Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Mathilde Laetitia Wilhelmine Bonaparte, Ranskan prinsessa ja San Donaton ruhtinatar (27. toukokuuta 1820 Trieste – 2. tammikuuta 1904 Pariisi) oli ranskalainen ruhtinatar ja kirjallisen salongin pitäjä.^[1]

Hänen vanhempansa olivat Jérôme Bonaparte ja tämän toinen puoliso, prinsessa Friederike Katharina Sophie Dorothea von Württemberg^[1] (1783–1835), joka oli Württembergin kuningas Fredrik I:n ja Braunschweig-Wolfenbüttelin prinsessa Augusta Carolina Friederike Luisen tytär. Keisari Napoleon oli hänen isänpuoleinen setänsä. Mathilde kasvatettiin Firenzessä ja Roomassa, jossa hänen vanhempansa olivat maanpaossa. Hänen veljiään olivat Jérôme Napoléon Charles Bonaparte (1814–1847) ja Napoléon Joseph Charles Paul Bonaparte (1822–1891).

Hänet kihlattiin vuonna 1835 serkulleen Louis Napoléon Bonapartelle, mutta tämän jouduttua vankeuteen vallankumouksellisesta toiminnasta Hamin linnoitukseen vuonna 1840 kihlaus peruttiin. Toisten tietojen mukaan kihlaus purettiin jo vuonna 1836 Louis Napoleonin vallankumouksellisesta toiminnasta Strassbourgissa.^[1]

Hän nai venäläisen kuuluisan Demidovin tehtailijasuvun jäsenen, San Donaton ruhtinas arvonimen perineen Anatole Demidoff di San Donaton (Anatoli Nikolajevitš Demidov, 1812–1870) vuonna 1840 Firenzessä. Venäjällä keisarillisessa hovissa arvonimeä ei koskaan tunnustettu. Anatolen vanhemmat olivat kreivi Nikolai Nikititš Demidov (1773–1828) joka oli diplomaatti Ranskassa ja Toscanassa, johti sukunsa kaivosteollisuutta menestyksekkäästi. Hän keräsi merkittävän taidekokoelman Italiaan rakentamaansa Villa San Donatoon. Ansioistaan Toscanan silkkiteollisuuden rahoittajana hänelle myönnettiin San Donaton ruhtinaan arvonimi vuonna 1827. Nikolai Demidov oli naimisissa paronitar Jelisaveta Aleksandrovna Stroganovan kanssa. Anatolen vanhempi veli oli Pavel Nikolajevitš Demidov (1798–1840) oli Aurora Karamzinin ensimmäinen aviopuoliso.

Kahden vahvan persoonan avioliitosta tuli myrskyisä. Demidov halusi pitää aiemman rakastajattarensa Dinon herttuatar Marie Valentine Joséphine de Sainte-Aldegonden, joka oli jo tahollaan naimisissa. Mathilde hyökkäsi Valentinen kimppuun naamiaisissa ja sai omalta aviomieheltään kaksi läimäisyä kasvoihinsa. Asia oli näin selvä, julkinen nöyryytys oli tapahtunut ja ero oli mahdollinen.^[2]

Mathilde lähti vuonna 1846 Ranskaan uuden rakastajansa, ranskalaisen kuvanveistäjä, kreivi Émilien de Nieuwerkerken ja aviomiehensä jalokivien kanssa. Ero tuli vuonna 1847 keisari Nikolai I:n henkilökohtaisella päätöksellä,^[1] Mathilden äiti Württembergin prinsessa Katharina oli keisarin äidinpuoleinen serkku. Pietarilainen oikeusistuin määräsi 200 000 frangin vuosittaisen elatusmaksun.

Pariisissa prinsessa Mathilde piti kirjallista salonkia suuressa talossaan, oli seuraelämän keskushenkilöitä^[1] ja hyökkäsi kirjallisuuspiireissä vaikuttavien ystäviensä kautta julkisessa lehdistössä aviomiestään ja tämän vaateita omaisuutensa palauttamisesta vastaan. Hän ei pitänyt etiketistä, mutta toivotti kirjailija ja Ranskan akatemian jäsen Abel Hermantin mukaan vieraansa tervetulleeksi äärimmäisen hienostuneella snobismilla ja kohteliaisuudella.

Vuonna 1852 serkku Napoleon III antoi hänelle Pariisista suuren yksityistalon (hôtel particulier), joka sijaitsee osoitteessa 24 rue de Courcelles. Se hankittiin takaisin vuonna 1857 Espanjan kuningatar María Cristina de Borbónilta velkojen hyvityksenä. Rue de Courcellesilla Mathilde piti tunnettua kirjallista ja taiteellista salonkia, johon osallistuivat muun muassa Goncourt-veljekset, Gustave Flaubert, kirjallisuuskriitikko Charles Augustin Sainte-Beuve, Théophile Gauthier, kuvanveistäjä Jean-Baptiste Carpeaux ja jopa taidemaalarit Ernest Hébert, Paul-Jacques-Aimé Baudry sekä veljekset Eugène ja Sébastien Charles Giraud.^[1]

Kirjailija Théophile Gauthier oli vuonna 1868 hänen palkattu kirjastonhoitajansa. Nuori Marcel Proust vieraili myös hänen salongissaan. Prinsessa Mathilde piti yllä kontakteja venäläisiin äidinpuoleisiin serkkuihinsa keisarillisessa hovissa Pietarissa.

Aviomiehensä kuoleman jälkeen vuonna 1870 hän nai taiteilija ja runoilija Claudius Marcel Popelin (1825–1892). Hän oli ainoa Bonaparte-suvun jäsen joka sai jäädä Ranskaan toukokuun 1886 jälkeen kun tasavalta karkotti maasta kaikkien aikaisempien hallitsijasukujen jäsenet. Vuonna 1896 prinsessa Mathilde kutsuttiin vieraaksi tilaisuuteen, jossa olivat läsnä keisari Nikolai II ja keisarinna Aleksandra Fjodorovna.

Prinsessa Mathilde kuoli 83-vuotiaana Pariisissa tammikuussa 1902. Hän muutti testamenttiaan viimeisinä vuosinaan, joten entisen aviomiehen jälkeläiset eivät saaneet hänen omaisuudestaan mitään.

• Richardson, Joanna: Princess Mathilde. Weidenfeld & Nicolson, 1969. ISBN 978-0297763369. (vaatii ilmaisen rekisteröitymisen)