Saksanniemellä alkoi järjestyslipuston järjestyminen rykmentiksi, mikä keskeytyi lipuston siirtyessä Pohjanmaalle. Siirrossa lipusto menetti hevosiaan niin, että vain 70 niistä saapui Lappajärvelle. Rykmentti värväsi innokkaita ja seikkailunhaluisia pohjalaisia, joista ei ollut pulaa. Tämän johdosta Gaston Ahrenbergillä oli mahdollisuus valita paras miesaines rykmenttiinsä. Sotatoimien alettua Pohjanmaalla venäläisiltä vallatut sotasaalishevoset lisäsivät lipuston hevosmäärää, joskin vallatut hevoset olivat huonosti kengitettyjä ja eivätkä heti valmiita palvelukseen. Seinäjoen valtauksen jälkeen lipusto siirrettiin Seinäjoelle, jolloin rykmentin pääosa oli koossa. Järjestyslippukunnan upseeristo oli koottu entisen Suomen ja Venäjän ratsuväenupseereista vahvennettuna jääkäreillä ja ulkomaalaisilla vapaaehtoisilla, siten se oli läpileikkaus koko valkoisen armeijan upseeristosta. Alipäällystö koottiin Suomen suuriruhtinaskunnan armeijan rakuuna-aliupseereista täydennettynä jääkäreillä sekä muutamilla Vöyrin sotakoulun käyneellä miehellä.
Ylipäällikön päiväkäskyllä yhtymän nimi muutettiin 28. helmikuuta 1918 Järjestyslipustosta Uudenmaan Rakuunarykmentiksi. Rykmentin järjestämisessä käytettiin komentajansa tekemää suunnitelmaa, joka pohjautui venäläiseen harjoitusohjesääntöön. Vaatetuskin saatiin rykmentin komentajan suunnittelemana. Rykmentti oli koossa 625 miehen vahvuisena ja se siirrettiin rintamalle 9. maaliskuuta 1918.
Sisällissota
25.2. Ahrenberg, nyt majuriksi ylennettynä, pyysi palauttamaan Vilppulan rintamalle komennetut miehensä Seinäjoelle, jossa ratsuväen joukot järjestettiin uudelleen. Silloin muodostettiin 26.2. kaksi ratsuväen rykmenttiä, joista toisen runkona oli Järjestyslipusto. Sen nimeksi tuli nyt Uudenmaan rakuunarykmentti, ja toinen sai nimen Karjalan ratsujääkärirykmentti.
Uudenmaan Rakuunarykmentti siirrettiin 5.–6.3.1918 Seinäjoelta Jyväskylään. Sieltä liikkeelle lähtien se osallistui taisteluihin mm. Länkipohjassa 16.3., Orivedellä 17.–20.3., Lempäälässä 30.3. ja Tampereella, jonka valloitus päättyi vasta 15.4. Jyväskylään perustettiin 13.4. Uudenmaan Rakuunarykmentin kaksi täydennyseskadroonaa, 5. ja 6., avustamaan taisteluja Savon rintamalla.
Huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa 5. eskadroona eteni HeinolastaHollolan Jalkarantaan, jossa se yhtyi 6. eskadroonaan. Sisällissodan aseelliset taistelut päättyivät 4.5.1918. Lahdessa eskadroonan miehiä käytettiin lähimetsien haravointiin ja hevosten kokoamiseen. Täydennyseskadroonat viipyivät Jalkarannassa heinäkuun puoliväliin saakka, jolloin ne lakkautettiin kokonaan. Ali- ja yli-ikäiset oli kotiutettu jo kesäkuun puolivälissä.
Vaikka alkuperäisen Saksanniemen Järjestyslipuston sotilaallinen merkitys jäi melko vähäiseksi, jäi sen muisto elämään muun muassa tunnetuksi tulleen Vöyrin marssin jokaisen säkeistön kertaussäkeissä:
Hei, Saksanniemi, jääkärijoukko,Lapuan ja Härmän joukko,Vöyri, Kauhava ja muut!''
1. eskadroona oli koottu suomeapuhuvista pohjalaisista ja hämäläisistä ja heidän hevostensa väriksi oli valittu raudikko. Eskadroonan vahvuus oli 136 miestä jaettuna 3 ryhmään ja kukin ryhmä kahteen 20 miehiseen joukkueeseen. Eskadroonaan kuului 2 ammus-, 2 muona-, ja 3 kuormarekeä.
2. eskadroona oli koottu ruotsiapuhuvista uusmaalaisista ja heidän hevostensa väri oli ruskea. Eskadroonan vahvuus oli 136 miestä jaettuna 3 ryhmään ja kukin ryhmä kahteen 20 miehiseen joukkueeseen. Eskadroonaan kuului 2 ammus-, 2 muona-, ja 3 kuormarekeä.
3. eskadroona
Päällikkö: jääkäriluutnantti Åke Gustaf Wahren (25. huhtikuuta alkaen).
Joukkueenjohtajat: jääkäriluutnantti Antero Johannes Svensson (siirrettiin 20. huhtikuuta eskadroonan päälliköksi).
3. eskadroona oli koottu Härmän, Lapuan ja Karjalan miehistä ja heidän hevostensa väri oli kimo. Eskadroonan vahvuus oli 136 miestä jaettuna 3 ryhmään ja kukin ryhmä kahteen 20 miehiseen joukkueeseen. Eskadroonaan kuului 2 ammus-, 2 muona-, ja 3 kuormarekeä.
Joukkueenjohtajat: jääkäriluutnantti Erik Wasenius, jääkärivaravahtimestari Viktor Johannes Wiik (12. huhtikuuta alkaen, palveli aikaisemmim 5. eskadroonassa). Vänrikki Henry ClevelandRuotsista oli ruotsinkielisen kolmannen plutoonan päällikkö.[1]
4. eskadroona olikoottu puoliksi ruotsiapuhuvista ja puoliksi Uudenmaan , Pohjanmaa ja Hämeen miehistä ja heidän hevostensa väri oli musta. Eskadroonan vahvuus oli 136 miestä jaettuna 3 ryhmään ja kukin ryhmä kahteen 20 miehiseen joukkueeseen. Eskadroonaan kuului 2 ammus-, 2 muona-, ja 3 kuormarekeä.
Konekiväärieskadroona oli koottu erityisen luotettavista rykmentin miehistä. Eskadroonan kokoaminen ei sujunut ongelmitta, koskapa siitä komennettiin 30 miehinen komennuskunta Vilppulan rintamalle mukanaan konekiväärit. Komennuskunta palasi rykmentin yhteyteen 3. maaliskuuta pois lukien 5. ratsumiestä, jotka olivat komennettu Wetzerin ryhmän esikuntaan läheteiksi. Tämän komennuskunnan palattua voitiin katsoa konekiväärieskadroonan olevan järjestäytynyt. Konekiväärieskadroona oli nuita eskadroonia vähälukuisempi miesmäärältään, koska sen käytössä oli sodan alkuvaiheessa vain 4. konekivääriä.
Sisällissodan jälkeen
Uudenmaan Rakuunarykmentti (URR) oli sijoitettuna vuosina 1918-1921 Helsinkiin. Rykmentti sai pysyvät tilat Kampin kasarmeista.
Suomen sotaväki päätettiin perustaa kaaderijärjestelmälle eli päällystö oli vakinaisesti palkattu, mutta miehistö asevelvollisia. Alun peräinen divisioonien yhteyteen perustetut ratsuväkirykmentit purettiin ja tilalle perustettiin Lappeenrantaan sijoitettu ratsuväkiprikaati ja sen alaisuuteen sijoitettiin URR ja HRR. Näissä rykmenteissä oli vaihteleva määrä ratsastavia eskadroonia, yksi konekiväärieskadroona ja yksi kantaeskadroona. Viimeksi mainittuun kuului kantahenkilöstöön kuuluvia ratsuttajia, lääkintäupseereita, kengittäjiä jne. Eskadroonan tehtävänä oli mm. ratsujen kouluttaminen. Ratsuväkiprikaatin alaisuuteen kuului soittokunta, joka muodostettiin eri rykmenttien soittokunnista ja se käsitti yhden musiikkiupseerin, 20 aliupseeria, 12 miestä ja 9 soitto-oppilasta. Prikaatin alaisuuteen perustettiin myös aliupseerikoulu.
Joukkoja saapui eri järjestyksessä vuoden 1921 alusta lähtien Lappeenrantaan, ja muutto saatiin päätökseen saman vuoden syksyn kuluessa. Ratsuväkiprikaati majoittui Suomen Rakuunarykmentin 30 vuotta vanhoihin kasarmirakennuksiin. Maneesit olivat jo kunnoltaan heikot, ja ne korvattiin vuonna 1935 uudella aikanaan pohjoismaiden suurimmalla maneesilla. Oma rakennusryhmänsä oli varuskunnan sairaala.
Helmikuun alussa 1940 ratsurykmentit jalkautettiin ja muutettiin taisteluosastoiksi Lappeenrannassa. Hiihtoratsuväkirykmentit siirrettiin rautateitse Laatokan Karjalaan, jossa ne osallistuivat voitokkaisiin mottitaisteluihin. Maaliskuun alussa Ratsuväkiprikaati siirrettiin Viipurinlahdelle, jossa se oli sodan loppuun saakka.
Uudenmaan rakuunarykmentin jalkautus, viimeiset hetket kotivaruskunnan harjoituskentällä ratsain 1. maaliskuuta 1947.
Eversti von Essen siirtyi syksyllä 1944 sotilasasiamieheksi Tukholmaan. Hänen seuraajakseen tuli Jatkosodan loppuvaiheen aikaisen Jalkaväkirykmentti 7:n komentaja eversti Adolf Ehrnrooth, joka oli tehtävässä kevääseen 1947, jolloin Uudenmaan rakuunarykmentti luopui hevosistaan. Jalkauttaminen tapahtui seremoniallisesti, josta kuvaus[2] :
»Uudenmaan rakuunarykmentti (URR) järjestäytyi ratsain kasarmialueen keskuskentälle. URR ilmoitettiin komentajalle, ja rykmentin lippu tuotiin paikalle laukkaavan lippuvartion saattamana. Eversti Ehrnrooth astui ratsailta ja laski sinikeltaisin lipuin koristellun seppeleen sodanaikaisen Ratsuväkiprikaaatin muistomerkille.
Tämän jälkeen Ehrnrooth lähti rykmentin kärjessä jättämään jäähyväiset Lappeenrannalle. Rykmentti kiersi kaupungin keskustan, sadat ihmiset olivat seuraamassa läksiäisparaatia. Eräs vanha pariskunta heitti tulppanikimpun Ehrnroothin hevosen jalkoihin.»
Uudenmaan rakuunarykmentti muuttui vuonna 1951 Jääkäripataljoona 6:ksi, mutta perinnenimi säilytettiin vuoteen 1957 asti. Tällöin nimi muutettiin puolustusvoimien muiden järjestelyjen yhteydessä Uudenmaan rakuunapataljoonaksi.[3]
Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng ja Soikkeli, Suomen vapaussota 1918 osat V ja VI, Otava Helsinki 1924-1925.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Toim. Kai Donner, Th. Svedlin, Heikki Nurmio, Suomen vapaussota IV, K. J. Gummerus osakeyhtiö Jyväskylä 1924.
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOLuokka:Suomen maavoimien historialliset joukko-osastot ja yksikötY Porvoo 1938.
Orola, T. Saksanniemen ratsupoliisikoulu. 15-vuotismuistojulkaisu. (1932)
Kauranne A. Senaatin ratsupoliiseista Marsalkan rakuunoiksi – Saksanniemen perintö 1917–2007.
