Hannes Häyrisen vanhemmat olivat rakennusmestari John Högdahl ja Kerttu Häyrinen.[3] Hänen sisarpuoliaan isänsä kautta olivat näyttelijät Arna Högdahl, Päivi Horsma-Salo ja Lilli Tulenheimo.[4] Häyrinen oli avioton lapsi; hänen isänsä tunnusti hänet pojakseen, mutta vanhemmat eivät koskaan avioituneet tai eläneet yhdessä.[5]
Hannes asui 11-vuotiaaksi asti äitinsä vanhempien luona Suolahdessa, jossa hän osallistui työväenyhdistyksen näyttämötoimintaan. Isoäidin kuoltua hän muutti Helsinkiin isänsä luo. Läheistä sidettä vanhempiin ei syntynyt, ja Hannes kutsui isäänsä ”sedäksi”. Rakkauden puuttuminen lapsuudesta leimasi Häyrisen loppuelämää.[5][1]
Ura
Elokuvakoomikko
Hannes Häyrinen vuonna 1939.
Häyrisen näyttelijänuran alku oli ohdakkeinen. Hän valmistui Suomen Näyttämöopistosta vuonna 1934 ja työskenteli seuraavat kolme vuotta vailla vakituista teatterikiinnitystä. Armeijan jälkeen hän työskenteli kuorma-autonkuljettajana ja Vallilan kesäteatterin avustajana. Häyrinen sai vuonna 1937 ensimmäisen varsinaisen teatterikiinnityksensä Helsingin Kansanteatteriin, jossa hän työskenteli talvisodan puhkeamiseen asti. Hänen ensimmäinen suurempi osansa oli Mika Waltarin komediassa Mies rakasti vaimoaan. Onnistunut roolisuoritus teki vaikutuksen ohjaaja Orvo Saarikiveen, joka kannusti Häyristä hakeutumaan elokuva-alalle.[1]
Talvisodan aikana Häyrinen palveli rintamalla lääkintämiehenä. Kokemus jätti traumoja, sillä hänen telttaansa tuotiin pahimmin haavoittuneet sotilaat, joista monet kuolivat hänen silmiensä eteen. Myöhemmin Häyrinen komennettiin viihdytysjoukkoihin ja hän kiersi esiintymässä rintamalla muun muassa Tauno Palon kanssa.[5]
Häyrinen teki sopimuksen Suomi-Filmin kanssa 1938, ja seuraavien kolmen vuoden aikana hän teki tusinan verran elokuvia, joista suurehkoissa sivuosissa elokuvissa Hätävara ja Rikas tyttö vuonna 1939. Elokuvauransa alussa hän näytteli koulupoikia ja ujoja nuorukaisia. Hänen poikamaiset kasvonsa ja notkea mukautumisensa roolin tilanteisiin sopivat hyvin elokuvailmaisuun. Häyrisen ensimmäinen pääosa oli vuonna 1941 Ville Salmisen esikoisohjauksessa Viimeinen vieras.[1]
1960-luvulla Häyrisen elokuvaroolit olivat lähinnä sivuosia, mutta hahmot kuitenkin mieleenpainuvia, kuten Aarne Tarkaksen tyhmän poliisikaksikon Ripatti. Näyttelijälakon jälkeen hän teki viimeisen elokuvaroolinsa Spede Pasasen elokuvassa Millipilleri vuonna 1966. Vielä vuonna 1989 Häyrinen esiintyi Jouko Turkan ohjaamassa televisioelokuvassa Seitsemän veljestä.
Kaupunginteatterista Häyrinen siirtyi 1975 Suomen Kansallisteatteriin, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1981. Kansallisteatterissa hän näytteli muun muassa Espanjan kuningas Filipiä näytelmässä Don Carlos sekä sairasta vanhusta näytelmässä Kultalampi.[1]
Television tulon myötä Häyrinen siirtyi uuden median pariin ja esiintyi muun muassa televisiosarjassa Kaverukset vuosina 1961–1963. Hän myös toimi sarjan ohjaajana. Hänen kenties tunnetuin televisiosarjansa Hanski pyöri valtakunnanverkossa vuosina 1966–1973. Myös tämän sarjan hän ohjasi. Hänen vaimonsa Liisa Nevalainen toimi käsikirjoittajana ja hänen vastanäyttelijänään. Hanski oli televisioyleisön suursuosikki, sillä se kuvasi ”tavallisen kansan” tuntoja ja ajatuksia. Sarjaa esitettiin kaikkiaan 83 jaksoa.
Radiotyöt
Häyrinen esiintyi myös Yleisradion radio-ohjelmissa. Hänet muistetaan roolistaan Kankkulan kaivolla -hupailun juontajana vuosina 1958–1970. Hän esiintyi myös Antero Alpolan kanssa jouluaaton aattoina ohjelmassa Aatonaaton joululahjavalvojaiset useasti aina vuoteen 1990. Aatonaattona 1991 Häyrisen valmiiksi puhumat osuudet esitettiin taukoina, koska hän oli kuollut kaksi päivää aiemmin.
”Vanha vihainen mies”
Häyrisestä käytettiin usein nimitystä ”vanha vihainen mies”, joka haukkui tyhmiksi lähes kaikki ihmiset. Nimitys on tiettävästi hänen itsensä keksimä ja vastapaino entisajan epiteetille ”nuori vihainen mies”, jolla tarkoitettiin eri mieltä yleisen mielipiteen kanssa olevia. Epiteetti kuvaa monien mielestä mainiosti Häyrisen omaleimaista huumorintajua.[6] Roolien suuruus ei ollut Häyriselle merkitsevää, vaan hänelle oli tärkeintä tehdä työ hyvin eikä hän nostanut roolejaan suureen arvoon.[7]
Hanskissa talonmiehen vaimoa näytellyt Marita Nordberg muisteli vuonna 2007, että Hanski ei työtä tehdessään ollut yhtään hauska, mutta hyvällä tuulella ollessaan hän oli hurmaava. Häyrinen kertoi Apu-lehdelle vuonna 1981: ”Voi olla, että olen saanut tämän ’ikävän’ luonteeni oudosta lapsuudestani, jossa ei ollut isää eikä äitiä. Mutta minun oli ratkaistava, annanko potkia itseäni jatkuvasti päähän vai ryhdynkö hankalaksi ihmiseksi. Jokin minussa valitsi viimeksi mainitun vaihtoehdon.”[1]
Yksityiselämä
Hannes Häyrinen avioitui näyttelijä-kirjailija Liisa Nevalaisen kanssa vuonna 1939, ja heille syntyi kaksi lasta. Häyrinen jäi leskeksi joulukuussa 1987 Liisa Nevalaisen kuoltua äkilliseen keuhkoveritulppaan.[8]
Vaikka Häyrisellä oli kansan keskuudessa maine ”hauskana Hanskina”, hänen todellinen luonteensa oli lähes täydellinen vastakohta tälle määritykselle.[9] Hän oli ihmisenä totinen, mutta saattoi olla myös kärttyisä ja jopa epäystävällinen. Häyrinen ei päästänyt lähelleen muita kuin vaimonsa ja lapsensa, ja työn ulkopuolella viihtyi enimmäkseen omassa rauhassaan pasianssin tai kirjojen parissa.[10]
