Ulpukka eli isoulpukka (Nuphar lutea) on Euraasiassa tavattava keltakukkainen vesikasvi.[2] Se kasvaa kaikenlaisissa vesissä pikkulammista, järvistä ja puroista murtovetisiin merenlahtiin saakka. Isoulpukka on Suomessa varsin yleinen aina napapiirin korkeudelle saakka. Isoulpukka muistuttaa paljon toista Suomessa tavattavaa ulpukkalajia, pienikokoisempaa konnanulpukkaa. Isoulpukka on lievästi myrkyllinen ja vaikuttaa syötynä verenpainetta alentavasti.
Ulpukan kukinto, keskellä emin luottilevy.Ulpukan "kärsämäisiä" hedelmiä.Ulpukan kelluslehtiä.
Ulpukan juurakko on vaakasuora, pitkähkö ja 3–7 cm paksu. Lehdet ovat korvakkeettomia ja niiden ruotien kaikki ilmaontelot ovat samankokoisia. Uposlehtien lapa on pyöreähkö ja kurttuinen. Kelluslehtien ruoti on litteähkön kolmikulmainen. Lehtien lapa on pitkänpyöreä, kooltaan 13–30 × 8–20 cm, kalju ja molemmin puolin vaaleanvihreä. Lehtilavan suonet ovat näennäisen halkihaaraisia ja päättyvät lehtilaitaan. Kukka on keltainen, pallomainen ja 4–6 cm leveä. Verhiö on viisi- tai joskus harvoin kuusilehtinen. Ulommat verholehdet ovat ulkopinnalta vihreitä, sisemmät molemmin puolin keltaisia. Terälehtiä on 15–20 kappaletta ja ne ovat noin kolmasosan verholehtien pituudesta. Emin sikiäin on kehänpäällinen. Emin "kärsämäinen" luottilevy on väriltään keltainen, 7–13 mm leveä, pyöreä ja pyöreäreunainen. Luottisäteitä on 12–20 kappaletta, mutta ne eivät ulotu luottilevyn reunaan saakka ja eivät ole koholla sen pinnasta. Suomessa ulpukka kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä kypsyy vedenpinnalla ja sen sisällä on 4–5 mm pitkiä siemeniä.[3] Kukinto tuoksuu uutena makealta ja hieman pistävältä, vanhenevana hieman mädältä. Ulpukan lehdet kestävät virtausta paremmin kuin lumpeen.[4] Toisin kuin lumme, ulpukka pärjää hiljalleen virtaavissakin vesissä.[5]
Ulpukka muistuttaa paljon toista Suomessa tavattavaa ulpukkalajia, pienikokoisempaa konnanulpukkaa (N. pumila). Lajit risteytyvät helposti keskenään. Risteymä tunnetaan nimellä pohjanulpukka (N. lutea × pumila), ja se on varsinkin Pohjois-Suomessa jopa kantalajejaan yleisempi.[2][6]
Myrkyllisyys
Kaikki ulpukat ovat lievästi myrkyllisiä ja niiden vaikuttavat aineet ovat alkaloiditnufariini ja desoksinufariini. Koko kasvi on myrkyllinen mutta erityisesti sen juurakko. Nufariini vaikuttaa atropiinin ja papaveriinin tavoin kouristuksia laukaisevasti ja verenpainetta alentavasti. Desoksinufariini vaikuttaa myös verenpainetta alentavasti ja sen lisäksi aiheuttaa kouristuksia.[7]
Levinneisyys
Ulpukkaa tavataan lähes koko Euroopassa aivan eteläisimpiä ja pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu Euroopasta Keski-Siperiaan sekä Turkin kautta Israeliin ja Pohjois-Iraniin asti.[8] Suomessa ulpukka kasvaa alkuperäisenä ja varsin yleisenä aina napapiirin korkeudella saakka. Vain aivan pohjoisimmasta Lapista laji puuttuu kokonaan.[9]
Elinympäristö
Ulpukka on vaatimaton kasvupaikkansa valinnassa ja kelpuuttaa kaikenlaiset vedet pikku lammista, järvistä ja puroista murtovetisiin merenlahtiin saakka.[2] Se kasvaa tavallisesti rantamatalasta runsaan kahden metrin syvyyteen asti kelluslehtisenä, syvemmällä vain uposlehtisenä.
Ulpukan juurakkoja on kasvin myrkyllisyydestä huolimatta käytetty pula-aikoina hätäravintona.[8] Se on vanha rohdoskasvi, jolla on lumpeen tapaan rauhoittavia vaikutuksia.[11]
Kansanomaiset nimet
Suomessa erityisesti ulpukan hedelmän "kärsämäinen" tai "possumainen" muoto on näkynyt kasvin kansanomaisissa nimissä. Pohjanmaalla sitä on kutsuttu jokipossuksi. Muita nimiä ovat muun muassa hilpukka, klupukukka, kärsäkukka, piikapumppuinen, poikapulpukka, plumppu, pumppula, siankärsä, sianmollonen ja sianupponen. Ulpukasta on johdettu myös naisen etunimi Ulpu.[10]
Lähteet
Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Helsinki 1998.
Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
Viitteet
↑Akhani, H.: Nuphar luteaIUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
