Dillingen an der Donau (lyhyemmin Dillingen a.d. Donau) on kaupunki Baijerin osavaltiossa eteläisessä Saksassa. Se kuuluu Schwabenin hallintopiiriin ja Dillingen an der Donaun piirikuntaan. Dillingen an der Donau on piirikuntansa keskuskaupunki. Vuoden 2020 lopussa siellä asui 19 314 asukasta[1]. Kaupungin pinta-ala on 75,58 neliökilometriä ja asukastiheys 256 as./km².
Dillingen sijaitsee Schwabenin hallintoalueen pohjoisosassa Tonavajoen (saks.Donau) pohjoisrannalla lähellä Baden-Württembergin ja Baijerin välistä osavaltiorajaa.
Historia
Alkujaan Dillingenin alueella sijaitsi alemanninen asutus. Dillingen on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 973. Dillingen oli keskiajaltasekularisaatioon vuonna 1803 saakka Augsburgin piispojen residenssikaupunki. Augsburgin piispa, kardinaali Otto Truchseß von Waldburg perusti Dillingenin yliopiston vuonna 1549. Kaupungin hallinta siirtyi Baijerille vuonna 1803. Baijerille siirtymisen jälkeen Dillingenin yliopistosta muodostui katolinen teologilyseo, kunnes se vuonna 1923 muuttui filosofis-teologiseksi korkeakouluksi.[2]
1. heinäkuuta 1972 Dillingeniin liitettiin Hausenin kunta. 1. toukokuuta 1987 Dillingeniin liitettiin Donaualtheimin, Fristingenin, Kicklingenin, Schretzheimin ja Steinheimin kunnat.[2]