Eduskuntavaalit 1919

Eduskuntavaalit 1919
Suomi
1917 ←
 1.–3. maaliskuuta 1919 → 1922
Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
Äänestysprosentti 67,1 % Laskua 2,1 %-yks.
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
 
Johtaja Väinö Tanner Santeri Alkio Hugo Suolahti
Puolue Sosiaalidemokraatit Maalaisliitto Kokoomuspuolue
Saadut paikat 80 42 28
Paikkojen muutos Laskua 12 Nousua 16 Nousua 28
Äänet 365 046 189 297 151 018
Kannatus 37,96 % 19,70 % 15,71 %
  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
 
Johtaja Oskari Mantere Eric von Rettig Aali Äyräs
Puolue Edistyspuolue Ruotsalainen kansanpuolue KrTL
Saadut paikat 26 22 2
Paikkojen muutos Nousua 26 Nousua 1 Nousua 2
Äänet 123 090 116 582 14 718
Kannatus 12,81 % 12,13 % 1,53 %
Pääministeri ennen vaaleja

Lauri Ingman
Kokoomuspuolue

Uusi pääministeri

Kaarlo Castrén
Edistyspuolue

Suomen yhdeksännet eduskuntavaalit järjestettiin 1. ja 3. maaliskuuta. Vaalit olivat ensimmäiset itsenäisessä Suomessa järjestetyt. Suomen sisällissodan jälkeen sosiaalidemokraatit olivat jääneet pois eduskuntatyöstä ja eduskunta täten vajaalukuiseksi. Tästä syystä pidettiin tarpeellisena järjestää ennenaikaiset eduskuntavaalit, ja valtionhoitaja Carl Gustaf Emil Mannerheim antoikin määräyksen eduskunnan hajottamisesta ja uusien vaalien järjestämisestä.[1] Muussa tapauksessa seuraavat vaalit olisivat olleet vasta vuoden 1920 heinäkuussa. Vaalit olivat myös osa Ranskan, Englannin ja Yhdysvaltojen asettamia ehtoja Suomen valtion tunnustamiselle.

Eduskunnan suurimpana puolueena pysyi Suomen sosialidemokraattinen puolue, joka tosin menetti 12 kansanedustajaa, muun muassa sisällissotaa seuranneesta työväenliikkeen hajaannuksesta johtuen. Eduskuntaan nousi kaksi uutta puoluetta: Kansallinen Edistyspuolue ja Kansallinen Kokoomuspuolue, jotka syntyivät molempien suomalaisten puolueiden hajotessa vuoden 1918 aikana valtiomuotokiistan seurauksena.

Monarkiaa kannattaneet kokoomus ja RKP käyttivät vaalikampanjassa tunnusta "Valkoinen Suomi". Puolueet tukeutuivat Carl Gustaf Emil Mannerheimiin toisin kuin Maalaisliitto tai Edistyspuolue, jotka suhtautuivat penseästi Mannerheimin korostamiseen. Monarkismia kannattavia kansanedustajia valittiin vain 47, koska kolme RKP:n edustajista oli tasavaltalaisia.

Keskusta pohti Mikael Soinisen johtaman hallituksen pystyttämistä. Valtionhoitaja Mannerheim pyrki kokoamaan hallituksen, jossa olisi myös oikeisto mukana. Neuvottelujen kautta syntyi Kaarlo Castrénin hallitus, jossa oli ministereinä myös niin sanottuja "Mannerheimin miehiä", muun muassa puolustusministeri Rudolf Walden. Se oli hallitusvastuussa vain neljä kuukautta, 17. huhtikuuta 1919 - 15. elokuuta 1919.

Eduskunta istui heinäkuuhun 1922 asti, jona aikana toimivat myös seuraavat hallitukset:

Uusia kansanedustajia näissä vaaleissa valituista olivat muun muassa SDP:n Artturi Aalto, Julius Ailio, Mikko Ampuja, Väinö Hakkila, Johan Helo, Väinö Hupli, Rieti Itkonen, Hilma Koivulahti-Lehto, Aino Lehtokoski, Olavi Puro, Oskari Reinikainen, Hannes Ryömä ja Väinö Voionmaa, Maalaisliiton Pekka Ville Heikkinen, Janne Koivuranta, Antti Kukkonen ja Vihtori Vesterinen, Kokoomuksen Mikko Erich, Rafael Erich ja Ilmi Hallsten, RKP:n Ernst von Born ja John Österholm, sekä Edistyspuolueen Ilmari Auer, Mikko Collan, Oskari Mantere, Risto Ryti, Bruno Sarlin, Aarne Sihvo ja J. H. Vennola. Eduskuntaan palasivat taukojen jälkeen muun muassa SDP:n Edvard Helle, Penna Paunu, Miina Sillanpää, Väinö Tanner, Ville Vainio ja Wäinö Wuolijoki, Maalaisliiton Antti Junes ja Juhani Leppälä, Kokoomuksen Hedvig Gebhard, sekä Edistyspuolueen Mikael Soininen ja Juho Torppa. Eduskunnasta putosivat muun muassa Kokoomuksen Pekka Ahmavaara, Eveliina Ala-Kulju, Lauri Ingman ja Pekka Pennanen. Vapaaehtoisesti jättäytyneitä olivat mm. Maalaisliiton Santeri Haapanen, Kokoomuksen Gustaf Arokallio, Oswald Kairamo ja Iida Yrjö-Koskinen, Edistyspuolueen Eero Erkko ja Johannes Lundson, sekä RKP:n Emil Schybergson ja Rabbe Wrede.

Tulokset

Äänestysaktiivisuus 67,1 %[2][3] −2,1
Puolue Edustajat Äänet
Osuus Lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 80 −12 37,98 % −6,8 365 046 −79 624
  Maalaisliitto 42 +16 19,70 % +7,3 189 297 +66 397
  Kansallinen Kokoomuspuolue 28 – 15,71 % – 151 018 –
  Kansallinen Edistyspuolue 26 – 12,81 % – 123 090 –
  Ruotsalainen kansanpuolue 22 +1 12,13 % +1,2 116 582 +8 392
Kristillinen työväenliitto 2 +2 1,53 % −0,0 14 718 −771
Muut 0,14 % −0,1 1 350 −647
Yhteensä 200 -- 100 % 961 101 −31 661
Lähde: Tilastokeskus[4]

Lähteet

  • Juhani Paasivirta: Ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiot ja Suomi (WSOY 1961)

Viitteet

  1. ↑ Otavan suuri Ensyklopedia, 2. osa (Cid – Harvey), s. 932, art. Eduskunta. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3
  2. ↑ Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  3. ↑ Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  4. ↑ Tiedosto "552. Eduskuntavaalit 1919-1999" (vaali_03.xls) (www.stat.fi 2005); Kristillisen työväenliiton äänimäärä vain painetussa versiossa Suomen virallinen tilasto 29 A, IX.