Oriveden taistelu oli osa Suomen sisällissotaa ja se käytiin 18.–19. maaliskuuta 1918. Lopputuloksena valkoiset valtasivat Oriveden 20. maaliskuuta.

Aloite sodassa oli siirtynyt valkoisille ja ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim oli 15. maaliskuuta aloittanut yleishyökkäyksen Hämeen rintamalla. Oriveden rautatieasema sijaitsi Tampereelta Haapamäelle kulkeneen rautatien varressa, minkä vuoksi Oriveden hallinta oli tärkeää sodan molemmille osapuolille. Karl Wilkmanin johtaman ryhmän tehtävä oli vallata Orivesi punaisilta ja katkaista punaisten etelän suuntaan johtaneet yhteydet.

Hyökkäykseen osallistuneita valkoisia johtivat everstiluutnantti Bergström, majuri Torsten Aminoff ja majuri Allan Winge. Punaisten puolustusta Orivedellä johti Paul Vartiainen.

Orivedelle oli virrannut punaisten sotilaita Vilppulan, Längelmäen ja Kuhmoisten rintamilta. Heidät oli majoitettu paikallisen työväenyhdistyksen omistamaan Taiston taloon, joka sijaitsi puolisen kilometriä asemalta Tampereen suuntaan.

Wilkmanin ryhmä saapui Länkipohjan taistelun jälkeen Oriveden itäpuolelle illalla 17. maaliskuuta. Se aloitti etenemisen kohti Orivettä aamuyöllä 18. maaliskuuta, mutta Wilkman joutui keskeyttämään hyökkäyksen, koska kolmesta etenevästä kolonnasta kaksi joutui punaisten vastarinnan vuoksi pysähtymään. Wilkmanin pysähtymiskäsky ei kuitenkaan tavoittanut kärjessä etenevää Aminoffin pataljoonaa, joka oli lähestymässä Oriveden kirkonkylää kaakosta Wilkmanin ryhmän vasemmalla siivellä. Ylioppilas Lauri Hanénin johtama hyökkäys yllätti punaiset ja valkoiset saivat vallattua asema-alueen.

Punaiset saivat kuitenkin rautatietä pitkin apuvoimia ja valkoiset joutuivat iltaan asti kestäneen taistelun jälkeen perääntymään takaisin Oriveden itäpuolelle. Punaisten läntisen rintamalohkon päällikkö Hugo Salmela oli antanut Wilkmanin ryhmän hyökkäyksen johdosta Erkki Karjalaisen johtamille joukoille käskyn perääntyä Vilppulan rintamalta. Vilppulan rintamalta hälytetyn Mikko Kokon johtamat punaiset, 250 Tampereelta apuun tullutta miestä, saivat panssarijunan tuella vallattua Oriveden takaisin ja turvattua siten Karjalaisen joukkojen perääntymisen rautatietä pitkin Vilppulasta Tampereen suuntaan. Valkoisten tappiot olivat 43 kaatunutta, yhdeksän haavoittunutta ja kaksi vankia. Haavoittuneet pääsivät sairaalahoitoon Tampereelle. Heidän joukossaan oli runoilija Juhani Siljo, joka menehtyi saamiinsa vammoihin. Punaisten tappioista tiedetään, että neljä haavoittunutta vietiin sairaalahoitoon ja aseman vaihdemies sai surmansa.

Wilkman valmistautui nyt puolustautumaan ja joutui odottamaan Martin Wetzerin joukkojen saapumista. Wilkman sai käskyn pitää joka tapauksessa hallussaan Korkeakoski–Längelmäki–Kuhmoinen-tie ja yrittää katkaista liikenne Korkeakoski–Orivesi-rataosalla. Wilkmanin käyttöön annettiin ylipäällikön reservistä Keski-Pohjanmaan reservipataljoona. Wetzer sai käskyn jatkaa etenemistä Korkeakosken suuntaan ja pyrkiä yhteistoimintaan Wilkmanin kanssa.

Maaliskuun 19. päivänä Wilkmanin ryhmä pysytteli entisissä asemissaan, mutta Hjalmarsonin osasto miehitti ilman taistelua Muroleen ja Wetzerin ryhmä otti taisteluiden jälkeen haltuunsa Korkeakosken. Wilkmanin ryhmän oikealla siivellä ollut pataljoona joutui taisteluun Juupajoelta etelään päin perääntyneen punaisen osaston kanssa. Punaiset, joita oli 700–800 miestä, kärsivät tappion. Wilkman saattoi ilmoittaa ylipäällikölle aikovansa vallata Oriveden seuraavana päivänä.

Punaiset olivat vetäytyneet päivän aikana sekasortoisissa tunnelmissa Tampereelle ja Wilkman valtasi Oriveden 20. maaliskuuta ilman taistelua. Pian sen jälkeen Wilkman sai yhteyden Wetzerin joukkoihin. Valkoisten ylipäällikön suunnitelma punaisten päävoimien saarrostuksesta ei ollut onnistunut, mutta valkoisten hyökkäys oli ajanut punaiset kohti Tamperetta, missä Hämeen rintaman ratkaiseva taistelu tultaisiin käymään.

Oriveden taistelun muistomerkki sijaitsee Oriveden rautatieasemaa vastapäätä. Muistomerkki paljastettiin vuonna 2000. ^lähde?

• Hannula, J. O.: Suomen vapaussodan historia. S. 185, 192-198 ja karttaliite. WSOY, 1956
• Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle. S. 150-172, 184-191. WSOY, 1996