Iso-Koura [2][1] on Satakunnan Karvian ja Pirkanmaan Parkanon välisellä rajalla sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistössä Ikaalisten reitin valuma-alueen Kuivasjärven valuma-alueeseen. Iso-Koura on osa Vatajanjoen valuma-aluetta.[2][1]
Maantietoa
Järven pituus on 1,0 kilometriä, leveys 500 metriä ja sen pinta-ala on 17 hehtaaria. Se sijaitsee laajan suoalueen, joka muodostuu Lylynevasta, Pohjoisnevasta ja Huhdannevasta, keskellä sijaitsevalla harjujakolla. Järvi on pitkä ja kapea ja sen itärannat rajautuvat Kouranharjuun lukuun ottamatta keskikohdan lahtea, joka työntyy itään ja jossa sijaitsee järven luusua. Eteläosassa sijaitsee 60 metriä pitkä kallioinen saari ja keskiosassa on pieni luoto. Järveen laskee seitsemän suo-ojaa, jotka saavat vetensä pienialaisilta soilta. Sen laskuoja lähtee itäpäässä sijaitsevasta lahdesta ja luontaisesti luikerteleva oja laskee puolenkilometrin päässä olevaan Alkkianlampeen. Alkkianlammen vedet päätyvät Kärppäluoman kautta Vatajanjokeen. Rantaviivan pituus on 3,1 kilometriä. Rannat ovat pääosin suota, mutta itärannat ovat harjun reunaa. Kouranharjulla kulkee tie järven rantaan, missä sijaitsee järven ainoa vapaa-ajan asunto. Tie haarautuu yhdystieltä 13311, joka risteää valtatietä 3 Kuivasjärven kylässä. Järven eteläpää kalliosaaresta etelään sijaitsee Parkanon puolella.[2][1]
Järven itäpuolella sijaitsevat pienet lammet Keski-Koura ja Pikku-Koura. Niillä ei ole laskuojaa. Iso-Kouran eteläpuolella sijaitsee nimetön pitkänmuotoinen lampi.[1]
Historiaa
Vuoden 1959 painetussa peruskartassa järven nimi oli "Kourajärvi". Kourajärvenharjun hiekkakuoppien tieltä jatkoi järvelle kärrypolku, jossa sijaitsi suuri rakennusa "Maja". Karttaan oli piirretty järven pohjoispäähän kolme saarta, joita ei näy kartassa enää. Keskikohdan luoto oli tuolloin suurempi kuin nykyään.[3] Vuoden 1984 peruskartassa keskikohdassa oli kaksi pientä luotoa, mutta pohjoispään saaret puuttuivat kartasta.[4]
Karttojen paikannimissä on ollut vaihtelevuutta. Pikku-Kouraa kutsuttiin vuoden 1959 kartassa nimellä "Kouranlampi" ja vuoden 1984 kartassa "Pikku-Koura". Keski-Kouraa kutsuttiin vuoden 1959 kartassa "Pikkukouraksi" ja vuoden 1984 kartassa "Keski-Kouraksi".[3][4]
Lähteet
