Porin kreivikunta

Porin kreivikunta oli 1651–1679 käytössä ollut hallinnollinen alue, jonka sotamarsalkka Gustaf Horn sai vuonna 1651. Se käsitti Porin kaupungin, talonpoikaistiloja Huittisista, Kokemäeltä ja Ulvilasta sekä Porin kuninkaankartanon, Ulvilassa sijainneen Koiviston kartanon ja Kokemäenjoen lohenkalastamot eli tokeet Ulvilassa ja Kokemäellä. Myöhemmin kreivikunta jäi Hornin leskelle Sigrid Bielkelle ja tämän vävylle Nils Bielkelle. Se peruutettiin 1680 isossa reduktiossa.[1][2] Porin kreivikunnan hallinnollisena keskuspaikkana toimi Porin kuninkaankartano. Kreivikunnan hajanaisuudesta riippumatta sen hallinto- ja oikeudenkäyttöalue oli yhtenäinen asioiden hoidon yksinkertaistamiseksi. Tähän hallintoalueeseen kuului Suur-Huittinen ja Suur-Ulvila, myös pitäjissä sijainneet muiden omistajien talot.[2]

Alankomaiden nykyisellä kuninkaalla Willem-Alexanderilla on edesmenneen isänsä, prinssipuoliso Claus van Amsbergin kautta sukujuuria Porin kreivikuntaan. Claus van Amsberg polveutui pommerilaisista Schlippenbachin kreiveistä, jotka olivat sotamarsalkka Nils Bielken ja tämän vaimon, Porin kreivittären Eeva Kustaantytär Hornin nuoremman tyttären jälkeläisiä. Eeva Hornin isänisänisä oli Kankaisten ritari Henrik Klaunpoika Horn, joka oli Vehkalahden Salmenkylän Kirstin poika.[3][4]

Kreivikunnan vaiheet

Kuningatar Kristiina lahjoitti Porin kreivikunnan 26. maaliskuuta 1651 tehdyllä lahjoituskirjalla sotamarsalkka Gustaf Hornille, joka oli ansioitunut 30-vuotisessa sodassa. Samassa yhteydessä hänet ylennettiin Porin kreiviksi. Jo vuodesta 1639 alkaen Hornilla oli ollut läänityksenä lähes koko Huittinen ja 25 tilaa Loimaalta. Loimaan läänityksiä ei liitetty Porin kreivikuntaan, vaan ne yhdistettiin Arvid Wittenbergille lahjoitettuun Loimaan vapaaherrakuntaan.[2]

Kreivikunnan alueellinen hajanaisuus johtui siitä, että pitäjien maat oli jo aiemmin suurelta osin lahjoitettu muille ja jaettu sotaväen palkkaukseen. Suuri yhtenäisiä vapaita alueita ei yksinkertaisesti ollut enää jäljellä. Kreivikunnan lisäksi Horn omisti Vampulassa 47 taloa, jotka hän 1653 osti rälssiksi. Turussa hänellä oli joitakin kaupunkikiinteistöjä ja Paimiossa Meltolan kartano, jonka hän oli ostanut pormestari Petter Plagmanilta 1627.[5]

Porin kreivikunnan alueessa tapahtui myös muutoksia, joiden syynä oli Ruotsin vuoden 1655 valtiopäivien päättämä niin sanottu neljänneksen peruutus. Tällä pyrittiin lisäämään kruunun tuloja. Peruutuksessa määrättiin takaisin kruunulle kaikki luovuttamattomat alueet. Lisäksi aatelin tuli maksaa neljäsosa kaikista läänitys- ja lahjoitustuloistaan valtiolle tai luovuttaa sille neljäsosa lahjoitettujen tilojen maista. Kruunun luovuttamattomiin oikeuksiin katsottiin kuuluvan kaupungit ja niiden tullitulot sekä kaikki kalastamot. Siksi Porin kreivikunta menetti valtiolle Porin kaupungin ja Kokemäenjoen kalastamot. Horn sai pitää neljänneksen peruutuksen alaiset tilat hallussaan, sillä kreivikunnassa pystyttiin maksamaan kruunun saamiset rahana. Käytännössä rahana maksettiin vain vuoden 1659 saamiset, sillä 1655–1658 Horn sai pitää ne palkkanaan ja 1660–1672 kreivitär sai ne lyhennyksinä veloista, joita hän oli antanut valtiolle. Neljänneksen peruutuksen rahallisesta korvauksesta luovuttiin myöhemmin ja 1675 kruunulle palautettiin Kokemäenjoen kalastamot ja Porin kartano sekä tiluksia 40 1/3 manttaalin verran.[6]

Gustaf Horn kuoli 1657. Hänellä oli ollut poikia molemmista avioliitoistaan, mutta kaikki pojat olivat kuolleet ennen isäänsä. Sääntöjen mukaan Porin kreivikunnan olisi pitänyt palautua kruunulle, mutta kuningas Kaarle X Kustaa päättikin toisin. Hän siirsi kreivikunnan omistusoikeuden Hornin leskelle Sigrid Bielkelle 1659. Tämä oli ainoa kerta Ruotsin historiassa, kun kreivin leski peri kreivikunnan. Näin Porin kreivikunnan olemassaolo päättyi Sigrid Bielken kuolemaan 1679.[7]

Monet kreivikunnan tiloista päätyivät Sigrid Bielken vävylle, silloiselle kenraalimajuri Nils Bielkelle. Hän ei kuitenkaan saanut tiloja haltuunsa kreivikuntana, vaan lahjoitustiloina, joita nimitettiin Huittisten panttitiloiksi. Vuonna 1679 lakkasivat myös Porin kreivikunnan hallinnolliset ja oikeudelliset oikeudet. Kreivikunnan voutien tilalle tuli kruununvoudit, eikä valituksia ratkaissut enää kreivi vaan maaherra, ja käräjillä tuomitsivat kruunun alaiset tuomarit. Kreivikunnan Ulvilassa ja Kokemäellä sijainneet tilat peruutettiin kruunulle ja ne joutuivat amiraliteetin alaisiksi. Huittisten panttitilat peruutettiin kruunulle vuoden 1684 alussa.[8]

Kreivi ja kreivitär

Kreivillinen perhe asui muualla eli Porin kreivikunnassa vallitsi absentismi. Se oli yleinen käytäntö Suomen muissakin kreivikunnissa. Gustaf Horn oli upseerina ja laamannina liikkunut monessa Suomen kolkassa, mutta kreivinä hän hoiti virkatehtäviään Ruotsissa ja Baltiassa, eikä enää käynyt kreivikunnassaan. Ruotsalaissyntyinen kreivitär Sigrid Bielke vieraili kreivikunnassa kesällä 1671.[9]

Yhteydenpito kreivilliseen perheeseen tapahtui niin, että kreivikunnan viranomaiset matkustivat heidän luokseen. Vouti kävi kreivin luona Riiassa kesällä 1654 ja sekä vouti että inspehtori vierailivat Tukholmassa kesällä 1660. Vuonna 1663 kivalteri vei Tukholmaan härkiä ja samana vuonna uusi kivalteriehdokas sai sieltä valtakirjansa. Vouti Paavali Paavalinpoika teki Tukholmaan 3 tai 4 matkaa, viimeisen kerran 1680, jolloin hän teki voudintoimensa lopullisen tilityksen. Kreivikunnan asukkaatkin kävivät Tukholmassa tekemässä anomuksiaan. Näin käsiteltiin monet erimielisyydet veroista, häädöistä ja muista talousasioista. Muu yhteydenpito hoidettiin kirjeitse. Kreiville kirjoitettiin kuukausittain ja kreivittärelle hänen hallinta-aikanaan kahdesti kuukaudessa. Näin kirjeitä lähettivät sekä vouti että inspehtori. Kirjeitä kuljettivat posti ja kreivikunnan omat laivat. Välillä kirjeitä lähetettiin kopioina useampaan paikkaan, kun ei tiedetty varmasti saajan olinpaikkaa.[10]

Kreivikunnan virkamiehet

Porin kreivikunnassa toimi kaksi merkittävää virkamiestä: inspehtori ja vouti. Kreivikunnassa toimi koko sen olemassaolon aikana vain yksi inspehtori. Hän oli Hannu Hannunpoika Gode, joka hoiti virkaa 1651–1671. Kokemäellä noin 1620 syntynyt Gode aloitti työuransa Hämeen läänin lääninkanslian kirjanpitäjänä. Vuonna 1652 marski antoi hänelle Porin pormestarin viran, joka oli sivutoimi. Inspehtorina ollessaan Gode asui aluksi syntymäkodissaan Harjavallan Näyhälän ratsutilalla. 1650-luvulla hänellä oli muutaman vuoden vuokralla Ulvilan Koivistonkartano, jossa hän myös asui.[11]

Inspehtori erotettiin virastaan 1671. Tarkkaa syytä inspehtorin ja kreivittären välirikkoon ei tiedetä, mutta kirjeenvaihdosta ilmenee välien huononeminen pitkältä ajalta. Kreivitär väitti kirjeissään inspehtorin otteen työhön heikenneen ja inspehtori valitteli sairauttaan. Siitä vaatiko kreivitär mahdottomia, ei ole säilynyt tietoja. Kreivitär piti suuren palveluskunnan aiheuttamia kuluja liian suurina ja oli muutenkin kyllästynyt kreivikuntansa aiheuttamiin moniin huoliin. Kesällä 1669 hän harkitsi koko kreivikunnan vuokraamista jollekin halukkaalle ja tarjosi aluettaan myös inspehtorille, mutta tämä ei tarttunut tarjoukseen. Inspehtorin ero johti pitkälliseen oikeudenkäyntiin hänen ja kreivikunnan välillä, jolloin pyrittiin saamaan selkoa selvittämättömiin asioihin. Inspehtori kuoli Näyhälän ratsutilalla 1685.[12]

Lähteet

  • Jokipii, Mauno: Porin kreivikunta. Teoksessa Historiallinen arkisto 54, Suomen historiallinen seura 1953, s. 105–169.

Viitteet

  1. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 6, palsta 1431
  2. a b c Jokipii s. 105–106.
  3. Hollannin tulevalla kuninkaalla suomalaiset sukujuuret, Yle.fi/uutiset, viitattu 29.1.2013
  4. Kymen Sanomat 6.3.2011 sivu 5
  5. Jokipii s. 106–107.
  6. Jokipii s. 107–108.
  7. Jokipii s. 108–109.
  8. Jokipii s. 109–110.
  9. Jokipii s. 110–111.
  10. Jokipii s. 111–112.
  11. Jokipii s. 112–113.
  12. Jokipii s. 114–115.

Read other articles:

Apisai Ielemia Perdana Menteri TuvaluPetahanaMulai menjabat 14 Agustus 2006Penguasa monarkiElizabeth IIGubernur JenderalFiloimea TelitoIakoba Italeli PendahuluMaatia ToafaPenggantiPetahana Informasi pribadiLahir19 April 1955 (umur 68)Suami/istriSikinala Ielemia[1]Sunting kotak info • L • B Apisai Ielemia (lahir 19 Agustus 1955) adalah politisi Tuvalu. Ia menjabat Perdana Menteri Tuvalu ke-10 pada periode 2006-2010. Latar Belakang Ielemia terpilih untuk melayani ...

 

Cyclostomi Periode Lochkovium - Masa kini 419.2–0 jtyl PreЄ Є O S D C P T J K Pg N Cyclostomata Perik laut dari SwediaTaksonomiKerajaanAnimaliaFilumChordataSuperkelasCyclostomata Duméril, 1806 Kelas Myxini (Belut lintah) Hyperoartia (perik) lbs Cyclostomi, terkadang dirujuk sebagai Cyclostomata /sɪkloʊˈstɒmətə/, adalah sebuah kelompok hewan vertebrata yang mencakup ikan tak berahang yang masih hidup: lamprey (perik) dan ikan hag (belut lintah). Kedua kelompok memiliki mulut ta...

 

Questa voce sugli argomenti programmi radiofonici e teatro è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti dei progetti di riferimento 1, 2. Studi EIAR 19 marzo 1941 durante un lavoro di prosa da sinistra Corrado Racca, Ria Saba, Tina Mayer, Andreina Pagnani, Wanda Tettoni, Vigilio Gottardi, Franco Becci inginocchiato Il radiodramma è un testo di tipo teatrale scritto espressamente per la radio. Di solito il radiodramma è un lav...

История Грузииსაქართველოს ისტორია Доисторическая Грузия Шулавери-шомутепинская культураКуро-араксская культураТриалетская культураКолхидская культураКобанская культураДиаухиМушки Древняя история КолхидаАриан-КартлиИберийское царство ФарнавазидыГруз�...

 

Disambiguazione – Rodin rimanda qui. Se stai cercando altri significati, vedi Rodin (disambigua). Auguste Rodin fotografato da Nadar nel 1891 François-Auguste-René Rodin (Parigi, 12 novembre 1840 – Meudon, 17 novembre 1917) è stato uno scultore e pittore francese. Sebbene Rodin sia universalmente considerato il progenitore della scultura moderna,[1] l'artista decise deliberatamente di non ribellarsi contro lo stile precedente. Fece studi tradizionali, ebbe un approccio...

 

Pour des articles plus généraux, voir Chronologie des États-Unis et 1990. Éphémérides Chronologie des États-Unis 1987 1988 1989  1990  1991 1992 1993Décennies aux États-Unis :1960 1970 1980  1990  2000 2010 2020 Chronologie dans le monde 1987 1988 1989  1990  1991 1992 1993Décennies :1960 1970 1980  1990  2000 2010 2020Siècles :XVIIIe XIXe  XXe  XXIe XXIIeMillénaires :-Ier Ier  IIe  IIIe Chronologies ...

Strada statale 344di Porto CeresioLocalizzazioneStato Italia Regioni Lombardia DatiClassificazioneStrada statale InizioVarese FineConfine di Stato con la Svizzera a Porto Ceresio Lunghezza12,862[1] km Provvedimento di istituzioneD.M. 1/02/1962 - G.U. 97 del 13/04/1962[2] GestoreANAS Percorso Manuale La strada statale 344 di Porto Ceresio (SS 344) è una strada statale italiana, che funge da collegamento tra Varese e la Svizzera. Indice 1 Percorso 2 Strada statale 344...

 

Overview of the technical specifications of the PlayStation This article is about the technical specifications of Sony's original PlayStation console. For technical specifications of Sony's later home consoles, see § See also. An SCPH-1000 motherboard An SCPH-5001 motherboard An SCPH-9001 motherboard An SCPH-101 motherboard The PlayStation technical specifications describe the various components of the original PlayStation video game console. Central processing unit (CPU) LSI CoreWare C...

 

Local civic body in Chittoor, Andhra Pradesh, India Chittoor Municipal CorporationCittūru nagara pālaka saṅghamuచిత్తూరు నగర పాలక సంఘముTypeTypeMunicipal Corporation of the Chittoor HistoryFounded2012LeadershipMayorS Amudha (YSRCP) Deputy MayorR Chandra sekhar (YSRCP), N.Rajesh Kumar Reddy (YSRCP) StructureSeats50Political groupsGovernment (47)   YSRCP (46)   IND (1) Opposition (3)   TDP (3) ElectionsLast ...

Questa voce o sezione sull'argomento tennisti australiani non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Mary Bevis Hawton Nazionalità  Australia Tennis Carriera Singolare1 Vittorie/sconfitte Titoli vinti Miglior ranking Risultati nei tornei del Grande Slam  Australian Open -  Roland Garros -  Wimbledon -  US Open - Doppio1 Vit...

 

「アプリケーション」はこの項目へ転送されています。英語の意味については「wikt:応用」、「wikt:application」をご覧ください。 この記事には複数の問題があります。改善やノートページでの議論にご協力ください。 出典がまったく示されていないか不十分です。内容に関する文献や情報源が必要です。(2018年4月) 古い情報を更新する必要があります。(2021年3月)出...

 

Lukisan lanskap, yang juga dikenal sebagai seni landskap atau lukisan bentang alam, adalah sebuah penggambaran dalam seni lanskap - pemandangan alam seperti gunung, lembah, pohon, sungai, dan hutan, khususnya dimana subyek utamanya merupakan pemandangan besar – dengan unsur-unsurnya yang diaransemen dalam komposisi koheren. Dalam karya lainnya, latar belakang lanskap untuk figur-figur dapat membentuk bagian berpengaruh pada karya tersebut. Langit selalu meliputi dalam pemandangan tersebut,...

 本表是動態列表,或許永遠不會完結。歡迎您參考可靠來源來查漏補缺。 潛伏於中華民國國軍中的中共間諜列表收錄根據公開資料來源,曾潛伏於中華民國國軍、被中國共產黨聲稱或承認,或者遭中華民國政府調查審判,為中華人民共和國和中國人民解放軍進行間諜行為的人物。以下列表以現今可查知時間為準,正確的間諜活動或洩漏機密時間可能早於或晚於以下所歸�...

 

Air Test and Evaluation Squadron 1Active1943 - PresentCountryUnited StatesBranchUnited States NavyTypeSpecial flight test aircraft squadronGarrison/HQNAS Patuxent RiverNickname(s)PioneersMotto(s)Does it FirstMilitary unit VX-1, Air Test and Evaluation Squadron One, (AIRTEVRON ONE) is a United States Navy air test and evaluation squadron based at Naval Air Station Patuxent River, Maryland. Operations Operational aircraft are assigned to VX-1 including the P-8A Poseidon, E-2D Advanced Hawkeye,...

 

القوات المسلحة الأرمنيةمعلومات عامةالبلد  أرمينيا التأسيس 1918 المقر الرئيسي يريفان موقع الويب mil.am التكوينالفروع القوات الجوية الأرمينيةالقيادةالقائد الأعلى نيكول باشينيان رئيس الأركان أونيك كاسباريان [الإنجليزية]وزير الدفاع ديفيد تونويانالموارد البشريةسن الخدمة ا�...

Polish economist Leszek BalcerowiczDeputy Prime Minister of PolandIn office31 October 1997 – 8 June 2000PresidentAleksander KwaśniewskiPrime MinisterJerzy BuzekIn office12 September 1989 – 23 December 1991PresidentWojciech Jaruzelski Lech WałęsaPrime MinisterTadeusz Mazowiecki Jan Krzysztof BieleckiMinister of FinanceIn office31 October 1997 – 8 June 2000Prime MinisterJerzy BuzekPreceded byMarek BelkaSucceeded byJarosław BaucIn office12 September 1989 ...

 

British politician (born 1976) The subject of this article is standing for re-election to the House of Commons of the United Kingdom on 4 July, and has not been an incumbent MP since Parliament was dissolved on 30 May. Some parts of this article may be out of date during this period. Please feel free to improve this article (but note that updates without valid and reliable references will be removed) or discuss changes on the talk page. Leo DochertyMPOfficial portrait, 2020Minister ...

 

Roman combatant for entertainment For other uses, see Gladiator (disambiguation). Part of the Zliten mosaic from Libya (Leptis Magna), about 2nd century AD. It shows (left to right) a thraex fighting a murmillo, a hoplomachus standing with another murmillo (who is signaling his defeat to the referee), and one of a matched pair. A gladiator (Latin: gladiator, swordsman, from gladius, sword) was an armed combatant who entertained audiences in the Roman Republic and Roman Empire in violent confr...

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2019) قاي إيست   معلومات شخصية اسم الولادة (بالإنجليزية: Guy Eldon East)‏  الميلاد 18 أكتوبر 1987 (37 سنة)  إنديانابوليس  الطول 1.80 متر  الجنسية الولايات المتحدة ...

 

English actor (b. 1975) For other people named James Murray, see James Murray (disambiguation). James MurrayJames Murray in Masters of the AirBornManchester, EnglandOther namesJim MurrayOccupationActorYears active1998–presentSpouse Sarah Parish ​ ​(m. 2007)​Children2 James Murray, also known as Jim Murray, is an English actor. He is best known for his television roles, including Colonel Neil 'Chick' Harding in Masters of the Air, Prince Andrew in...