Rintala pohti kirjoissaan suuria perusasioita: totuutta, pyhyyttä, kauneutta. Ensimmäisissä kirjoissa korostuu uskonnollinen pohdiskelu. Rintalan Sissiluutnantti herätti kirjasodan, sillä siinä kerrottiin lottien tarjonneen seksipalveluita ja kenraalien tapattaneen miehiään turhautuneisuuttaan.
Maatalousteknikko Otto Adiel Rintalan ja sairaanhoitaja Aino Amalia Nikulan perhe asui Antreassa. Paavo-poika syntyi Viipurissa. Rintala lähti äitinsä kanssa talvisodan alta evakkoon. Isä kuoli talvisodassa Vuosalmen taistelussa 12. maaliskuuta 1940, ja Rintala jäi äitinsä, enonsa ja mummonsa kanssa asumaan Ouluun. Keväällä 1941 he muuttivat Raksilaan tilavampaan asuntoon, enoa lukuun ottamatta. Raksilan kaupunginosa sodanaikaisine poikaporukoineen näkyykin hänen yhdessä tunnetuimmassa teoksessaan Pojat. Mikko Niskanen ohjasi 1962 kirjan pohjalta samannimisen menestyselokuvan, jossa erityisesti nuori Vesa-Matti Loiri kunnostautuu Jaken roolissa.
Rintala pääsi oppilaaksi Oulun lyseoon 1942 ja pääsi ylioppilaaksi 1951. Syksyllä hän aloitti varusmiespalveluksen, kävi reserviupseerikoulun ja yleni vänrikiksi. Palveluksen jälkeen hän opiskeli Helsingin yliopistossa teologian lisäksi kirjallisuutta ja valtiotieteitä. Opinnot keskeytyivät kuitenkin parin vuoden päästä. Presidentti Kekkosen pyynnöstä hän aloitti vuonna 1969 Suomen rauhanpuolustajien puheenjohtajana. Tässä tehtävässä hän pysyi vuoteen 1984, jolloin erosi.
Rintala avioitui Lauri Pihkalan tyttären Railin kanssa 1955. He saivat neljä tytärtä. Vuonna 1960 he muuttivat asumaan Kirkkonummelle.[3] Vuonna 1965 Rintalat rakensivat Kirkkonummen Abramsbyhyn omakotitalon, joka sai nimen Päiväaho. Varsinaista asuinrakennusta täydensi kaksi vuotta myöhemmin käyttöön otettu tuparakennus, jossa Paavo Rintala ja hänen pianonsoitonopettajavaimonsa työskentelivät. Päiväahossa kirjailija asui kuolinvuoteensa 1999 saakka. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaanTaiteilijainmäelle[4].
Rintalan kuoleman jälkeen hänen omaisensa lahjoittivat kirjailijan työhuoneen irtaimiston Oulun kaupungille. Oulun kaupunginarkistoon (Kansankatu 55 A) sisustettiin ”Kirjailija Paavo Rintalan työhuone”, joka avattiin yleisölle Paavon päivänä 25. tammikuuta 2006. Vaikka huone ei olekaan kooltaan ja muodoltaan tarkka kopio Päiväahossa olleesta työhuoneesta, antaa se oivan kuvan kirjailijan työympäristöstä.
Tuotanto
Rintalan teosten perustana on hänen uskonnollinen ja humanistinen maailmankatsomuksensa. Hänen esikuvanaan on Leo Tolstoi, joskin hän näkee Tolstoin totuus- ja rakkauskäsityksen mahdottomaksi toteuttaa. Teosten keskiössä ovat ihmiset, mutta heidän yhteiskunnallinen asemansa tuodaan myös esille ja sitä vertaillaan muihin henkilöihin. Lisäksi Rintalan kuvauksissa on kahdenlaisia ihmisiä: aitoja ja varautuneita.[5]
Rintalan teokset voi jakaa kolmeen osaan: Alkuaika oli eeppisten romaanien ja kehityskertomusten, mutta Sissiluutnantti-romaanin (1963) jälkeen hän ei enää julkaissut epiikkaa vaan suuntautui dokumentaristiksi. Hän palasi laajan epiikan pariin 1970-luvun loppupuolella kaksiosaisella romaanilla Nahkapeitturien linjalla (1976 ja 1979), jota pidetään hänen pääteoksenaan. Se kuvaa toisen maailmansodan aikaa. Päähenkilöt edustavat Rintalalle tyypilliseen tapaan kahta eri kansankerrosta. Samoin hänen luomansa humanistinen, Tolstoista kiinnostunut pappismieshahmo on Rintalalle tyypillinen, suorastaan synteesi hänen omasta ajattelustaan. [5]
↑Taiteilijainmäki V21A (pdf) (Lähde koskee hautaa) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 25.4.2015.
↑ ab”Rintala, Paavo”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 5758. Otava, 1976. ISBN 951-1-05637-9
Kirjallisuutta
Pekka Tarkka: Paavo Rintalan saarna ja seurakunta, Otava 1966.
Alhoniemi, Pirkko: Minuuden liitupiiri: Tutkimus Paavo Rintalan myöhäisvaiheen proosatuotannosta. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1132) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-917-3