Kállay oli lähtöisin vanhasta ja vaikutusvaltaisesta säätyläissuvusta. Hän toimi 1921–1929 kotimaakuntansa maaherrana (ispán) ja 1929–1931 kauppaministeriön apulaisalivaltiosihteerinä. Vuosina 1932–1935 Kállay toimi maatalousministerinä, mutta hän erosi, koska ei hyväksynyt pääministeri Gyula Gömbösin äärioikeistolaista politiikkaa.
Sen jälkeen hän oli syrjässä politiikasta, kunnes valtionhoitaja Miklós Horthy kutsui hänet pääministeriksi 9. maaliskuuta 1942. Edellinen pääministeri László Bárdossy oli vienyt Unkarin läheiseen yhteistyöhön Saksan kanssa, ja Horthy toivoi nyt Kállayn irrottavan Unkarin tästä ongelmallisesta riippuvuudesta.[2] Kállayn hallitus suojeli Unkarin juutalaisia, jatkoi sotaa itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan ja yritti tehdä rauhanaloitteita länsiliittoutuneiden suuntaan. Saksan johto ei ollut tähän tyytyväinen ja lopulta Saksa miehitti Unkarin maaliskuussa 1944. Kállay joutui eroamaan pääministerin paikalta 19. maaliskuuta ja yritti piiloutua saksalaisilta. Hänet kuitenkin saatiin kiinni, vangittiin ja vietiin Dachaun keskitysleiriin, sekä myöhemmin Mauthauseniin.[1] Aivan sodan lopussa SS-joukot siirsivät hänet Tiroliin yhdessä eräiden muiden tärkeiden vankien kanssa.
Kállay vapautui toisen maailmansodan päätyttyä. Vuonna 1946 hän lähti vapaaehtoiseen maanpakoon ja asui vuodesta 1951 Yhdysvalloissa. Hän julkaisi vuonna 1954 muistelmansa.[1]
Lähteet
↑ abcMiklós Kállay(englanniksi)Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 19.2.2014.
↑E. Garrison Walters: The Other Europe - Eastern Europe to 1945, s. 285. Dorset Press, 1988. ISBN 0-88029-463-9(englanniksi)