Juolukka eli taigajuolukka (Vaccinium uliginosum) on puolukoiden (Vaccinium) sukuun kuuluva kanervakasvi (Ericaceae). Sen marjoja voidaan käyttää ravinnoksi.
Juolukka on varpu, joka voi kasvaa jopa metrinkorkuiseksi, mutta tavallisemmin 30–50 cm korkeaksi. Yleensä kasvusto on helposti huomattavissa muita kasveja korkeampana ja hankalakulkuisena ryppäänä.
Juolukka ei nimestään huolimatta ole sekoitettavissa puolukkaan, mutta mustikkaan kyllä. Satunnainen marjastaja ei välttämättä huomaa eroa mustikan ja juolukan välillä, ellei maista. Mustikasta juolukan erottaa vaaleampien versojen ja ”rikkinäisemmän” pään perusteella, ja kun mustikka on ympäriinsä tasainen, on juolukassa taas havaittavissa ristin muotoinen pääty. Juolukan varsi on vaalean puun värinen ja puisempi mustikkaan verrattuna. Marjan mehu on väritöntä, kun se mustikalla taas on sinipunaista. Kukinto on valkoinen tai lievästi punertava, ruukkumainen.
Levinneisyys
Juolukka on yleinen kasvi koko pohjoisella pallonpuoliskolla tundralla ja lauhkean vyöhykkeen pohjoisosassa, niin Euraasiassa kuin Pohjois-Amerikassa. Paikoin sen levinneisyysalue ulottuu etelämmäskin varsinkin rannikoilla ja vuoristoissa. Juolukka kasvaa hyvin yleisenä koko Suomessa.[2][3]
Helpoiten juolukoita löytyy kosteilta metsäisiltä soilta eli rämeiltä. Kalliometsien pienissä suopainanteissa kasvaa usein suuria juolukkayhdyskuntia. Kankaalla kasvaa usein runsaasti juolukkaa, mutta se marjoo kunnolla vain sateisina kesinä.
Käyttö
Maultaan juolukka on mieto, eikä ole mustikan veroinen siinä suhteessa. Satoisana lajina sitä kannattaa kuitenkin kerätä ja valmistaa tuoremehua survomalla marjat ja lisäämällä vettä ja sokeria. Tuore juoma ei säily kauan. Mehumaijalla saa erinomaista mehua lisäämällä juolukan sekaan esimerkiksi mustikkaa, puolukkaa tai muita marjoja. Juolukan (26,2 mg/100 g)[4] marja sisältää runsaasti C-vitamiinia, jopa moninkertaisesti mustikkaan (7,2 mg/100 g)[5] verrattuna.
Juolukka on vähän hyödynnetty luonnonmarja[6] ja sitä on aikaisemmin pidetty jopa myrkyllisenä[7].
Lähteet
Retkeilykasvio (toim. Leena Hämet-Ahti, Juha Suominen, Tauno Ulvinen, Pertti Uotila, Seppo Vuokko). Suomen Luonnonsuojelun tuki. Helsinki, 1984. ISBN 951-9381-02-3.
