PROFILPELAJAR.COM

Katariina I
	Katariina I. Jean-Marc Nattier’n maalaama muotokuva vuodelta 1717.
Venäjän keisarinna
Valtakausi	8. helmikuuta 1725 –; 17. toukokuuta 1727
Kruunajaiset	7. toukokuuta 1724 (kruunattiin kanssahallitsijana)
Edeltäjä	Pietari I
Seuraaja	Pietari II
Venäjän keisarin puoliso
Virkakausi	22. lokakuuta 1721 –; 8. helmikuuta 1725
Syntynyt	15. huhtikuuta 1684; Jakobstadt, Semigallia, Kuurinmaan ja Semgallian herttuakunta
Kuollut	17. toukokuuta 1727 (43 vuotta); Pietari, Venäjän keisarikunta
Hautapaikka	Pietari-Paavalin katedraali
Puoliso	Pietari I
Lapset	Anna Petrovna; Elisabet;
Koko nimi	puol. Marta Helena Skowrońska; ven. Marta Samuilovna Skavronskaya
Suku	Romanov (avioliiton kautta)
Isä	Samuel Skowroński
Äiti	Elisabeth Moritz
Uskonto	Venäjän ortodoksinen kirkko (aiemmin luterilaisuus ja katolinen kirkko)
Nimikirjoitus

Katariina I (ven. Екатерина I, Екатерина Алексеевна Михайлова, Jekaterina I, Jekaterina Aleksejevna Mihailova, synt. Marta Helena Skowrońska Cruse; 15. huhtikuuta (J: 5. huhtikuuta) 1684 Tartumaa, Liivinmaa, Ruotsin kuningaskunta – 17. toukokuuta (J: 6. toukokuuta) 1727 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän keisarikunnan hallitsija yhdessä miehensä Pietari Suuren kanssa vuosina 1724–1725 ja tämän kuoltua nimellisesti yksinvaltias kahden vuoden ajan omaan kuolemaansa asti.

Vaatimatonta sukujuurta ollut Katariina oli Pietari Suuren toinen puoliso, virallisesti vuodesta 1712, ja tulevan keisarinna Elisabet Petrovnan äiti.

Varhaisvaiheet

Katariinan syntyperästä ei ole luotettavia dokumentteja, ja tiedot varhaishistoriasta ovat paljolti anekdotaalisia. Hän oli syntyjään tuolloin Ruotsille kuuluneelta Liivinmaalta, nykyisen Latvian alueelta. Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Marta Helena Skowrońska, todennäköisesti puolalaistaustaisen talonpojan Samuel Skowrońskin tytär tämän toisesta avioliitosta Elisabeth Moritzin kanssa. Vanhempien kuoltua ruttoon noin vuonna 1689, heidän viisi lastaan jäivät orvoiksi. Marta varttui kolmivuotiaasta lähtien^[2] kasvattina ja piikana luterilaisen papin ja raamatunkääntäjän Johann Ernst Glückin perheessä Marienburgissa Liivinmaalla. Koulusivistystä hän ei elämänsä aikana saanut ja oli luku- ja kirjoitustaidoton aikuisikään asti.

Seitsentoistavuotiaana Suuren Pohjan sodan aikaan vuonna 1702 Marta avioitui ruotsalaisen rakuunan, trumpetisti Johan Crusen kanssa,^[3] mutta liitto kesti tuskin viikkoa, kun ruotsalaisjoukot vetäytyivät jo pois Marienburgista. Venäläisten vallattua kaupungin marsalkka Boris Šeremetevin johdolla, 400 ihmistä sen asukkaista siirrettiin muualle. Sekä armeijan tulkiksi lupautunut pastori Glück että muut Marienburgin linnoituksen asukkaat vietiin Moskovaan, jonne Glück perusti kaupungin ensimmäisen lyseon. Marsalkka Šeremetev oli iskenyt silmänsä jo Marieburgissa Martaan ja otti hänet väkivalloin itselleen. Pari kuukautta myöhemmin Marta otettiin "suojatiksi" ruhtinas Aleksandr Menšikovin talouteen, joka oli Pietari Suuren läheinen ystävä. Ruhtinas Menšikovista ja Martasta tuli läheiset ja pitkäaikaiset liittolaiset.^[2]

Katariina ja Pietari

Pietari oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan Jevdokija (Eudoxia) Lopuhinasta ja sulkenut tämän luostariin vuonna 1698. Vuonna 1703 Menšikov esitteli suojattinsa Martan Pietarille, ja tästä tuli hänen rakastajattarensa.^[2] Vuonna 1704 syntyi ensimmäinen lapsi Pietari ja vuonna 1705 syntyi toinen lapsi Pavel, molemmat kuolivat ennen vuotta 1707. Vuonna 1703^[2] tai 1705 (tai 1706-1707) Marta kääntyi ortodoksiksi ja otti nimen Jekaterina Aleksejevna (Katariina) sekä muutti asumaan Preobraženskojen palatsiin Pietarin sisaren suuriruhtinatar Natalja Aleksejevnan luokse, joka opetti häntä lukemaan. Pietari ja Katariina avioituivat salaisesti loppuvuodesta 1707, ja uudelleen juhlallisesti ja virallisesti vuonna 1712.

Ainoastaan Katariina pystyi rauhoittamaan Pietarin raivokohtauksia ja hänet kutsuttiin paikalle, aina kun niitä sattui. Katariina ja Pietari saivat ainakin kahdeksan lasta, joista vain kaksi vanhinta tytärtä Anna (1708–1728) ja Jelisaveta (1709–1762) varttuivat aikuisikään. Suuriruhtinatar Jelisaveta Petrovnasta tuli myöhemmin Venäjän keisarinna Elisabet. Suuriruhtinatar Anna Petrovna avioitui vuonna 1725 Holstein-Gottorpin herttuan Kaarle Fredrikin kanssa ja sai pojan, josta tuli keisari Pietari III.

Katariina seurasi miestään Turkin sodan Prutin sotaretkelle vuonna 1711.^[3] Hän vaikutti ratkaisevasti lopputulokseen osallistumalla rauhanneuvotteluihin, ehdottamalla seurueen naisten jalokivien luovuttamista lahjuksena turkkilaisille, minkä ansiosta Pietarin tappiota seuranneet rauhanehdot jäivät kohtuullisiksi. Tämän katsotaan nostaneen huomattavasti Katariinan arvostusta ja vaikuttaneen siihen, että Pietari virallisesti nai Katariinan samana vuonna 1712, kun siirsi pääkaupungin Pietariin, perusti erityisesti naisille tarkoitetun Pyhän Katariinan kunniamerkkiritarikunnan vuonna 1714 ja lopulta kruunautti hänet keisarinnaksi vuonna 1724.

Tsaritsa Katariina asettui ruhtinas Aleksandr Menšikovin omistamaan Tsarskoje Selon kylään (nykyisin Puškin), ja sinne rakennettu keisarillinen kesäpalatsi nimettiin myöhemmin Katariinan palatsiksi.

Hallituskausi

Toukokuussa 1724 Pietari kruunautti Katariinan kanssahallitsijakseen Moskovan Uspenskin katedraalissa.^[3] Kuollessaan alkuvuodesta 1725 Pietari ei ollut jättänyt määräyksiä kruununperimyksestä, ja syntyneessä sekavassa tilanteessa ruhtinas Aleksandr Menšikov järjesti nopeasti läheisensä Katariinan julistamisen muodolliseksi hallitsijaksi. Todellista valtaa Venäjällä tuli kuitenkin käyttämään Menšikov ja 1726 perustettu Korkein salaneuvosto (Верховный тайный совет, Verhovnyi tainyi sovet), johon kuului 6–7 jäsentä.

Katariina kuoli 43-vuotiaana tuberkuloosiin toukokuussa 1727. Häntä seurasi valtaistuimella Pietari Suuren ja hänen ensimmäisen puolisonsa pojanpoika Pietari II, joka oli vasta 12-vuotias ja kuoli kolme vuotta myöhemmin.

Lähteet

↑ Encyclopædia Britannica
↑ ^a ^b ^c ^d Catherine I | empress of Russia | Britannica www.britannica.com. 13.5.2023. Viitattu 10.6.2023. (englanniksi)
↑ ^a ^b ^c Catherine I. Encyclopædia Britannica, 1911. Artikkelin verkkoversio.