Vaaleissa käytti äänioikeuttaan 2 772 799 kansalaista, ja äänestysprosentti oli 67,9. Luku on sodanjälkeisen historian alhaisin. Aktiivisuus laski edelliskerrasta 1,8 prosenttiyksikköä. Ennakkoon äänesti 29,7 (+3,7) prosenttia äänioikeutetuista.[1][2]
Vaalipiirijakoon oli tullut pieni muutos, kun Punkalaitumen kunta siirtyi Satakunnan maakunnasta ja vaalipiiristä Pirkanmaan maakuntaan ja vaalipiiriin vuoden 2005 alussa.[lähde? ]
Oppositiopuolue kokoomus nousi vaalien suurimmaksi voittajaksi saatuaan kymmenen lisäpaikkaa. Hallituspuolueista SDP menetti kahdeksan paikkaa ja keskusta neljä, mutta jälkimmäinen säilytti kuitenkin täpärästi asemansa suurimpana puolueena, ja näin keskusta sai jatkaa hallituksen johdossa. Perussuomalaiset nosti paikkalukuaan kahdella, vihreät ja RKP yhdellä. RKP:n ääniosuus ja äänimäärä laskivat tosin hieman. Kristillisdemokraattien paikkamäärä pysyi edellisten vaalien tasolla.[lähde? ]
Eduskuntavaalien kampanjointi pääsi alkamaan poikkeuksellisen myöhään, vasta tammikuun puolivälissä 2007. Suomi oli ollut Euroopan unionin puheenjohtajamaa vuoden 2006 jälkimmäisellä puoliskolla, eikä silloin ollut haluttu nostaa esiin sisäpoliittisia kiistakysymyksiä. Hallituspuolueet näyttivät aluksi olevan vahvoilla, koska päähallituspuolueet SDP ja keskusta olivat puolueiden kannatusmittauksissa selvästi suurempia kuin pääoppositiopuolue kokoomus. Todennäköisimpänä hallitusvaihtoehtona pidettiinkin punamultahallituksen jatkamista.[3]
Vaalikamppailun aikana ei noussut esiin suuria kiistanaiheita, jotka olisivat kiihottaneet äänestäjien mieliä. Merkittävin väittely käytiin niin sanotusta kansantalouden jakovarasta eli niistä noin neljästä miljardista eurosta, jotka hallituksella oli todennäköisesti käytettävissään alkavalla vaalikaudella. Sosialidemokraatit ehdottivat, että valtaosa varoista olisi käytettävä tulonsiirtoihin ja palveluihin. Kokoomus kannatti veronalennuslinjan jatkamista, ja keskustan kanta oli näiden ääripäiden välillä. Keskusta vaati myös ruoan arvonlisäveron alentamista, kun taas kokoomus ja RKP pitivät tärkeänä perintöveron alentamista. Perintöverosta tulikin selvästi poliittista kenttää jakanut ideologinen kysymys: oikealla kannatettiin sen poistamista tai ainakin alentamista, kun taas vasemmisto piti tärkeänä sen säilyttämistä.[3]
Aivan vaalikamppailun loppumetreillä kokoomuslainen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola pohti blogissaan pääministeri Matti Vanhasen ja Vihreän liiton kansanedustajan Merikukka Forsiuksen suhdetta. Korhola epäili heillä olevan "vipinää", josta kerrottaisiin vasta vaalien jälkeen. Vanhanen raivostui Korholalle ja ihmetteli kokoomuksen toimintaa, ja Jyrki Katainen joutuikin julkisesti pahoittelemaan Korholan käyttäytymistä. Vanhasen voimakkaaseen reaktioon saattoi vaikuttaa hänen entisen naisystävänsä Susan Ruususen helmikuussa 2007 julkaisema kirja Pääministerin morsian, jossa tämä kertoi avoimesti heidän suhteestaan. Vaalien jälkeen Vanhanen teki kirjan johdosta poliisille tutkintapyynnön siitä, oliko kirjan kustantaja loukannut hänen yksityiselämänsä suojaa. Sen sijaan kiista Korholan kanssa ei enää jatkunut, ja jo viikon kuluttua vaalipäivästä Vanhanen ja Forsius näyttäytyivät julkisesti yhdessä. [3]
SAK:n vaalimainoskohu
Suurin kohu vaalikampanjoinnin aikana nousi puolueiden ulkopuolelta. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) julkisti helmikuun lopussa televisiomainokset, joiden avulla oli tarkoitus kannustaa palkansaajia vaaliuurnille. Mainoksissa Oiva Lohtanderin esittämä öykkärimäinen johtaja mässäili herkkupöydän ääressä, kehui metsästyssaaliitaan ja ilkkui samalla työläisille siitä, että nämä eivät edes äänestä. Mainokset herättivät heti tuoreeltaan voimakasta paheksuntaa ja erityisesti niistä pahoittivat mielensä monet yrittäjät. SAK:n johto – mukaan lukien järjestön maltillisena tunnettu puheenjohtaja Lauri Ihalainen – puolusti aluksi voimakkaasti kampanjaa ja kiisti jyrkästi, että sillä olisi ollut tarkoitus hyökätä jotakin kansalais- tai ammattiryhmää vastaan. Kun arvostelu ei ottanut laantuakseen, SAK:ssa alettiin pelätä, että mainoksista olisi työntekijäjärjestöille enemmän haittaa kuin hyötyä. Lopulta SAK päätti hyllyttää kampanjan, kun monet tunnetut sosialidemokraatit olivat tuominneet sen, ja teetti uudet neutraalimmat mainokset. SAK:n johto katsoi, että ruoalla mässäily oli ärsyttänyt ihmisiä ja vienyt huomion äänestämisen tärkeydestä mainonnan tyyliin. Alkuperäisiä mainoksia ei ehditty esittää televisiossa kertaakaan, mutta ne olivat hyllytyksen jälkeenkin katsottavissa Internetin YouTube-sivustolla.[4] Mainoskohu saattoi lopulta aktivoida enemmän kokoomuksen kuin vasemmiston kannattajia, koska pääkaupunkiseudulla äänestysaktiivisuus nousi kokoomuksen vahvoilla kannatusalueilla suuremmaksi kuin vasemmiston perinteisillä tukialueilla.[3]
Vaalipiirit ja vaaliliitot
Kansanedustajat valitaan 15 vaalipiiristä, joiden paikkaluku (Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta) määräytyy piirin asukasluvun perusteella. Valtioneuvosto vahvisti paikkajaon 12. lokakuuta 2006 syyskuun lopun väestötietojen perusteella. Edellisistä vaaleista paikkajako on muuttunut siten, että Pohjois-Karjalasta valitaan yksi edustaja vähemmän ja vastaavasti Uudeltamaalta yksi enemmän.
Tuloksia verrataan vuoden 2003 eduskuntavaaleihin. Ennen vaaleja edustajien lukumäärät olivat hieman toisenlaiset: vaalikauden aikana kansanedustajista kristillisdemokraattien Lyly Rajala ja keskustan Seppo Lahtela olivat siirtyneet kokoomukseen.
Alkaneella vaalikaudella Vihreän liiton Merikukka Forsius siirtyi kokoomukseen. Keskustan Markku Uusipaavalniemi ilmoitti marraskuussa 2010 siirtyvänsä perussuomalaisten eduskuntaryhmään.[5] Samalla Kokoomuksesta tuli suurin puolue edustajamäärällä mitattuna[5], mutta Mari Kiviniemi jatkoi tästä huolimatta vaaleissa eniten kannatusta saaneen puolueen puheenjohtajana pääministerinä vaalikauden loppuun.
Eduskuntaan palannut Kokoomuksen Sauli Niinistö teki eduskuntavaalien kaikkien aikojen ääniennätyksen keräten Uudellamaalla 60 563 ääntä. Hertta Kuusisen aiempi ennätys syntyi vaaleissa 1948. Euroopan investointipankin varapääjohtajana työskennellyt Niinistö oli kesällä 2006 ilmoittanut, ettei hän asettuisi ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Syksyn kuluessa mieli kuitenkin muuttui, ja hän lähti ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin. Vaalipäivään saakka ounasteltiin Niinistön pyrkivän pääministeriksi, mikä olisi heikentänyt kokoomuksen nuoren puheenjohtajan Jyrki Kataisen asemaa. Niinistö ja Katainen vakuuttivat kuitenkin toimivansa hyvässä yhteistyössä ja kokoomuksen noudattavan "kahden kärjen strategiaa".[3]
Naiskansanedustajien lukumäärä kasvoi ennätyksellisen suureksi, 84:ään (+9). Aiempi ennätys oli peräisin vuoden 1991 vaaleista, jolloin naisia valittiin 77. Heistä valittiin eduskuntaan vielä viisi; Keskustan Sirkka-Liisa Anttila, Kokoomuksen eduskuntaan palannut, tuolloin LKP:ta edustanut Tuulikki Ukkola, SDP:n Sinikka Hurskainen ja Liisa Jaakonsaari, sekä Vihreiden Heidi Hautala. Naiskansanedustajien osuuden kasvu näkyi myös siinä, että vaalien jälkeen muodostettuun hallitukseen tuli ensimmäistä kertaa Suomen historiassa naisenemmistö, 12 ministeriä 20:stä.[3]
Keskustalainen toisen kauden kansanedustaja Susanna Haapoja kuoli kesken vaalikauden toukokuussa 2009, ja Vasemmistoliiton kansanedustaja ja puolueen entinen puheenjohtaja Claes Andersson sai heikentyneen terveytensä vuoksi pyytämänsä eron eduskunnasta syysistuntokauden alkaessa 2009. Haapojan ja Anderssonin tilalle tulivat vuoden 2007 vaaleissa pudonneet Lasse Hautala ja Kari Uotila.[9]
SDP:n kansanedustaja, runoilija Tommy Tabermann kuoli heinäkuussa 2010 ja hänen tilalleen tuli Risto Kuisma, joka oli aikanaan toiminut perustamansa Remonttiryhmän kansanedustajana vuosina 1998–2001. Syksyllä 2010 Keskustan kansanedustaja Liisa Hyssälä siirtyi Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi, Kokoomuksen kansanedustaja Jukka MäkeläEspoon kaupunginjohtajaksi sekä Keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen Perheyritysten Liiton toimitusjohtajaksi. Heidän tilalleen uusiksi kansanedustajiksi tulivat vuoden 2007 vaaleissa pudonneet Mauri Salo (Kesk.), Lasse Viren (Kok.) ja Seppo Särkiniemi (Kesk.).[10]
Ääniharavat
Vaalipiirikohtaiset äänikuninkaat tulivat joko SDP:n, Kokoomuksen, Keskustan tai RKP:n listoilta. Varsinais-Suomen vaalipiirin ääniharava Stefan Wallin (R.) oli ainoa, joka tuli kolmen suuren ulkopulelta.
Ehdolle asettuneista istuvista kansanedustajista 44:ää ei valittu uudelleen. Edustajapaikastaan luopui omaehtoisesti kaikkiaan 27 kansanedustajaa.[13][14][15][16][17][18]Europarlamenttivaaleissa 2004 valituiksi tulleet viisi kansanedustajaa, Satu Hassi (Vihr.), Ville Itälä (Kok.), Anneli Jäätteenmäki (Kesk.), Henrik Lax (RKP) ja Hannu Takkula (Kesk.), eivät pyrkineet takaisin eduskuntaan. Silloisista europarlamentaarikoista ehdolle asettui ja valittiin ainoastaan keskustan Paavo Väyrynen. [19][20] Valituista kansanedustajista kaksi kolmannesta toimi kansanedustajana jo ennestään.
Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg Pohjois-Karjalan vaalipiiristä oli ilman edustajanpaikkaa jääneiden äänikuningatar saamillaan 7 804 äänellä. Ainoa Vanhasen I hallituksen ministeri, jota ei valittu uudelleen oli Leena Luhtanen.
Sauli Niinistö, Kokoomus, Uusimaa, entinen ministeri ja puolueenjohtaja, kokoomuksen ehdokas presidentinvaaleissa 2006, ei ehdolla enää 2003. Edusti Turun eteläistä vaalipiiriä 1987–1999 ja Helsinkiä 1999–2003.
Paavo Väyrynen, eniten ääniä saanut ehdokas lähes 11 000 äänellä Lapin vaalipiirissä. Väyrynen ilmoitti, ettei tule eduskuntaan, vaan jatkaa Euroopan parlamentissa. Väyrynen muutti kuitenkin mielensä, kun keskusta päätti ministerinsä ja Väyrynen nousi ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi.
Pertti Salolainen, Helsingistä eduskuntaan palannut entinen ministeri ja entinen kokoomuksen puheenjohtaja sekä entinen Lontoon suurlähettiläs, noin 8 000 ääntä.
Jacob Söderman, sdp, Helsinki, ei päässyt eduskuntaan, mutta nousi sinne varasijalta Tuula Haataisen lähdettyä Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi syyskuussa 2007.
Kokoomus arvosteli Taloustutkimuksen viimeistä kannatusmittausta sekä ennen vaaleja että vaalien jälkeen, koska ne ovat viiden viime vaalin kohdalla osoittaneet puolueen kannatuksen lopullista vaalitulosta pienemmäksi. [23][24] Arvostelun vuoksi Yle ilmoitti keskeyttävänsä mittausten julkaisemisen toistaiseksi. [25]
Eduskuntavaaleista seuranneissa asetelmissa punamultahallituspohjan jatko kyseenalaistui Kokoomuksen vaalivoiton ja SDP:n vaalitappion vuoksi. Hallitusneuvottelut ilmoitettiin käytävän hallitusohjelman pohjalta, jolloin käytännössä kaikilla eduskuntapuolueilla oli mahdollisuus päästä hallitukseen.
Hallitusohjelma neuvoteltiin Suomen Keskustan, Kansallisen Kokoomuksen, Vihreän liiton ja RKP:n pohjalta. Ministerinsalkut jaettiin suhteessa Keskusta 8, Kokoomus 8, Vihreät 2 ja RKP 2 ministeriä. Pääministeriksi valittiin parlamentaarisen käytännön mukaisesti hallituksenmuodostaja, Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen. Vanhasen II hallitus nimitti itsensä sinivihreäksi hallitukseksi.
Puolueiden valtuuskunnat ja eduskuntaryhmät päättivät hallitusneuvottelujen tuloksen hyväksymisestä ja ministereistään maanantaina 16. huhtikuuta 2007.[26] Keskusta ilmoitti ministereidensä nimet 17. huhtikuuta. Eduskunta äänesti pääministeriksi Matti Vanhasen 17. huhtikuuta ja uuden valtioneuvoston pitäisi tulla nimitetyksi 19. huhtikuuta 2007.[27]
↑Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2008, s. 205. Otava 2007, Helsinki.
Kirjallisuutta
Ville Pernaa, Mari K. Niemi ja Ville Pitkänen (toim.): Mielikuvavaalit. Kevään 2007 eduskuntavaalien mediailmiöt. Kirja-Aurora, 2007. ISBN 978-951-29-3245-0