Ruovesi on Suomenkunta, joka sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa. Kunnassa asuu 4 094 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 950,17 km2, josta 173,18 km2 on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 5,27 asukasta/km2.
Ruoveden naapurikunnat ovat Juupajoki, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Tampere, Virrat ja Ylöjärvi. Entisiä naapurikuntia ovat Tampereeseen vuonna 1972 liitetty Teisko, Vilppulaan ja Virtoihin vuonna 1973 liitetty Pohjaslahti, Ylöjärveen vuonna 2009 liitetty Kuru sekä Mänttä-Vilppulaan vuonna 2009 yhdistetty Vilppula. Tampereen keskustaan on matkaa 73 km.
Ruovesi tunnettiin aiemmin seitsemän vientisahan pitäjänä. Kunnassa toimivat Pohjan Saha Oy (Jäminkipohja), Kovetun Saha Oy (Murole), Kotvio Oy (Kirkonkylä), Visuvesi Oy (Visuvesi), Väärinmajan Saha (Ylä-Vääri), Aimon Saha (Visuvesi) ja Toivo Lahtisen Saha (Mustajärvi). Sahateollisuudesta on jäljellä enää vain kaksi sahayritystä. Ruoveden teollisuusrakenne on perustunut vahvasti mekaaniseen metsäteollisuuteen koko 1900-luvun ajan. Nykyisin kunnan suurimmat työnantajat ovat Ruoveden kunta, Pihlavan Ikkuna Oy ja Sonoco Alcore. Ruovedellä sijaitsi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus, joka aloitti toimintansa 4.5.2009 ja siirtyi Mänttä-Vilppulaan 2012.
Ruoveden alueella oli asukkaita kampakeramiikan ajalla noin 4000–5000 vuotta sitten ainakin Visuvedellä sekä eräissä Tarjanneveden ja Jäminginselän saarissa. Otaksuttavasti näillä seuduilla liikkui lappalaisia niinä aikoina, joilta ei ole esinelöytöjä, joten lapinraunioiksi kutsuttujen kivikasojen alkuperää ei ole pystytty varmistamaan. Keskiajalla Ruoveden seutu oli yläsatakuntalaisten erämaana ja omistuksia oli Pirkkalan, Kangasalan, Lempäälän ja Vesilahden talollisilla. Eränkäynti loppui kuningas Kustaa Vaasan lakkauttaessa eräomistukset 1500-luvun puolivälissä, minkä jälkeen uusia asukkaita alkoi saapua Savosta. Ensimmäisenä pappina Ruovedellä mainittiin nimeltä Olavi Matinpoika Sarkki vuonna 1560.[8]
Ruoveden ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1869 ja kunnansairaala vuonna 1881; kyseessä oli koko Suomen ensimmäinen maaseudulla toiminut kunnansairaala.[8]
Jatkosodan jälkeen Ruovedelle asutettiin Kaukolan siirtoväkeä.[15]
Luonto
Ruoveden halkaisee kahtia Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Näsijärven, Ruoveden ja Tarjanneveden muodostama vesistö, joka kokoaa kunnan alueella Ähtärin, Pihlajaveden ja Keuruun reittien vedet. Ähtärin reitin vedet laskevat Visuveteen, joka laskee Kaivoskannan kanavan kautta Tarjanneveteen. Pihlajaveden reitti purkautuu Tarjanneveteen pohjoisesta Virtain puolelta. Tarjannevesi laskee Salonsaaren ympäri Syvinginsalmen ja Salmiansalmen kautta Ruoveteen, johon yhtyy idästä Keuruun reitti. Ruovesi puolestaan laskee Kautun kanavan kautta Jäminginselkään ja tämä lopulta Muroleen kanavaa myöten Näsijärveen. Järvenselkiin yhtyy lisäksi monia pienempiä jokia ja puroja. Ruoveden poikki kulkee myös vesistön katkoma harjujakso kaakosta Siikakankaalta kirkonkylän ja Visuveden kylän kautta luoteeseen. Etelässä Oriveden rajalla sijaitseva laaja Siikaneva kuuluu koko Etelä-Suomen huomattavimpiin suoalueisiin. Suolle on rakennettu retkeilyreitti pitkospuineen. Kirkonkylän luoteispuolella sijaitsee Helvetinjärven kansallispuisto.[8]
Ruoveden keskustaajama eli ns. kirkonkylä sijaitsee Ritoniemen kylän alueella
Leijunniemi muuttui kutsumanimeltään Visuveden saareksi silloiselta nimeltään Kaivoksen kanavan valmistuttua 1864.[17]
Pohjaslahti oli kunta vuodesta 1940 ja on nykyisin osa Mänttä-Vilppulaa ja Virtoja tultuaan liitetyksi osaksi Vilppulaan ja osaksi Virtoihin 1974.[18]
Taajamat
Vuoden 2017 lopussa Ruovedellä oli 4 459 asukasta, joista 2 271 asui taajamissa, 2 154 haja-asutusalueilla ja 34:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Ruoveden taajama-aste on 51,3 %.[19] Ruoveden taajamaväestö jakautuu kahden eri taajaman kesken:[20]
Kalevi Seppälä (1913–1988), metsänhoitaja, yritysjohtaja, metsäneuvos.
Kulttuuri
Murre
Ruoveden alueella puhutun kielen perustana on perihämäläinen murre, joka kuuluu hämäläismurteisiin. Perihämäläinen murrealue on hämäläismurteiden keskeisin alue. Perihämäläisellä murteella on 19 tyypillistä hämäläistä murrepiirrettä.[23]
↑ abcdefHannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 5–11. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.