Kani (jap.可児市, Kani-shi) on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūbun tai Tōkain alueella Gifun prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin eteläosassa Kisojoen varrella. Kaniin vuonna 2005 liitetty Kaneyaman maaseutukaupunki muodostaa eksklaavin kaupungin pohjoispuolelle. Lännessä kaupunki rajautuu Aichin prefektuuriin.[1][4][3] Kanissa on 102 036 asukasta (toukokuussa 2020)[2] ja sen pinta-ala on 87,57 neliökilometriä.[1]
Nykyisen Kanin kaupungin alue kehittyi Edo-kaudella tärkeän Nakasendō-tiereitin varrella. Sen itäosat tunnettiin Mino-keramiikan valmistusalueena. Siellä tuotettiin myös ruskohiiltä. Kanin maaseutukaupunki perustettiin vuonna 1955 liittämällä yhteen Hiromin ja Imawatarin maaseutukaupungit sekä viisi kyläkuntaa. Kaupunkioikeudet Kanille myönnettiin vuonna 1982. Kaupungin keskusta sijaitsee Hiromissa. Sittemmin Kani on kasvanut nopeasti Nagoyan esikaupunkina ja yhtenä Gifun prefektuurin merkittävimmistä teollisuuskeskuksista, jossa toimii esimerkiksi kone-, metalli- ja paperiteollisuutta. Maaseutualueilla viljellään riisiä ja puuntaimia.[3][1][4]