Perinteisesti tšetšeenit ovat pitäneet kulttuuri- ja kirjakielinään arabiaa, turkkia ja venäjää. Kielessä onkin runsaasti venäläisiä ja arabialaisia lainasanoja.
1700-luvun lopulla kielestä koottiin Katariina Suurelle noin 400 sanan sanasto. Ensimmäiset tutkimukset tšetšeenin kielestä tehtiin Venäjän pääesikunnan toimeksiannosta, ja Pjotr Uslar julkaisi vuonna 1888 kielen kieliopin.
Varsinainen tšetšeenin kirjakieli luotiin 1900-luvun alussa. Silloin otettiin käyttöön latinalainen kirjaimisto, joka korvasi siihen asti käytetyn arabialaisen kirjaimiston. Latinalainen kirjaimisto oli käytössä 1920-luvun puolivälistä vuoteen 1938 asti, jolloin otettiin käyttöön kyrillinen kirjaimisto. Separatistinen hallitus otti uuden latinalaisen kirjaimiston käyttöön 1992. Päätös oli poliittinen, ja sillä vastustettiin venäläisyyttä. Se johti myös siihen, etteivät kielen puhujat enää osanneet lukea kieltä. Toisen Tšetšenian sodan jälkeen Tšetšeniassa on käytetty kyrillistäkin kirjaimistoa.
Fonologia
Tšetšeenin kielessä on paljon konsonantteja, murteesta riippuen noin 40–60. Se on kieliopiltaan hyvin omintakeinen, ja kielitieteilijöille se on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Kielessä on myös runsaasti vokaaleja (noin 44) ja diftongeja.
Tšetšeenin kielen kirjoittamiseen käytetään pääasiassa kyrillistä kirjaimistoa, mutta myös latinalainen ja arabialainen aakkosto ovat käytössä.[5] Lisäkirjaimia ovat Ӏ (palotška) ja ь (kyrillinen Ӏ korvataan tietotekniikan ongelmien vuoksi usein latinalaisella I-kirjaimella tai 1:llä). Esimerkiksi аь on [ɑ] (ä), уь [ɨ] (y), гІ lausutaan kuten arabian غ ja хь ح. Digrafeja kohdellaan pääasiassa yksikköinä.
