Huhtikuussa 1921 pääministeriksi nimitetyn Bethlenin tavoitteena oli vahvan konservatiivisen hallinnon luominen. Hänen hallintonsa oli autoritaarista ja tähtäsi aatelinfeodaalisten etuoikeuksien säilyttämiseen, joten maan jakaminen lopetettiin.[1] Vuoden 1922 vanhoillinen vaalilaki jätti neljänneksen täysi-ikäisistä ilman äänioikeutta. Äänestys ei myöskään ollut maaseudulla salaista, mikä helpotti vaalien manipulointia, vaikka oppositiopuolueet sallittiin. Yhtenäisyyspuolueen johtama hallitus sai vuoden 1926 vaaleissa selvän enemmistön äänistä. Konservatiivisten voimien vaikutusvallan takaamiseksi parlamentin ylähuone perustettiin uudelleen ja se sai suuremman vallan kuin vanha ylähuone.[3] Toisaalta Bethlenin hallitus torjui entisen Itävalta-Unkarin keisarin Kaarle I:n yrityksen palata valtaan Unkarissa lokakuussa 1921 ja sääti sen jälkeen lain, joka kumosi Habsburgin suvulta oikeuden Unkarin kruunuun.[2]
Bethlenin ulkopolitiikan tavoitteena oli Trianonin rauhansopimuksen kumoaminen ja menetettyjen alueiden palauttaminen, mutta sitä ennen hän katsoi tarpeelliseksi vakiinnuttaa maan sisäiset olot ja hankkia liittolaisia. Hänen aikanaan Unkari liittyi Kansainliittoon ja sai lainaa sekä sijoituksia ulkomailta. Luodakseen vastapainon Unkaria ympäröivien maiden muodostamalle pikkuententelle Bethlen allekirjoitti vuonna 1927 ystävyyssopimuksen Italian kanssa. 1930-luvun lama koetteli Unkaria pahoin, ja kansantalouden ongelmien vuoksi Bethlen erosi vuonna 1931.[1]
Radikaalin oikeiston noustua 1930-luvulla valtaan Unkarissa Bethlen toimi opposition johtajana.[1] Hän vastusti 1930-luvun lopussa säädettyjä lakeja, joilla rajoitettiin juutalaisten kansalaisoikeuksia.[3]Saksan miehitettyä Unkarin maaliskuussa 1944 Bethlen piiloutui, mutta toisen maailmansodan päätyttyä seuraavana vuonna hän joutui venäläisten pidättämäksi. Hänet vietiin vankina Neuvostoliittoon, jossa hän myöhemmin kuoli.[1]
Lähteet
↑ abcdefIstván, Count Bethlen(englanniksi)Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.5.2013.
↑ abVesa Vares: Vieroksutut kohtalotoverit: Suomalaisten näkemyksiä itäisen Keski-Euroopan ja Balkanin kansoista maailmansotien välillä, s. 85–87, 89–90. Historiallisia tutkimuksia 269. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2015.