Suomalainen jouluateria

Moderni vaihtoehtoinen jouluateria Helsingissä. Perinteisen kinkun asemasta tarjolla on soijakinkku.

Jouluateria on perinteisesti joulun aikaan syötävä runsas, monta ruokalajia sisältävä ateria.

Historia

Joulupuuro oli pitkään varsinkin köyhissä perheissä ohrapuuroa ja riisipuuro yleistyi vasta 1800-luvun lopulla tai 1900-luvulla. Myös kinkku yleistyi 1800-luvun lopulla.[1] Säätyläisten jouluateriaan kuulivat hillot ja hyytelöt. Köyhempi väestö maaseudulla möi lihaa joulun alla säätyläisille. Köyhien jouluun kuuluivat syltty ja verimakkara. Entisaikaan oli tapana tehdä joulupöytään leivistä keko.[2]

Ennen vanhaan pula-aikana jouluksi pyrittiin järjestämään herkullista syötävää, jotta ateria olisi koko vuoden paras. Lapset saivat siirapista tehtyjä karamelleja ja sokeria oli saatavilla. Pula-aikana ruoka-aineita säästettiin etukäteen joulua varten. Sota-aikanakin jouluruokiin kuuluivat lanttulaatikko ja porkkanoita, punajuuria ja perunaa pyrittiin saamaan jouluksi. vehnäjauhojen puuttuessa ne saatettiin korvata perunajauholla. Kuitenkin pahimmillaan perunajauhoakin jouduttiin säännöstelemään ja käyttämään vähäisesti kiisseleihin. Eläimistä saatavat ruoka-ainekset käytettiin tarkkaan ja niistä saatiin aladobia eli lihahyytelöä. Pula-aikanakin pyrittiin saamaan jouluksi makeaa syötävää, kuten makeaa joululeipää, pullaa ja kakkuja. Sokeri saatettiin korvata sokerijuurikkaasta tehdyllä siirapilla. Riisipuuron sijaan saatettiin syödä ohrapuuroa.[3]

Jouluruokiin liittyy sanonta ”kun loppiainen lopsahtaa, kaali kuppiin kopsahtaa”. Tämä tarkoittaa sitä, että joulunajan herkulliset ruoat on syöty loppuun, ja paluu arkeen tapahtuu suurin piirtein loppiaisen aikoihin.lähde?

Jouluateria jätettiin ennen pöydälle koko yöksi. Sitä saivat sitten kotitontut ja muut nälkäiset käydä syömässä pitkin yötä.lähde?

Nykyaika

Jouluateria on tärkeä osa joulua. Jouluna on ollut tapana syödä hyvin ja jopa öisin ruokailu perinteen mukaan on sallittua.

Mausteet

Mausteet olivat entisaikaan statussymboleita – mitä maustetumpi ruoka, sitä rikkaampi perhe. Joulun mausteilla on todella pitkä historia. Niitä tuotiin kaukaisista maailmankolkista ja ne yhdistettiin ylelliseen elämään. Monet mausteet olivat aikoinaan kullan ja jalokivien arvoisia. Hedelmistä jouluun ovat kuuluneet erityisesti omenat, mutta nykyisin monet eksoottisetkin hedelmät. Joulun aikaan suosittu sekahedelmäkeitto voi sisältää myös rusinoita ja se voidaan maustaa kanelilla.[4]

Jouluaterian pääasialliset ruokalajit

Perinteiseen suomalaiseen joulupöytään kuuluvat erilaiset laatikot, kuten maksa-, porkkana-, lanttu- ja perunalaatikko, ja yleensä aina joulukinkku, ostettu tai itse valmistettu. Nykyisin kinkun vaihtoehtona voidaan tarjota kalkkunaa tai vegaaneillekin sopivaa seitankinkkua. Myös rosolli, karjalanpaisti, luumukiisseli sekä erilaiset kalaruoat kuten lipeäkala, kylmäsavustettu lohi sekä graavilohi ja -siika ovat joulun ajan ruokia. Kalaruoat juontavat juurensa paastosta, jota ennen vietettiin adventtiaikana. Jouluaaton ruokia on riisistä valmistettu joulupuuro manteleineen. Nykyisin myös riisipuuroon löytyy vegaanisia reseptejä.[5]

Joululeivonnaiset

Jouluna syödään myös joulutorttuja ja piparkakkuja, joita entisaikaan leivottiin jo viikkoja ennen joulua. Joululeivonnaisiin kuuluvat myös pullamaiset leivonnaiset. Nykyisin perinteisistä joululeivonnaisista tehdään uusia muunnelmia.[6] Joulun aikana ovat suosittuja monet kahvikakut, joita ovat maustekakku, taatelikakku, hedelmäkakku ja piimäkakku.[7] Jouluateria on päätapahtuma sekä aattona että joulupäivänä.

Joulujuomat

Kautta aikojen erilaiset alkoholijuomat, kuten glögi ja joulu- tai talvioluet ovat kuuluneet monen suomalaisen joulunviettoon. Jouluglögi on perinteisesti tehty mustaherukasta, mutta on olemassa myös vaaleaa glögiä, johon on käytetty omenamehua. Glögin mausteina käytetään kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja tähtianista. Glögin sekaan on tapana laittaa rusinoita ja mantelilastuja.[8] Tilastojen mukaan Alkon myynti kasvaa huomattavasti joulua edeltävien kahden viikon aikana ja litramääräisesti eniten kasvaa punaviinien myynti.[9] Glögi on yleistynyt joulujuomana ja ohittanut kahvin varsinkin pikkujouluissa. Nykyisin kuitenkin glögiä tarjotaan yhä useammin alkoholittomana, joissakin paikoissa on tarjolla sekä punaviinillä terästettyä että alkoholitonta glögijuomaa. Nykyisin valmistetaan myös joulusimaa, joka muuten on varsinaisesti vappujuoma. Suklaa ja muut makeiset kuuluvat myös jouluun.[10] Ennen myös sahti on kuulunut joulupöytään koko Suomessa, mutta nykyisin sitä tarjotaan jouluruoan kanssa vain Hämeessä.[11]

Pikkujoulut ja yhteisöjen jouluateriat

Monissa julkisissa laitoksissa, kouluissa ja työpaikoilla on ennen joulua yhteinen jouluateria. Nykypäivänä monissa yrityksissä tarjottava joulua edeltävä ateria valitaan muuksi kuin jouluisia ruokia sisältäväksi, koska katsotaan, että jouluruokaa saa aivan riittävästi jouluna – tarjottava ateria on samalla kiitos henkilökunnalle kuluneen vuoden aherruksesta. Työpaikoilla ja yhteisöjen keskean vietetään myös pikkujouluja, joissa voi olla tarjolla pientä syötävää, kuten coctailpaloja, salaattia tai piirakoita.[12]

Lähteet

  1. Wanhan ajan joulu Antikki & design. 9.12.2019. Fokus Media Finland Oy. Viitattu 15.5.2024.
  2. Entisaikojen joulu oli leipäkeon ja kynttiläpuun aikaa 14.12.2019. Kaupunkimedia Aamuset. Viitattu 15.5.2024.
  3. Arja-Leena Paavola: Joulua juhlittiin myös pula-ajan pöydissä Kemiamedia. Viitattu 14.5.2024.
  4. Sekahedelmäkeitto Marttaliitto ry. Viitattu 14.5.2024.
  5. Perinteinen jouluruoka Valio. Viitattu 14.5.2024.
  6. Joulu, makeat leivonnaiset ja leivonta Yhteishyvä. S-Ryhmä.fi. Viitattu 14.5.2024.
  7. Reetta Pasanen: Joulun parhaat kuivakakut ja maustekakut 12.11.2020. Yhteishyvä. Viitattu 14.5.2024.
  8. Jouluglögi virittää tunnelmaan-9 ohjetta perinteisiin ja uudenlaisiin glögijuomiin Meilläkotona. 11.12.2018. A-lehdet Oy. Viitattu 14.5.2024.
  9. Alkon myynti kasvaa 90 prosenttia joulun alla (Arkistoitu – Internet Archive) Länsiväylä, 10.12.2012. Viitattu 21.12.2012.
  10. Natalia Brotherus & Nina Dodd: Joulun kuvia – kohti joulun tunnelmaa, s. 9–21. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33713-4
  11. Tiesitkö? Tämä suomalainen alkoholijuoma on yli 2000 vuotta vanha – voit valmistaa myös itse kotona! mtvuutiset.fi. 2.1.2016. Viitattu 29.10.2021.
  12. Pikkujoulut Arla Oy. Viitattu 15.5.2024.[vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta

  • Mannerström, Leif: Perinteistä joulupöytään. ((Mannerströms julkokbok, 2010.) Suom. Sikka Hirvonen) Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38132-8

Aiheesta muualla

Read other articles:

Questa voce sull'argomento strumenti musicali è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Un basso elettrico fretless Sandberg Guitars Fretless (dall'inglese senza tasti) indica ogni cordofono sprovvisto di tasti (le traversine metalliche che dividono secondo rapporti costanti la tastiera). Mentre il violino e gli altri strumenti ad arco sono sempre fretless (eccezion fatta per la famiglia della vi...

 

Eliyahu Bet-ZuriNama asliאליהו בית צוריLahir10 Februari 1922Tel Aviv, Mandat PalestinaMeninggal22 Maret 1945 (usia 23)Kairo, MesirDikebumikanYerusalem, IsraelPengabdianIrgun Lehi Makam Bet-Zuri di Gunung Herzl, Yerusalem, Israel. Eliyahu Bet-Zuri (Ibrani: אליהו בית צורי; 10 Februari 1922 – 22 Maret 1945) adalah seorang anggota Lehi. Ia dikenal karena terlibat dalam pembunuhan Lord Moyne pada 1944. Biografi Bet-Zuri lahir di Tel Aviv dari pasangan Esther...

 

Lee J. Cronbach (22 April 1916 – 1 Oktober 2001) dikenal sebagai salah satu ilmuwan psikologi yang mempelajari anak-anak dengan bakat istimewa, ia mengenyam pendidikannya di Fresno College dan berhasil menyandang gelar BA (1934). Pada tahun 1937 melanjutkan pendidikan magister di Universitas California, Berkeley dan tanpa perlu menunggu waktu yang cukup lama, pada tahun 1940 Cronbach memperoleh gelar Ph.D pada jurusan psikologi di Universitas Chicago.[1] Karier Karier ...

Pour les articles homonymes, voir Siège de Sébastopol. Pour des articles plus généraux, voir Campagne de Crimée (1941-1942) et Crimée pendant la Seconde Guerre mondiale. Siège de Sébastopol (1941-1942) Destructions dans le port de Sébastopol. Informations générales Date du 30 octobre 1941 au 4 juillet 1942 Lieu Union soviétique, Crimée Issue Victoire allemande en 1942 Belligérants  Reich allemand  Royaume de Roumanie Italie Union soviétique Commandants Erich von Mans...

 

Map of Asia[butuh rujukan]   Asia Utara/Eurasia   Asia Tengah   Asia Timur   Timur Dekat/Timur Tengah   Asia Selatan   Asia Tenggara Masa Prasejarah di Asia merujuk pada peristiwa yang terjadi di Asia dari sejak adanya hominini (termasuk manusia), hingga ditemukannya sistem penulisan atau dokumentasi tertulis dari sejarah. Kawasan geografis dalam bahasan ini mencakup sebagian besar dari kawasan Eurasia yang secara tradisional...

 

Mexican politician For the Brazilian judoka, see Rafael Macedo (judoka). Gen. Rafael Macedo de la Concha In this Spanish name, the first or paternal surname is Macedo and the second or maternal family name is de la Concha. Rafael Macedo de la Concha (born May 6, 1950, in Mexico City) is a Mexican army general and former Attorney General in the cabinet of Vicente Fox (December 1, 2000 – April 27, 2005). Macedo de la Concha has taught several law courses at the National Autonomous...

История Грузииსაქართველოს ისტორია Доисторическая Грузия Шулавери-шомутепинская культураКуро-араксская культураТриалетская культураКолхидская культураКобанская культураДиаухиМушки Древняя история КолхидаАриан-КартлиИберийское царство ФарнавазидыГруз�...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Desember 2023. Olga Sáez LarraKebangsaan SpanyolLahir18 September 1994 (umur 29)Tipe pemainRight (two-handed backhand)Total hadiah$144,574TunggalRekor (M–K)392–266 (59.57%)Gelar0 WTA, 11 ITFPeringkat tertinggiNo. 231 (22 Mei 2017)Peringkat saat iniNo....

 

Chronologies Données clés 1503 1504 1505  1506  1507 1508 1509Décennies :1470 1480 1490  1500  1510 1520 1530Siècles :XIVe XVe  XVIe  XVIIe XVIIIeMillénaires :-Ier Ier  IIe  IIIe Chronologies thématiques Art Architecture, Arts plastiques (Dessin, Gravure, Peinture et Sculpture), Littérature () et Musique classique   Ingénierie (), Architecture et ()   Politique Droit   Religion (,)   Science () et Santé et m�...

Spiral galaxy in the constellation Aries NGC 972NGC 972 taken by Hubble Space Telescope.[1]Observation data (J2000[2] epoch)ConstellationAriesRight ascension02h 34m 13.385s[3]Declination+29° 18′ 40.47″[3]Redshift0.005147[2]Heliocentric radial velocity1,541 km/s[4]Distance49.8 Mly (15.28 Mpc)[4]Apparent magnitude (B)12.1[2]CharacteristicsTypeSb or Sd[5]Mass1.2×1010 M...

 

Competition between proprietary formats in the same market This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Format war – news · newspapers · books · scholar ...

 

1999 single by SlipknotWait and BleedSingle by Slipknotfrom the album Slipknot Released July 1999 February 28, 2000 (commercial)[1] Recorded1998 at Indigo Ranch, Malibu, CaliforniaGenreNu metal[2][3][4]Length2:27LabelRoadrunnerSongwriter(s) Shawn Crahan Chris Fehn Paul Gray Craig Jones Joey Jordison Corey Taylor Mick Thomson Sid Wilson [5] [6]Producer(s) Ross Robinson Slipknot Slipknot singles chronology Wait and Bleed (1999) Spit It Out (2000) ...

この項目には、一部のコンピュータや閲覧ソフトで表示できない文字が含まれています(詳細)。 数字の大字(だいじ)は、漢数字の一種。通常用いる単純な字形の漢数字(小字)の代わりに同じ音の別の漢字を用いるものである。 概要 壱万円日本銀行券(「壱」が大字) 弐千円日本銀行券(「弐」が大字) 漢数字には「一」「二」「三」と続く小字と、「壱」「�...

 

此條目可能包含不适用或被曲解的引用资料,部分内容的准确性无法被证實。 (2023年1月5日)请协助校核其中的错误以改善这篇条目。详情请参见条目的讨论页。 各国相关 主題列表 索引 国内生产总值 石油储量 国防预算 武装部队(军事) 官方语言 人口統計 人口密度 生育率 出生率 死亡率 自杀率 谋杀率 失业率 储蓄率 识字率 出口额 进口额 煤产量 发电量 监禁率 死刑 国债 ...

 

Persipangkep PutriNama lengkapPersatuan Sepak bola Indonesia Pangkajene dan Kepulauan PutriJulukanBandeng PangkajaneLaskar Andi MappeStadionStadion Andi Mappe di Kabupaten Pangkajene dan Kepulauan, Sulawesi Selatan, IndonesiaLigaPiala Pertiwi Zona Sulsel2021Juara 2 Kostum kandang Persatuan Sepak bola Indonesia Pangkajene dan Kepulauan Putri (disingkat Persipangkep Putri) adalah sebuah klub sepak bola putri Indonesia yang bermarkas di Kabupaten Pangkajene dan Kepulauan, Sulawesi Selatan, Indon...

  لمعانٍ أخرى، طالع مقاطعة كومبرلاند (توضيح). هذه المقالة تحتاج للمزيد من الوصلات للمقالات الأخرى للمساعدة في ترابط مقالات الموسوعة. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة وصلات إلى المقالات المتعلقة بها الموجودة في النص الحالي. (مارس 2016) مقاطعة كومبرلاند     الإح�...

 

Valparaíso MetroInfoWilayahGran Valparaíso, ChiliJenisAngkutan cepat/rel beratJumlah jalur1[1]Jumlah stasiun20[1]Penumpang tahunan19,3 juta (2015)[2]Situs webMetro ValparaísoOperasiDimulai23 November 2005 (2005-11-23)OperatorMetro ValparaísoWaktu antara6–12 menitTeknisPanjang sistem43 km (27 mi)[1]Lebar sepur1.676mm(Indian gauge)ListrikN/A Valparaíso Metro (bahasa Spanyol: Metro Valparaíso, juga sering disebut Merval) adalah sebuah si...

 

This article is about activities from 1992 to 1999. For actions before and after this period, see Chronology of Provisional Irish Republican Army actions. This is a chronology of activities by the Provisional Irish Republican Army, an Irish republican paramilitary group in the 21st century. 2000 16 March 2000: an IRA engineer defused a bomb left outside the offices of dissident republican party Republican Sinn Féin on the Falls Road, Belfast.[1] April 2000: an IRA active service uni...

← січень → Пн Вт Ср Чт Пт Сб Нд 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31         2024 рік 23 січня — 23-й день року в григоріанському календарі. До кінця року залишається 342 дні (343 дні — у високосні роки). Цей день в історії: 22 січня—23 січня—24 січня Зміст 1 ...

 

Protein-coding gene in the species Homo sapiens GJD2Available structuresPDBOrtholog search: PDBe RCSB List of PDB id codes2N6AIdentifiersAliasesGJD2, CX36, GJA9, gap junction protein delta 2External IDsOMIM: 607058; MGI: 1334209; HomoloGene: 7734; GeneCards: GJD2; OMA:GJD2 - orthologsGene location (Human)Chr.Chromosome 15 (human)[1]Band15q14Start34,751,032 bp[1]End34,754,998 bp[1]Gene location (Mouse)Chr.Chromosome 2 (mouse)[2]Band2|2 E4Start113,840,082 bp...