Camel on samannimisen yhtyeen debyyttialbumi vuodelta 1973. Albumia myytiin yhtyeen kotimaassa Britanniassa ensimmäisen vuoden aikana noin 5 000 kappaletta, mikä oli yhtyeelle kohtuullinen aloitus, vaikka listalle albumi ei noussutkaan. Albumi jäi samalla ainoaksi MCA Recordsin julkaisemaksi Camel-levyksi.[2]
Albumi sisältää Camelin klassikoiksi laskettavat kappaleet ”Slow Yourself Down” ja ”Never Let Go”. ”Never Let Go” julkaistiin myös singlenä.[2]
Levy äänitettiin Pohjois-LontoossaMorgan-studioilla, ja sessiot venyivät odotettua pidemmiksi, sillä yhtyeellä ja sen nuorella tuottajalla Dave Williamsilla ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta studiotyöskentelystä. Kun levyä oli äänitetty vajaat kaksi viikkoa, tuli Williams siihen tulokseen, että yhtye tarvitsi laulusolistin. Kolme päivää kestäneiden ja turhaksi osoittautuneiden koe-esiintymisten jälkeen päätettiin, että yhtye vastaa lauluosuuksista itse. Äänityksiä viivytti myös tiukka konserttiaikataulu, johon sisältyi muun muassa kiertue Barclay James Harvestin lämmittelijänä marraskuusta joulukuuhun 1972.[2]
Julkaisu ja vastaanotto
Camel ilmestyi MCA Recordsin julkaisemana helmikuussa 1973. Albumin kappaleista ovat kuitenkin muodostuneet klassikoiksi etenkin raidat ”Slow Yourself Down” sekä ”Never Let Go”, joka ilmestyi myös editoituna versiona singlenä B-puolenaan toinen albumin kappale ”Curiosity”. Erityisesti ”Never Let Go” muodostui suosituksi konserttikappaleeksi hyvin pitkäksi aikaa. Kappale tunnetaan kitara- ja mellotron-sooloistaan. Muita merkittäviä raitoja ovat ”Mystic Queen” sekä rytmikäs ”Arubaluba”.[2]
Vaikka albumi myi ensimmäisen vuoden aikana kohtalaiset 5 000 kappaletta, ei MCA halunnut julkaista enempää Camelin materiaalia. Niinpä yhtyeen manageri siirsi Camelin omaan Gama Recordsiinsa, ja Decca Recordsin kanssa solmitun pitkäaikaisen sopimuksen myötä yhtyeen seuraavan albumin, Mirage (1974), julkaisi Deccan alamerkki Deram Records.[2]