Vuonna 2017 Läyliäisissä oli 872 asukasta.[1] Kylän väkiluku on laskenut sotien jälkeisestä ajasta noin puoleen, mutta Lopen kunnalla on toiveita sen noususta, koska NurmijärvenKlaukkalaan valmistunut ohitustie parantaa kulkuyhteyksiä sinne. [2]
Läyliäisissä on paljon vapaa-ajan asuntoja, joista suurin osa sijaitsee Keihäsjärven ja Heratuksen alueella.
Läyliäisten taajama-alueen asutus on lisääntynyt tuntuvasti viime vuosien aikana.lähde? Suurin osa asukkaista asuu omakotitalossa. Läyliäisten taajaman osia ovat Ruunankorpi, Holmanpelto, Sairila, Väänteenmäki, Rekolanpelto ja uutena alueena Karpalisto, jonka tontit saatiin myyntiin kesällä 2008. Läyliäisten haja-asutusalueen osia ovat Maakylä, Järventausta, Soltinmutka, Suivala, Haapastensyrjä, Mustajoki, Niinimäki, Talola, Nuijamäki ja Patoja.
Palvelut
Läyliäisissä on yksi ruokakauppaa, rauta- ja maatalouskauppa, yksi baari (Bar Parooni) joista saa myös lounasta sekä grilliruokaa, asiamiesposti, matkahuolto (asiamiespiste), yksi kukkakauppa, käsityöpuoti, alakoulu, päiväkoti, lasten- ja äitiysneuvola sekä terveydenhoitajan vastaanotto, Nesteen huoltoasema jonka yhteydessä on myös hampurilaisravintola Rolls, parturi-kampaamo, fysikaalinen hoitopalvelu ja taksi. Yläkoulu, lukio, apteekki, terveysasema ja Alko ovat Lopen kirkonkylällä noin 12 kilometrin päässä. Alkuvuodesta 2018 apteekin etäpalvelupiste toimii myös toisessa ruokakaupoista. Etäpisteeseen voi tilata reseptilääkkeitä ja sieltä voi ostaa mm. ensiaputarvikkeita.
Läyliäisissä on kaksi kunnan ylläpitämää uimarantaa, kuntorata jossa on valaistu latu 1,2 km ja valaisemattomat ladut 3 km, 5 km ja 8 km, Läyliäisten urheilualue - monitoimikenttä, pesäpallo, jalkapallo, 8 beach volley -kenttää ja yleisurheilun suorituspaikat. Talvella on pylväsvalaistu jääkiekkorata sekä valaistu yleisluistelualue.
Kylällä on myös yhteisiä kokoontumistiloja eri tarkoituksiin. Maa- ja kotitalousseuran rakennus Seurala soveltuu juhla- ja kokouskäyttöön. Lopen seurakunnan Keitaalla kokoontuvat erilaiset lasten ja nuorten kerhot ja siellä järjestetään myös hartauksia. Läyliäisissä on myös kyläläisten talkootyönä vuonna 1936 rakentama rukoushuone, joka on lähinnä kesäkäytössä.
Paikalliset yhdistykset järjestävät aktiivisesti toimintaa kyläläisille. Läyliäisläisiä yhdistyksiä ovat Läyliäisten Luja, Läyliäisten maa- ja kotitalousseura, Läyliäisten kylätoimikunta, Talvion riistamiehet, Läyliäisten eränkävijät, Maakylän Ilves, Lopen vpk:n Läyliäisten osasto, Läyliäisten käsityöseura ja Maakylän Marttayhdistys.
Läyliäisten suosituimpia kylätapahtumia ovat Maa- ja kotitalousseuran järjestämät Suvipäivälliset ja Läyliäisten Lujan järjestämä Läyliäisten Kesärieha sekä kesäkuussa järjestettävä Perunarock.
Läyliäisten Kaunisniemessä sijaitsee Helsingin ortodoksisen seurakunnan leirikeskus.
Historia
Kylän keskus tunnettiin aikaisemmin nimellä Talvio. Tuolloin keskusta sijaitsi noin kilometrin päässä kylän nykyisestä keskustasta Helsinkiin päin, Soltinmutkan paikkeilla. Vuonna 1912 rakennetun Hyvinkään–Karkkilan rautatien myötä kylän keskusta siirtyi nykyiseen paikkaansa. Vanhan Läyliäisten rautatieaseman varasto ja vesikoppi muistuttavat yhä läyliäisläisiä kylän historiasta, vaikka rata purettiin jo vuonna 1967. Nimi Talvio poistui osoitteista ja koko alueen nimeksi tuli Läyliäinen.
Kylä eli 1950-luvulla kulta-aikaansa rautatien imussa. Asukkaita oli yli 1 500 ja kylässä oli muun muassa kaksi pankkia, neljä kauppaa, meijeri, huonekalu- ja nahkatehdas, elokuvateatteri ja matkustajakoti.
Metla
Läyliäisissä on Metsäntutkimuslaitoksen metsänjalostusyksikkö.[3] Se oli vuoteen 2000 Metsänjalostussäätiön toimipaikka ja kasvatuslaitos. Toimipaikan yhteydessä on kotimaisten puulajien erikoismuotojen rotupuisto.[4]