Brittiläisten Neitsytsaarten pääkaupunki on Road Town. Se sijaitsee Tortolan saarella, jossa asuu noin 83 prosenttia saarten asukkaista. Yhteensä saarilla arvioitiin vuonna 2017 olevan noin 31 000 asukasta. Matkailu on ylivoimaisesti tärkein teollisuuden ala, ja saaret ovat Karibian vauraimpiin kuuluva maa.
Karibit asuttivat saaria, kun Kristoffer Kolumbus saapui niille vuonna 1493. Kolumbus nimesi saaret Pyhän Ursulan mukaan, jonka seuraajia olivat legendan mukaan 11 000 neitsyttä. Eurooppalaisista hollantilaiset asuttivat saaria ensimmäisenä, mutta ne liitettiin vuonna 1672 Englantiin.
Brittiläiset Neitsytsaaret kuuluvat Neitsytsaarten saariryhmään, joka on Isojen Antillien itäinen jatke. Saaret ovat Puerto Ricon itäpuolella. Brittiläisiin Neitsytsaariin kuuluu neljä suurempaa saarta, Tortola, Anegada, Virgin Gorda ja Jost Van Dyke, sekä 32 pienempää saarta.[2] Osa saarista on yksityisomistuksessa.[3] Niistä yli 20 on asumattomia. Brittiläisten Neitsytsaarten pinta-ala on 153 neliökilometriä.[2]
Geologisesti Brittiläiset Neitsytsaaret ovat Puerto Ricon keskusvuoriston jatke.[2] Saaret ovat Anegadaa lukuun ottamatta tuliperäisiä ja vuoristoisia. Rinteet nousevat jyrkästi merestä, ja korkein kohta on 543 metriin kohoava Mount Sage Tortolalla. Anegada on puolestaan matala korallin ja kalkkikiven muodostama saari. Maaperä on köyhää ja tuliperäistä.[4]
Brittiläisten Neitsytsaarten ilmasto on trooppinen: lämpötilat vaihtelevat välillä 20–31 °C. Pasaatituuli puhaltaa talvella koillisesta, kesällä kaakosta. Sadekausi ulottuu toukokuusta marraskuuhun. Vuotuinen sademäärä on keskimäärin 1 250 mm.[4] Sademäärät vaihtelevat kuitenkin runsaasti vuosittain.[2]
Ensimmäiset tunnetut todisteet asutuksesta saarilta on ajoitettu 100-luvun eaa. paikkeille. Toisten ajoitusten mukaan asutus on tosin jo 200-luvulta eaa. ja on mahdollista, että saarilla on ollut väliaikaista asutusta jo 1 500 vuotta eaa.[5] Karibian saaret asutettiin lännestä Kuuban suunnalta ja etelästä Etelä-Amerikan mantereen suunnalta. Neitsytsaarten alue on mahdollisesti ollut näiden kahden muuttoliikkeen kohtaamisseutu. Ensimmäisiä asukkaita on mahdollisesti seurannut muita muuttoliikkeitä Etelä-Amerikasta. Tulijat olivat arawakeja, ja Karibialla heistä muodostui taino-kulttuuri. Pienillä-Antilleilla arawakien yhdestä muuttoliikkeestä puhuttiin karibeina.[6] Mahdollisesti sotaisammat karibit syrjäyttivät tainot Neitsytsaarilla 1400-luvulla.[5]
Eurooppalaisten saapuminen
Kristoffer Kolumbus näki saaret vuonna 1493 toisella tutkimusmatkallaan Amerikkaan.[5] Kolumbus antoi saarille nimeksi "Santa Ursula y las Once Mil Virgenes" ("Pyhä Ursula ja yksitoistatuhatta neitsyttä").[2] Nimi lyheni myöhemmin nykyiseen muotoonsa Islas Virgenes eli Neitsytsaaret. Aluetta ei vallattu heti, sen sijaan sillä asuneet karibit tekivät vielä 1500-luvun aikana sotaretkiä alueen muille saarille ja siirtokunnille.[7]
Kaarle V lähetti vuonna 1555 espanjalaiset joukot valtaamaan Neitsytsaaret. Suurin osa karibeista oli vuoteen 1596 mennessä joko paennut saarilta tai tapettu.[2] Myöhemmin hollantilaisten saavuttua intiaaneja ei enää mahdollisesti ollut ollenkaan, mutta varmuutta asiasta ei ole.[8] Hollantilainen merirosvo Joost van Dyk perusti noin vuonna 1615 Tortolaan saarten ensimmäisen pysyvän siirtokunnan. Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania tunnusti vuonna 1625 van Dykin Tortolan haltijaksi. Kauppakomppanian kiinnostus saaristoon laantui nopeasti, ja se myi esimerkiksi Tortolan Willem Hunthumille.[5]
Tortolan valtasi vuonna 1666 ryhmä englantilaisia, ja Neitsytsaaret liitettiin vuonna 1672 Brittien hallintoalueeseen.[2] Yritykset aloittaa plantaasitaloutta menestyivät nihkeästi, ja 1600-luvun lopulla saarilla oli vain muutamia kymmeniä asukkaita. Niin sanotun yhdeksänvuotisen sodan aikana 1688–1697 saaria havittelivat tanskalaiset, mutta heidän yrityksensä vallata alue saatiin estettyä. Hallinnollisesti alue oli osa Leewardsaarten kokonaisuutta.[9] Brittihallinnon aikana saarille alettiin tuoda orjia, ja orjatyövoimasta tuli talouden perusta. Saaren orjaväestö kasvoi vuoden 1717 noin 550 ihmisestä vuoden 1756 noin 6 100 ihmiseen.[5] Orjuuden mahdollistaman plantaasitalouden kulmakivi oli ensin puuvilla ja sittemmin sokeri.[9] Brittiläisillä Neitsytsaarilla syntyi 1700- ja 1800-lukujen aikana useita orjakapinoita. Niistä merkittävin tapahtui vuonna 1831. Saarille tuotiin sotilaallista apua, kun suunnitelma tappaa kaikki valkoihoiset miehet aiheutti laajaa paniikkia. Orjuus lakkautettiin vuonna 1834, jolloin vapautui 5 792 orjaa. Brittiläisillä Neitsytsaarilla oli tuolloin ennestään jopa 2 000 vapautettua orjaa.[5]
Orjuuden lakkauttaminen, sokeritullin tasaus ja luonnonmullistukset, kuten vuoden 1837 hurrikaani, vähensivät aiemmin hyvin merkittävää sokerintuotantoa. Vaikka seurannut maanhinnan lasku auttoi monia entisiä orjia ostamaan oman maatilkkunsa, taloudelliset vaikeudet johtivat myös levottomuuksiin. Uutinen uudesta karjaverosta aiheutti mellakoita Tortolalla vuonna 1853. Brittijoukot palauttivat järjestyksen, mutta suuri osa saaren valkoisista oli jo paennut Saint Thomasille, jolta osa ei palannut koskaan takaisin. Sokerintuotannon loppumisen aiheuttamat ongelmat jatkuivat aina 1900-luvun puolelle saakka.[10]
Itsehallintoalueeksi
Brittiläiset Neitsytsaaret kuuluivat vuonna 1871 perustettuun Leewardsaarten federaatioon. Edustajia sen neuvostossa Neitsytsaarilla ei kuitenkaan ollut. Saaren lakia säätävä neuvosto oli lakkautettu vuonna 1818 ja sitä seurannut tehoton minineuvosto vuonna 1902. Minineuvoston lakkauttamisen jälkeen saaren komissaarin ja toimeenpanevan neuvoston asetti Leewardsaarten kuvernööri.[3] Saaret olivat syrjäiset[5], ja niiden asukkaat elivät taloudellisessa ahdingossa.[3] Saarilta muutti paljon ihmisiä, erityisesti Saint Thomasille ja Dominikaaniseen tasavaltaan.[5]
Anegadalainen kalastaja Theodolph H. Faulkner sai vuonna 1949 aikaan Tortolan torilla pitämällään puheellaan liikkeen, jonka johtajiksi nousivat Isaac Fonseca ja Carlton de Castro. Yli 1 500 neitsytsaarelaista marssi 24. marraskuuta 1949 itsehallinnon puolesta. Britannia perusti jo seuraavana vuonna saarille uuden parlamentin.[5]
Kun Länsi-Intian federaatio perustettiin vuonna 1958, Brittiläiset Neitsytsaaret päätti olla liittymättä liittovaltioon säilyttääkseen läheiset taloudelliset suhteet Yhdysvaltain Neitsytsaariin.[2]
Brittiläisten Neitsytsaarten hallinnosta tuli ministerivetoinen vuonna 1967, jolloin H. Lavity Stoutt valittiin ensimmäiseksi pääministeriksi.[2] Samana vuonna alueesta tuli Britannian merentakainen territorio ja kymmenen vuotta myöhemmin sen liitännäisvaltio.[3] Vuoden 1977 perustuslain lisäys laajensi saarten itsemääräämisoikeutta, ja vuoden 1994 muutokset laajensivat parlamenttia.[2]
British Overseas Territory Act -laki vuonna 2002 muutti Brittiläisten Neitsytsaarten aseman siirtokunnasta merentakaiseksi alueeksi.[2] Laki takasi alueen asukkaille mahdollisuuden hakea Ison-Britannian kansalaisuutta, vaikka automaattisesti he eivät sitä saaneet.[3]
Politiikka
Brittiläiset Neitsytsaaret on Britannian merentakainen alue, jonka aseman määrittelee vuonna 2007 asetettu perustuslaki.[2] Valtionpäämies on Britannian monarkki Charles III, jota edustaa kuvernööri. Kuvernöörin vastuulla ovat ulkosuhteet, puolustus, sisäinen turvallisuus, julkiset palvelut ja oikeuslaitos.[11] Saarten 13:nneksi kuvernööriksi valittiin vuonna 2017 Augustus Jaspert.[12]
Joka neljäs vuosi pidettävissä vaaleissa valitaan 13-jäseninen lakia säätävä neuvosto.[11] Voittaneesta puolueesta valitaan pääministeri, joka johtaa hallitusta, johon kuuluu lisäksi neljä muuta ministeriä ja oikeuskansleri.[2]Kansallisdemokraattinen puolue voitti vuoden 2015 vaalit ja sai 11 paikkaa lakia säätävään neuvostoon. Vaalituloksen myötä Orlando Smith jatkoi pääministerinä.[13]
Talous
Brittiläiset Neitsytsaaret on Karibian vauraimpia alueita, ja vuoden 2014 tilastojen mukaan maan bruttokansantuote oli 32 000 Yhdysvaltain dollaria asukasta kohden.[14] Kansantalous on kuitenkin laskenut vuosina 2016 ja 2017. Jälkimmäisenä vuotena talouskasvu oli -2,7 prosenttia. Vuonna 2017 maahan iski kaksi viidennen luokan hurrikaania. Niistä Hurrikaani Irma oli tuhoisampi, ja hurrikaanien yhteenlaskettu tuho oli yli 3,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria eli noin 3,5-kertaisesti saarten vuotuinen bruttokansantuote.[15]
Maan keskeisimmät talouden alat olivat matkailu ja finanssipalvelut.[14] Matkailun vaikutukset ovat huomattavat, ja World Travel and Tourism Councilin tekemän arvion mukaan vuonna 2017 välillisesti jopa 98,5 prosenttia bruttokansantuotteesta tuli matkailusta. Suora vaikutus oli 35,4 prosenttia. Työvoimasta 25,2 prosenttia työskenteli matkailualalla. Matkailun osuus Brittiläisen Neitsytsaarten bruttokansantuotteesta oli vuonna 2017 maailman toiseksi suurin.[16] Vuonna 2016 yli 1,1 miljoonaa ihmistä matkusti saarille.[14]
Offshore-palvelut ovat toinen Brittiläisten Neitsytsaarten tulojen lähde. Pankkisalaisuudet ovat tiukkoja ja veroaste on matala, joten tuhannet ihmiset ovat tallettaneet sinne varoja. Saaria pidetäänkin niin sanottuna veroparatiisina.[17] Saarilla on vuoden 2017 tilaston perusteella 417 000 aktiivista yritystä, noin 18 asukasta kohden.[18] Saarten hallinto on kerännyt 1980-luvun puolivälistä maksua yhtiöiden perustamisesta.[2]
Maatalous oli Brittiläisten Neitsytsaarten tärkein ala 1970-luvulle saakka. Tärkein maatalouden haara on karjanhoito.[2] Köyhän maaperän takia saarilla on vaikeuksia kasvattaa tarpeeksi ruokaa omaan tarpeeseensa.[19] Kalastus on puolestaan kasvava sektori, ja tuoreesta kalasta on tullut merkittävä vientituote. Valmistusteollisuus on keskittynyt lähinnä rommiin, maaleihin ja rakennusmateriaaleihin.[2]
Neitsytsaarten valuutta on vuodesta 1959 lähtien ollut Yhdysvaltain dollari.[20] Saaret ovat lyöneet myös omia juhlarahojaan (Brittiläisten Neitsytsaarten dollari) keräilytarkoitukseen vuodesta 1973 lähtien. Rahoja on lyöty yhdestä sentistä 200 dollarin[21] kolikoihin asti.
Liikenne
Brittiläisten Neitsytsaarten tärkein lentoasema on Terrance B. Lettsomen kansainvälinen lentoasemaBeef Islandilla, josta on siltayhteys Tortolaan.[2] Monet käyttävät myös Yhdysvaltain Neitsytsaarten isompaa Cyril E. Kingin lentoasemaa ja saapuvat Brittiläisille Neitsytsaarille lauttayhteydellä.[22] Tortolalla on kaksi päävaltatietä ja useita sivuteitä. Virgin Gordalla, Anegadalla ja Jost Van Dykellä on myös tieverkosto.[2]
Väestö
Brittiläisillä Neitsytsaarilla asui vuonna 2017 Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan 31 196 asukasta.[23] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan saarilla asui 28 054 ihmistä. Tortolalla asui 83 prosenttia, Virgin Gordalla 14 prosenttia ja sekä Anegadalla että Jost Van Dykellä prosentti ihmisistä. Lisäksi jonkin verran neitsytsaarelaisia asui muutamilla muilla saarilla ja risteilyaluksilla.[24]
Brittiläisille Neitsytsaarille on muuttanut paljon asukkaita 1960-luvun lopun jälkeen. Pääosa ihmisistä on tullut työn perässä. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 60,9 prosenttia asukkaista oli syntynyt muualla.[25] Eniten asukkaita oli tullut Guyanasta, Saint Vincentilta ja Grenadiineilta ja Jamaikasta.[26] Anegadan asukkaista 13,7 prosenttia oli syntynyt Dominikaanisessa tasavallassa.[27]
Brittiläisillä Neitsytsaarilla on oppivelvollisuus viidestä seitsemääntoista ikävuoteen.[28]Lukutaito on 97 prosentilla väestöstä.[29]
Kulttuuri
Brittiläisten Neitsytsaarten kulttuuriin on sekoittunut piirteitä eurooppalaisesta, afrikkalaisesta ja karibialaisesta kulttuurista.[2] Brittiläisillä ja Yhdysvaltojen Neitsytsaarilla on paljon yhteistä historiaa, ja niiden asukkaita kutsutaan toisinaan neitsytsaarelaisiksi. Brittiläisten Neitsytsaarten asukkaat haluavat kuitenkin korostaa maiden eroja, kuten omien saartensa rauhallista maalaiselämää, taloudellista hyvinvointia ja itsenäistä mutta ystävällistä luonnettaan.[30]
Saarten perinneruokiin kuuluvat maissijauhosta leivotut rieskat eli johnnycaket, herneet, riisi, tuore ja suolakala, lampaan- ja vuohenliha, bataatit ja keittobanaanit sekä monenlaiset keitot. Ruoka on voimakkaasti maustettua ja keitoissa on mykyjä. Muut karibialaiset ruoat sekä tuontieinekset ovat myös leviämässä saarille.[30]
Saarilla ilmestyy kaksi viikoittaista lehteä, ja siellä on yksityinen televisiokanava ja yksityisiä paikallisradioita. Kansainväliset televisioverkot ovat laajasti saatavilla. Lehdistönvapaus saarilla on hyvä, ja lehdet saavat vapaasti kritisoida hallitusta.[31]
Urheilu
Purjehdus on Brittiläisten Neitsytsaarten suosituin urheilulaji. Suurin osa lapsista oppii purjehtimaan jo nuorena. Brittiläisen kulttuuriperinnön ansiosta jalkapallo on myös suosittua.[2]FIFAn mukaan saarilla on 425 rekisteröityä ja 1 120 rekisteröimätöntä jalkapalloilijaa.[32]
↑ abcdeValtonen 2017, luku ”16 Ison-Britannian nykyiset siirtokunnat”
↑ abMeditz, Sandra W. & Hanratty, Dennis M.: ”British Virgin Islands, Anguilla and Montserrat: Geography”, Caribbean Islands: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.11.2018). (englanniksi)
↑ abcdefghiOur History Government of the Virgin Islands. Viitattu 19.11.2018. (englanniksi)
↑Valtonen 2017, luku ”1 Karibian esihistoria ja alkuperäisasukkaat”
↑Valtonen 2017, luku ”2 Espanja ottaa Karibian haltuunsa”
↑Valtonen 2017, luku ”4 Eurooppalaisten kilpailu Karibialla”
