Vuoden 1931 maailmanmestaruuskisoissa Yhdysvaltoja edusti Uuden-Englannin amatöörimestaruusjoukkue Boston Hockey Club, joka sijoittui hopealle. Myöhemmin joukkueen nimeksi muutettiin Boston Olympics. Tämä seurajoukkue merkitsi Yhdysvalloille arvokisoissa vuoteen 1947 saakka samaa kuin TsSKA Moskova myöhemmin Neuvostoliitolle. Yhdysvaltain maailmanmestaruus- ja olympiajoukkueet nimittäin keskittyivät tiukasti Boston Olympicsin ympärille. Poikkeuksena oli vuoden 1932 olympiaturnaus, jossa Yhdysvaltoja edusti Bostonin yliopiston ja St. Nicksin yhdistelmäjoukkue sekä Yhdysvaltain Amatööriurheiluliiton AAU:n ja uuden amatööriliitto USAHA:n kiistojen vuoksi vuosiksi 1938 ja 1939 kootut joukkueet.[4] Ensimmäisen arvokisavoiton Yhdysvaltain joukkue saavutti jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa 1933. Vuoden 1939 maailmanmestaruusturnauksessa Yhdysvaltain joukkueeseen kuuluivat amerikansuomalaisetEdward Maki maalivahtina ja Leonard Saari kenttäpelaajana[4].
Toisen maailmansodan jälkeen
Vuonna 1948 St. Moritzin olympiajoukkueessa nähtiin jälleen Yhdysvaltain Amatööriurheiluliiton AAU:n joukkueessa amerikansuomalainen, maalivahti Roy Ikola. Tuo joukkue tosin edusti Yhdysvaltoja virallisesti vain avajaisissa. USAHA:n joukkue oli epävirallisesti neljäs. Sijoitusta varjostivat epäilyt siitä, että joukkueessa oli ammattilaispelaajia, mikä ei ollut sallittua. Turnauksen alla pelaajat kiersivät kummassakin joukkueessa. USAHA vakiinnutti seuraavana vuonna paikkansa Kansainvälisessä jääkiekkoliitossa nimellä AHAUS saavuttaen ensin bostonilaisseuran ja vuotta myöhemmin kootun joukkueen voimin maailmanmestaruuskisoista mitalit.[4]
Olympiakisoissa vuonna 1956 Cortinassa Yhdysvallat sijoittui hopealle. Joukkueessa oli jälleen mukana amerikansuomalainen maalivahti, Willard Ikola, St. Moritzin kisoissa pelanneen Roy Ikolan veli. Yhdysvallat ei pelannut vuoden 1957 maailmanmestaruusturnauksessa poliittisista syistä, mutta vuonna 1958 maa oli taas mukana Oslon kisoissa. Willard Ikola oli jälleen mukana. Sairaustapausten ja loukkaantumisten vaivaama joukkue sijoittui viidenneksi. Ikola osasi suomea ja opasti Leijonien nuorta maalivahtia Juhani Lahtista.[4]
Vuoden 1958 maailmanmestaruusturnauksessa Prahassa Yhdysvallat hävisi pronssin isäntämaalle maalisuhteen perusteella. Joukkuessa oli mukana amerikansuomalainen puolustaja Rod Paavola. Hän pelasi joukkueessa myös vuotta myöhemmin talviolympialaisissa Squaw Valleyssa esittäen taitavia otteita. Joukkue voittikin vastoin ennakko-odotuksia kultamitalin. Paavola sai kisojen jälkeen NHL-tarjouksen New York Rangersiltä, mutta päätti olla tarttumatta siihen.[4]
Sijoituttuaan vuoden 1961 maailmanmestaruusturnauksessa kuudenneksi Yhdysvallat järjesti seuraavan vuoden turnauksen Colorado Springsissä. Sosialistimaat boikotoivat kisoja ja isäntämaa sijoittui kolmanneksi. Tämän jälkeen Yhdyavallat sijoittui seuraavan vuosikymmenen aikana tasaisesti A-sarjan keskivaiheille tai alemmaksi. Tuolloin joukkueessa pelasivat amerikansuomalaisista detroitilainen Thomas Mustonen, joka otti osaa Tukholman kisoihin vuonna 1963 sekä Bruce Riutta vuoden 1968 Grenoblen kisoihin. Riutta tosin sanoi, ettei hänellä ole tietääkseen suomalaisia sukujuuria, vaikka hän oli kotoisin amerikansuomalaisten pääkaupungista Hancockista, Michiganista.[4]
Vuosien 1968–1969 vaihteessa Yhdysvaltoja edusti amatöörimestarijoukkue Waterloo Black Hawks Iowasta. Joukkue, jossa pelasi Minnesotasta kotoisin ollut amerikansuomalainen Wayne Wirkkula, kuitenkin epäonnistui maaottelukiertueellaan. Tästä johtuen Yhdysvallat kokosi nopeasti uuden joukkueen wisconsinilaisen Greenbay Bobcatsista ennen Tukholman maailmanmestaruusturnausta.[4]
Yhdysvaltain maajoukkueen huonoin sijoitus on B-sarjan toinen sija vuodelta 1972, mutta samana vuonna Yhdysvallat voitti olympiahopeaa Sapporon olympialaisissa. Myös vuonna 1973 Yhdysvallat oli maailmanmestaruuskilpailujen B-sarjan toinen. Vuonna 1972 joukkue tosin hävisi vain yhden pelin pelaamastaan kuudesta pelistä, kun vuonna 1973 se voitti viisi, pelasi kerran tasan ja hävisi kerran.
