Maksimilian I (saks. Maximilian; 17. huhtikuuta 1573 München – 27. syyskuuta 1651 Ingolstadt)^[1] oli Baijerin herttua vuosina 1597–1623 ja ensimmäinen Baijerin vaaliruhtinas vuosina 1623–1651. Hänen pitkälle valtakaudelleen osui vuosien 1618–1648 kolmikymmenvuotinen sota, jossa hän johti perustamaansa Katolista liigaa. Saksankielisen alueen mahtavimpana ruhtinaana Maksimilian I koetti estää Saksaa tulemasta Euroopan taistelukentäksi, mutta samaan aikaan hän pyrki puolustamaan aseellisesti katolista uskoa ja lisäämään omaa mahtiaan, mikä johti sodan pitkittymiseen. Talouspolitiikkaan Maksimilian toi merkantilismin oppeja.

Maksimilian I:n vanhemmat olivat Baijerin herttua Vilhelm V ja Lothringenin prinsessa Renata.^[2] Hänen kasvatuksestaan Ingolstadtin yliopistossa^[3] huolehtivat jesuiitat. Hänen isänsä luopui kruunusta vuonna 1597, ja Maksimilian otti hallitustehtävät itselleen seuraavana vuonna. Ensimmäisinä vuosinaan hän tehosti maansa hallintoa, vahvisti omaa valtaansa, uudisti lainsäädäntöä ja kehitti armeijaa. Hänen hallitsijakauttaan kuitenkin leimasi hänen osallisuutensa Saksan uskonsodissa. Maksimilianista tuli yksi Saksan katolisten ruhtinaiden johtajista hänen määrättyään vuonna 1607 Baijerin armeijan hyökkäämään valtakunnankiroukseen julistettuun protestanttiseen Donauwörthin kaupunkiin. Kun Saksan protestanttiset ruhtinaat vuonna 1608 muodostivat Evankelisen unionin, katoliset vastasivat perustamalla seuraavana vuonna Maksimilianin johdolla Katolisen liigan, jonka johtajana hän alusta alkaen toimi.^[2][1]

Maksimilian I:n ensimmäinen puoliso oli vuodesta 1595 hänen serkkunsa, Lothringenin prinsessa Elisabet Renata (1574–1635), jonka vanhemmat olivat Lothringenin herttua Kaarle III ja Ranskan prinsessa Claudia. Liitto oli lapseton.^[4]

Maksimilian I:llä oli merkittävä rooli varsinkin kolmikymmenvuotisen sodan alkuvaiheissa. Hän lähetti vuonna 1619 Katolisen liigan armeijat sotimaan keisari Ferdinand II:n puolesta Böömin kapinoivia protestantteja vastaan, mutta asetti tuelleen kovat ehdot: Katolisen liigan tuli saada itselleen kaikki protestanteilta valtaamansa maat ja voiton jälkeen kapinallisten puolelle asettuneen Pfalzin asema vaaliruhtinaskuntana tuli siirtää Baijerille. Maksimilian seurasi henkilökohtaisesti vuoden 1620 Valkeavuoren taistelua, jossa Johann Tillyn komentamat Katolisen liigan joukot saivat ratkaisevan voiton Pfalzin Fredrik V:n komentamista protestanttien joukoista. Seuraavana vuonna valloitettiin pääosa Pfalzia. Keisari antoi sopimuksen mukaisesti Pfalzin vaaliruhtinuuden vuonna 1623 Maksimilianille.^[1][2]

Maksimilian joutui seuraavina vuosina jatkamaan sotaa Pohjois-Saksan alueella, jossa Christian Braunschweig ja Ernst von Mansfeld johtivat uusia protestanttisia armeijoita Tanskan kuningas Kristian IV:n tukemina. Katoliset pääsivät jälleen voitolle, mutta sitä varten keisari Ferdinand II joutui kokoamaan Albrecht von Wallensteinin komentaman oman armeijan, mikä vähensi Katolisen liigan merkitystä. Kun Tanska oli pakotettu ulos sodasta, Maksimilian painosti Ferdinand II:ta antamaan vuonna 1629 niin sanotun restituutioediktin ja erottamaan seuraavana vuonna Wallensteinin, sillä keisarin ja Wallensteinin valtapyrkimykset olivat muiden katolisten ruhtinaiden silmissä kasvaneet jo liiankin suuriksi. Kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf toi armeijansa Saksan protestanttien avuksi, Maksimilian joutui vuonna 1631 solmimaan liiton Ranskan kanssa ja hyväksymään Wallensteinin paluun keisarillisen armeijan johtoon. Tillyn kärsittyä tappion ja kuoltua Lechin taistelussa Kustaa Aadolfin voittoisat joukot valtasivat vuonna 1632 Baijerin, jolloin Maksimilian joutui pakenemaan valtakunnastaan.^[2][1]

Vuoden 1634 Nördlingenin taistelun jälkeen protestanttiset armeijat ajettiin pois Baijerista. Maksimilian I tiivisti liittoaan Habsburgien kanssa naimalla vuonna 1635 pian leskeksi tultuaan Ferdinand II:n tyttären Maria Annan. Saksan protestanttien puolelle siirtynyt Ranska keskitti voimansa Baijeria vastaan, ja vuoden 1645 Allerheimin taistelussa kärsityn tappion jälkeen Baijeri joutui uudelleen vihollisarmeijoiden hävittämäksi.^[1] Maksimilian solmi maaliskuussa 1647 aselevon Ranskan kanssa, mutta rikkoi sen puoli vuotta myöhemmin. Tämän seurauksena yhtyneet ranskalaiset ja ruotsalaiset joukot käytännössä tuhosivat Baijerin armeijan Zusmarshausenin taistelussa toukokuussa 1648. Maksimilian joutui jälleen lähtemään maanpakoon, mutta samana vuonna solmittu Westfalenin rauha pelasti hänet, sillä hän sai rauhankongressissa Ranskan tukemaan omia vaatimuksiaan. Hän sai takaisin valtakuntansa ja sai myös pitää sodan alussa hänelle luvatut vaaliruhtinaan arvon ja Oberpfalzin alueen. Baijeri oli kuitenkin kärsinyt valtavasti pitkästä sodasta eikä ehtinyt nousta entiselleen Maksimilianin viimeisten elinvuosien aikana.^[1][2]

Maksimilian I:lla oli toisesta avioliitostaan kaksi poikaa:^[3]

• Ferdinand Maria (1636–1679), Baijerin vaaliruhtinas isänsä jälkeen
• Maksimilian Filip Hieronymus (1638–1705), Leuchtenbergin herttua