Moonmadness on brittiläisenCamel-yhtyeen maaliskuussa 1976 julkaistu neljäs studioalbumi. Kyseisellä levyllä yhtye muutti tyyliään The Snow Goose -konseptialbumin jälkeen hieman yksinkertaisempaan suuntaan,[1] vaikka sillä onkin jopa fuusiojazz-vaikutteita.[2] Albumilla soittaa viimeistä kertaa yhtyeen klassinen kokoonpano (Andrew Latimer, Peter Bardens, Doug Ferguson, Andy Ward). Basisti Ferguson erosi yhtyeestä tammikuussa 1977.[1]
Albumi on listasijoituksilla mitaten Camelin menestynein pitkäsoitto sekä Britanniassa (15.)[1] että Yhdysvalloissa (118.).[3] Lisäksi sitä pidetään yleisesti eräänä yhtyeen parhaimmista levyistä, minkä myötä sen katsotaan olevan yksi yhtyeen klassikkoalbumeista.[4]
Camel oli noussut kaupalliseen menestykseen edellislevy The Snow Goosen myötä, joka pohjautui Paul Gallicon samannimiseen novelliin. Albumi nousi Britanniassa listasijalle 22 vuoden 1975 kesällä ja myös paikallisten kriitikoiden antama palaute oli sävyltään kehuvaa; esimerkiksi Melody Maker -lehti julisti Camelin olevan ”Britannian kirkkain toivo”. Hyvästä kaupallisesta vastaanotosta huolimatta Camel päätti, ettei seuraavasta levystä tulisi enää konseptialbumia, vaan ”perinteisempi” Camel-levy. Esimerkiksi yhtyeen Yhdysvaltain Janus Records -levy-yhtiötä oli järkyttänyt se, että The Snow Goose oli kokonaan instrumentaalinen.[1]
Näistä asetelmista kitaristi Andrew Latimer ja kosketinsoittaja Peter Bardens aloittivat levyn työstön. Tammikuussa 1976 alkoivat levyn äänitykset Island-studioilla. Levyn tuottajaksi tuli Rhett Davies, joka oli toiminut edellislevyllä äänittäjänä, ja jonka kanssa yhtyeellä oli erinomaiset välit. Hänen tuotantotyylinsä oli omiaan luomaan Moonmadnessilla yhtyeen mittakaavassa uuden tyylin.[1]
Musiikki
Moonmadnessilla Camel hylkäsi edellislevy The Snow Goosen äänimaailmat – uudella albumilla olivat pääosassa kerrostetut kitarat sekä syntetisaattorit. Tästä syystä Moonmadnessia on verrattu Pink Floyd -yhtyeen vuoden 1975 albumiin Wish You Were Here. Eräs syy tyylin uudistamiseen oli levy-yhtiö Decca Records, joka vaati uudesta albumista kaupallisempaa kokeellisen The Snow Goosen jälkeen, ja musiikki onkin yhtyeeltä totuttua perinteisemmän kuuloista brittiläistä progressiivista rockia, vaikka mukana on vaikutteita myös fuusiojazzista. Lisäksi Moonmadnessin kappaleita on kuvattu edellisalbumia tiiviimmiksi ja helpommin lähestyttäviksi.[2] Tunnelmaltaan albumilla vallitsevat vahvasti melankolia ja energisyys.[5]
Albumi äänitettiin vain kolmessa viikossa, mutta siitä huolimatta levyn raitoja ”Song within a Song”, ”Another Night” ja ”Air Born” on pidetty eräinä Camelin parhaista kappaleista. Levyn avaava ”Aristillus” on lyhyt instrumentaali, jossa rumpali Andy Ward toistaa sanoja ”Aristillus, Autolycus”, jotka ovat kuun kraattereita.[1] Sitä seuraava ”Song within a Song” on siinä kuultavan huilun ja laulun vaikutuksesta yleistunnelmaltaan rauhallinen. Kolmatta raitaa ”Chord Change” on verrattu The Dark Side of the Moon -albumin aikaiseen Pink Floydiin.[6] Siinä on lukuisia osia, joiden myötä tunnelma vaihtuu useaan otteeseen.[5] Peter Bardensin kirjoittama ”Spirit of the Water” äänitettiin albumin kappaleista ensimmäisten joukossa, ja sen työnimenä oli ”Piano Piece”. Sen ensimmäinen versio äänitettiin 26. tammikuuta 1976. Kappale nimettiin kuitenkin ”Spirit of the Wateriksi” pian sen jälkeen, kun sen laulu- ja huiluosuudet oli saatu nauhalle.[4] Kappaletta on kuvattu lyhyeksi ja mystiseksi. B-puolen aloittava ”Another Night” sisältää kitarariffinsä osalta pienoisia hard rock -vaikutteita.[5] Päätösraita, instrumentaali ”Lunar Sea”, puolestaan siirsi Camelin musiikkia astetta lähemmäs jazz-vaikutteita. Kyseisen kappaleen ja samalla koko albumin loppussa kuuluva ukkosen ääni tehtiin tarkoituksella jatkuvaksi niin pitkään, kunnes vinyylisoittimen neulan nosti ylös.[1]
Moonmadness muodostaa löyhän kokonaisuuden, jonka kappaleissa kuvataan jokaisen Camel-jäsenen persoonaa. ”Air Born” on Andrew Latimer, ”Chord Change” Peter Bardens, ”Another Night” Doug Ferguson ja ”Lunar Sea” Andy Ward.[1]
Julkaisu ja vastaanotto
Yhtyeen kotimaassa Britanniassa albumin julkaisi 26. maaliskuuta 1976 Decca Records. Levystä muodostui siellä korkeimman listasijoituksen saavuttanut Camel-albumi sen noustessa sijalle 15. Kansikuvan suunnittelivat Field ja David Astley. Yhdysvalloissa Moonmadnessin julkaisi Janus Records erilaisella kansikuvalla varustettuna, koska yhtiö ei pitänyt Britannian-painoksen kannesta. Uuden kannen suunnitteli Janusin oma suunnitteluryhmä, ja lopputulosta on pidetty huonompana kuin Britannian-painoksen kohdalla.[1] Kyseisessä versiossa oli kuvattuna kameli avaruuspukuun pukeutuneena, brittipainoksen kansitaiteen ollessa sisäkannessa.[6] Janusin lisäksi levyn julkaisi Yhdysvalloissa myös Passport Records. Tässä painoksessa oli Euroopan-julkaisun kansitaide, mutta se ei ollut avattavakantinen.[7] Albumi saavutti Yhdysvalloissa sijan 118, mikä Britannian sijan 15 tavoin tuli jäämään yhtyeen parhaaksi valtiokohtaiseksi listasijoitukseksi.[3]
Moonmadnessin julkaisua seurasi kevätkiertue Britanniassa. Merkittävin konsertti järjestettiin Lontoon Hammersmith Odeonissa 14. huhtikuuta. Osa konsertista nauhoitettiin liikkuvan studion avulla tulevaa livealbumia varten. Vuonna 1978 julkaistulla livealbumille A Live Record ei kuitenkaan lopulta päätynyt kyseisestä konsertista kuin yksi kappale, ”Lunar Sea”. Kiertue oli myös sikäli merkittävä, että sen aikana yhtyeeseen liittyi basisti Doug Fergusonin ehdotuksesta saksofonisti Mel Collins. Hänen soittonsa toi kappaleisiin lisää jazz-vaikutteita. Täten myös rumpali Andy Ward muutti soittotyyliään.[1]
Toukokuun 1976 lopulla julkaistiin singlenä albumin kappale ”Another Night”, tosin lyhennettynä ja uudelleen miksattuna versiona. B-puolena oli Hammersmithin konsertissa äänitetty ”Lunar Sea”.[1]
Britannian-kiertueella voimistuneet jazz-vaikutteet eivät olleet basisti Doug Fergusonin mieleen. Hän erosi Camelista tammikuussa 1977, mikä aiheutti yhtyeen ensimmäisen kokoonpanomuutoksen. Vuosia myöhemmin kitaristi Andrew Latimer myönsi Fergusonin lähdön olleen yhtyeen historian suurin isku sen musiikilliselle ohjaukselle ja sisäiselle vakaudelle. Fergusonin korvasi Richard Sinclair, joka soitti myös yhtyeen seuraavalla albumilla Rain Dances (1977).[1]
Albumin ensimmäiset CD-painokset julkaistiin vuonna 1983.[7] Vuonna 2009 ilmestyi Deluxe Edition, joka sisälsi alkuperäisen materiaalin lisäksi bonuslevyn. Kyseisellä levyllä on livemateriaalia Hammersmith Odeonin konsertista huhtikuulta 1976.[8]
Moonmadness sai ilmestyessään erityisesti Yhdysvalloissa hyvän vastaanoton kriitikoilta.[11] Albumi on menestynyt myös myöhemmissä arvosteluissa. Hippy.com-sivuston Ben Miller pitää albumia joulukuun 2002 arvostelussaan erittäin helposti lähestyttävänä, ja suosittelee sitä sen vuoksi yhtyeeseen tutustuville sekä pitää sitä ehdottomana hankintana progressiivisen rockin ystäville. Hän antaa levylle neljä ja puoli tähteä viidestä mahdollisesta, ja kehuu erityisesti kappaletta ”Song within a Song”.[6]
Allmusicin Daevid Jehnzenin mielestä Moonmadness ei ole musiikillisesti yhtä haastava kuin edeltäjänsä The Snow Goose, mutta toteaa albumilta löytyvän silti ilonaiheitakin. Venytettyine, tunnelmallisine instrumentaaleineen sekä avaruusmaisine sooloineen levy on hänen mielestään hyvinkin antoisa. Hän antaa albumille kolme tähteä viidestä.[2]
Sputnikmusic-sivuston Matthijs van der Lee vertaa Moonmadnessia yhtyeen vuoden 1974 Mirage-albumiin. Levyjä yhdistää hänen mukaansa se, että molemmat sisältävät eräitä yhtyeen parhaimpia sävellyksiä, sekä se, että molemmilla soittaa sama, alkuperäinen kokoonpano. Van der Lee toteaa, että Moonmadness on ehdottomasti merkittävä progealbumi, joka kilpailee yhdessä Miragen kanssa Camelin suuren mestariteoksen tittelistä. Hän nostaa Camel-klassikoiksi kaikki albumin kappaleet ”Aristillusia” ja ”Chord Changea” lukuun ottamatta, ja antaa levylle 4.5 pistettä viidestä mahdollisesta.[5]
”Another Nightin” singleversiota oli leikattu yli kolme minuuttia albumiversiota lyhyemmäksi. B-puolen livekappale ”Lunar Sea” on peräisin Hammersmithin konsertista.[1]
Kokoonpano
Andrew Latimer – kitara, huilu, laulu kappaleissa ”Song within a Song”, ”Another Night” ja ”Air Born”
Peter Bardens – kosketinsoittimet, laulu kappaleessa ”Spirit of the Water”
Doug Ferguson – bassokitara, laulu kappaleessa ”Song within a Song”
Andy Ward – rummut, lyömäsoittimet, ääni kappaleessa ”Aristillus”
