Maasait
Väkiluku	noin 883 000
Merkittävät asuinalueet  Kenia 453 000  Tansania 430 000
Kielet	maa
Uskonnot	kristinusko, islam ja perinteinen monoteistinen uskonto
Infobox OK

Maasait eli masait ovat itäafrikkalainen paimentolaiskansa, joka elää pääosin Kenian ja Tansanian alueella. Huolimatta nykyaikaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittymisestä myös Afrikkaan maasait ovat pääosin säilyttäneet oman luonnonläheisen elintapansa ja kulttuurinsa. Maasait ovat yksi Afrikan tunnetuimmista etnisistä heimoista.

Maasai on ennen kaikkea kielellinen termi: ryhmän jäsenet voidaan määritellä heidän puhumansa kielen perusteella.^[1] Maasain käsite on muuttunut viime vuosisatojen aikana ja muuttuu edelleen; nykyisin monet ihmiset, joilla on maasai-identiteetti ja jotka puhuvat maasai-kieltä, eivät vietä paimentolaiselämää vaan metsästävät ja viljelevät maata.^[2]

Maasait puhuvat maasain eli maan kieltä,^[3] joka kuuluu nilosaharalaisten kielten itäniloottiseen ryhmään.^[4] Se on hyvin läheistä sukua Kenian keskiosissa elävien samburujen puhumalle samburun kielelle sekä Baringojärven eteläpuolella elävän camus-heimon camusin kielelle.

Maasaita asuu Kenian eteläosissa ja Tansanian pohjoisosissa Itä-Afrikan hautavajoaman läheisyydessä kuivilla alueilla.^[5]

Ethnologue-kirjassa vuodelta 2013 maasaikielen puhujien lukumääräksi arvioidaan 1,297 miljoonaa, joista Keniassa asui vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan 842 000.^[6] Maasai-liiton arvio maasaiden kokonaismäärästä on noin miljoona. Tarkkojen lukujen määrittely on kuitenkin hankalaa, monet maasait kokevat väestönlaskennan hallituksen sekaantumiseksi heidän asioihinsa, eivätkä välttämättä anna oikeita lukuja. Tansanian väestönlaskennassa ihmisiä ei luokitella etnisiin ryhmiin.^[5]

Vaikka muut Afrikan heimot ovat aikojen saatossa järjestäytyneet enemmän tai vähemmän järjestyneiksi yhteiskunniksi ja kuningaskunniksi, maasait ovat aina säilyttäneet paimentolaisen elämäntyylinsä. Maasaiden läheisyydessä elää useita alkuperäisheimoja, niin sanottuja doroboja. He käyvät vaihtokauppaa maasaiden kanssa ja elävät eräänlaisessa symbioosissa heidän kanssaan.^[7] Maasait ovat kuitenkin hyvin omavaraisia. Yhteisön ulkopuolelta hankitaan lähinnä korujen valmistusmateriaali ja teräsosat aseisiin.^lähde?

Maasaiden arvellaan lähteneen jostakin Niilin laakson alueelta, josta he ovat vaeltaneet etelään nykyisille asuinsijoilleen parempien laidunmaiden toivossa.^[8] Heidän oli kuitenkin sodittava nämä maat itselleen, sillä ne olivat jo asuttuja. Maasaiden nykyiset alueet olivat jo silloin karjankasvattajien käytössä.^[9] 1830-luvulla maasait kävivät lyhyen sisällissodan, mutta pahimmat tappiot he kokivat kuitenkin 1800-luvun loppupuolella, kun Ison-Britannian kolonialismin myötä heiltä vietiin suuria osia maista. Vuonna 1870 Kenian kaikki klaanit yhdistyivät heimopäällikkö Laibonin, eli Orkoiyoin, alaisuuteen. 1880–1890-luvuilla maasaiden karjaa hävittivät taudit, jotka tuhosivat lähes 80 prosenttia karjasta. Ihmisiä taas kuoli koleraan ja nälänhätään, ja kaiken kaikkiaan maasaiden lukumäärä väheni noin 500 000:sta noin 40 000:een. Maasait eivät ole vieläkään täysin toipuneet onnettomuuksien aiheuttamasta itsetunnon romahduksesta^[10].

Afrikkaan saapuneet eurooppalaiset pitivät maasaiden maankäyttöä erittäin tuhlailevana ja tehottomana. 1900-luvun alussa maasait joutuivat pienen vastarinnan jälkeen luovuttamaan lähes kaksi kolmasosaa laidunmaastaan briteille. Myöhemmin brittien siirtomaavallasta itsenäistyneet Afrikan valtiot, kuten Tansania ja Kenia, ovat vieneet maasaiden maista vielä enemmän ja jättäneet heille vain kuivimmat, viljelykseen kelpaamattomat maat.^[10] Maiden palautusta ovat luvanneet niin britit kuin itsenäistyneiden valtioiden hallituksetkin, mutta harva lupauksista on toteutunut.^[10] Tansanian Loliondossa hallitus kuitenkin palautti vuonna 2009 kuuden maasaikylän maat jotka oli määrätty haltuunotettaviksi luonnonsuojelualuetta varten.^[11]

Nykyisten länsimaalaismielisten hallitusten pyrkimyksiä rajoittaa maasaiden liikkumista ja maankäyttöä perustellaan usein eurooppalaisten vanhalla väitteellä maankäytön tehottomuudesta. Todellisuudessa juuri maasaiden tapa sopii parhaiten Afrikan olosuhteisiin, sillä kuiva maa ei kestä jatkuvaa laiduntamista, vaan aavikoituu, jos karjaa ei siirretä aika ajoin uuteen paikkaan.^[12]

Vaikka maasait yleisesti tunnetaankin hurjina sotureina, heidän kulttuurinsa perustuu ennen kaikkea nautakarjaan. Maasaiden mahdollisuuksia harjoittaa perinteistä elinkeinoaan karjankasvatusta on kaventanut Masai Maran ja Serengetin luonnonpuistojen laajentaminen perinteisille laidunalueille.^lähde?

»Älä ylistä huomista, sillä se ylistää itse itseään.»
(Maasaiden sananlasku^[13])

Maasait uskovat yhteen jumalaan, joka on sekä hyvä että paha, sekä mies että nainen. He uskovat, että jumala Ngai (vaihtoehtoisia kirjoitusmuotoja ovat myös Engai ja Enkai) on antanut kaiken karjan maasaille, ja muut nautoja kasvattavat ihmiset ovat varastaneet eläimensä maasailta. Uskomus on vuosisatojen aikana johtanut verisiin, ihmishenkiä vaatineisiin yhteenottoihin alueen muiden heimojen kanssa, kun maasait ovat suojelleet ”omaisuuttaan”.^lähde?

Ngai näkyy kaikkialla luonnossa. Maasaiden symboliikassa väreillä on suuri merkitys. Tärkeimmät värit ovat musta ja punainen. Musta edustaa hyvyyttä, viisautta, hedelmällisyyttä ja turvallisuutta. Punainen taas kuolemaa, sotaa ja kuivuutta. Ngai on joko punainen tai musta sen mukaan, onko hän tyytyväinen vai tyytymätön alamaisiinsa.^lähde?

Maallisena uskonnon johtajana toimii laibon. Tarinan mukaan hän polveutuu suoraan Ngaista. Laibon huolehtii uskonnosta, rituaaleista, tulevaisuuden ennustamisesta ja terveydenhuollosta. Hänellä ei ole varsinaista poliittista valtaa, mutta jos hän on pätevä, myös heimon vanhimmat kunnioittavat häntä.^[14]

Niin kristityt kuin muslimitkin ovat yrittäneet käännyttää maasaita, mutta ilman suurta menestystä. Parhaiten on onnistunut kristinusko: nykyisin maasaista noin neljännes on kristittyjä, loput perinteisen uskonnon kannattajia.^lähde?

Maasaiden kansanperinteeseen kuuluu useita hengellisiä rituaaleja ja seremonioita. Perinteinen rituaali on muun muassa elävän lehmän kaulavaltimosta nuolella tehdyn reiän kautta valutetun, lehmän maitoon sekoitetun, veren juominen. Juoman uskotaan antavan erikoisvoimia. Lehmää hoidetaan hellästi kunnes haava sen kaulavaltimossa paranee.^[15]

Ehkä tunnetuin seremonia on ”hyppytanssi”, jossa nuoret morani-soturit loikkivat ilmaan osoittaakseen voimaansa ja notkeuttaan. Urhoollisuuttaan osoittaakseen moranin täytyi ennen vanhaan tappaa leijona. Nykyisin leijonia surmataan vain silloin kun niiden voidaan osoittaa olevan haitaksi karjanhoidolle. Entisinä aikoina nuorten poikien piti myös rakentaa uusi kylä ja elää siellä tietty aika tullakseen mieheksi. Nykyisin erilliseen sotilasleiriin eristäytyminen on enemmän symbolinen kuin käytännön eristäytyminen.^[16][17]

Maasaiperinteeseen kuuluu myös ympärileikkaus, joka tehdään molemmille sukupuolille. Vanhat miehet leikkaavat nuoren pojan, joka ei saa seremonian aikana itkeä eikä päästää ääntä, kun taas vanhemmat naiset toteuttavat nuorten tyttöjen ympärileikkauksen, minkä aikana itkeminen on sallittua. Kenian viranomaiset eivät ole onnistuneet kitkemään perinnettä, sillä sitä puolustavat erityisesti maasainaiset. Tyttöjen ympärileikkaus on kiellettyä sekä Tansaniassa että Keniassa.^[18][19] Nuorten tyttöjen ympärileikkausperinnettä ylläpitää myös vanha maasaimiesten ajatus siitä, että tyttö, jota ei ole ympärileikattu, ei ole naimisiinmenokelpoinen.^[20] Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet tyttöjen ympärileikkauksien lopettamista, mutta eivät ole vaatineet poikien ympärileikkauksilta samaa.

Rituaalit vaihtelevat alueelta toiselle jonkun verran. Luettelossa annetut ikävuodet ovat suuntaa antavia ja koettavat kertoa kuinka kauan kukin vaihe kestää tai minkä ikäisenä seremoniaan osallistutaan.^[21][22]

Miehet

• Einoto, syntymä.
• Enkidunkoto e nkara, (puolen vuoden ikäisenä), hiusten leikkaus ja nimen anto.
• Emurata, (murrosikä). Ympärileikkaus, siirtyminen lapsuudesta seuraavaan ikävaiheeseen.
• Emurano, (18–23 vuoden iässä) Sotilaan ura alkaa.
• Eunoto, (24–28 vuoden iässä) vanhempi sotilas ja perheen perustaminen.
• Enkeeya, kuolema.

Naiset

• Einoto, syntymä.
• Enkidunkoto e nkara, (puolen vuoden iässä) hiusten leikkaus ja nimen anto.
• Eentitoisho, (5–10 vuoden iässä) naisten tehtävien (kodinhoito) opettelu.
• Emurata, (murrosikä), tyttöjen ympärileikkaus, siirtyminen lapsuudesta seuraavaan ikävaiheeseen.
• Asai entito, (pian ympärileikkauksen jälkeen [11–16 vuotta]), kihlautuminen ja naimisiinmeno.
• Enkeeya, kuolema.

Maasait liikkuvat hyvin paljon ja syövät terveellisesti. Sairauksien hoitoon on kahdenlaisia lääkkeitä, fyysisiä ja henkisiä. Laibon ei vain paranna potilaan fyysistä vaivaa, vaan myös kehittää potilaitaan henkisesti. Kaikki lääkkeet löytyvät luonnosta ja laibonilla on laaja perimätieto siitä, mikä kasvi auttaa mihinkin vaivaan. Lisäksi sotilaat käyttävät mietoa huumetta nimeltä olkiloriti, joka kiihottaa heitä. Tätä käytetään lähinnä tärkeissä seremonioissa ja rohkeutta vaativissa tehtävissä.^[23]

Viime vuosina maasaiden lääkintätaito on levinnyt myös muualle Afrikkaan. Esimerkiksi Sambiassa lähes kaikki luontaislääkärit ja lääkitsijät ovat maasaita. Näillä lääkitsijöillä ei kuitenkaan usein ole virallista todistusta taidoistaan, mihin suurin syy on todistuksen korkea hinta, ja siksi asiakkaiden on vaikea erottaa huijareita oikeista.^[24]

Maasait pukeutuvat aina punaiseen vaatteeseen, jonka alla pidetään yksinkertaista sinistä vaatekappaletta. Tansaniassa maasait usein käyttävät yksinkertaisia sandaaleita, jotka on joskus pohjattu auton tai moottoripyörän pyörän kumilla. Sekä miehet että naiset käyttävät puisia rannerenkaita^[9].

Maasaiyhteisössä miehen arvo- ja vaikutusvalta perustuu hänen lastensa, vaimojensa ja omistamiensa eläinten määrään. Miestä pidetään köyhänä, jos hänellä on alle viisikymmentä nautaa.^lähde?

Toisin kuin yleensä afrikkalaisten heimojen keskuudessa maasaikulttuurissa naisilla on vahva asema. Miesten tehtävä on kylän puolustaminen ja karjan paimentaminen. Naiset rakentavat majat, hoitavat lapset, lypsävät lehmät, keräävät polttopuut, noutavat veden ja tekevät ruoan.^[25] Naiset eivät ole mukana ikäluokkajärjestelmässä vaan kuuluvat samaan ryhmään kuin miehensä. Maasaiyhteisössä yhteiskunnallinen asema ei määräydy sukupuolen vaan iän mukaan. Näin ollen vanhempi nainen on korkeammassa asemassa kuin nuorempi mies. Sukulaisuus ja periytyminen riippuvat miehestä. Tehtäviensä takia naiset pysyvät tarkasti majansa läheisyydessä. Saavuttaessaan murrosiän naiset menevät naimisiin. Runsaiden myötäjäisten takia (useita lehmiä ja rahaa) avioerot ovat hyvin harvinaisia. Naisilla on valta lehmiin ja niiden tuotoksiin, mutta he eivät saa myydä karjaa. Uskonnollisissa rituaaleissa naisilla on yhtä tärkeä asema kuin miehillä.^[26] Maasait asuvat perinteisesti perheen naisen rakentamissa, kuivatusta lehmänlannasta ja oksista rakennetuissa majoissa.

Maasait tunnetaan erilaisista koristehelmistään (helmet eivät ole aitoja), jotka tuodaan maasaiden torikauppaan Intiasta. Niistä tehdään leveitä kaulakoruja. Korujen muoto kertoo, mihin heimoon nainen kuuluu. Naisilla on myös metallikoruja, joita pidetään kaulassa, nilkoissa, korvissa ja ranteissa. Kaikki maasait ajelevat päänsä kaljuiksi. Vain vastasyntyneillä, pienillä lapsilla, nuorilla sotureilla sekä niillä naisilla, jotka eivät saa lapsia, on pitkät hiukset. Sekä miehillä että naisilla pieniä auringossa palaneita iholaikkuja pidetään kauniina.^[27]

Häissä mies saapuu morsiamen luo miespuolisen ystävänsä kanssa, ja morsiamen isän siunattua parin pirskottamalla maitoa heidän päälleen mies vie upeasti koristellun vaimonsa uuteen kotiin. Perillä vaimo saa lahjoja niin kauan, että on tyytyväinen. Hän ei saa harrastaa seksiä miehensä kanssa ainakaan kahteen päivään tulostaan. Maasaimiehellä saa olla niin monta vaimoa kuin hän pystyy huolehtimaan.^[28]

Maasaikulttuuriin kuuluu vanhempien (lähinnä isän) järjestämä pakkoavioliitto. Morsian näkee tulevan miehensä vasta häissä. Tytöt ovat 11–15-vuotiaita, ja heidät naitetaan 24 vuotta täyttäneiden miesten kanssa. Sulhasella ei ole yläikärajaa. Yksi esimerkki on 12-vuotiaana naitettu maasaityttö Sayiaton Ketuke. Hänen äitinsä ja hän itse vastustivat avioliittoa, mutta isä ei suostunut perumaan päätöstään. Niinpä hän tavan mukaisesti muutti uuteen taloon 30-vuotiaan miehensä kanssa. Jo ensimmäisenä yönä mies makasi hänet humalassa. Ketuke pakeni toisen kohtalotoverin kanssa kylästä. Hänen avioliittonsa kesti vain kaksi päivää ja yhden yön. Turvapaikan hän sai eläkkeelle jääneen rehtorin ylläpitämästä lapsiavioliittojen uhrien koulusta.^[29]

Maasaisotureilla on pitkä perinne, ja he ovat tunnettuja myös muualla maailmassa. Soturin ammatti on koko maasaiyhteiskunnan tärkein ja arvostetuin ammatti. He ovat tunnettuja rohkeudestaan ja uskollisuudestaan. Kaikista miehistä tulee tietyksi ajaksi elämästään sotureita. Ennen aikaan heidän tehtävänsä oli puolustaa heimoa ulkoisia vihollisia vastaan ja ”ottaa takaisin” muiden karjat, jotka Ngai oli heille aikojen alussa suonut. Maasaisotureita pelättiin jo orjakaupan aikoihin niin paljon, että orjakauppiaat eivät yrittäneet saada heitä orjiksi. Kauppiaat myös välttelivät maasaiden alueita, sillä soturit perivät heiltä maksuja alueidensa läpi kulkemisesta.^lähde?

Ennen soturiksi tulemista maasaimies joutui perinteisesti todistamaan rohkeutensa tappamalla leijonan, mikä on nykyisin harvinaista. Sen jälkeen hän joutuu olemaan yksin rakentamassaan majassa useita viikkoja osoittaakseen pystyvänsä selviytymään luonnossa. Tämän jälkeen soturit liikkuvat aina ryhmässä.^[28][30]

Ikäluokkajärjestelmä takaa erittäin hyvän ja tehokkaan sotaväen, ja maasait hallitsivatkin aikoinaan suuria alueita niin Keniasta kuin Tansaniasta. Kun aiemmin tärkein tehtävä oli karjan suojeleminen varkailta, sotilaat asuivat erillisissä manyatta-leireissä. Näissä kussakin saattoi olla satoja sotilaita. Leireissä harjoiteltiin tiiviisti taistelutaitoja ja yhteistoimintaa, ja sotilailla oli mukana omaa karjaa ravinnon saamiseksi. Leirissä ollessaan he värjäsivät päänsä punaiseksi.^[31] Nykyään manyatta-leirit ovat harvinaisia, koska entisenlaista puolustustarvetta ei enää ole. Sotilaita tarvitaan enää hyvin harvoin sotimiseen. Sotilaan arvostus onkin vähentynyt huomattavasti, kun tilaisuudet osoittaa rohkeutta ja taitoja ovat huvenneet. Manyatta-leirien vähentyessä olpul-rituaalit ovat yleistyneet. Ne kestävät useita viikkoja, ja tarkoituksena on vahvistaa sotilaiden tarvitsemia ominaisuuksia. Leiri rakennetaan syrjäiseen paikkaan, ja sille osallistuu vain muutama kymmen sotilasta. Elämä on hyvin kurinalaista. Ravintona on poikkeuksellisesti vain lihaa. Jokainen soturi tuo mukanaan oman lehmän, ja leiri loppuu vasta, kun lehmät on syöty. Juomana on vain monista yrteistä tehtyä juomasekoitusta ja vettä sekä lehmän rasvaa. Juoman takia sotilaat joutuvat transsitilaan, jota pidetään hyvänä, sillä se todistaa sotilaan saavuttaneen tarvittavat taidot.^[32] Soturit jaetaan vanhempiin ja nuorempiin. Molemmat ryhmät valitsevat keskuudestaan johtajan ja toimivat erillisinä ryhminä. Punaisen lisäksi sotureilla on muita värejä, jotka kertovat heidän asemastaan ja vahvuuksistaan.^[31]

»Vanhimpien sanat ovat siunattuja.»
(Maasaiden sananlasku^[13])

Koko maasaiheimo jakautuu ikäluokkiin. Ikäluokkia on kuudesta seitsemään, ja jokainen ikäluokka käsittää noin 15 vuotta. Iän myötä yksilön vastuu ja oikeudet kasvavat. Vanhuutta arvostetaan, ja kylän yhteisistä asioista päättää kylän vanhin tai vanhimmista koostuva heimoneuvosto. Jokainen pyrkiikin kaikin tavoin edesauttamaan pääsyään seuraavaan ikäluokkaan. Joissakin paikoissa seitsemän ikäluokkaa jaetaan lisäksi nuorempiin (vasen puoli) ja vanhempiin (oikea puoli). Uutta ikäluokkaa aletaan rekrytoida Laibonin julistaessa ympärileikkauskauden alkaneen. Poikia ympärileikataan niin kauan, että Laibon lopettaa kauden vastaavalla rituaalilla. Varsinaisen aloitteen kauden aloittamisesta tekevät kuitenkin nuoret miehet, joilla on hyvin vähän oikeuksia ennen ympärileikkausta. He lähettävät yhdessä neuvoteltuaan Laibonille ryhmän lehmiä, ja tarpeeksi lehmiä saatuaan ja oikean hetken koittaessa hän aloittaa ympärileikkaukset. Ympärileikkauksen jälkeen pojista tulee nuorempia sotureita, jotka asuvat kylän ulkopuolella manyatta-leireissä karjaa vartioimassa. Seuraavaksi miehistä tulee vanhempia sotureita, jotka asuvat kylässä ja saavat mennä naimisiin. Vanhempien sotureiden vastuulla on kylän suojeleminen. Noin 15 vuoden kuluttua miehistä tulee nuorimpia vanhimpia, ja lopulta heistä tulee heimon vanhin ikäluokka, joka tekee koko klaania koskevat päätökset.^[33] Joissakin heimoissa ikäluokat jakautuvat vielä kolmeen ryhmään mahdollisten vasemman ja oikean puolen lisäksi. Maasaiyhteisössä suositaan dualismia, ja yin-yang-periaatteen kaltaisesti myös ikäluokkiin liitetään mielleyhtymiä. Oikea puoli on sotaisa ja äkkipikainen, kun taas vasen on lempeä ja sovitteleva.^[34]

Maasaikylät ovat pyöreitä. Kylän keskellä on suuri karja-aitaus, sen ympärillä kehällä sijaitsevat asumukset, ja asumusten ulkopuolella on vielä toinen aita suojaamassa pedoilta ja tunkeutujilta. Perheellä on oma majakokonaisuus, joka jakautuu oikean- ja vasemmanpuoleiseen ryhmään. Samalla puolella asuvat ovat keskenään läheisempiä. Koska miehellä voi olla useita vaimoja, majat on jaettu niin, että nuorimmat ovat lähimpänä sisäänkäyntiä. Myös koko yhteisö jakautuu useaan klaaniin, jotka jakautuvat vielä kahteen klaaniryhmään, oikeaan ja vasempaan. Tämä oikea ja vasen -ajatus on peräisin vanhasta tarusta, jossa ihmiset asuivat oikealla ja vasemmalla. Nykyiset ihmiset siis periytyvät heistä ja ovat myös oikealla tai vasemmalla puolella. Myös oikealla ja vasemmalla klaanilla on omat värit. Oikea on musta ja vasen punainen. Saman alaklaanin jäsenet eivät saa avioitua keskenään, ja samassa perheessä onkin monen eri alaklaanin jäseniä, mikä lisää koko yhteisön yhteenkuuluvuutta.^[35]

Vaikka maasait ovat paimentolaiskansaa, he syövät harvoin naudan tai villieläinten lihaa. Sen sijaan he kasvattavat ravinnoksi vuohia ja lampaita. Normaaliin ruokavalioon kuuluvat lehmänmaidosta ja verestä tehty ravitseva juoma ja juhlapäivinä liha. Maasait juovat myös eläimen rasvan ja veden sekoitusta sekä eräänlaista teetä. Karjan mukana vaeltamisen vaikeuduttua sen rinnalle on nykyisin tullut myös pienimuotoista maanviljelyä.^[25] Tyypillisiä viljelyskasveja ovat viljat, lähinnä maissi,^[36] mutta jotkut viljelevät myös hedelmiä tai ostavat ruokansa marketeista.^[37] Koska maasait suhtautuvat myönteisesti villieläimiin, myös petoeläimiin, heitä on siirretty yhä enemmän villieläinpuistoihin matkailijoiden keskelle. Myönteisen suhtautumisen syynä on petoeläinten ja muiden villieläinten myönteinen vaikutus laitumiin. Metsästystä ei juuri harrasteta, sillä metsästetyn ravinnon ja karjan syöminen koetaan samaksi kuin länsimaissa lemmikkieläimen syöminen. Villieläimiä ja lehmiä tapetaan vain äärimmäisen nälänhädän uhatessa.^[9] Perheet kasvattavat syötäväksi lähinnä lampaita tai vuohia. Jos nauta joskus teurastetaan, se hyödynnetään kaikilta osin moniin eri tarkoituksiin.^lähde?

Kalaa maasait eivät pyydä tai syö. Eräät karjansa menettäneet ja maaviljelijöiksi ryhtyneet ovat aloittaneet kalan syönnin, mutta karjaa omistavat maasait suhtautuvat heihin pilkallisesti.^[38]

Maasaikulttuuri on viime aikoina yhä enemmän joutunut muiden kulttuurien, lähinnä läntisen markkinatalouden, syrjäyttämäksi. Maasait pyrkivät kuitenkin säilyttämään vanhat elintapansa, vaikka yhä useampi on siirtynyt paimentolaisuudesta maanviljelyyn tai käy päivätöissä ja ostaa ruokansa marketeista. Osa on myös perustanut uudenlaisia matkailukyliä. Maasait tunnetaan laajasti ympäri maailmaa. Heitä ovat tuoneet julkisuuteen lukuisat valokuvaajat, muun muassa saksalainen valokuvaaja ja elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl. Julkisuuden myötä myös länsimaissa on herännyt auttamishalu ja maasaijohtajia on yritetty auttaa ”ulkopuolelta” muun muassa edistämään perinteiden säilyttämisen ja kaikkien kouluttamisen välistä tasapainoa.^[39]

Vaikka maasaiheimo ei olekaan yhtä tunnettu huippujuoksijoistaan kuin kalenjin-heimo, myös maasait ovat menestyneet kansainvälisillä juoksuradoilla, erityisesti 800 metrin juoksussa.

Tunnettuja maasaijuoksijoita ovat:

• Koncellahin perhe: Billy, Patrick, Yossef ja Felix Martine Konchellah^[40]
• David Rudisha^[41]
• William Yiampoy^[41]
• Stephen Ole Marai^[41]

• Hurskainen, Arvi & Siiriäinen, Ari: Afrikan kulttuurien juuret. (Tietolipas 134) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995. ISBN 951-717-822-0

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maasait Wikimedia Commonsissa

• Maasaijärjestön sivut (englanniksi)
• Maasaijärjestön kotisivut (englanniksi)
• Taksvärkki ry:n lyhyt esittely maasaista (Arkistoitu – Internet Archive)
• Laleyio, maasaisivusto (Wayback web archive) (englanniksi)

• Hofmann, Corinne: Valkoinen masai. ((Die weisse Massai, 1998.) Suomentanut Liisa Paakkanen) Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24813-4
• Tepilit Ole Saitoti, Maasai, 1990, ISBN 0-8109-8099-1