][5]
Metsäsaarekkeet
Kurjenrahkan kivennäismaasaarekkeista suurin osa on jäätikkösyntyisiä moreenikumpuja.[1] Avosuon lisäksi Kurjenrahkan suohon kuuluu useita metsäisiä saarekkeita, joista osa on säilynyt hakkaamattomina.[1][3][2]Saarekkeista suurimmat ovat Iso-Välisaari ja Tuhkasaari, joista jälkimmäisen puut on hakattu kokonaan pois ennen kansallispuiston perustamista.[5] Mustasaaressa puolestaan sijaitsee pienialainen käenkaali-oravanmarjatyypin metsä.[1][5] Suon itäreunan metsät ovat nuoria taimikoita, mutta eteläreunan Raakanokassa on vielä jäljellä vähän vanhempaa metsää.[3]
Vesistöt
Pohjoisessa Kurjenrahkan suo rajoittuu Savojärveen, jonka pohjoisosasta 64 hehtaaria kuuluu kansallispuistoon. Järvi toimii myös Turun kaupungin vesivarastona. Savojärvi laskee vetensä Kurjenrahkan suon länsilaitaa etelään virtaavaan Järvijokeen, joka on Aurajoen toiseksi suurin sivujoki. Kurjenrahkan vedet valuvat Järvijoen ja Ihavanjoen kautta etelään ja Aurajokeen.[6][7]
Kurjenrahkan kansallispuiston ja suon tunnetuin nähtävyys on seitsemän kunnan rajapyykkiKuhankuono, jonne parhaimmillaan on ulottunut kahdeksan kuntaa.[9][10] Vähä-Välisaaressa, Kuhankuonosta noin 400 metriä lounaaseen, sijaitsee myös kansalaissodan aikainen punakaartilaisen Ahti Jalosen hauta. Haudalle on pystytetty yksinkertainen muistokivi.[3][11] Paikallisen tarinan mukaan myös vain sukulaisille näyttäytyvä kuolleen pojan isän haamu etsiskelee paikalla kadonnutta poikaansa.[12]
Suon eteläpäässä on entinen partiolaisten kämppä. Sen läheisyydessä, mutta puiston ulkopuolella sijaitsee myös turkulaisen Tunturikerho Login huonokuntoinen turvekammi.[3] Retkeilyä varten on suon laidoilla Kuhankuonon retkeilyreitistön Vajosuon vaellus -nimiseen rengasreittiin kuuluvia polkuja ja pitkospuita.[13][14] Reitin varrella, Töykkälästä Kuhankuonolle kulkevan reitin varrella sijaitsee laavu ja kuivakäymälä suon etelälaidassa. Polun varrelle rakennetusta Koivusaaren luontotornista avautuu näköala yli Kurjenrahkan. Uusi suon reunakallioita ja metsäsaarekkeita myötäilevä, suo-osuuksiltaan pitkostettu reitti on valmistunut syksyllä 2004.[13] Linnuston pesimärauhan takaamiseksi Kurjenrahkan rajoitusalueella liikkuminen on kiellettyä huhtikuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin.[15]
Jouko Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma. (Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 1) Helsinki: Metsähallitus, 2006. ISBN 952-446-471-3Teoksen verkkoversio (pdf).[vanhentunut linkki]
Kari Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla - Osa 1: Puurijärvi-Isosuo, Kurjenrahka, Torronsuo, Kurasmäki, Tammimäki ja Lenholm. (Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja: Sarja A No 57) Vantaa: Metsähallitus, 1996. ISBN 951-53-0863-1
Lassi Lähteenmäki, Veijo Peltola, Lasse Porsanger, Anne Raunio & Pekka Sundholm (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto. Forssa: Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, 1991.
