Trouble
Trouble, Jalometalli 2008 Oulussa
Tiedot
Toiminnassa	1979–
Tyylilaji	Doom metal Stoner metal Psykedeelinen rock
Kotipaikka	Chicago, Illinois Yhdysvallat
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Kory Clarke, Laulu Bruce Franklin, Kitara Rick Wartell, Kitara Chuck Robinson, Bassokitara Jeff Olsen, Rummut
Entiset jäsenet	Eric Wagner, Laulu Ron Holzner, Bassokitara Sean McAllister, Bassokitara Ted Kirkpatrick, Rummut Dave Snyder, Rummut Dennis Lesh, Rummut Barry Stern, Rummut
Levy-yhtiö	Metal Blade Records, 1983 – 1989 Def American, 1990 – 1994 Escapi Music, 2006–
Aiheesta muualla
newtrouble.com
Infobox OKNimi-testi OK

Trouble on yhdysvaltalainen, 1979 Chicagossa perustettu doom metal -yhtye, joka on merkittävä asemastaan tyylilajinsa edelläkävijänä yhtyeiden kuten Candlemass ja Saint Vitus ohella.^[1]. Yhtye kehitti tunnistettavan tyylinsä ottamalla vaikutteita brittiläisiltä heavy metal -yhtyeiltä Black Sabbath ja Judas Priest,^[2] sekä 1970-luvun psykedeelisestä rockista. Troublen kahta ensimmäistä albumia Psalm 9 ja The Skull pidetään doom metalin merkkiteoksina.^[3] Yhtyeen menestynein albumi on Manic Frustration, jota on myyty yli 100 000 kappaletta.^[4] 6 studioalbumin ja Yhdysvaltojen sekä Euroopan kiertueiden jälkeen Trouble hajosi 1996 mutta 6 vuotta myöhemmin palasi julkaistakseen albumin Escapi Music -levymerkillä.

Yhtyeen keskeiset jäsenet ovat olleet kitaristit Rick Wartell ja Bruce Franklin, rumpali Jeff Olson ja laulaja Eric Wagner, jonka paikan on sittemmin ottanut Kory Clarke. Yhtyeen ensimmäinen levy-yhtiö Metal Blade Records markkinoi Troublea alkuaikojensa raamatullisten sanoitustensa vuoksi "white metal" -yhtyeenä – vastakohtana nousevalle black metal -suuntaukselle – vaikka Trouble ei pitänyt itseään kristillisenä ryhmänä.^[4]

Trouble perustettiin vuonna 1979, kun laulaja Eric Wagner sekä kitaristit Rick Wartell ja Bruce Franklin halusivat soittaa raskasta musiikkia Black Sabbathin, Deep Purplen, Judas Priestin sekä muiden 1960–1970-lukujen yhtyeiden viitoittamalla tiellä. Lehti-ilmoitusten kautta yhtyeeseen liittyivät pian basisti Sean McAllister ja rumpali Jeff Olsen. Tyypillisen nuoren yhtyeen tavoin Trouble soitti pieniä konsertteja Chicagossa, Illinoisissa. Yhtye soitti covereita omien kappaleidensa lisäksi ja alkoi tulla tunnetuksi kotikaupungissaan.

Trouble esiteltiin suuremmalle yleisölle, kun sen ensimmäinen äänittämä "The Last Judgement" -kappale pääsi Metal Blade Recordsin kokoelmalle Metal Massacre Vol. 4. Metal Massacre -kokoelmilla levy-yhtiö tapasi kokeilla yhtyeiden suosiota ennen kuin pitempia sopimuksia tehtiin. Kyseiset kokoelma-LP:t olivat haluttuja varhaisella 1980-luvulla ja toivat monet yhdysvaltalaiset yhtyeet kuuluisuuteen.^[5]

Troublelle kirjoitettiin pitempi sopimus Metal Blade Recordsilla, joka pian julkaisi 12-tuuman vinyylilevyn Assassin. Sitä seurasi ensimmäinen studioalbumi Psalm 9 (1984). Se oli alun perin Troublen omaan nimeä kantava albumi, mutta se nimettiin myöhemmissä painoksissa viimeisen kappaleen mukaan. Psalm 9 osoittautui vuosien mittaan kriitikoiden ylistämäksi doom metal -merkkiteokseksi^[3]. "Bastards Will Paysta" ja "The Tempterista" tulivat Troublen tunnetuimpia ja useimmin cover-versioiksi tehtyjä kappaleita. Albumin jälkeen Sean MacAllister jätti yhtyeen, mutta Troublen roudari Ron Holzner soitti bassoa Psalm 9 -kiertueella.

Toinen albumi The Skull (1985) taas on niin yhtyeen itsensä kuin kriitikoiden mukaan Troublen synkein, masentavin ja raskain albumi.^[5] The Skull jäi ilmestyessään Psalm 9 -albumin varjoon, vaikka osa kriitikoista pitää sitä ensialbumin kaltaisena doom metal -klassikkona. Nauhoitusten jälkeen rumpali Jeff Olsen jätti yhtyeen. Urbaanin legendan mukaan hän päätti ryhtyä saarnaajaksi.^[6][7][8] Todellisuudessa Olsen lähti opiskelemaan Berklee School of Musiciin.^[9] Hänen tilalleen tuli Dennis Lesh.

Run to the Light (1987) jäi niin yhtyeen kuin kriitikoidenkin mielestä edellisiin albumeihin verraten vaisummaksi ilmaisunsa puolesta eikä myynyt yhtä hyvin^[10]. Nimi "Run to the Light" on peräisin Poltergeist-elokuvan erään kohtauksen vuorosanoista^[2]. Albumin nimikappaleesta tuotettiin Troublen ensimmäinen musiikkivideo, jota näytettiin jonkin verran Music Televisionilla. Rumpali Ted Kirkpatrick soitti Dennis Leshin sijaisena Troublen Run to the Light -kiertueella ennen kuin hän perusti oman yhtyeensä, Tourniquetin. Myöhemmin Lesh erosi yhtyeestä, ja hänen tilalleen tuli Barry Stern.

Kahdella ensimmäisellä albumilla olevien raamatullisten sanoituksien vuoksi levy-yhtiö Metal Blade alkoi mainostaa Troublea "white metal" -termillä, jonka yhtiö itse keksi vastakohdaksi black metalille.^[2] Laulaja-sanoittaja Eric Wagner on kertonut muutamissa haastatteluissa, että hän haki lyyristä innoitusta Raamatusta mutta ei suoranaisesti myönnä, että sanoitusten takana on kristillistä vakaumusta. Wagner ei omien sanojensa mukaan pitänyt leimallisesti metallimusiikkiin liitetystä saatananpalvonnasta saatikka uskonut siihen.^[4][11]. Wagnerin mukaan "white metal" -leimassa oli kyse lähinnä yhtyeen markkinoinnista jollain tavalla, koska black metal oli nouseva tyylisuunta ja ideologia 1980-luvulla, ja black metaliksi luokiteltiin sellaisiakin yhtyeitä kuten Slayer ja Danzig. Vaikka yhtye vastusti nimitystä, Troublea nimitettiin 1980-luvun puolivälissä yleisesti "white metal -yhtyeeksi".^[4]

Troublen sanotaan jatkaneen siitä, mihin Black Sabbath jäi Ozzy Osbournen lähdettyä yhtyeestä. Trouble kuului doom metal -suuntauksen tärkeisiin kehittäjiin ja uranuurtajiin yhdessä Saint Vitusin, The Obsessedin ja Candlemassin kanssa.^[5].

Trouble alkoi heti vaikuttaa muihin yhtyeisiin kasvavassa metallimusiikkisuuntauksessa. Erään kuuluisan tarinan mukaan James Hetfield ja Kirk Hammett Metallicasta nousivat Troublen lavalle - konsertin jälkeen - ottamaan selvää kuinka sen vahvistimet olivat säädetty tuottamaan ainutlaatuiset äänensä^[5].

Kolme vuotta Run to the Light -albumin jälkeen Trouble kiinnitettiin Rick Rubinin Def American -levy-yhtiölle. Pian yhtye äänitti nimialbuminsa Trouble vuonna 1990. Albumilla soitti uusi rumpali Barry Stern. Rick Rubin tuotti Troublen kirjoittamasta kappaleaineistosta kokeellisempaa: kappaleissa oli enemmän vaikutteita stoner rockista, unohtamatta kuitenkaan voimasointuja. Lisäksi albumin musiikissa on aiempaa enemmän aineksia 1970-luvun psykedeelisestä rockista. Doom metal -aineksia on selkeimmin kappaleilla "R.I.P." ja "Black Shapes of Doom". Lisäksi kappaleista "Psychotic Reaction" ja "At the End of My Daze" kuvattiin musiikkivideot, jotka saivat jonkin verran televisiolähetysaikaa.

Rick Rubin tuotti myös seuraavan albumin Manic Frustration, jolla Troublen tyyli vaihtui jonkinlaiseksi The Beatles -tyylisen psykedeelisen rockin, blues rockin, stoner rockin ja heavy metalin sekoitukseksi^[12]. Albumin myötä Wagnerin sanoitukset alkoivat kertoa enemmän huumeista ja niiden käyttämisestä, mistä vastikään kristityksi kääntynyt kitaristi Bruce Franklin ei pitänyt^[6]. Vuonna 1990 yhtye esiintyi Dynamo Open Air -festivaaleilla Hollannissa Eindhovenissa. Festivaalien ajankohtana kappaleista "Memory`s Garden" ja "Come Touch the Sky" kuvattuja musiikkivideoita näytettiin erityisen paljon MTV Europe -televisiokanavalla^[5]. Trouble palasi festivaaleille myös vuosina 1993 ja 1995.

Manic Frustrationin jälkeen yhtye jätti Def Americanin, vaikka albumi on yhtyeen menestynein, ja on vuosien kuluessa myynyt arviolta 100 000 kappaletta^[4]. Ilmestyessään Manic Frustrationin myynti ei tosin ollut erityisen huimaa, sillä tuolloinen grunge-aalto teki metallimusiikista epäsuosittua vuosikausiksi. Eric Wagner on kertonut eräässä haastattelussa, että Trouble ei saanut korvauksia kummastakaan Def Americanilla julkaistusta albumistaan, minkä vuoksi yhtye ei halunnut jatkaa yhteistyötä.^[4] Def American oli tuolloin jo taloudellisissa vaikeuksissa.

Kuudes albumi Plastic Green Head julkaistiin vuonna 1995 Century Media Records -levymerkillä, jonka kanssa yhtyeellä oli sopimus vuodesta 1994 eteenpäin. Albumi jatkoi yhtyeen uutta stoner metal -tyyliä, ja sanoitukset ovat edellisen albumin tavoin huumekeskeisiä. Plastic Green Head sai edellisten albumien tavoin pääasiassa hyviä arvosteluja alan julkaisuissa mutta jakoi mielipiteitä Troublen laajaksi kehittyneen ihailijakunnan keskuudessa.

Trouble teki klubikiertueen Saksan ja Hollannin poikki. Keskinäisten erimielisyyksien vuoksi yhtye hajosi kesken Plastic Green Head-kiertueen vuonna 1996. Sen jälkeen Eric Wagner perusti yhtyeen Lid, ja Bruce Franklin aloitti King’s X -yhtyeen Doug Pinnickin kanssa musiikkihankkeen Supershine, jolla on levytyssopimus Metal Blade Recordsin kanssa.

Vuosien varrella Trouble soitti yksittäisiä konsertteja laulaja Kyle Thomasin (Exhorder, Floodgate) kanssa. Yhtye myös esiintyi Stoner Hands of Doom -festivaaleilla Washington DC:ssä Kyle laulajanaan. Saksalainen metallimusiikin aikakauslehti Rock Hard kirjoitti samoihin aikoihin, että Trouble olisi menossa studioon äänittämään albumin nimeltä Seven, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Vuoden 1999 jälkeen yhtye oli virallisesti hajonnut. ^[5]

Muutamaa vuotta myöhemmin Dave Grohl otti yhteyttä Eric Wagneriin ja pyysi tätä laulamaan Probot-hankkeensa kappaleella "My Tortured Soul". Wagner äänitti laulut kappaleelle vaikkei henkilökohtaisesti tavannut Grohlia. Hankkeeseen osallistuminen kuitenkin palautti Wagnerin innostuksen musiikkiin, ja hän otti pian yhteyttä vanhoihin yhtyetovereihinsa Bruce Frankliniin, Rick Wartelliin ja Jeff "Oly" Olseniin. Basistiksi liittyi yhtyeen vanha roudari Chuck Robinson, joka oli oppinut soittamaan bassoa Troublen kiertueilla. Trouble oli taas koossa, ja alkajaisiksi se esiintyi Tukholmassa virkaveljensä Candlemassin kanssa. Tapahtumasta kuvattiin live-dvd, jolle Trouble alkoi etsiä julkaisijaa. Yhtye alkoi myös kirjoittaa uutta musiikkia.

2. huhtikuuta 2005 nimialbumilla ja Manic Frustrationilla soittanut rumpali Barry Stern menehtyi lonkkaleikkauksen lisävaikeuksiin. Tapauksesta kerrottiin melko laajasti.^[13].

Trouble on comeback-esiintymisensä jälkeen soittanut yksittäisiä konsertteja Chicagon alueen klubeilla ja ollut pääesiintyjänä yhdysvaltalaisilla metallifestivaaleilla työstäessään uutta albumia.

Vuonna 2006 Trouble sai purettua sopimuksensa Century Media Recordsin kanssa ja allekirjoitti levytyssopimuksen Escapi Musicin kanssa, joka julkaisi yhtyeen live-dvd:n Live in Stockholm. Yhtye esiintyi Saksassa, Alankomaissa sekä Yhdysvalloissa.

Vuonna 2006 yhtye äänitti uuden albumin Simple Mind Condition, joka päätettiin julkaista 3. maaliskuuta 2007. Tyyliltään albumi on suoraa jatkumoa Plastic Green Headille: Simple Mind Condition ei ole doom metalia vaan perinteistä heavy metalia psykedeelisen rockin vaikutteilla. Myös Troublen aikoja sitten loppuunmyydyt albumit Psalm 9 ja The Skull masteroitiin uudelleen ja julkaistiin lisä-dvd:en kera loppuvuodesta 2006. Albumin Plastic Green Head uusintajulkaisupäiväksi päätettiin 20. helmikuuta 2007. Uuden albumin julkaisua tukeakseen yhtye teki vuonna kiertueet Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Eric Wagner erosi yhtyeestä keväällä 2008 yksimielisellä päätöksellä, ja hänen tilalleensa tuli Kory Clarke Warrior Soul -yhtyeestä.^[14] Jeff Olson ilmoitti eroavansa yhtyeestä kesällä 2008.^[15] Hänen tilalleen tuli Wet Animal -yhtyeen Mark Lira.^[16]. Trouble esiintyi 16. elokuuta 2008 Suomessa Oulun Jalometalli Festival -tapahtumassa^lähde?.

Kitaristi Rick Wartell kertoi syyskuussa 2008 Rock N Roll Experience -lehdelle, että Trouble on kirjoittanut uudelle albumille "8 tai 9 uutta kappaletta" ja että yhtye aloittaisi äänitykset kiertueen jälkeen.^[17] Kysyttäessä albumin musikaalisesta tyylisuunnasta Wartell sanoi: "Tiedän, että ihmiset ovat sanoneet näin miljoon kertaa, ja tiedän, että olette kuulleet tämän miljoona kertaa, mutta se on aika v---- raskas, sanotaan näin! Bruce Franklinin ja minun kirjoittama musiikki muuttuu koko ajan raskaammaksi... siitä tulee raskaampaa, ja tahdomme Koryn lisäävän tyyliään siihen, mitä teemme. Siinä kaikki mitä oikeastaan tahdomme tältä."

Uuden albumin nimeksi Trouble ilmoitti keväällä 2009 alustavasti The Dark Riff. Samalla yhtye kertoi palaavansa 1980-luvun puolivälin tyyliseen doom metaliin.^[18] Elokuussa 2009 yhtye esiintyi Wacken Open Airissa, Saksassa. Syyskuussa 2010 yhtye ilmoitti aikeistaan mennä studioon, tehneensä alustavia äänitteitä ja muutenkin tehneensä valmisteluja mahdollisimman hyvä Trouble-albumin eteen.^[19]

Troublen musiikki on perinteistä doom metalia, vaikka yhtyeen myöhempi tuotanto esittelee enemmän aineksia stoner rockista ja psykedeelisestä rockista. Eräät kriitikot kirjoittavat, että yhtyeen musiikki oli retroa – harrasti vanhoja muoteja – jo ennen kuin termiä edes tunnettiin, sillä Troublen musiikki sekoitti 1970-luvun rockia metalliinsa.^[20] Yhtyeen musiikki vaihtelee hitaasta keskitahtiseen, mutta se oli hitainta metallia, jota kirjoitettiin aikana, jolloin NWOBHM ja thrash metal -yhtyeet soittivat koko ajan nopeampaa ja nopeampaa. Yleisesti ottaen Troublen kappaleet kulkevat yhtä nopeasti, kuin Black Sabbathin hitaimmat kappaleet kuten "Iron Man", "Lord of this World" ja "Into the Void". Siinä missä Iron Maidenin ja Saxonin hitaimmat kappaleet tapaavat kallistua balladien suuntaan, kaikki kappaleet The Skull -albumilla ovat yhtä raskaita kuin hitaita, tuotettuna omaleimaisella, rouhealla säröllä sekä melodisilla, yhtenäisilla – enemmän kuin yltäkylläisillä tai mahtailevilla – kitarasooloilla. Troublea voisi parhaiten kuvailla sanoen, että se yhdistää Black Sabbathin riffit ja tempot NWOBHM -yhtyeiden, kuten Iron Maidenin ja Judas Priestin kaksoiskitarahyökkäyksiin. Kahdella ensimmäisellä albumilla sekä satunnaisesti muilla albumeilla kitaratyöskentely maalaa eeppisiä ja uhkaavia maisemia, minkä vuoksi yhtyeen musiikkia on kuvailtu "majesteettiseksi doom-saarnaukseksi".^[21] Troublen äänimaailma on yleisesti ottaen kuiva ja raskas, ja tehokeinoja kuten kaikua on käytetty säästeliäästi. Aikansa muista metallimuusikoista poiketen Troublen jäsenillä olivat repaleiset farkut, tiukat t-paidat, hapsut ja pyöreät aurinkolasit - hippiliikkeen tyypillistä pukeutumistyyliä.^[5][2].

Eric Wagnerin sanoitukset käsittelevät erilaisia aiheita mutta varsinkin varhaiset albumit tunnetaan raamatullisista viittauksistaan, koska ne olivat 1980-luvulla harvinaisia metallimusiikissa. Joissain kappaleissa on suoria lainauksia Raamatusta, ja ovat yleisilmeestään synkeitä, alakuloisia ja masentuneita. Tietyt kappaleet ovat kantaa ottavia, kuten "Bastards Will Pay" (Psalm 9), joka arvostelee päättäjien ulkokultaisuutta ja ristiriitaista käytöstä ("You tell us not to steal/ You tell us not to kill/ Then you tell us to fight for your country/ That's tell us to die"). Wagner tyypillisesti sävyttää sanoituksensa hippiliikkeen "rauhaa ja rakkautta"-aatteilla sekä melankolialla, ja Manic Frustration -albumista eteenpäin sanoitukset ovat käsitelleet huumausaineiden aiheuttamia harhoja. Esimerkiksi mainitulta albumilta kappaleet "Hello Strawberry Skies" ja "Mr. White".

Ongelmat Metal Bladen ja Def Americanin kanssa aiheuttivat sen, että Trouble ei saavuttanut kaupallista menestystä.^[7] Yhtyeen musiikkivideoita on näytetty Music Televisionilla sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, mutta vain Manic Frustration on myynyt lähemmäs 100 000 kopiota, ollen yhtyeen menestynein albumi.^[4] Troublen todelliset aikaansaannokset piilevät muualla kuin kaupallisessa menestyksessä: All Music Guide kirjoittaa yhtyeestä, että "Troublen saavutukset kuitenkin pelastivat metallimusiikin alkuperäisen kaavan väärinkäytöltä ja kaiversi sen graniittiin, jotta kaikki myöhempien sukupolvien doom metal -yhtyeet voisivat jatkaa sen tutkimista."^[7]

Troublen kaksi ensimmäistä albumia ovat maineikkaita ja arvostettuja metallipiireissä.^[22] Kolmatta albumia, Run to the Light, pidettiin kuitenkin "pettymyksenä".^[7] Asiat muuttuivat, kun yhtye kiinnitettiin Def Americanille: Rick Rubin auttoi yhtyettä muokkaamaan tyyliään yhtenäisemmäksi. Vuoden 1990 nimialbumi sai All Music Guiden mukaan "suurenmoisia arvosteluja kaikissa merkittävissä metallimusiikin aikauslehdissä"^[7] ja psykedeelinen Manic Frustration oli "kriitikoiden ylistämä, kulttihurmosta aikaan saanut metallimusiikin mestariteos".^[7] Vuoden 1995 Plastic Green Head sai hyviä arvosteluja, ja "albumin kappaleet myös tihkuivat käsinkosketeltavaa tunnetta hienovaraisesta vahvuudesta".^[7] Troublea ei kuitenkaan pidetty yleisesti erityisen omaperäisenä yhtyeenä, ja se on jäänyt selkeän esikuvansa varjoon: jotkut kriitikot luonnehtivat Troublea lähinnä "köyhän miehen Black Sabbathiksi".^[23] Kaikesta huolimatta Troublen vaikutus metallimusiikkiin on kiistaton.^[22]

• Psalm 9 (1984)
• The Skull (1985)
• Run to the Light (1987)
• Trouble (1990)
• Manic Frustration (1992)
• Plastic Green Head (1995)
• Simple Mind Condition (2007)
• The Distortion Field (2013)

• Trouble Live (1983)
• Trouble Live Dallas Bootleg (1990)
• Live in L.A. (2008)
• Live in Palatine 1989 (2010)
• Live in Schaumberg 1993 (2010)
• Live 1983 (2011)
• Black Shapes of Doom (2011)

• Live in Stockholm (2006)

• Kory Clarke – laulu
• Bruce Franklin – kitara
• Rick Wartell – kitara
• Chuck Robinson – basso
• Jeff "Oly" Olsen – rummut

• Eric Wagner – laulu
• Ron Holzner – bassokitara
• Sean McAllister – bassokitara
• Ted Kirkpatrick – rummut
• Dave Snyder – rummut
• Dennis Lesh – rummut
• Barry Stern – rummut

• Eric Wagner lauloi Dave Grohlin (entinen Nirvanan ja nykyinen Foo Fightersin jäsen) Probot-projektin kappaleessa My Tortured Soul.
• Vuonna 2000 kitaristi Bruce Franklin äänitti King’s X -yhtyeen Doug Pinnickin kanssa albumin Supershine.

• Ian Christe: Pedon meteli: Heavy metalin vanha ja uusi testamentti (Johnny Kniga, 2006) ISBN 951-0-31126-X (sid.)(Johnny kniga, 2006)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Trouble.

• Troublen viralliset kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Trouble (yhtye) Encyclopaedia Metallumissa (englanniksi)
• Massiiviset saksalaiset Trouble-fanisivut
• Troublen biografia Escapi Musicin sivuilla
• Trouble (yhtye) Myspacessa (englanniksi)