Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö

Unrepresented Nations and Peoples Organization
Perustettu 1991
Päämaja Bryssel, Belgia
Jäsenet 47 kansaa
Pääsihteeri Marino Busdachin
Aiheesta muualla
www.unpo.org

Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö eli EVKY (englanniksi UNPO eli Unrepresented Nations and Peoples Organization) on kansainvälinen järjestö niille valtioille ja kansoille, joita ei ole otettu Yhdistyneiden kansakuntien jäseniksi. Osa EVKY:n jäsenistä on de facto -itsenäisiä valtioita, joita ei ole tunnustettu, osa taas kansoja tai alueita, joilla ei ole itsenäistä valtiota tai riittävää itsemääräämisoikeutta.

EVKY pyrkii vaikuttamaan varsinkin YK:hon, jotta sen edustamat valtiot ja kansat saisivat äänensä kuuluviin.

EVKY perustettiin Haagissa 1991. Järjestön päämaja sijaitsee Brysselissä.[1][2]

Jäsenet

EVKY:n sääntöjen mukaan järjestön jäseneksi voi hakea kansa tai alue, jota edustaa järjestössä jokin sen edustajaksi tunnustettu taho. Hakijan tulee toimittaa jäsenhakemusta varten sääntöjen edellyttämät tiedot, joihin kuuluvat muun muassa riittävät todisteet siitä että edustava taho tunnustetaan kansan tai alueen edustajaksi, virallinen julistus järjestön sääntöihin ja väkivallattomuuteen sitoutumisesta ja todistus edustavan tahon johtojärjestelmän demokraattisesta rakenteesta.[3]

EVKY:n nykyiset jäsenet ovat:[4]

Jäsenenä oleva
kansa tai alue
Jäsen
alkaen
Jäsentä
edustava
taho
Edustanut
jäsentä
alkaen
Lähde
Abhasia 1991 Abhasian ulkoministeriö [5]
Aceh 1991 Acheh-Sumatra National Liberation Front [6]
afrikaanerit 2008 Vapausrintama plus [7]
ahwazit Democratic Solidarity Party of Ahwaz [8]
Ambazonia Ambazonian hallinnollinen neuvosto [9]
assyrialaiset 1991 Assyrian Universal Alliance [10]
Belutšistan Balochistan National Party [11]
Barotsemaa 2013 Barotse National Freedom Alliance [12]
bellat 2017 Malian Association for the Preservation of Bellah Culture [13]
Bretagne 2015 Kelc’h An Dael [14]
Chameria 2017 Democratic Foundation of Chameria [15]
Chittagong Hill Tracts Parbatya Chattagram Jana Samhati Samiti [16]
Etelä-Azerbaidžan [17]
Etelä-Molukit 1991 Etelä-Molukkien tasavalta [18]
Gilgit-Baltistan Gilgit-Baltistan Democratic Alliance [19]
haratinit 2011 Initiative pour la Résurgence du Mouvement Abolitionniste en Mauritanie [20]
hmongit 2007 Congress of World Hmong People [21]
Iranin Kurdistan Democratic Party of Iranian Kurdistan ja
Komala Party of Iranian Kurdistan
2007
2015
[22]
Itä-Turkestan 1991 Maailman uiguurikongressi [23]
Kabylia 2017 MAK-Anavad [24]
Katalonia 2018 Assemblea Nacional Catalana [25]
krom-khmerit 2001 Khmer Kampuchea-Krom Federation [26]
Krimin tataarit 1991 Milli Mejlis [25]
latinalaisen Amerikan alkuperäisasukkaat (hanke) [27]
lezgit 2012 The Federal Lezghin National and Cultural Autonomy [28]
Länsi-Balūchestān 2005 Balochistan People's Party [29]
Länsi-Togomaa 2017 Homeland Study Group Foundation [30]
madhešit 2017 Alliance for Independent Madhesh [31]
Nagaland 1993 National Socialist Council of Nagaland [32]
Ogaden 2010 Ogadenin kansallinen vapautusrintama [33]
ogonit 1993 Movement for the Survival of the Ogoni People [34]
oromot 2004 Oromo Liberation Front [35]
Savoiji 2014 Savoijin väliaikainen hallitus [36]
Sindh World Sindhi Congress [37]
Sisä-Mongolia 2007 Southern Mongolian Human Rights Information Center [38]
Somalimaa 2004 Somalimaan hallitus [39]
Sulu Sulu Foundation of Nine Ethnic Tribes [40]
Taiwan 1991 Taiwan Foundation for Democracy 2006 [41]
Tiibet Tiibetin pakolaishallitus [42]
Washington (DC) 2015 DC Statehood Congressional Delegation ja
New Columbia Statehood Commission
[43]

Entiset jäsenet

EVKY:n entiset jäsenet ovat:[4]

Jäsenenä ollut
kansa tai alue
Jäsen
alkaen
Jäsen
asti
Jäsentä
edustanut taho
Lähde
Albanian kreikkalaiset 1991 2012 [44]
Armenia 1991 1992 Armenian tasavalta [45]
Australian alkuperäiskansat 1991 2012 National Committee to Defend Black Rights [46]
Baškortostan 1996 1998 [47]
basterit Captains Council [48]
batwat 1993 2019 Association for the Promotion of Batwa
Community of Indigenous Peoples of Rwanda
[49]
bella coolat 1998 2008 House of Smayusta [50]
berberit 2014 2016 [51]
Bougainville 1991 2008 [52]
Buffalo River Dene Nation 2004 2009 [53]
Burjatia 1996 2010 All-Buryat Association for the Development of Culture [54]
Burma 2008 2010 National Council of the Union of Burma [55]
Cabinda 1997 2011 FLEC [56]
Cordillera 1991 2015 Cordillera Peoples Alliance [57]
degarit 2003 2016 Montagnard-säätiö [58]
Gagauzia 1994 2007 [59]
Georgia 1991 1992 Georgian tasavalta [60]
Ingušia 1994 2008 [61]
Inkeri 1993 2009 [62]
Irakin Kurdistan 1991 2015 [63]
Irakin turkmeenit Irakin turkmeenien rintama
Turkmen Nationalist Movement
Turkmen Wafa Movement
Islamic Union of Iraqi Turkmens
[64]
Itä-Timor 1993 2002 Conselho Nacional da Resistência Maubere [65]
Kalahui Havaiji 1993 2012 [66]
Kayah 1993 2012 Karenni Independence Through Education [67]
Komi 1993 2009 [68]
Kosovo 1991 2018 [69]
kumykit 1997 2008 [70]
lakotat 1994 2007 [71]
Latvia 1991 1991 Latvian tasavalta [72]
Länsi-Papua [73]
maasait 2004 2012 [74]
maohit 1994 2007 Hiti Tau [75]
mapuchet 1993 2016 Interregional Mapuche Council [76]
marit 1991 2008 [77]
monit 1996 2012 Mon Unity League [78]
morot 2010 2014 Moron islamilainen vapautusrintama [79]
Nahua Del Alto Balsas 2004 2013 Council for the Nahua Towns of the Upper Balsas [80]
Palau 1991 1995 Palaun tasavalta [81]
Pohjois-Makedonian albaanit 1994 2008 [82]
Romanian unkarilaiset 1994 2015 Democratic Alliance of Hungarians in Romania [83]
ruteenit 1998 2007 [84]
Saha 1993 1998 [85]
Sandžak 1993 2011 Kansallinen bosniakkineuvosto [86]
Sansibar 1991 2015 [87]
Shan 1997 2010 SSO [88]
Skåneland 1993 2011 Scanian Future Foundation [89]
tališit 2014 National Talysh Movement [90]
Tatarstan 1991 2008 [91]
Tšerkessia 1994 2015 International Circassian Association [92]
Tšetšenia 1991 2010 Itškerian tšetšeenitasavalta [93]
tsimšit 2007 2011 [94]
tšinit 2001 2016 Chin National Front [95]
Tšuvassia 1993 2008 Tšuvassian kansallinen kongressi [96]
Tuva 1996 2010 Tuvan tasavalta [97]
Udmurtia 1993 2013 Udmurt Kenesh [98]
vendat 2013 2015 Dabalorivhuwa Patriotic Front [99]
Viro 1991 1991 Viron tasavalta [100]

Lähteet

  1. UNPO Secretariat (Contact) Unrepresented Nations and Peoples Organization. Viitattu 12.10.2018.
  2. Rotko, Jorma: Edustamattomat kansat kokoontuivat Virossa. Helsingin Sanomat, 23.7.1997, s. 22. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. UNPO Covenant Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Arkistoitu 15.11.2019. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  4. a b Members Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Arkistoitu 15.11.2019. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  5. Abkhazia 16.2.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  6. Acheh 19.1.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  7. Afrikaners 28.7.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  8. Ahwazi 9.11.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  9. Member Profile – Ambazonia (PDF) 2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Arkistoitu 20.10.2018. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  10. Assyria 19.1.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  11. Balochistan 5.4.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  12. Barotseland 18.8.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  13. Bellah People 6.7.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  14. Brittany 8.7.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  15. Member Profile – Chameria (PDF) 2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  16. Chittagong Hill Tracts 31.5.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  17. Southern Azerbaijan 31.1.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  18. South Moluccas 25.3.2008. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  19. Gilgit Baltistan 11.9.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  20. Haratin 10.4.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  21. Hmong 17.7.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  22. Iranian Kurdistan 30.11.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  23. East Turkestan 16.12.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  24. Member Profile – Kabylia (PDF) 2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  25. a b Catalonia 21.5.2019. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  26. Khmer-Krom 30.1.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  27. Latin American Indigenous Peoples (Project) 28.1.2019. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  28. Lezghin 19.10.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  29. West Balochistan 22.8.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  30. Western Togoland 15.11.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  31. Madhesh 31.10.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  32. Nagalim 26.4.2019. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  33. Ogaden 12.2.2010. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  34. Ogoni 11.9.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  35. Oromo 12.2.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  36. Savoy 8.7.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  37. Sindh 6.2.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  38. Southern Mongolia 25.3.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  39. Somaliland 1.2.2017. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  40. Sulu 5.1.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  41. Taiwan 19.7.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  42. Tibet 23.5.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  43. District of Columbia (Washington, DC) 4.12.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  44. Greek Minority in Albania 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  45. Armenia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  46. Aboriginals of Australia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  47. Bashkortostan 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  48. Rehoboth Basters 11.2.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  49. Batwa 14.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  50. Nuxalk Nation 5.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  51. Amazigh 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  52. Bougainville 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  53. Buffalo River Dene Nation 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  54. Buryatia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  55. Burma 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  56. Cabinda 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  57. Cordillera 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  58. Degar-Montagnards 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  59. Gagauzia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  60. Georgia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  61. Ingushetia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  62. Inkeri 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  63. Iraqi Kurdistan 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  64. Iraqi Turkmen 11.5.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  65. East Timor 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  66. Kalahui Hawaii 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  67. Karenni State 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  68. Komi 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  69. Kosova 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  70. Kumyk 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  71. Lakota Nation 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  72. Latvia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  73. West Papua 15.10.2014. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  74. Maasai 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  75. Maohi 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  76. Mapuche 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  77. Mari 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  78. Mon 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  79. Moro 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  80. Nahua Del Alto Balsas 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  81. Belau 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  82. Albanians in Macedonia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  83. Hungarian Minority in Romania 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  84. Rusyn 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  85. Sakha 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  86. Sanjak 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  87. Zanzibar 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  88. Shan 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  89. Scania 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  90. Talysh 8.7.2015. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  91. Tatarstan 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  92. Circassia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  93. Chechen Republic of Ichkeria 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  94. Tsimshian 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  95. Chin 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  96. Chuvash 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  97. Tuva 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)
  98. Udmurt 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  99. Vhavenda 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  100. Estonia 6.6.2018. Edustamattomien valtioiden ja kansojen yhteisö. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Read other articles:

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Februari 2023. SMPN 5 BatamInformasiJenisSekolah NegeriAlamatLokasiJl. Raja Ali - Pulau Buluh, Batam, Kepri,  IndonesiaMoto SMPN 5 Batam, merupakan salah satu Sekolah Menengah Pertama Negeri yang ada di Provinsi Kepulauan Riau, yang beralamat di Jl. Raja Ali - ...

 

Bruneian footballer In this Malay name, there is no surname or family name. The name Ali Rahman is a patronymic, and the person should be referred to by their given name, Azwan. Azwan Ali Rahman Azwan with DPMM in 2022Personal informationFull name Muhammad Azwan bin Ali RahmanDate of birth (1992-01-11) 11 January 1992 (age 32)Place of birth BruneiHeight 1.62 m (5 ft 4 in)Position(s) MidfielderTeam informationCurrent team DPMMNumber 7Youth career2004–2010[1] Sport...

 

Pour les articles homonymes, voir Guichard. Olivier Guichard Olivier Guichard en 1973. Fonctions Président du conseil régional des Pays de la Loire 28 mai 1974 – 20 mars 1998 (23 ans, 9 mois et 20 jours) Réélection mars 1986 et mars 1992 Prédécesseur Vincent Ansquer Successeur François Fillon Ministre d'ÉtatGarde des Sceaux, ministre de la Justice 27 août 1976 – 29 mars 1977 (7 mois et 2 jours) Président Valéry Giscard d'Estaing Premier ministre Raymon...

Christine Lagarde Presiden Bank Sentral EropaPetahanaMulai menjabat 1 November 2019Wakil PresidenLuis de Guindos PendahuluMario DraghiPenggantiPetahanaDirektur Pelaksana Dana Moneter InternasionalMasa jabatan5 Juli 2011 – 12 September 2019*WakilJohn LipskyDavid Lipton PendahuluJohn Lipsky (Plt.)PenggantiDavid Lipton (Plt.)Kristalina GeorgievaMenteri Ekonomi, Keuangan, dan IndustriMasa jabatan19 Juni 2007 – 29 Juni 2011Perdana MenteriFrançois Fillon PendahuluJean-Lou...

 

Запрос «Пугачёва» перенаправляется сюда; см. также другие значения. Алла Пугачёва На фестивале «Славянский базар в Витебске», 2016 год Основная информация Полное имя Алла Борисовна Пугачёва Дата рождения 15 апреля 1949(1949-04-15) (75 лет) Место рождения Москва, СССР[1]...

 

Questa voce sull'argomento calciatori svizzeri è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Giuseppe Aquaro Nazionalità  Svizzera Altezza 187 cm Peso 87 kg Calcio Ruolo Difensore Squadra U.G. Manduria CarrieraGiovanili 1989-1997 Baden1997-2002 ChievoSquadre di club1 2002-2003→  Foggia1 (0)2003-2004→  Melfi1 (0)2004-2005 Chievo0 (0)2005-2007 Bellinzona55 (4)200...

Johann Martin Schleyer Johann Martin Schleyer (Oberlauda, 18 luglio 1831 – Costanza, 16 agosto 1912) è stato un glottoteta, presbitero cattolico tedesco, inventore della lingua ausiliaria internazionale volapük. Biografia Ordinato sacerdote nel 1856, dal 1867 al 1875 fu parroco a Krumbach (oggi parte di Sauldorf), e qui venne arrestato e tenuto in carcere per quattro mesi nel 1875 per aver predicato contro l'ideologia socialista[senza fonte]. Dal 1875 al 1885 fu parroco nella...

 

Zaza Panaskerteli-Tsitsishvili. A fresco portrait from the Kintsvisi Monastery Zaza Panaskerteli-Tsitsishvili (Georgian: ზაზა ფანასკერტელ-ციციშვილი) was a 15th-century Georgian prince, politician, and man of letters known for his compendia of medical arts Karabadini (Book of Medical Treatment). He is described as “the great healer and head of the wise” in a contemporary record. Zaza belonged to the old aristocratic family Panaskerteli, o...

 

Державний комітет телебачення і радіомовлення України (Держкомтелерадіо) Приміщення комітетуЗагальна інформаціяКраїна  УкраїнаДата створення 2003Керівне відомство Кабінет Міністрів УкраїниРічний бюджет 1 964 898 500 ₴[1]Голова Олег НаливайкоПідвідомчі ор...

Samstag aus LichtOpera by Karlheinz StockhausenStockhausen in the WDR Studio, 1991LibrettistStockhausenLanguageGermanPremiereMay 25, 1984 (1984-05-25)Palazzo dello Sport in Milan, by La Scala Samstag aus Licht (Saturday from Light) is an opera by Karlheinz Stockhausen in a greeting and four scenes, and was the second of seven to be composed for the opera cycle Licht: die sieben Tage der Woche (Light: The Seven Days of the Week). It was written between 1981 and 1983, to a libret...

 

Report from Jacques Necker to King Louis XVI of France (1781) This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Compte rendu – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (February 2021) (Learn how and when to remove this message) For other uses, see Comptes Rendus (disambiguation). First page of the Compte re...

 

US federal government job-creation program (1933–34) Civil Works Administration workers cleaning and painting the gold dome of the Colorado State Capitol (1934). The Civil Works Administration (CWA) was a short-lived job creation program established by the New Deal during the Great Depression in the United States in order to rapidly create mostly manual-labor jobs for millions of unemployed workers. The jobs were merely temporary, for the duration of the hard winter of 1933–34. President ...

العلاقات الكولومبية الموريتانية كولومبيا موريتانيا   كولومبيا   موريتانيا تعديل مصدري - تعديل   العلاقات الكولومبية الموريتانية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين كولومبيا وموريتانيا.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية...

 

Infernofumetto Copertina di I Grandi Eventi Marvel - X-Men: Inferno (edizione italiana), che riproduce quella di Uncanny X-Men n. 242, disegni di Silvestri/Green Titolo orig.Inferno Lingua orig.inglese PaeseStati Uniti AutoreChris Claremont (storia), Marc Silvestri (disegni) EditoreMarvel Comics 1ª edizionedicembre 1988 – aprile 1989 Albi18 (completa) Inferno è una miniserie crossover della Marvel Comics pubblicato da dicembre 1988 ad aprile 1989...

 

Lingkungan pinggiran kota di wilayah metropolitan Cologne, Jerman Männistö, lingkungan pinggiran kota di Kuopio, Finlandia Pinggiran kota atau janapada (serapan bahasa sansekerta जनपद), lebih luas daerah pinggiran kota, adalah wilayah di dalam area metropolitan yang terutama merupakan daerah pemukiman, meskipun juga dapat mencakup area komersial dan penggunaan campuran. Pinggiran kota dapat ada baik sebagai bagian dari kota/daerah perkotaan yang lebih besar atau sebagai entitas pol...

Real Club de PoloFull nameReal Club de Polo de BarcelonaShort nameRCPBFounded1897; 127 years ago (1897)Home groundCamp Eduardo Dualde,Barcelona(Capacity 1,500)LeagueMen's División de HonorWomen's División de Honor2020–21Men: 4thWomen: 4thWebsiteClub website Home Real Club de Polo de Barcelona (English: Barcelona Royal Polo Club) is a country club in Barcelona, Spain. Established in 1897, it had 9000 members at the time of the 1992 Summer Olympics. Normally used for polo,...

 

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Registration organ – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (December 2012) (Learn how and when to remove this message) Registration is the technique of choosing and combining the stops of a pipe organ in order to produce a particular sound. Registrat...

 

Alsenz Municipio BanderaEscudo AlsenzUbicación en el estado de Renania-Palatinado Ubicación en el distritoCoordenadas 49°43′51″N 7°48′50″E / 49.730833333333, 7.8138888888889Entidad Municipio • País Alemania • Estado Renania-Palatinado • Distrito DonnersbergSuperficie   • Total 12,88 km² Altitud   • Media 224 m s. n. m.Población (2022)   • Total 1657 hab. • Densidad 128,65 hab./km²Hus...

Robeknya kulit akibat tertarik dalam luka avulsi kategori ringan Avulsi lebih berat di jari yang menyebabkan degloving dan putus sebagian jari Fracture avulsion, patahnya ujung tulang akibat tertarik oleh tendon dari arah berlawanan secara tiba-tiba. Dalam bidang medis, avulsi merupakan cedera terlepasnya suatu organ dari tubuh secara paksa. Istiliah ini sering merujuk trauma permukaan yang mengoyak kulit dan organ-organ lain di bawahnya. Namun bisa pula begitu parahnya sehingga mengarah kepa...

 

حرب العراق: تأريخ التعديلات في ويكيبيديامعلومات عامةالمؤلف James Bridle (en) النوع الأدبي historiography (en) تاريخ الإصدار 2010 المعرفات والمواقعموقع الويب shorttermmemoryloss.com… تعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات النسخة الوحيدة من المجلد والذي يضم 12 كتابا حرب العراق: تأريخ التعديلات في ويكيب...