Yhdystiet (lyhenne yt; ruots.förbindelseväg) ovat Suomen tieverkon maanteitä, jotka eivät ole valta-, kanta- tai seututeitä. Joskus yhdysteistä käytetään myös nimitystä muu yleinen tie. Yhdystiet palvelevat paikallista liikennettä. Niiden liikenteellinen merkitys on yleensä pieni, joskin Suomessa on myös hyvinkin vilkasliikenteisiä yhdysteitä. Yhdysteille on tienumerointijärjestelmässä varattu numerot 1000–9999, jotka voidaan merkitä valkoisin numeroin siniselle pohjalle. Aina yhdysteiden numeroita ei kuitenkaan merkitä tieopasteisiin.
Vuoden 2006 alussa voimaan tulleen uuden maantielain mukaan myös entiset paikallistiet (numerot 11000–19999) ovat nykyisin yhdysteitä. Käytännössä jako yhdysteihin ja paikallisteihin on monissa yhteyksissä kuitenkin vielä käytössä. Entisten paikallisteiden numerot ovat pelkästään hallinnollisia eikä niitä merkitä opasteisiin. Tähän on kuitenkin poikkeuksia.[1]
Liikenne- ja viestintäministeriö määrää, mitkä tiet ovat yhdysteitä.
Vuoden 2014 alussa Suomessa oli 51 133 kilometriä yhdysteitä, joista noin 9 prosenttia oli kestopäällysteisiä, noin 39 prosenttia kevytpäällysteisiä ja noin 52 prosenttia sorateitä.[2]