Vouti

Vouti (lat. advocātus, saks. Vogt, ruots. fogde[1]) on Pohjoismaissa kuninkaan virkamiehestä käytetty nimitys.

Historia

Keskiajalla voudit kuuluivat ylhäisaateliin. Heidän tehtäviään oli tuolloin periä kuninkaalle menevät verot sekä toimia käskynhaltijana tietyllä alueella tai linnassa linnanisännän apulaisena. Esimerkiksi Turun linnanvoutina toimi vuosina 1515–1520 laamanni Klaus Henrikinpojan poika Krister.[2]

Voudin asema saattoi houkutella haltijansa väärinkäytöksiin. Vuonna 1589 Ruotsin kuningas Juhana III:lle Tukholmaan toimitetussa Suuressa valituksessa kerrotaan voudeista seuraavaa:[3]

»Päivittäin tapahtuvin laittomin toimin, väkivallalla ja vääryydellä Ruotsin kruunulle suureksi vahingoksi ja meille ikuiseksi surkeudeksi ovat knaapit, voudit ja voudinkirjurit, nimismiehet, verokuntamiehet ja rikkaat talonpojat näinä kalliina aikoina rikastuneet.»

Jo aikaisemmin, vuonna 1581, oli Juhana III antanut määräyksen erityisistä tutkintakäräjistä sen selvittämiseksi, olivatko eräät voudit ja voudinkirjurit pettäneet häntä tai hänen alamaisiaan.[4]

Myöhemmin voudilla voidaan tarkoittaa eräänlaista tilanhoitajaa tai toisaalta tiettyyn tehtävään nimettyä luottamushenkilöä (jahtivouti, lohivouti, siltavouti). Esimerkiksi Aleksis Kivi mainitsee Seitsemässä veljeksessä kyläläisten keskuudestaan valitseman jahtivoudin ja toisaalta Viertolan kartanon voudin.[5]

Erilaisia vouteja

Maavouti

Turun linnaläänissä oli maavouti jo 1400-luvulla, jonka tehtävänä paikallishallinnon virkamiehenä oli johtaa hallintoa ja kruunun veronperintää tietyllä alueella.[6]

Lohivouti

Lohivouti oli 1600-, 1700- ja 1800-luvuilla Suomessa nimetty pitäjän kalastusta valvova virkamies (yleensä talonpoikaisvirka), jokaiselle joelle asetettiin oma lohivouti, joka toimi kruunun luottamusmiehenä ja johti paikallista kalastusta, sekä nautti valtion palkkaa.[7]

Jahtivouti

Jahtivouti oli 1700- ja 1800-luvuilla Suomessa kruunun vakinaisia virkamiehiä avustava virkailija, jonka tehtäviin kuului petoeläinten kuten susien metsästysten toimeenpano ja metsäpalojen sattuessa sammutustöiden johtaminen. Tämä tehtävä lakkautettiin vuonna 1891 annetulla asetuksella.[8]

Siltavouti

Siltavouti oli 1600-, 1700- ja 1800-luvuilla Suomessa pitäjään nimitetty kunnallinen järjestysmies, jonka tehtävänä oli valvoa maanteiden, aitojen ja siltojen kunnossapitoa pitäjän alueella. Sama henkilö hoiti usein myös jahtivoudin tehtäviä. Siltavoudin toimet lakkautettiin 1892 jolloin nämä tehtävät siirtyivät maaseudun poliisikonstaapeleille. Silta- ja jahtivoutien palkkaamiseksi kerättiin erityistä silta- ja jahtivoudin kapoiksi kutsuttua veroa. Tämä vero meni virkojen lakkauttamisen jälkeen valtiolle ja sen periminen päättyi vuonna 1925.[9]

Nykyään

Nykyisin paikallisena ulosottomiehenä Suomessa toimii kihlakunnanvouti ja Ruotsissa kruununvouti.lähde?

Lähteet

  • Forsman, Jaakko; Wecksell, J. A., Havu, I & Salovaara, Hannes (toim.): Pieni tietosanakirja. (digitaalinen näköispainos 2011) Otava / Project Runeberg, 1925–1928 (2011). Teoksen verkkoversio.
  • Knihtilä, Leena: Tornionjokialueen lohenkalastus 1800-luvulla pro gradu, Suomen historia. 1981. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 14.9.2021.

Viitteet

  1. Vouti, Tietosanakirja. Osa 10, palsta 1525. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1919
  2. Suomen historia osa 2: Keskiaika, s. 178. 1985.
  3. Suomen historia osa 2: Keskiaika, s. 278. 1985.
  4. Suomen historia osa 2: Keskiaika, s. 279. 1985.
  5. Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä, ensimmäinen luku & yhdeksäs luku.
  6. Landsfogde Förvaltningshistorisk ordbok, SLS.
  7. Knihtilä 1981, s. 16.
  8. hakusana Jahtivouti Pieni tietosanakirja 1925–1928 (Runeberg-projekti).
  9. hakusana Siltavouti Pieni tietosanakirja 1925–1928 (Runeberg-projekti).

Aiheesta muualla

Read other articles:

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (ديسمبر 2020) إيبر بيكر (بالإنجليزية: Eber Baker)‏    معلومات شخصية تاريخ الميلاد سنة 1780  تاريخ الوفاة سنة 1864 (83–84 سنة)  مواطنة الولايات المتحدة  الحياة العملية �...

 

Roger B. ChaffeeLahirRoger Bruce Chaffee(1935-02-15)15 Februari 1935Grand Rapids, Michigan, ASMeninggal27 Januari 1967(1967-01-27) (umur 31)Cape Kennedy, Florida, ASMakamArlington National CemeteryKebangsaanAmerika SerikatAlmamaterIllinois Institute of TechnologyPurdue University, B.S. 1957PekerjaanPenerbang angkatan lautPenghargaanCongressional Space Medal of Honor Air Medal (2)Karier luar angkasaAntariksawan NASAPangkat Letnan Komandan, Angkatan Laut Amerika SerikatMisiApollo 1La...

 

Языки Казахстана Основные языки казахский, русский Автохтонные Диалекты казахского языка Региональные украинский Языки меньшинств украинский, узбекский, уйгурский, киргизский, башкирский, татарский, таджикский, туркменский, дунганский, польский, немецкий, корейский, т...

العلاقات البلغارية السورينامية بلغاريا سورينام   بلغاريا   سورينام تعديل مصدري - تعديل   العلاقات البلغارية السورينامية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين بلغاريا وسورينام.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: و�...

 

Heritage-listed railway station in Sydney, New South Wales, Australia St JamesElizabeth Street entranceGeneral informationLocationElizabeth Street, Sydney central business district, City of Sydney, New South Wales, AustraliaCoordinates33°52′13″S 151°12′43″E / 33.8702°S 151.2120°E / -33.8702; 151.2120Owned byTransport Asset Holding EntityOperated bySydney TrainsLine(s)City CircleDistance4.4 km (2.7 mi) from Central (clockwise) Platforms2 (1 island)...

 

Синелобый амазон Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:ЗавропсидыКласс:Пт�...

Giuseppe Ricciardi Deputato del Regno d'ItaliaLegislaturaVIII, IX, X Sito istituzionale Dati generaliProfessioneEditore Il conte Giuseppe Napoleone Ricciardi (Napoli, 18 luglio 1808 – Napoli, 1º giugno 1882) è stato un letterato, patriota, politico ed editore italiano, uno dei maggiori esponenti del radicalismo politico in età risorgimentale. Lapide a Giuseppe Ricciardi che ricorda le sue origini foggiane Indice 1 Biografia 2 Opere scelte 3 Note 4 Bibliografia 5 Altri progetti 6 ...

 

US Air Force unit 23rd Reconnaissance Squadron redirects here. For other uses of 23rd Reconnaissance Squadron, see 23rd Reconnaissance Squadron (disambiguation). 23rd Bomb Squadron B-52H 23rd Bomb Squadron landing at Minot AFBActive1917–1919; 1921–1947; 1947–presentCountry United StatesBranch United States Air ForceRoleStrategic bombingPart ofGlobal Strike CommandGarrison/HQMinot Air Force BaseNickname(s)Barons[citation needed]ColorsRed/yellow[citation needed&...

 

Vous lisez un « bon article » labellisé en 2011. Faye Dunaway Faye Dunaway au Festival de Cannes 2016. Données clés Nom de naissance Dorothy Faye Dunaway Naissance 14 janvier 1941 (83 ans)Bascom (Floride, États-Unis) Nationalité Américaine Profession Actrice Productrice Scénariste Films notables Bonnie et Clyde L'Affaire Thomas CrownLittle Big ManLes Trois Jours du CondorChinatownLa Tour infernaleNetwork : Main basse sur la télévision modifier Faye Dunaway (pro...

Pour Kangiqsujuaq (terre réservée inuit), voir Kangiqsujuaq (terre réservée inuite). Cet article est une ébauche concernant le Nord-du-Québec. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Kangiqsujuaqᑲᖏᕐᓱᔪᐊᖅ Administration Pays Canada Province Québec Région Nord-du-Québec Subdivision régionale Administration régionale Kativik Statut municipal Village nordique Maire Qiallak Qumaluk Nap...

 

2014 non-fiction book Trans Bodies, Trans Selves: A Resource for the Transgender Community EditorLaura Erickson-SchrothCountryUnited StatesLanguageEnglishSubjectTransgender health and wellnessPublished2014PublisherOxford University PressPages649ISBN9780199325351OCLC860943941Websitehttp://transbodies.com Trans Bodies, Trans Selves: A Resource for the Transgender Community is a 2014 non-fiction book published by Oxford University Press.[1] Edited by psychiatrist Laura Erickson-Schroth, ...

 

Questa voce o sezione contiene informazioni riguardanti un edificio in progetto o in realizzazione. Il contenuto potrebbe cambiare radicalmente non appena maggiori informazioni saranno disponibili. Per favore, non aggiungere speculazioni alla voce. Guggenheim Abu Dhabi UbicazioneStato Emirati Arabi Uniti LocalitàAbu Dhabi IndirizzoSaadiyat Island Coordinate24°32′22.25″N 54°23′56.25″E / 24.539514°N 54.398958°E24.539514; 54.398958Coordinate: 24°32′22.25″N...

2016年美國總統選舉 ← 2012 2016年11月8日 2020 → 538個選舉人團席位獲勝需270票民意調查投票率55.7%[1][2] ▲ 0.8 %   获提名人 唐納·川普 希拉莉·克林頓 政党 共和黨 民主党 家鄉州 紐約州 紐約州 竞选搭档 迈克·彭斯 蒂姆·凱恩 选举人票 304[3][4][註 1] 227[5] 胜出州/省 30 + 緬-2 20 + DC 民選得票 62,984,828[6] 65,853,514[6]...

 

مواناMoana (بالإنجليزية)[1] الشعارملصق الفيلم بالعربيّةمعلومات عامةالتصنيف فيلم رسوم متحركة الصنف الفني  القائمة ... فيلم كوميدي[2] — فيلم موسيقي — فيلم مغامرة[2] — كوميديا درامية — فيلم رسوم متحركة بالكمبيوتر — فيلم أكشن المواضيع مغامرة — الأسطورة — هوية — ق�...

 

Unincorporated community in the state of Hawaii, United States Aerial view of Spreckelsville and Maui Country Club Spreckelsville is an unincorporated community on the northeastern coast of the west side of the island of Maui in the U.S. state of Hawaii. Geography It lies to the west of Paia and to the east of Kahului Airport. It is the home of the Maui Country Club. As of 2010[update], the population was 461.[1] Climate The average amount of precipitation for the year in Spr...

Philippine television news broadcasting show This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Pangunahing Balita – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (April 2022) (Learn how and when to remove this message) Pangunahing BalitaGenreNews programLive actionStarringSee anchorsOpening themeWe're on Your Si...

 

1974 single by James Brown This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Funky President People It's Bad – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (March 2020) (Learn how and when to remove this message) Funky President (People It's Bad)Single by James Brownfrom the album Reality B-sideColdblooded...

 

Town in New York, United StatesDenning, New YorkTownTable and Peekamoose mountains, the southernmost of the Catskill High Peaks, dominate the view in the town's higher ground.Etymology: William Denning, early landowner and settlerLocation of Denning within Ulster County and the state of New YorkLocation of New York in the United StatesCoordinates: 41°57′N 74°29′W / 41.950°N 74.483°W / 41.950; -74.483CountryUnited StatesStateNew YorkCountyUlsterArea[1]&...

20th century Republican electoral strategy for the Southern US For the British strategy in the American Revolutionary War, see Southern theater of the American Revolutionary War. The Southern United States as defined by the Census Bureau In American politics, the Southern strategy was a Republican Party electoral strategy to increase political support among white voters in the South by appealing to racism against African Americans.[1][2][3] As the civil rights movement...

 

Este artículo o sección necesita referencias que aparezcan en una publicación acreditada. Busca fuentes: «Argentina en la Copa Mundial de Fútbol de 1978» – noticias · libros · académico · imágenesEste aviso fue puesto el 27 de noviembre de 2020. ArgentinaCampeón Titular Alternativo Tercero Datos generales Asociación AFA Confederación Conmebol Seudónimo Albiceleste Participación 7.ª Mejor resultado Subcampeón (1930) Entrenador César Luis Menotti Estadí...