PROFILPELAJAR.COM

Pietari III
	Pietari Venäjän kruununperillisenä 1761.
Venäjän keisari
Valtakausi	5. tammikuuta 1762 –; 9. heinäkuuta 1762
Edeltäjä	Elisabet
Seuraaja	Katariina II Suuri
Syntynyt	21. helmikuuta 1728; Kiel, Holstein-Gottorp
Kuollut	17. heinäkuuta 1762 (34 vuotta); Ropsunhovi, Venäjä
Hautapaikka	Pietari-Paavalin linnoitus, Pietari
Puoliso	Sophie von Anhalt-Zerbst; (vih. 1745)
Lapset	Paavali I
Koko nimi	Pjotr Fjodorovitš
Suku	Romanov (äidin kautta)
Isä	Kaarle Fredrik
Äiti	Anna Petrovna
Uskonto	luterilainen; ortodoksi (virallisesti 1742–)
Nimikirjoitus

Pietari III (21. helmikuuta (J: 10. helmikuuta) 1728 Kiel, Holstein-Gottorp – 17. heinäkuuta (J: 6. heinäkuuta) 1762 Ropsunhovi, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän keisari tammikuusta heinäkuuhun 1762 ja sitä ennen Holstein-Gottorpin herttua nimellä Karl Peter Ulrich vuosina 1739–1762. Hän oli Holstein-Gottorpin herttuan Kaarle Fredrikin ja Pietari Suuren tyttären, suuriruhtinatar Anna Petrovnan poika.^[1] Lapseton keisarinna Elisabet valitsi sisarenpoikansa Pietari III:n seuraajakseen, mutta tämä ehti hallita vain puoli vuotta, minkä jälkeen hänen oma vaimonsa syrjäytti hänet palatsivallankaappauksella ja ryhtyi hallitsijaksi nimellä Katariina II. Pietari III kuoli hieman myöhemmin vankeudessa, mahdollisesti murhan uhrina.

Vaikka Pietari III:n oma valtakausi jäi lyhyeksi, hänen sukunsa eli Holstein-Gottorp hallitsi myöhemmin Venäjän keisarikuntaa vuoteen 1917 asti, vaikka omaksuikin edellisen hallitsijasuvun Romanovin nimen.

Lapsuus Holsteinissa

Karl Peter Ulrich vietti lapsuutensa isänsä luona Holsteinin Kielissä, missä hän oleskeli pitkiä aikoja varuskunnassa ja oppi sen tavat ja slangin. Jo seitsenvuotiaana hän harjoitteli asennossa seisomista kivääri olalla ja miekka vyöllä. Hänen ollessaan yhdeksänvuotias hänen isänsä ylensi hänet luutnantiksi.

Isänsä kuoltua vuonna 1739 Karl Peter Ulrichista tuli Holstein-Gottorpin herttua ja hän joutui holsteinilaisten upseerien kasvatettavaksi. Hänen tärkein opettajansa oli herttuallisen hovin ylihovimarsalkka Brümmer, joka toisinaan rankaisi häntä lyömällä, kieltämällä ateriat tai istuttamalla tätä hernesäkkien päällä polvillaan tuntikausia, kunnes jalat punoittivat ja turposivat. Toisinaan poika oksenteli pelosta jouduttuaan opettajansa uhkaamaksi. Lapsesta kasvoi teeskentelevä, pelokas, salakavala ja taiteilija.

Nuoruus Venäjän hovissa

Karl Peter Ulrichin elämässä koitti uusi vaihe, kun hänen tätinsä Elisabet nousi vallankaappauksen avulla Venäjän valtaistuimelle joulukuun 6. päivänä 1741. Elisabet oli tuolloin 32-vuotias ja kykenemätön saamaan omia lapsia. Valtaistuimensa vakauttamiseksi hän antoi lähes ensitöikseen noutaa sisarvainajansa pojan hoviin ja julisti tämän kruununperillisekseen. Pojan saapuminen hoviin oli tyrmistyttävä, kun ilmeni, että hän osasi soittaa hieman viulua, mutta yleisesti ottaen hän ei kiinnostunut juuri mistään ja vietti aikaansa mieluimmin satojen tinasotilaidensa parissa omassa haavemaailmassaan. Venäjästä Pietari ei välittänyt. Hän tunsi vain halveksuntaa ortodoksista uskoa, venäläisiä tapoja ja venäjän kieltä kohtaan. Hän kaipasi entistä kotimaataan ja ihaili suunnattomasti Preussin kuningas Fredrik II:ta.^[2]

Venäjän ja Ruotsin välisen hattujen sodan aikana nousi esiin ajatus Karl Peter Ulrichin nostamisesta Suomen kuninkaaksi. Elisabet antoi ilmeisesti propagandatarkoituksessa maaliskuussa 1742 julkaistun niin sanotun Elisabetin manifestin, jossa esitettiin ajatus Suomen irrottamisesta Ruotsista itsenäiseksi valtioksi Venäjän suojeluksessa. Venäjän miehittämässä Suomessa pidetyt Turun maapäivät valitsivat lähetystön, jonka oli tarkoitus pyytää Karl Peter Ulrichia Suomen kuninkaaksi, mutta Elisabet ei ottanut lähetystöä vastaan ja koko Suomen itsenäisyyshanke haudattiin.^[3]

Elisabet haetutti Pietarille puolison tämän täytettyä 16 vuotta. Valinta osui Elisabetin nuoruudenkihlatun Karl Augustin siskon Johanna Elisabetin tyttäreen Anhalt-Zerbstin Sofiaan, joka käännyttyään ortodoksiseen uskoon sai nimen Katariina Aleksejevna ja tuli myöhemmin tunnetuksi keisarinna Katariina II Suurena.^[1] Puolisot kuitenkin etääntyivät toisistaan täysin erilaisten luonteidensa ja mieltymystensä vuoksi. Pietari viihtyi edelleen enimmäkseen sotilasleikkien parissa Katariinan viettäessä aikaansa enimmäkseen opiskellen.^[2]

Katariina synnytti kolme lasta, mutta huhujen mukaan Pietari ei ollut näiden biologinen isä.^[4] On kuitenkin todennäköistä, että Pietari oli ainakin Katariinan pojan keisari Paavali I:n biologinen isä, sillä poika syntyi syys-lokakuussa 1754 ja oli siis saanut alkunsa todennäköisimmin joko joulu- tai tammikuussa, jolloin Katariina oli Pietarin luona eikä olisi voinut viettää aikaa rakastajansa tai rakastajiensa kanssa. Myöskään Pietarin ei tiedetä epäilleen, etteikö Paavali olisi hänen poikansa, vaikka hän olikin tietoinen Katariinan uskottomuudesta. Paavali muistutti ulkonäöltään ja käytökseltään suuresti Pietaria.

Kuusi kuukautta keisarina

Pietarin elämässä alkoi toinen murroskausi keisarinna Elisabetin kuoltua tammikuun toisena päivänä vuonna 1762. Noustuaan valtaistuimelle hän ei edelleenkään osoittanut kunnioitusta kansalle, jonka hallitsijaksi oli noussut. Ensimmäisenä tekonaan hän lopetti Venäjän Preussia vastaan voitokkaasti käymän seitsenvuotisen sodan^[1] ja palautti ihailemalleen kuningas Fredrik II:lle tältä valloitetut maat.^[2] Teko synnytti suuttumusta armeijassa, jonka voitto Preussista oli jo näyttänyt varmalta. Pietari meni vielä pidemmälle aloittamalla Fredrikin kanssa sodan Itävaltaa, Venäjän aikaisempaa liittolaista vastaan.

Keisarina Pietari toteutti joukon uudistuksia. Hän muun muassa lakkautti pelätyn, poliittista tiedustelua tekevän Salaisen kanslian (ven. Тайная канцелярия), uudisti laivanrakennustekniikkaa ja poliisitointa sekä rakennutti Pietariin uuden katuvalaistusjärjestelmän. Toisaalta hän preussilaisten mieltymystensä johdosta korvasi perinteikkään palatsin Preobraženskin henkivartiorykmentin holsteinilaisella ja korvasi perinteiset sotilaspuvut preussilaismallisilla univormuilla. Nämä muutokset ajoivat yhä suuremman osan armeijasta hänen vastustajakseen.

Lyhyeksi jääneen hallituskauden aikana Pietarin outouden puuskat vain pahenivat. Hän kieltäytyi itsepintaisesti kruunauttamasta itseään. Milloin hän pilkkasi pappeja, milloin talonpoikia. Vaimostaan hän ei enää välittänyt laisinkaan, vaan esitti vuoroin avoimempia, vuoroin peitellympiä uhkauksia tätä vastaan. Kun hän alkoi suunnitella avioitumista rakastajattarensa Jelisaveta Vorontsovan kanssa, päätti hänen vaimonsa toimia. Yhdessä omien suosijoidensa kanssa hän kaappasi mieheltään vallan ja sulki tämän Ropsunhovin palatsiin, jossa tämä oli asunut suuriruhtinaana.

Kuolema

Pietarista tuli vallankaappaajalle nopeasti suuri ongelma. Mikäli hänet suljettaisiin pelättyyn Pähkinäsaaren linnaan, hänestä tulisi oiva tuki tulevalle oppositiolle. Mikäli hänet päästettäisiin lähtemään maasta, pakenisi hän epäilemättä Preussiin juonitellakseen siellä yhdessä kuningas Fredrik Suuren kanssa. Ratkaisun etsiminen kuitenkin päättyi ennenaikaisesti 6. heinäkuuta 1762, kun Ropsunhovista tuli tieto Pietarin kuolemasta. Virallisen ilmoituksen mukaan entinen tsaari oli kuollut peräpukamien aiheuttamiin kouristuksiin.^[5]

Kuoleman todellinen aiheuttaja on jäänyt arvailujen varaan, mutta kyseessä oli luultavasti Katariinan tukijoiden toimeenpanema murha, jolla uusi keisarinna pääsisi eroon taakaksi käyneestä puolisostaan. Mahdollista kuitenkin on, ettei Katariina itse määrännyt surmaa toimitettavaksi.

Pietarin ruumis siunattiin varsin yksinkertaisin menoin. Vaikka hän oli Pietari Suuren lapsenlapsi, hän oli ainoastaan vallankaappauksen uhri. Hänen ruumiinsa esitettiin Aleksanteri Nevskin luostarissa surijoille preussilaiseen asetakkiin puettuna, joko hienotunteisuudesta vainajan mieltymyksiä kohtaan tai muistutukseksi hänen horjuneesta kunnioituksestaan uutta isänmaataan kohtaan. Keisarinna ei osallistunut hautajaisiin itse, lääkäreidensä pyynnöstä.

Lähteet

Knapas, Rainer: Pietari III (1728–1762) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet

↑ ^a ^b ^c Peter III Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.9.2014.
↑ ^a ^b ^c Peter III Russiapedia. Autonomous Nonprofit Organization “TV-Novosti”. Viitattu 8.9.2014.
↑ Ilkka Mäntylä: ”Vapaudenaika”, s. 292–294 teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, Helsinki 2002.
↑ Catherine II Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.9.2014.
↑ Catherine the Great's Ascent History House. Viitattu 8.9.2014.