Kuusamosta luovutetun osan maapinta-ala oli 1 653 km² ja asukkaita oli noin 2 100. Tämä oli vajaa neljäsosa Kuusamon pinta-alasta ja runsas kymmenesosa Kuusamon väestöstä.[1][2] Kun koko Kuusamon väkiluku vuonna 1939 oli ollut noin 14 200, oli luovutetulla alueella asunut noin 2 100 henkilöä.[3]
Sallasta luovutetun osan maapinta-ala oli 5 834 km².[5][2]. Luovutettu alue käsitti noin puolet Sallan pinta-alasta. Koko Sallan kunnan väkiluku vuonna 1939 oli ollut noin 8 300 henkilöä ja luovutettujen kylien väkimäärä oli ollut noin 3 700.[6]
Sekä Sallassa että Kuusamossa luovutettujen alueitten asukkailla oli talvisodan jälkeen mahdollisuus asettua joko muualle Suomeen tai saman kunnan jäljelle jääneille alueille.[7]
Kuusamolaisia oli sotavuosina evakuoituina lähinnä Pudasjärven, Yli-Iin ja Saloisten kunnissa sekä eri kunnissa Oulun eteläpuolella. Eri puolille Kuusamoa palasi lopulta Kuusamosta evakuoiduista noin 60 %.[8]
Sallassa koko siirtoväki asutettiin Sallan jäljelle jääneelle alueelle erityisen Sallan ja Kuusamon maanhankintalain perusteella. Asuttaminen tapahtui Sallassa kokonaan valtion maille niin sanottuina kylminä tiloina ennestään viljelemättömälle maalle. Eri kyläkunnat pyrittiin kukin sijoittamaan samoille alueille. Elämä jälleenrakennuskaudella oli asutusalueilla ja koko kunnassa vireää, mutta 1960-luvun lopulla yhteiskunnan rakennemuutos johti koko Sallassa suureen poismuuttoon ja väkiluvun vähenemiseen.[9]
Kun Paanajärvi Suomeen kuuluessaan oli tiuhaan asuttua aluetta, eivät siellä suojeluhankkeet virinneet vielä alueen kuuluessa Suomeen.[11] Kuitenkin kun 1990-luvulla virisi hanke Paanajärven ja Oulankajoen valjastamiseksi vesivoiman tuotantoon, johti sekä Suomessa että Venäjällä syntynyt voimakas vastustus Paanajärven kansallispuiston perustamiseen alueelle.[12] Sen sijaan ehdotukset kansallispuiston laajentamisesta Tavajärven ympäristöön eivät enää toteutuneet.[13]
Sallan erämaaseuduilla Kutsan luonnonpuisto oli perustettu jo alueen kuuluessa Suomeen. Alueen kuuluessa Neuvostoliitolle ja sittemmin Venäjälle alue oli hakkuiden piirissä, mutta jyrkkien rotkolaaksojen monipuoliset biologiset ja geologiset luonnonarvot ovat säilyneet ja alue perustettiin uudelleen suojelualueeksi vuonna 1994.[14] 2000-luvulla Kutsa on osana Kantalahden luonnonpuistoa.
Lähteet
Elo, Tiina & Seppälä, Sirkka-Liisa: Raivaajien ja rakentajien Salla. Sallan kulttuuriympäristöohjelma. (Suomen ympäristö 31 / 2012) Ympäristöministeriö ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2012. Virhe: Virheellinen ISBN-tunnisteLataussivun osoite (pdf) Viitattu 1.11.2019.
Huusko, Katri (toim.): Tuhottu ja jälleenrakennettu Kuusamo. Oulu: Pohjoinen, 1985. ISBN 951-749-033-X
Koutaniemi, Leo: Pitkin poikin Kuusamoa. Kuusamo: [Kiviniemi], 2018. ISBN 978-952--94-1275-4