Seppo Kanerva

Seppo Kanerva helmikuussa 2011.

Seppo Ahti Ilmari Kanerva (s. 5. tammikuuta 1941 Tornio) on suomalainen poliitikko. Hän nousi eduskuntaan varasijalta kokoomuksen edustajana vuonna 1996 Kirsi Pihan tultua valituksi Euroopan parlamenttiin. Joulukuussa 2002 hän loikkasi keskustan eduskuntaryhmään, mutta ehti olla ryhmässä vain kuukauden, kunnes loikkasi Liberaaleihin. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa hän putosi eduskunnasta.[1]

Kanerva oli Liberaalien ehdokas vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ja 2004 europarlamenttivaaleissa.[2][3] Keskustan ehdokkaana hän on ollut kunnallisvaaleissa 2004 ja eduskuntavaaleissa 2007.[4][5] Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon Perussuomalaisten ehdokkaana.[6] Hän on ollut kaupunginvaltuutettuna myös vuosina 1993–2000. Eduskuntavaaleissa 2011 hän oli jälleen Perussuomalaisten ehdokkaana[7], samoin 2012 kunnallisvaaleissa. Vuoden 2017 vaaleissa häntä ei valittu kaupunginvaltuustoon. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kanerva oli Sininen tulevaisuus -puolueen ehdokkaana, mutta ei päässyt eduskuntaan.[8]

Seppo Kanerva on puolustusvoimista eläkkeellä oleva kommodori evp. ja toimii vapaaehtoisissa maanpuolustusjärjestöissä.

Lähteet

  1. Seppo Kanerva Suomen kansanedustajat. 4.5.2009. Eduskunta. Viitattu 27.3.2011.
  2. 27 Kanerva Seppo Eduskuntavaalikone 2003. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.6.2011.
  3. 107 Kanerva Seppo Eurovaalikone 2004. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.6.2011.
  4. Helsinki Kunnallisvaalikone 2004. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.6.2011.
  5. Seppo Kanerva, Ikä: 66 v Eduskuntavaalikone. MTV3. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 26.6.2011.
  6. 607 Kanerva Seppo Vaalikone. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.6.2011.
  7. 133 Kanerva, Seppo Vaalikone 2011. YLE. Viitattu 26.6.2011.
  8. Tässä on uusi eduskunta! Ilta-Sanomat 15. huhtikuuta 2019, s. 30. Helsinki: Sanoma Media.

Aiheesta muualla

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.