Repin suunnitteli maalauksen tutkielmaksi naurusta, mutta uskoi myös, että se olisi tekemisissä vapauden, tasa-arvon ja veljeyden aatteiden, yksinkertaisesti sanottuna kasakoiden tasavaltalaisuuden kanssa.[2] Repin aloitti työn maalauksen parissa 1878, ja se valmistui vuonna 1891. Se oli ensimmäistä kertaa esillä saman vuoden marraskuussa Pietarin taideakatemian tiloissa. Vastaanotto oli loistava ja maalauksen kehuttiin herättäneen tarinan henkiin.[3]
Teoksen toinen versio valmistui 1893 ja se on kooltaan hieman pienempi, 1,74 m × 2,65 m. Vuoden 1893 versio on esillä Valtion taidemuseossa Harkovassa. Repin teki maalauksia varten myös useita luonnospiirroksia ja -maalauksia.[3].
Aihe ja tausta
Józef Brandt, Zaporižžjakasakoiden leiri.
Kasakat ja kasakkamyytti
1400-luvulla Dneprin alajuoksulle tulleet kasakkayhdyskunnat vahvistivat puolustustaan ja muodostivat linnoituksia. Etelä-Ukraina joutui Venäjän valtapiiriin 1700-luvulla, kun sen hallitsijat ryhtyivät määrätietoisesti laajentamaan valtakuntaansa etelään pyrkien Osmanien valtakunnan ja sille uskollisten kaanien poistamiseen Mustanmeren pohjoisrannoilta. Alueella asui riippumattomia kasakkayhdyskuntia, muun muassa Zaporižžjan, Donin ja Kubanin kasakat.[4] Zaporižžja (ven.Zaporožje) viittaa Dneprin alajuoksulla ennen sijainneiden suurten koskien takaiseen alueeseen, ja sen kasakoihin viitataan zaporogeina (ven.zaporožets).
Huolimatta kasakka-alueiden etäisestä sijainnista tuli kasakoihin perustuvasta myytistä osa venäläistä itsetuntoa. Historioitsija Nikolai Berdjajev kirjoitti: ”Kasakoiden itsehallintoalue (volnitsa) osoittaa ennen kaikkea dualismia, venäläisen kansallisluonteen ristiriitaisuutta: toisaalta he auttoivat nöyrästi Venäjän kansaa rakentamaan despoottisen, autokraattisen valtion, mutta toisaalta he vetäytyivät itsehallintoalueisiin, kääntäen selkänsä valtiolle, yllyttäen kapinaa sitä vastaan.”[4]"
Varsinkin Zaporožjen kasakoita kuvattiin kansanomaisen mielikuvituksen ja pittoreskien ominaisuuksiensa takia. Gogol nosti esiin topoksen historiallisessa tarussaan Taras Bulba (1835-1842).
Repinin maalatessa Zaporožjen kasakoita 1880-luvulla kasakkayhteisöjen demokraattinen henki oli voimakkaasti ristiriidassa ajan poliittisen todellisuuden kanssa. Sosialistien maanalainen liike ja sen terroristiryhmät vaalivat kapinallisia ajatuksia. Repin taas osoitti kiinnostusta tasavaltalaisia arvoja kohtaan. Hän kirjoitti Nikolai Leskoville, joka oli valittanut henkisen sisällön puutetta maalauksessa:
»Tiedättekö, minun täytyy tunnustaa Teille, että ”[Zaporogeissakin]” minulla oli muuan idea. Minua on aina viehättänyt eri kansojen historiassa ja taidemuistoissa, erityisesti kaupunkien suunnittelussa ja arkkitehtuurissa kaupunkilaisten ja eri yhteisöjen jäsenten elämän ilmenemismuodot, ennen kaikkea tasavaltalaisissa järjestelmissä. Jokaisessa yksityiskohdassa, joka on säilynyt näiltä ajoilta, näkyy epätavallinen henkinen lataus ja tarmokkuus, ja kaikella on laaja koko yhteisöä koskettava merkitys…Ja [Zaporogeissa] minua viehättävät vapaus ja ritarillisuuden henki. Repinin kirjeestä Nikolai Leskoville 19.2.1889[5]»
Tasavaltalaisuus ei kuitenkaan ole esillä näkyvästi maalauksessa. On arveltu, että konservatiivinen tsaari Aleksanteri III osti teoksen korkealla hinnalla 1895 perustettuun Venäläiseen museoon, koska teoksessa ilmaistiin alkukantaista elämänvoimaa ja isänmaallista sisältöä. Teoksen syntyvaiheet osuivat samaan aikaan Turkin sodan (1877-1878) kanssa.[4]
Maalaus viittaa tarinan mukaan vuonna 1676 sattuneeseen historialliseen tapahtumaan, jossa zaporogit lähettivät Osmanien valtakunnansulttaaniMehmed IV:lle vastauskirjeen tämän vaadittua heitä antautumaan osmanien alaisuuteen, vaikka kasakat olivat voittaneet turkkilaiset taistelussa.[7] Ilja Repinin aikana kasakoita kohtaan tunnettiin Venäjällä kovasti sympatiaa ja Ukrainassa syntynyt Repin itse sanoi kasakoista: ”Kaikki, mitä Gogol kirjoitti heistä, on totta! Pyhä kansa! Kukaan maailmassa ei ole niin pitänyt kiinni vapaudesta, tasa-arvosta ja veljeydestä.” Repin maalasi teoksen aikana, jolloin Osmanien valtakuntaa pidettiin Venäjän perivihollisena. Repinin mukaan kasakat ”puolustivat koko Eurooppaa” ja ”nauroivat sydämensä kyllyydestä Idän ylimielisyydelle”.[8]
Sulttaani Mehmed IV:n kirje
Luonnos (1880-kymmen)
Mehmedin kirje, jossa vaadittiin kasakoiden antautumista:[7]
Minä sulttaani; Muhammedin poika; auringon ja kuun veli; Jumalan pojanpoika ja varakuningas; Makedonian, Babylonian, Jerusalemin, Ylä- ja Ala-Egyptin kuningaskuntien hallitsija; keisareiden keisari; hallitsijoiden hallitsija; poikkeuksellinen ritari, ikuisesti voittamaton; Jeesus Kristuksen haudan vankkumaton vartija; Jumalan itsensä valitsema luottomies; muslimien toivo ja lohtu; kristittyjen voittaja ja suuri puolustaja - käsken teitä, Zaporižžjan kasakoita, antautumaan minulle vapaaehtoisesti ja ilman minkäänlaista vastarintaa, ja lopettamaan vaivaamiseni hyökkäyksillänne.
Kasakoiden vastauskirje
Toinen, vuonna 1893 valmistunut versio.
Tarinan mukaan kasakoiden vastaus oli kekseliäiden ja rivojen riimien ketju, joka parodioi sulttaanin kirjeessä mainittuja arvonimiä. Kirjeestä on erilaisia versioita, mutta ne ovat tyyliltään samankaltaisia:[7]
Zaporižžjan kasakoilta Turkin sulttaanille!
Sinä, turkkilainen perkele ja perkeleen kirottu veli ja ystävä, Luciferin itsensä sihteeri. Mikä pirun ritari olet, kun et pysty edes nujertamaan siiliä paljaalla perseelläsi. Paholainen paskoo ja armeijasi syö. Sinä, sinä nartunpenikka, et tee alamaisia kristityistä pojista; me emme tunne pelkoa armeijaasi kohtaan, maalla ja merellä me taistelemme sinua vastaan ja naimme äitiäsi.
Sinä Babylonian lakeija, Makedonian kärrynkorjaaja, Jerusalemin oluenpanija, Aleksandrian lampaannussija, Suuremman ja Pienemmän Egyptin sikopaimen, armenialainen sika, podolialainen rosvo, Tataarikunnan portto, Kamjanetsin hirttomies, ja koko maailman ja maanalaisen narri, idiootti Jumalan silmissä, käärmeen pojanpoika ja kouristus kullissamme. Sian kärsä, tamman perse, teurastamon piski, ristimätön harjas, nussi äitiäsi!
Näin julistavat zaporogit, senkin lurjus. Et pääse edes paimentamaan kristittyjen sikoja. Me päätämme tähän nyt, koska me emme tiedä aikaa emmekä omista kalenteria; kuu on taivaalla, vuosi on kirjassa, päivä on sama täällä kuin se on sielläkin; siksi voit pussata persettämme!
Yliatamaani Ivan Sirko, koko zaporogiporukan puolesta.
Todenperäisyys
Tarinan mukaista kirjeenvaihtoa ei todennäköisesti käyty. Tarinasta on lukuisia eri versioita, jotka sijoittuvat eri vuosille, ja niissä allekirjoittajaksi on mainittu useita eri henkilöitä. Henkilöiden ikien ja tapahtuma-aikojen välillä on usein myös ristiriitaisuuksia. Niistä kasakoiden muiden valtioiden tai kansojen johtajille lähettämistä kirjeistä, jotka ovat säilyneet, ei yksikään ole alatyylinen. Tarina on keksitty tai kansan suussa kehittynyt myytti, jonka tehtävä on herättää kansallismielisiä tunteita.[7]
Vuonna 1887 Repin tutustui ukrainalaiseen arkeologiin Dmitri Jevarnitskiin, joka oli tutkinut paljon Zaporižžjan kasakoita. Hän tarjosi Repinille kasakoiden antiikkiesineitä tutkielmien aineistoksi. Vuonna 1888 Repin matkusti toisen kerran Kaukasukselle löytääkseen legendaaristen kasakoiden jälkeläisiä ja tutkiakseen heidän fysionomiaansa. Ensimmäisessä, vuonna 1891 signeeratussa luonnoksessa kasakat ovat ryhmittyneet pöydän äärelle, jotkut ovat istumassa, toiset seisomassa.
Tutkimusmatkoillaan Repin teki paljon tutkielmia Zaporižžjan kasakoiden jälkeläisistä, mutta hänen henkilöhahmojaan luonnehtii eksotiikan houkutus. Pääsääntöisesti henkilöiden päälaet ovat puhtaaksi leikattuja, paitsi kirjurilla, joka kuvataan ”paenneeksi seminaarilaiseksi”. Useilla miehillä on hyvin pitkät viikset, jotka joskus ulottuvat korvien taakse, joillakin välkkyvät kultaiset korvarenkaat. Henkilöillä on myös sapeleita, ruutisarvia, aseita ja astioita, joissa on orientaalisia kaiverruksia. Näiden esineiden representaatio perustuu Repinin tarkkoihin tutkimuksiin.[4]
Monet maalauksen henkilöhahmot ovat peräisin Gogolilta. Historiallisen atamaaninIvan Sirkon vieressä on Gogolin tarinassa mainittuja kasakkaupseereita. Tanakka, maalauksen oikealla oleva punaiseen takkiin ja valkoiseen lammasturkislakkiin pukeutunut mies on tulkittu usein itse Taras Bulbaksi. Vielä asuessaan Suomessa vuonna 1926 Repin muisteli tarkasti malleinaan käyttämiään henkilöhahmoja.[4]
Aihe muissa teoksissa
Neuvostoliiton aikana arvostetun ja kuuluisan taulun sommitelmaa ja hahmoja hyödynnettiin muun muassa Krasnyi perets -lehden poliittisessa pilapiirroksessa vuonna 1923. Piirroksen Bolševikit kirjoittavat kirjettä englantilaiselle Curzonille kansanomaiset ja iloiset hahmot olivat bolševikkien keskeisiä johtohahmoja, kuten Lev Kamenev, Grigori Zinovjev, Josif Stalin ja Lev Trotski. Heidän kirjeensä oli tarkoitettu Ison-Britannian ulkoministerille lordi Curzonille, joka nähtiin nykyaikaisena kansansortajana.[9]
Ranskalainen runoilija Guillaume Apollinaire julkaisi vuonna 1913 runon ”Réponse des Cosaques Zaporogues au Sultan de Constantinople” kokoelmassaan Alcools. Runo sisältää Apollinairen version kirjeestä. [10]
↑Ilja Repin. Taiteilijan syntymän 150-vuotisnäyttely. Juhlakirja. Taidekeskus Retretti 24.5.–27.8.1995. s. 227
↑Ingo F. Walther, Robert Suckale, Manfred Wundram: Masterpieces of Western Art: A History of Art in 900 Individual Studies from the Gothic to the Present Day, Part 1, s. 542. Taschen, 2002. ISBN 3822818259
.png)
_2.jpg)
.jpg)
.jpg)
