Karjalan ratsujääkärirykmentti perustettiin Joensuussa maaliskuun alussa 1918 ja sen kantajoukkona oli Saksassa koulutuksensa saaneet jääkärit, joista ylipäällikkö nimitti vahimman upseerin rykmentin kokoajaksi ja komentajaksi Sven Weckström.[1] Ylipäällikkölle oli henkilökohtaisesti merkityksellinen tehtävä tämän ensimmäisen Suomalaisen ratsuosaston järjestäminen. Rykmentin järjestäytyminen ei onnistunut mutkitta, vaan esimerkiksi hevosia piti haalia laajaltakin alueelta ja yksittäiset sotilaat joutuivat hankkimaan hevosensa omin rahoin ostamalla. Rykmentin miehistö oli poikkeuksellisen nuorta osin jopa alaikäistä seikkailunhaluista miesainesta. Sodan alussa rykmentin antama sotilaskoulutus perustui jalkaväkikoulutukseen hevosten vähyyden johdosta. Myöhemmin sotasaalishevosten myötä rykmentti ryhtyi antamaan myös ratsastusopetusta, joka sisälsi ainoastaan marssiharjoituksia. Koulutuksessa painopistealueita olivat tiedustelu, marssivarmennus ja etuvartiotoimi.
14. huhtikuuta ratsujääkärirykmentin sotilaat teloittivat Joensuussa 99 Raudun taistelussa vangittua venäläissotilasta, jotka oli siirretty kaupunkiin Sortavalan kautta. Kyseessä oli muutaman upseerin omavaltainen teko, jolla kuitenkin oli rykmentin vt. komentajana toimineen jääkäriluutnantti Edvard Skarpin lupa.[2]
Sisällissodan jälkeen rykmentin nimi vaihtui tieheään tahtiin. Ensin sen nimi vaihdettiin Karjalan Ratsujääkärirykmentti No:3:ksi (KRjR no.3) 1. syyskuuta 1918 ja edelleen Karjalan Ratsurykmentiksi (KRR) 13. joulukuuta 1918 ja viimein 11. maaliskuuta 1919 alkaen Hämeen Ratsurykmentiksi (HRR).[3] Myöhemmin Karjalan Ratsujääkärirykmentiltä vapautuneen nimen otti Viipurissa toimiva Suomen Rakuunarykmentti, joka sai nimekseen Karjalan Ratsujääkärirykmentti N:o 2. Tätä rykmenttiä ei pidä sekoittaa Karjalan ratsujääkärirykmentin perinteisiin, sillä ne jatkuvat Hämeen Ratsurykmentissä.[4]
Eskadroona oli koottu vapaaehtoisista ja asevelvollisita. Eskadroona siirrettiin Joensuusta rintamalle 17. huhtikuuta 1918, jonne se saapui junakuljetuksena Kiviniemeen, josta se suoritti partiomatkoja Valkjärven rintamaosalle. Tässä vaiheessa eskadroonan oli ylivahvuinen, käsittäen 172 jääkäriä. [5]
Eskadroona oli koottu vapaaehtoisista ja asevelvollisista. Eskadroona siirrettiin rintamalle 19. huhtikuuta 1918 Antreaan, josta se siirtyi marssien Kuparsaaren kautta Heinjoelle. Eskadroonan vahvuus oli tässä vaiheessa 124 jääkäriä ja 121 hevosta.[6]
Eskadroonan komentajana toimi jääkäriluutnantti Edvard Leonard Skarp (haavoittui 25. huhtikuuta 1918).
Eskadroona siirrettiin Joensuusta vajaalukuisena rintamalle 24. huhtikuuta 1918 Rahikkalaan. Tällöin eskadroona käsitti vain 50 jääkäriä ja se alistettiin suoraan kenraalimajuri Wilkmanille.[7] Rahikkalasta eskadroona siirrettiin ratsain Säiniölle, jossa se otti rintamavastuun rykmentin 2. eskadroonalta. Myöhemmin eskadroona oli jaettu neljään joukkueeseen ja sen vahvuus oli 140 miestä. Eskadroonan joukkueenjohtajat oli valittu jääkärikaaderista ja olivat arvoiltaan upseereita tai aliupseereita, sitä vastoin ryhmänjohtajat täytyi ottaa miehistön riveistä ja jokin verran eskadroona sai myös Vöyrin-koulun käyneitä. Sodan alussa eskadroona oli suurelta osin jalkautettu hevosten vähyyden johdosta, mutta Karjalaan suuntautuneen marssin aikana miehistö sai ostettua (omin varoin) hevosia käyttöönsä.
↑Partanen, Jukka: ”Joensuussa teloitetut venäläiset”, Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914–22. Osa 2.2. s. 75–83. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-53544-5-8Teoksen verkkoversio (PDF).
