Rälssi

Rälssi (ruots. frälse) oli keskiaikainen yhteiskuntaluokka Ruotsissa ja Suomessa.

Rälssi tarkoittaa erioikeuksia (ensi sijassa verovapautta), jotka katolinen kirkko ja maallinen ylimystö hankkivat itselleen. Rälssiksi kutsutaan myös kaikkia niitä, jotka nauttivat tätä vapautta. Historiantutkimus puhuu rälssisäädystä, rälssiluokasta tai rälssimiehistä varsinkin keskiajan yhteydessä. 1500-luvulla maallinen rälssi muuttui aatelissäädyksi. Moni maallista rälssiä edustava keskiajan rälssimies oli asemies, joista pieni osa lyötiin ritariksi.

Rälssin historia

Rälssisääty syntyi Suomessa Ruotsin vallan myötä 1200–1300-luvuilla. Suomalaiset moisioiden suurtalonpojat joutuivat uusien vallanpitäjien seurauksena luopumaan asemastaan ja heidän tilansa joutuivat Ruotsin kruunun ja katolisen kirkon omistukseen. Pääasiassa rälssi koostui ruotsalaisista ja saksalaisista suvuista. Tilusten rakenteista on päätelty, ettei käytännössä kukaan suomalainen suurtalonpoika päässyt nousemaan rälssiin. Vaikka aluksi heidän joukossaan oli muutama suomalainen nimi (Hyvälempi, Mielivalta), niin nämä lopulta katosivat.[1] Suomessa olleita rälssisukuja olivat muun muassa Bidz, Blåfield, Boije, Carpelan, Creutz, Dufva, Fincke, Fleming, Garp, Horn, Ille, Jägerhorn, Kurki, Lepas, Poitz, Stålarm ja Tavast.

Eerik Pommerilainen jakoi Suomessa käydessään 7. joulukuuta vuonna 1407 rälssikirjeen 14 henkilölle ja toiset 14 rälssikirjettä vuonna 1435[2]. Rälssikirjeen saaneiden henkilöiden joukossa olivat mm. Olavi Bonpoika (Boose)[3], Paavali Karpalainen[4], Friis-suvun kantaisä[5], Magnus Torstensson (Fogelhufvud)[6], Henrik Olavinpoika[7] ja Jägerhorn af Storby -suvun kantaisä[8].

Hengellinen rälssi

Hengellisen rälssin eli papiston tehtävänä oli keskiaikaisen nelisäätyopin mukaan vaalia yhteisön uskonasioita rukouksin ja Jumalaa palvellen.[9] Se sai alkunsa noin vuonna 1277, jolloin kirkon maat ja rakennukset saivat verovapauden. Vasta keskiajan viimeisellä vuosisadalla näyttää Ruotsin kirkko saaneen kaikkien tilojensa verovapauden tunnustetuksi. Hengellisestä rälssistä teki lopun Kustaa Vaasan toimeenpanema reformaatio. Västeråsissa 1527 tehtyjen päätösten mukaan peruutettiin suurin osa kirkon omaisuutta ja tuloja kruunulle.

Maallinen rälssi

Maallisen rälssin tehtävänä oli säätyopin mukaan palvella valtakuntaa asein.[9] Maallinen eli aatelinen rälssi syntyi vuonna 1279 kuningas Maunu Ladonlukon annettua Alsnön asetuksen. Asetuksessa myönnettiin verovapaus kaikille niille, jotka ottivat suorittaakseen sotapalvelusta ratsain. Jo 1300-luvulla tunnustettiin tietyin edellytyksin periytyvä rälssioikeus, joka siis jo silloin mahdollisti rälssisukujen muodostumisen.

Rälssin muuttuminen aateliksi

Kustaa Vaasan ajoista lähtien alkoi ratsupalveluvelvollinen rälssiluokka muuttua aateliseksi virkamiessäädyksi. 1500-luvulla ratsupalvelusta vielä koetettiin pitää rälssin edellytyksenä ja ratsupalveluksen laajuus määrättiin rälssimaan tuoton mukaan. Juhana III:n ajoista alkoi olla sääntönä, että rälssi saavutettiin ainoastaan kuninkaan kirjeellä ja että periytyi siinäkin tapauksessa, että ratsupalvelusta ei voitu suorittaa. Aatelistosta oli tullut perinnöllinen sääty ja rälssistä erioikeus. Kustaa II Aadolfin ja Kristiinan ajoista lähtien rälssiin sisältyi taloudellisten etujen ohella oikeus päästä ylempiin virkoihin, forum privilegiatum, patronaattioikeus ja niin edelleen. Aateliston viimeiset muodolliset erioikeudet kumottiin perustuslakia uudistettaessa vuonna 1995.[10]

Rälssitilat

Rälssitilat olivat alkujaan aateliston omistamia maatiloja, jotka oli vapautettu maaveroista. Rälssimaa kasvoi etenkin kuningatar Kristiinan aikana alaltaan aatelisarvojen runsaan jakelemisen johdosta sekä siitä syystä, että aatelisto sai haltuunsa kruununmaata ja kruununveroja. Kaarle XI:n reduktio teki lopun tästä rälssimaan laajentamisesta. Laadultaan rälssierioikeus pysyi pääasiassa muuttumattomana, mutta rälssin laajentaminen kruunun- ja veromaahan tehtiin mahdottomaksi sillä, että määrättiin maanluonnot eli määriteltiin, mitkä maat saivat olla rälssimaita ja veronalaisia. Vuonna 1789 säädetty yhdistys- ja vakuuskirja vahvisti, että rälssimaata ei voitu muuttaa veronalaiseksi eikä päinvastoin.[11]

Tämän jälkeen oli ainoastaan aatelismiehillä oikeus omistaa rälssimaata. Myöhemmin nämä rajoitukset poistettiin, Suomessa lopullisesti vuonna 1864, mutta rälssitilat pysyivät silti rälssitiloina omistajasta riippumatta.[11] Rälssimaan verovapaus menetti merkityksensä vuonna 1925, kun vanhat maaverot lakkautettiin.[11].

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Finlands medeltida frälse och 1500-talsadel / Eric Anthoni. Svenska litteratursällskapet i Finland, 1970. Kansalliskirjasto.

Lähteet

  1. Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 167–170. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010.
  2. Herman Lindqvist: Kun Suomi oli Ruotsi, s. 77. WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-40491-1
  3. Ramsay, Jully: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden runeberg.org. Viitattu 18.10.2020. (ruotsiksi)
  4. Ramsay, Jully: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden runeberg.org. Viitattu 18.10.2020. (ruotsiksi)
  5. Ramsay, Jully: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden runeberg.org. Viitattu 18.10.2020. (ruotsiksi)
  6. Ramsay, Jully: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden runeberg.org. Viitattu 18.10.2020. (ruotsiksi)
  7. Ramsay, Jully: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden runeberg.org. Viitattu 18.10.2020. (ruotsiksi)
  8. Ramsay, Jully: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden runeberg.org. Viitattu 18.10.2020. (ruotsiksi) ,
  9. a b Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 423. Gaudeamus, 2015.
  10. Laki säätyjen erioikeuksien lakkauttamisesta (971/1995) (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. a b c Iso tietosanakirja, 8. osa (Lokka-Mustola), art. Maanluonnot