Beeta

Kreikkalainen kirjaimisto
Α α alfa Β β beeta Γ γ gamma
Δ δ delta Ε ε epsilon Ζ ζ zeeta
Η η eeta Θ θ theeta Ι ι ioota
Κ κ kappa Λ λ lambda Μ μ myy
Ν ν nyy Ξ ξ ksii Ο ο omikron
Π π pii Ρ ρ rhoo Σ σ ς sigma
Τ τ tau Υ υ ypsilon Φ φ fii
Χ χ khii Ψ ψ psii Ω ω oomega
Käytöstä poistuneet:
Ϝ ϝ digamma Ϛ ϛ stigma Ͱ ͱ heeta
Ϻ ϻ san Ϙ ϙ koppa Ͳ ͳ sampii
Ϸ ϸ shoo

Beeta (isona kirjaimena Β, pienenä β, m.kreik. βῆτα, bēta, kreik. βήτα, víta) on kreikkalaisen kirjaimiston toinen kirjain. Sen äännearvo oli alun perin muinaiskreikassa soinnillinen bilabiaalinen klusiili [b], mutta nykykreikassa se on muuntunut labiodentaaliseksi frikatiiviksi [v]. Kreikkalaisissa numeroissa beetan lukuarvo on 2.[1]

Latinalaisessa kirjaimistossa beetaa vastaa kirjain B/b. Kyrillisessä kirjaimistossa beetan vastine on kirjain Б/б, mutta toisaalta nykykreikkalaista äännearvoa vastaa kyrillisen aakkoston kolmas kirjain В/в. Suomen kieleen beeta translitteroidaan muinaiskreikasta b ja nykykreikasta v.

Muoto ja sen historia

Beeta on kehittynyt foinikialaisen kirjaimiston kirjaimesta (bet). Kirjaimen alkuperäinen muoto ilmeisesti kuvasti pienen yksihuoneisen talon pohjapiirrosta, johon on merkitty oviaukko. Kreikkalaisten käsissä siitä muovautui suuraakkonen Β, jossa on kaksi päällekkäistä kaarta.[2]

Myös pienaakkosessa β on kaksoiskaari, mutta pienaakkosen muoto on suuraakkosta pyöristyneempi, ja kirjaimen vasemmalla sivulla tapaa olla perusviivan alapuolelle työntyvä pidennys. Tosin sanan sisällä käytetään joissain typografisissa perinteissä pienaakkosen alapidennyksetöntä muunnelmaa ϐ (esimerkiksi kirjaa merkitsevä sana voi esiintyä muodossa βίβλος tai βίϐλος). Pienaakkosta β ei pidä sekoittaa hieman samannäköiseen ß-kirjaimeen eli saksalaiseen kaksois-s:ään (jossa ei yleensä ole alapidennystä ja joka tapaa olla alhaalta avonainen).

Variantteja

Beeta oli alun perin nykyistä kulmikkaampi. Arkaaisissa kirjaimistoissa sen ”kaaret” osoittivat usein vasemmalle foinikialaisen esikuvan tavoin. Myöhemmin se kääntyi nykyiseen asentoon.[3] Beeta oli käytössä useimmissa paikallisissa kreikkalaisissa kirjaimistoissa, mutta joissakin siitä esiintyi hyvin erilaisia muotoja. Esimerkiksi Naksoksen, Paroksen ja Deloksen kirjaimistoissa se muistutti enemmän nykyistä latinalaisen kirjaimiston C-kirjainta. Beetaa ei alun perin käytetty kaikissa luoteiskreikkalaisissa (mm. Aitolia, Epeiros) eikä Vähän-Aasian (mm. Aiolis, Knidos) paikallisissa kirjaimistoissa.[4]

Epigrafisissa lähteissä beetasta esiintyy muun muassa seuraavanlaisia variantteja:[5]

Merkityksiä

Tietokonejärjestelmissä

Tietokoneissa beeta koodataan eri merkistöissä seuraavasti:

Merkki Unicode Selite HTML-viittaus ISO 8859-7
Kreikkalaisia ja koptilaisia merkkejä[6]
Β U+0392 kreikkalainen suuraakkonen beeta[7] Β
Β
Β 		0xC2
β U+03B2 kreikkalainen pienaakkonen beeta[7] β
β
β 		0xE2
ϐ U+03D0 kreikkalainen beeta-symboli (pienaakkosen typografinen muunnelma) ϐ
ϐ

Lähteet

  1. ↑ a b Kiilunen, Jarmo & Nikki, Nina: Alfasta oomegaan. Uuden testamentin kreikan tukipaketti, s. 124–127. (Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 103) Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 2013. ISBN 978-951-9217-58-1
  2. ↑ Korpela, Jukka K.: Kirjainten tarinoita (PDF) jkorpela.fi. 18.1.2010. Viitattu 31.10.2011.
  3. ↑ Voutiras, E.: ”The introduction of the alphabet”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.): A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 267. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-521-83307-3
  4. ↑ Karali, M.: ”Writing systems”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.): A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 204–205. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-521-83307-3
  5. ↑ Ancient Greek letter forms Poinikastas. Centre for the Study of Ancient Documents, University of Oxford. Viitattu 15.12018.
  6. ↑ Greek and Coptic (PDF) The Unicode Standard. 1991–2010. Viitattu 24.7.2011. (englanniksi)
  7. ↑ a b Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet (HTML) (Suomennos on tehty Suomen Standardisoimisliiton taloudellisella avustuksella, mutta sitä ei ole vahvistettu SFS-standardiksi.) 2004. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitos. Arkistoitu 19.9.2010. Viitattu 24.7.2011.

Aiheesta muualla