Addamsin perheen teini-ikäinen tytär Wednesday usuttaa piraijoita pikkuveljensä kiusaajan kimppuun ja joutuu karkotetuksi hylkiöille suunnattuun Kuunapäivän opistoon (engl.Nevermore Academy), jota myös hänen vanhempansa ovat aikoinaan käyneet. Sisäoppilaitoksessa opiskelevat niin ihmissudet, vampyyrit, gorgot kuin seireenitkin, ja sitä johtaa Wednesdayn äidin vanha huonetoveri Larissa Weems. Aivan kuten normaalissakin koulussa, aika kuluu ihmissuhderaaman, tanssiaisten ja salaseurojen tutkimisen parissa, mutta pian Wednesdaylle selviää, että Kuunapäivässä ja sen lähiympäristössä tapahtuu kummia.[3]
Kuunapäivän opiston lähellä sijaitsevassa Jerichon kylässä on lähiaikoina tapahtunut monia surmia, jotka eivät voi olla muun kuin hirviön aiheuttamia, ja joku näyttää haluavan myös Wednesdayn hengiltä. Lisäksi Wednesday kuulee, että hänen isäänsä syytetään vuosia sitten tapahtuneesta murhasta. Kaiken muun keskellä Wednesdaytä piinaavat myös sekavat näyt tulevaisuudesta.[3]
Televisiosarjan musiikista vastaavat Danny Elfman ja Chris Bacon. Elfmania on nimitetty Tim Burtonin luottosäveltäjäksi[4] ja hän on aiemmin työskennellyt tämän kanssa muun muassa elokuvissa Batman, Saksikäsi Edward ja Painajainen ennen joulua.[5] Elfman on tunnettu etenkin goottityylisistä sävellyksistään. Televisiosarjassa musiikilla yritetäänkin välittää katsojille Wednesdayn ja muun Addamsin perheen olemusta sekä sarjan yleistä sävyä.[6]
Televisiosarjan tunnuskappale on Elfmanin säveltämä. Se ei muistuta lainkaan Addamsin perheen hyvin tunnettua aiempaa tunnuskappaletta vuoden 1964 televisiosarjasta, vaan se on tyyliltään synkempi ja dramaattisempi. Vanha kappale ei esiinny sarjassa missään muodossa. Ainoastaan siinä kuultu sormien napsautus on sisällytetty sarjaan: kaksoisnapsautuksella pääsee Kuunapäivän opistossa sijaitsevaan Myrkkykoisojen salaiseen kirjastoon.[6]
Kolme viikkoa ensimmäisen kauden julkaisun jälkeen Wednesdaystä tuli Netflixin kolmas yli miljardi katselutuntia kuukaudessa kerännyt sarja. Samaan olivat yltäneet aiemmin ainoastaan Squid Game ja Stranger Things neljännen tuotantokautensa jälkeen.[7]Wednesday on myös Netflixin kaikkien aikojen toiseksi katsotuin englanninkielinen sarja.[8]
Televisiosarja sai hyvän vastaanoton kriitikoilta. Ensimmäisen kauden jälkeen arvosteluja kokoavan Metacritic-sivuston mukaan sarja oli saanut 26 arvostelun perusteella keskimäärin 66 pistettä sadasta, mikä vastaa ”yleisesti suotuisaa” vastaanottoa.[9]Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 72 prosenttia sarjan ensimmäisen kauden arvosteluista oli positiivisia.[2] Monissa arvosteluissa kehuja keräsi etenkin Jenna Ortegan ”erikoislaatuiseksi” ja ”ihmeelliseksi” kuvailtu suoritus Wednesdaynä. Colliderin mukaan sarjassa on onnistuttu hyvin säilyttämään Addamsin perheen olemus, vaikka perheestä esitetty versio onkin aiempaa synkempi ja aikuismaisempi. Kehityskohteena mainittiin sarjan käsikirjoitus, jota IGN:n Amelia Emberwing piti paikoin heikkona.[1]The Guardianin mukaan Wednesday muistuttaa Emily in Paris -televisiosarjaa Harry Potterilla höystettynä.[7]
Erityisen paljon huomiota sosiaalisessa mediassa on saanut sarjan ensimmäisen kauden neljäs jakso, ”Voi murhe, mikä ilta”, jossa Wednesday esittää internetilmiöksi muodostuneen tanssin.[10] Tanssi on Ortegan koreografioima ja hän sai siihen inspiraatiota 1980-luvun goottien tanssityylistä. Tanssi levisi TikTokissa, kun sarjan katsojat alkoivat sekä jakaa videoita alkuperäisestä tanssista että kuvata siitä omia versioitaan. Videoiden taustalla soitettiin nopeutettua versiota Lady Gagan kappaleesta ”Bloody Mary”, jonka striimaukset nousivat ennätyslukemiin 11 vuotta kappaleen julkaisun jälkeen.[11] Kohtaus on saanut myös kritiikkiä, koska Ortegan on paljastettu sairastaneen kuvaushetkellä COVID-19-tautia. Tuotantoyhtiön mukaan tämän testitulos ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin varmistunut ja positiivisen tuloksen tullessa kuvaukset oli keskeytetty Ortegan osalta.[10]