M1 Abrams
Yhdysvaltain maavoimien M1A1 Abrams edestäpäin nähtynä.
Valmistushistoria
Valmistusmaa	Yhdysvallat
Tekniset tiedot
Pituus	9,7 m
– putki edessä	9,7 m
– pelkkä runko	7,7 m
Leveys	3,6 m
Korkeus	2,37 m
Taistelupaino	61,4 t
Telaketjut	? mm, telapaine ? kg/cm²
Maksiminopeus
– tiellä	67 km/h
– maastossa	48 km/h
Toimintasäde	465 km
Pääase	1× 120 mm:n Rheinmetall L44
Muu aseistus	1× 12,7 mm:n M2HB 2× 7,62 mm:n M240
Panssarointi	M1A2 SEP: etutornipanssarointi 940-960 mm RHA:ta kineettistä energiaa vastaan, 1320-1620 mm RHA:ta kemiallista energiaa vastaan. Eturunkopanssarointi 560-590 mm RHA:ta kineettistä energiaa vastaan, 510-1050 mm RHA:ta kemiallista energiaa vastaan. [1]
Moottori	AGT-1500
– hevosvoimat	1 500 hv
– kilowattia	1 119 kW
Miehistö	4
Infobox OK

M1 Abrams on General Dynamicsin valmistama Yhdysvaltain maavoimien ja merijalkaväen ensisijainen taistelupanssarivaunu, joka otettiin palveluskäyttöön vuonna 1980. Sitä pidetään yleisesti yhtenä nykyajan luotettavimmista ja kehittyneimmistä panssarivaunuista, ja siitä on olemassa kolme pääaseen, panssaroinnin ja tekniikan osalta toisistaan poikkeavaa mallia: M1, M1A1 ja M1A2.

M1 Abramsin alkuperäiset mallit oli aseistettu brittiläisen Royal Ordnance Factoriesin valmistamalla, rihlatulla 105 millin Royal Ordnance L7 -panssarivaunukanuunalla, joka Yhdysvaltain asevoimissa tunnetaan koodinimellä M68A1. M1 Abramseissa käytetyt Royal Ordnance L7:t valmistettiin Yhdysvalloissa Royal Ordnance Factoriesilta hankitulla lisenssillä, ja vaikka ase oli oman aikansa kenties kehittynein panssarivaunukanuuna, se oli Abramsin tullessa palveluskäyttöön vanhentunut verrattuna muiden, ei-yhdysvaltalaisten uusien panssarivaunujen pääaseisiin.

Yhdysvaltain maavoimien päätöksestä Abramsille alettiin suunnitella uuden, nykyaikaisen panssarivaunukanuunan hankkimista. Yhdysvaltain armeija lopulta teki sopimuksen saksalaisen puolustustarvikeyritys Rheinmetall AG:n kanssa, ja Royal Ordnance L7:n korvasi Rheinmetallin suunnittelema ja valmistama, 120 millin sileäputkinen panssarivaunukanuuna Rheinmetall L44, joka Yhdysvaltain asevoimissa tunnetaan koodinimellä M256. Rheinmetal L44 on manuaalisesti ladattava, minkä vuoksi Abramsien miehistöön kuuluu neljä jäsentä.

Päätykin ohella M1 Abramsin aseistukseen kuuluu myös kolme jalkaväen torjuntaan tarkoitettua konekivääriä: kaksi 7,62 millin M240-konekivääriä ja yksi Browning M2HB-konekivääri. Yksi M240-konekivääri on asennettu panssarivaunun tykkitornin päälle, ja toisella voidaan tulittaa vaunun sisältä. Vaunussa on myös M250-savukranaattilaukaisin, jonka avulla voidaan hätätilanteessa laukaista savukranaatteja, joiden luoman tiheän savuverhon turvin Abrams voi yrittää vetäytyä taistelukentältä. Abramsin sisällä säilytetään M16-rynnäkkökiväärejä ja M4-karbiineja siltä varalta, että miehistönjäsenet joutuisivat poistumaan vaunusta taisteluvyöhykkeellä. Vaunun miehistönjäsenet on aseistettu Yhdysvaltain armeijan käyttämillä M9-pistooleilla.

Abramsin aseistusta tukemaan on vaunun varustukseen suunniteltu elektronista laitteistoa. Vaunun pääase on varustettu sähköisellä laukaisujärjestelmällä ja puoliautomaattisella lukolla. Abramsin ammunnanhallintajärjestelmä on digitaalinen, ja siihen kuuluu muiden muassa ammunnanhallintatietokone, laseretäisyysmittari, lämpökameratähtäin ja erityyppisiä sensoreita. Vaunussa on myös GPS-paikannusjärjestelmä, nykyaikainen valonvahvistinlaitteisto ja kuusi 360 asteen kulmassa pyörivää tähystysperiskooppia.

M1 Abramsit on päällystetty terästä ja keraamia yhdistelevistä päällekkäisistä kerroksista valmistusta komposiittipanssarista, joka on suunniteltu vaimentamaan vaunuun kohdistuvan iskun kineettistä energiaa niin, että kerrokset pysäyttäisivät vaunua kohti laukaistun ammuksen. Abramsin komposiittipanssari koostuu sekä kovista ja jäykistä että pehmeistä ja taipuisista materiaaleista, minkä ansiosta vaunu kykenee selviytymään vaurioitta mahdollisimman erilaisten panssarintorjunta-aseiden osumista.

Yhdysvaltain omassa käytössä olevissa vaunoissa on uraani- ja keraamilevyistä valmistettu panssarointi (ns. Heavy Armor), kun taas vientiversioissa on heikompi EAP (Export Armor Package) -panssarointi.^[2]

Abramsissa on panssarinläpäisevien sirpaleiden varalta ohut kevlar-kerros, ja joukkotuhoaseiden muodostaman uhan vuoksi vaunu on myös suojattu radioaktiiviselta säteilyltä ja taistelukaasuilta. Vaunun voisi käytännössä päällystää komposiittipanssarin ohella myös reaktiivipanssarielementtejä, mutta tätä ei ole ikinä tehty taistelutilanteissa, koska asiantuntijoiden ja sotilasharjoitusten perusteella reaktiivipanssarielementit lisäisivät vaunun painoa liikaa.

Abramsin panssaroinnin kehittäminen aloitettiin kylmän sodan loppuvuosina Länsi-Saksassa, missä Abramseja säilytettiin yhdysvaltalaisissa sotilastukikohdissa mahdollisen Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta. Länsisaksalaiset Abramsit päällystettiin ylimääräisellä lisäpanssaroinnilla, jotta ne olisivat olleet mahdollisimman kestäviä ja tehokkaita neuvostoliittolaisia taistelupanssarivaunuja vastaan. Kylmän sodan päättyminen ja Neuvostoliiton romahtaminen kuitenkin osoittivat yhdysvaltalaisten toimet turhiksi, mutta myöhemmin operaatio Aavikkomyrskyn aikana Irakiin lähetyt Abramsit päällystettiin köyhdytetystä uraanista valmistetulla panssaroinnilla. Yhdysvaltalaisten taistelukokemukset Persianlahdelta osoittivat, että panssarointinsa ansiosta M1 Abrams kykenee säilymään toimintakykyisenä huolimatta siitä, että joutuivat usein tulitaisteluihin vihollisajoneuvojen kanssa.

M1 Abramsin voimanlähde on 1 500 hevosvoiman tehoinen Lycoming Textron AGT-1500 -kaasuturbiinimoottori, jonka ansiosta vaunun huippunopeus on 67,2 kilometriä tunnissa. Vaikka moottori onkin Lycoming Enginesin suunnittelema ja valmistama, nykyisin sitä valmistaa lisenssin hankkinut Honeywell. Moottorin polttoaineena voidaan käyttää bensiiniä, dieseliä tai kerosiinia; Yhdysvaltain armeija käyttää yleisesti JP-8-merkkistä (Jet Propellant 8) Naton suihkukoneiden kerosiinia, koska sen hinta on alhainen eikä se leimahda helposti liekkeihin, mikä taas parantaa vaunun miehistönjäsenten turvallisuutta. Vaunussa on myös Allison X-1100-3B -automaattivaihteisto, jossa on neljä vaihdetta eteen ja kaksi taakse. Abramsin toimintamatka ulottuu 424 kilometriin.

Vaikka Abramsin moottorijärjestelmä onkin osoittautunut vakaaksi ja luotettavaksi, sen ongelmiin kuuluvat korkea polttoaineenkulutus sekä suuri melutaso, minkä vuoksi vihollissotilaat ovat yleensä kyenneet valmistautumaan vaunun saapumiseen. Yhdysvaltain armeija on kuitenkin päättänyt säilyttää Abramsin nykyisen moottorijärjestelmän, koska AGT 1500:n etuihin kuuluvat pienikokoisuus sekä yksinkertainen rakenne, minkä ansiosta mekaanikkojen on helppo paikallistaa ja korjata vaunussa ilmenevät moottoriviat. Vaunua on myös testattu saksalaisella 1 500 hevosvoiman (1 119 kW) MTU EuroPowerPackilla, jota on käytetty myös Challenger 2:ssa ja Leclerc:ssä.

Arvioiden mukaan Abrams-vaunun eri versioita on valmistettu yhteensä 8 800 kappaletta, joista Yhdysvaltain armeijalla on käytössä 7 620. Yhdysvaltain merijalkaväellä vaunuja on käytössä 403, Egyptillä 555, Saudi-Arabialla 315 ja Kuwaitilla 218. Näiden ohella Egypti on tilannut edelleen 200 uutta vaunua ja Australia 59 käytettyä vaunua Yhdysvalloista. Irak on tilannut 140 vaunua, ja pyrkii 700 Abrams-vaunun kokonaismäärään. Vaunuja on myös kokeiltu muiden muassa Etelä-Koreassa, Kreikassa, Ruotsissa ja Saksassa, missä niitä ei ole kuitenkaan otettu maiden asevoimien käyttöön. Yhden Abramsin valmistushinta on vaunumallista riippuen noin 2 350 000–4 300 000 Yhdysvaltain dollaria.

Abramseja voidaan kuljettaa Lockheed C-5 Galaxy - ja Boeing C-17 Globemaster III -kuljetuslentokoneiden kyydissä. Lennon aikana vaunuja voidaan tankata ja huoltaa, niin että koneen laskeutuessa ne ovat täysin taisteluvalmiita. Molempien koneiden kuljetuskapasiteetti kuitenkin rajoittaa niiden mahdollistamia kuljetusmahdollisuuksia, minkä vuoksi suurin osa Persianlahden sotaan osallistuneista Abramseista toimitettiin Saudi-Arabiaan ja Irakiin ilmakuljetusten sijasta rahtilaivoilla.

M1 Abrams sai alkunsa 1960-luvun puolivälissä, jolloin yhdysvaltalaiset ja saksalaiset yhteistyössä suunnittelivat MBT-70-panssarivaunun, jonka tarkoituksena oli kilpailla Neuvostoliiton uuden T-72:n kanssa sekä korvata Yhdysvaltain maavoimien M60 Patton. Projekti kuitenkin nopeasti ylitti arvioidut kustannuksensa, minkä ohella MBT-70:n prototyypeissä ilmeni vakavia teknisiä ongelmia. Kun saksalaiset lopulta hylkäsivät projektin ja ryhtyivät suunnittelemaan Leopard 1:n korvannutta Leopard 2:ta, yhdysvaltalaiset päättivät suunnitella ja valmistaa MBT-70:n pohjalta itselleen uudenlaisen panssarivaunun kilpailemaan muiden maiden uusien taistelupanssarivaunujen kanssa.

Vuonna 1973 Yhdysvaltain armeija antoi suunnittelutyön Chrysler Defencelle, ja vaunun ensimmäiset prototyypit valmistuivat vuonna 1976. Vaunu oli paljon pienempi, matalampi, nopeampi ja paremmin panssaroitu kuin sitä edeltänyt M60 Patton, ja se nimettiin 1970-luvulla Vietnamissa yhdysvaltalaisjoukkoja komentaneen, edesmenneen kenraali Creighton Abramsin mukaan. Vuonna 1979 Yhdysvaltain armeija hyväksyi esityksen panssarivaunun massatuotannon käynnistämisestä. Abramsin alkuperäistä perusmallia valmistettiin vuosien 1980 ja 1985 välisenä aikana 2 347 kappaletta.

Vuonna 1982 General Dynamics osti Chrysler Defencen ja samalla sai itselleen Abramsin valmistusoikeudet. General Dynamics esitteli vuonna 1985 Abramsin uuden M1A1-mallin, joka oli paremmin aseistettu ja panssaroitu kuin alkuperäinen M1 Abrams. M1A1-mallia valmistettiin vuodesta 1985 vuoteen 1993 saakka, jolloin kahta aikaisempaa mallia teknisesti kehittyneempi M1A2 ilmestyi massatuotantoon. Kaikki nykyisin valmistettavat Abrams-vaunut edustavat M1A2-mallia, minkä ohella Yhdysvaltain armeijan päätöksestä tuhat alkuperäistä M1-vaunua on korjauksin muunneltu M1A2:ksi.

M1 Abramseja käytettiin ensimmäisen kerran taistelutehtävissä vasta 1991 Persianlahden sodassa, jolloin panssarivaunun astumisesta palveluskäyttöön oli kulunut jo yhdeksän vuotta. Yhteensä 1 848 Abramsia kuljetettiin Yhdysvalloista Saudi-Arabiaan, missä ne etenivät Irakiin ja saivat vastaansa Irakin maavoimien palveluksessa olevat vanhat neuvostovalmisteiset T-55-, T-62- ja T-72 -taistelupanssarivaunut.

Maataistelujen aikana Abramsit osoittautuivat ylivertaisiksi verrattuina irakilaisten panssarivaunuihin, joista puuttuivat ammunnanhallintatietokoneen ja pimeänäkölaitteiston kaltaiset järjestelmät. Abramsien tulitusetäisyys oli kaksi kertaa pidempi kuin irakilaisten panssarivaunuilla, minkä ansiosta Abramsit kykenivät aina iskemään vihollisen panssariajoneuvoihin, ennen kuin irakilaisvaunut olisivat ehtineet omalle tulitusetäisyydelleen. Abramsit osoittautuivat sodassa erittäin taistelukelpoisiksi, ja ne tuhosivat sadoittain irakilaisten panssarivaunuja ja aiheuttivat pahoja tappioita Irakin maavoimille.

Koko sodan aikana yhdysvaltalaiset eivät menettäneet yhtäkään Abrams-vaunua, mutta eräät irakilaisvaunujen tulituksen kohteeksi joutuneet Abramsit kokivat korjausta vaativia vaurioita. Sodan aikana kuitenkin ilmeni useita tapauksia, missä yhdysvaltalaiset tulittivat erehdyksessä omia Abramseja luultuaan niitä irakilaisten ajoneuvoiksi. Vakavin onnettomuus tapahtui 26. tammikuuta 1991 yönä, jolloin peräti neljä Abramsia vaurioitui toimintakyvyttömäksi Yhdysvaltain armeijan AH-64 Apache -taisteluhelikopterin hyökkäyksessä. Yhteensä 18 Abrams-vaunua vaurioitui pahoin, ja niistä kahdeksan vauriot olivat niin raskaita, ettei niitä olisi enää voitu korjata. Menetyksistä huolimatta yksikään Abramsin miehistön jäsen ei menettänyt henkeään, vaikka jotkut haavoittuivatkin onnettomuuksissa.

Myöhemmin Yhdysvallat käytti Abrams-vaunuja 2003 Irakin sodassa, missä niiden toiminta muistutti suuresti Persianlahden sotaa. Vaikka Persianlahden tapahtumien myötä Abramseihin oli kiinnitetty tunnistuslaattoja, niitä silti menetettiin jälleen omien joukkojen tulituksessa.

29. lokakuuta 2003 yksinäinen Abrams ajoi irakilaisen telamiinan päälle, mistä seurannut räjähdys haavoitti kahta miehistön jäsentä ja surmasi kolmannen; kyseessä oli ensimmäinen kerta, jolloin Abramsin miehistön jäsen menetti henkensä. Myöhemmin muuan Yhdysvaltain merijalkaväen Abrams oli ylittämässä siltaa, kun yhtäkkiä panssarivaunun paino romahdutti sillan ja Abrams putosi Eufrat-jokeen sillä seurauksella, että neljä merijalkaväen sotilasta kuoli hukkumalla. Kun yhdysvaltalaisjoukot miehittivät Bagdadin, kaupunkitaisteluiden aikana eräs irakilaissotilas onnistui ampumaan Abramsia singolla vaunun etumoottorin alueelle, jolloin moottorijärjestelmä hajosi ja vaunu muuttui toimintakyvyttömäksi; kaikki miehistön jäsenet kuitenkin selviytyivät hengissä.

Siitä lähtien kun Saddam Hussein syrjäytettiin, Yhdysvallat on menettänyt Abramseja erilaisissa onnettomuuksissa ja vastarintataistelijoiden sissihyökkäyksissä. 27. marraskuuta 2004 muuan Abrams vaurioitui pahoin tienvarsipommin räjähdyksessä, jolloin yksi miehistönjäsen sai surmansa saatuaan osuman pommin sirpaleista. 25. joulukuuta 2005 tienvarsipommi vaurioitti pahoin toista Abramsia, jolloin yksi miehistön jäsenenistä sai surmansa. 4. kesäkuuta 2006 kaksi Abramsin miehistön jäsentä menehtyi tienvarsipommin räjähdyksessä. Irakilaississit ovat myös oppineet tähtäämään singoilla telaketjuihin, jotka ovat monien muiden panssarivaunujen tavoin myös Abramsin haavoittuvaisin kohta. Abramsit ovat myös erittäin haavoittuvaisia väijytyksille. Esimerkiksi yksin etenevä Abrams on helpohko kohde hyvin aseistautuneelle sissiryhmälle. Nykyaikaiset panssarivaunut sisältävät paljon elektronisia laitteita ja varsinkin Abrams sisältää runsaasti elektronisia apuvälineitä. Koska laitteet ovat erittäin herkkiä, voi yksikin sinko- tai tienvarsipommi-isku aiheuttaa merkittävää vahinkoa panssarivaunun sisällä oleville laitteille. Vaikkapa kaataen tankin asejärjestelmiä ohjaavan tietokoneen, joka on toiminnan ja tulituksen kannalta erittäin tärkeä.

•  Yhdysvallat n. 650 M1A1 SA Abrams, 1 605 M1A2 SEPv2 Abrams, n. 390 M1A2 SEPv3 Abrams. Varastoituna n. 3 450 M1A1/M1A2.
•  Australia, 59 M1A1 Abrams
•  Egypti, 1 130 M1A1 Abrams
•  Irak, n. 100 M1A1 Abrams
•  Kuwait, 218 M1A2 Abrams, tarkoitus korvata samalla määrällä versiolla M1A2K Abrams
•  Marokko, 222 M1A1SA Abrams
•  Saudi-Arabia, n. 500 M1A2/A2S Abrams

^[3]

• Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot, Karisto Oy, Hämeenlinna, 2009, suom. Petri Kortesuo ISBN 978-951-23-5145-9 (s. 75)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta M1 Abrams.

• Army Technology – M1A1 / M1A2 Abrams – Main Battle Tank (englanniksi)
• Globalsecurity.org | M1 Abrams Main Battle Tank (englanniksi)
• FAS | M1 Abrams Main Battle Tank (englanniksi)
• Main Battle Tank – M1, M1A1, and M1A2 Abrams (englanniksi)