William Bliss Baker, Kaatuneet hallitsijat, 1886.Sergei Ivanov, Kiertolaisen kuolema, 1889. Naturalistinen entropia on kuvaus hajoamisesta ja hukkaan menneestä ihmiselämästä, illuusioiden murtumisesta, tuhoutumisesta ja taistelusta elämän ja kuoleman välillä.Fernand Pelez, Ilveilijöitä ja katutaiteilijoita, 1888.Peter Henry Emerson, Raskas veto, noin 1886.Alison Van Pelt maalaamassa taiteilija Chuck Closen muotokuvaa, 1999.
Taidesuuntauksena naturalismi syntyi Ranskassa 1800-luvun alkupuolella, ja se kukoisti Ranskan kolmannen tasavallan varhaisvaiheessa vuosina 1875–1918. Suuntaus syntyi realismin yhteydessä ja sitä onkin pidetty realismin myöhäisvaiheena tai pitkälle vietynä realismina. Naturalismin ja realismin ero oli, että naturalistit pyrkivät luomaan todellisen kuvan usein ilman yhteiskunnallista ja poliittista merkitystä[1].
Naturalistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon muista eläimistä siinä suhteessa, että ihmistä voidaan tutkia tieteellisin menetelmin ja näin rakentaa ihmisen yleinen malli.[2] On aina olemassa jokin syy ihmisen ajattelulle ja toiminnalle, joka voidaan saada selville.
Naturalismin keskeiset pyrkimykset ovat realismin kaltaiset. Tosin vivahde-ero oli naturalismin pyrkimys objektiivisen tarkkaan ja kaunistelemattomaan näkyvän maailman kuvaamiseen, joka sisälsi myös rumuuden kuvaukset. Lisäksi realismin ja naturalismin ero oli se, että tavallisesti naturalistit pyrkivät kuvaamaan todellisuutta ilman erityisiä poliittisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä[3].
Naturalismi kehittyi suosituksi taidesuuntaukseksi 1800-luvun lopun teollistuvassa Euroopassa, jossa naturalismi oli yksi johtavista suuntauksista kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja teatterissa. Ajan yhteiskunnallinen todellisuus ja tavallisten ihmisten arkielämä ja aiheet, kuten työläiset, köyhät, maanviljelijät sekä kaupunkilainen keskiluokka tulivat mukaan taiteeseen.[4]
Naturalistiset taideteokset kertovat tarinoita, sillä niihin sisällytettiin katsojille tarkoitettu sanoma. Teosten tarkoitus oli myös opettaa ja viihdyttää, aivan kuten myöhemmin elokuva. Suuret, valokuvamaisen tarkasti toteutetut maalaukset olivat suuren yleisön suosimaa taidetta. Niitä nähtiin näyttelyissä ja museoissa, sekä julkisissa rakennuksissa. Teosten yksityiskohdat avaavat niiden tarinaa pala palalta ja tukevat viestin ymmärtämistä.[4]
Kirjallisuudessa taiteellinen naturalismi puolestaan painottaa myös tekstin rakenteessa naturalismia juonen ja henkilöhahmojen lisäksi. Kirjallisuudessa naturalismin ydinteemoja ovat arki ja entropia. Entropia tarkoittaa kirjallisuuden tutkija Riikka Rossin mukaan sitä, että traagisia ihmiskohtaloita ja kärsimystä kuvaava naturalistinen teos on entrooppinen kuvaus hajoamisesta ja hukkaan menneestä ihmiselämästä, illuusioiden uurtumisesta, tuhoutumisesta ja taistelusta elämän ja kuoleman välillä.[6] Naturalismissa arki nousi uudella tavalla keskiöön niin kirjallisuudessa kuin yhteiskunnassakin. Modernisoitumisen, industrialismin ja standardisoinnin myötä arjesta tuli globaali. Verrattuna aikaisempiin kirjallisuuden arjen kuvauksiin, naturalismissa arki tuli arkipäiväisemmäksi.[6]
Naturalismi taidesuuntauksena
Naturalismi oli suosittu, laajalti vaikuttava ja nopeasti kehittynyt taidesuuntaus, joka näkyy yhä kirjallisuudessa ja eri taidemuodoissa.
Naturalismi oli kansainvälinen suuntaus, jonka tärkeä keskus oli Pariisi. Pohjoismaiden lisäksi se oli suosittu muun muassa Unkarissa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.[4] Naturalismin pyrkimys oli kuvata tarkasti näkyvää maailmaa jättämättä pois rumuuden kuvauksia. Naturalistit kuvasivat usein oman aikansa arkipäiväisiä ja sievistelemättömiä aiheita. Maalaustyyli pyrki saavuttamaan mahdollisimman todellisen kuvan. Ominaista olivat suuret teoskoot ja usein ulkoilmamaalaus. Naturalismin suurimpia taiteilijoita oli esimerkiksi Jules Bastien-Lepage (1848–1884) ja Ernest Meissonier (1815–1891). Oleellinen esimerkkiteos on Jules Bastien-Lepagen teos Puunkerääjä (1881). Muita naturalistien suuria ihanteita olivat Pascal-Adolphe-Jean Dagnan-Bouveret ja Émile Friant.[4]
Naturalistit käyttivät valokuvaa apuvälineenä todellisuuden tallentamisessa. Valokuvauksen käytöstä kiisteltiin. Toiset kysyivät, onko valokuva asiaankuuluva väline maalauksen tekemiseen, toiset puhuivat "valokuvamaisesta lähestymistavasta". Englantilainen taidemaalari ja valokuvaaja Peter Henry Emerson puolusti valokuvauksen käyttöä ja hänen valokuviensa pelloille liittyvien kohtausten sommitelmat vaikuttivat taiteilijoiden maalausten suunnitteluun.[7]
Vastareaktiona naturalismille syntyivät 1800-luvun lopulla symbolismi, sekä myöhemmin ekspressionismi. Fotonaturalismi vaikutti maalaustaiteessa 1960- ja 1970-luvuilla. Valokuvan tultua osaksi maalaustaidetta ja digitaalisen kuvan yleistyttyä kiinnostus naturalismia kohtaan on kasvanut.
Arjen sankarit -näyttely
Keväällä 2011 Ateneumin taidemuseo toteutti yhteistyössä Amsterdamin Van Gogh -museon kanssa näyttelyn, jonka otsikko oli Arjen sankarit. Naturalismi kuvataiteessa, valokuvassa ja elokuvassa 1875–1918. Näyttely toi esiin Suomenkin taiteessa tärkeän naturalistisen suuntauksen monia puolia useiden teemojen kautta. Maalausten rinnalla nähtiin aiemmin vähän tunnettua valokuvausta ja varhaista elokuvaa.[4]
Naturalistisia maalauksia
Ludwig Knaus, Tyttö niityllä, 1857.
William Bliss Baker, Piilosilla heinäsuovissa, 1881.
↑ abRiikka Rossi: Särkyvä arki, Naturalismin juuret suomalaisessa kirjallisuudessa, s. 21. Palmenia, 2009. ISBN 978-951-570-777-2
↑Gabriel P. Weisberg (toim.): Arjen sankarit, Naturalismi kuvataiteessa, valokuvassa ja elokuvassa 1875-1918, s. 20. (näyttelykatalogi) Bryssel: Mercatorfonds, 2011.
.jpg)
_by_William_Bliss_Baker.jpg)
