Epiteetti (m.kreik. επιθετον, epitheton, lat. epitheton, ’määrätty’) on määrittelevä sana tai lause, joka on vakiintunut käytettäväksi pääsanan kanssa.

Kielitieteessä epiteetti on usein metaforinen, merkittävästi lyhennetty tai tiivistetty appositio. Henkilön nimeen liitettynä epiteettiin viitataan usein termillä ”lisänimi” tai ”liikanimi”, mutta kaikki nimeen liitetyt adjektiivit eivät välttämättä ole epiteetteja. Ollakseen epiteetti määreen täytyy olla vakiintunut ja sitä käytetään myös silloin, kun määre itsessään ei liity asiayhteyteen muutoin kuin kuvaamansa henkilön kautta.

Epiteetit tunnetaan latinan kielen termillä epitheton necessarium silloin, kun ne ehdottomasti vaaditaan, jotta sen kantaja voidaan erottaa muista henkilöistä. Tällaisia ovat esimerkiksi Plinius vanhempi ja Plinius nuorempi. Toisaalta samaa epiteettiä voidaan käyttää useamman eri henkilön kohdalla, kunhan henkilöt pysyvät edelleen tunnistettavina; esimerkiksi Aleksanteri Suuri ja Katariina Suuri. Toisaalta silloin, kun epiteetti ei ole välttämätön henkilön tunnistettavuuden kannalta, siitä käytetään latinan kielen termiä epitheton ornans.

Kasvien latinalaispohjaiset tieteelliset lajinimet muodostuvat suvusta ja lajimääritteestä. Lajimääritteestä voidaan käyttää myös nimeä epiteetti. Pelkkä epiteetti ainoastaan tarkentaa suvun määritelmää eikä siitä yksinään voida päätellä tarkoitettua kasvia. Esimerkiksi koiranruusun (Rosa canina) epiteetti canina viittaa kirjaimellisesti koiraan, kun taas suku Rosa kertoo kyseessä olevan ruusun.