Kalvola

Kalvola
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Hämeenlinna

vaakuna

sijainti

Sijainti 61°05′30″N, 024°08′05″E
Lääni Etelä-Suomen lääni
Maakunta Kanta-Hämeen maakunta
Seutukunta Hämeenlinnan seutukunta
Kuntanumero 210
Hallinnollinen keskus Iittala
Perustettu 1867
Liitetty 2009
– liitoskunnat Hämeenlinna
Hauho
Lammi
Renko
Tuulos
Kalvola
– syntynyt kunta Hämeenlinna
Pinta-ala 338,2 km² [1]
(1.1.2008)
– maa 300,54 km²
– sisävesi 37,66 km²
Väkiluku 3 587  [2]
(31.12.2008)
väestötiheys 11,94 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma 2007 [3]
– 0–14-v. 16,8 %
– 15–64-v. 62,6 %
– yli 64-v. 20,5 %

Kalvola on entinen Suomen kunta ja vuonna 2009 tehdyn kuntaliitoksen jälkeen osa Hämeenlinnan kaupunkia. Ennen lakkauttamistaan kunta sijaitsi hallinnollisesti Kanta-Hämeen maakunnassa ja Etelä-Suomen läänissä. Kalvolan naapurikunnat olivat Hattula, Kylmäkoski, Tammela, Toijala, Urjala ja Valkeakoski. Aikaisempia naapurikuntia olivat Valkeakoskeen vuonna 1973 liitetty Sääksmäki ja Hattulaan vuonna 1971 liitetty Tyrväntö.

Kalvolan kautta kulkee kaksi Suomen keskeisimpiin kuuluvaa liikenneväylää, valtatie 3 ja Riihimäki–Tampere-rata. Aikaisemmin Kalvolan kautta kulki Hämeenlinnan ja Tampereen välinen kantatie 56 valtatie 3:n reitin ollessa Vanajaveden itäpuolella. Kalvolassa on sattunut kaksi tuhoisaa junaonnettomuutta, Iittalan junaturma talvisodan aikana vuonna 1940 ja Kuurilan junaturma talvella 1957. Jälkimmäinen on Suomen historian pahin rauhanaikainen raideliikenneonnettomuus.

Iittalasta on matkaa Hämeenlinnan keskustaan 20 kilometriä ja Tampereelle vajaat 60 kilometriä.

Kalvolassa asui ennen kunnan lakkauttamista 3 587 asukasta,[2] ja sen pinta-ala oli 338,2 km2, josta 37,66 km² oli vesistöjä.[1] Väestötiheys oli 11,94 asukasta/km2.

Kunnan keskustaajama oli Iittala, jossa sijaitsee Iittala Group Oyj:n lasitehdas. Iittalan taajama syntyi alun perin juuri lasitehtaan perustamisen myötä. Pääosa Kalvolan asutuksesta on sen itäosissa HelsinkiTampere-pääradan varrella.

Historia

Kalvola kuuluu Iittalan lounaispuolella olevan Äimäjärven ympärillä olevan asutuksensa osalta Hämeen vanhimpiin pitäjiin. Alueelta löydetyt esineet viittaavat varhaiseen rautakauteen. Vanajaveden ja Äimäjärven rannoilla olleista vanhoista kyläkeskuksista suuntautui eränkäynti lounaaseen Tammelan ylängölle, osittain nykyisten Forssan ja Tammelan alueille. Vuonna 1560 Kalvolassa oli maakirjan mukaan 135 taloa ja vuonna 1634 pitäjän väkiluvuksi ilmoitettiin 1 154.[4]

Kalvolan suurimpia maatiloja ovat olleet Kuurilan ja Niemen kartanot. Kuurilan kartano muodostui tiloista, jotka kuningas Eerik XIV antoi läänitykseksi Kristina Hornille vuonna 1567. Sittemmin kartanon omistajina ovat olleet mm. Tott-, Tammelander- ja Granfelt-suvut. Myös Niemen kartanon omistajat tunnetaan 1500-luvulta lähtien, ja se joutui vuonna 1618 Turun linnan ja läänin – vuodesta 1616 myös Hämeen läänin – käskynhaltijalle Johan De la Gardielle. Kartanot olivat liitettyinä yhteen 1600-luvulta lähtien vuoteen 1943 saakka.[4]

Kalvola mainittiin itsenäisenä pitäjänä vuonna 1494, mutta vuonna 1540 Hattulan kappelina, josta se itsenäistyi vuonna 1660. Kalvolan kirkon on suunnitellut Ilmari Launis ja se valmistui vuonna 1921.[5] Edellinen, vuonna 1802 valmistunut puukirkko tuhoutui kansalaissodan aikana. Hautausmaalla oleva kivisakasti on ilmeisesti kuulunut pitäjän ensimmäiseen, keskiaikaiseen puukirkkoon. Hautausmaalla olevan sankarimuistomerkin on muotoillut Tapio Wirkkala.[4]

Kylät

  • Ahlajärvi
  • Heinu
  • Hietajärvi
  • Hitumaa
  • Iittala
  • Kanajärvi
  • Kankaanpää
  • Kautio
  • Keikkala
  • Kotkajärvi
  • Kutila
  • Kutinen
  • Kuurila
  • Könnölä
  • Lintumaa
  • Niemi
  • Ohtinen
  • Ojajärvi
  • Orjanhirsi
  • Paakkonen
  • Sauvala
  • Saviniemi
  • Sittala
  • Sääksniemi
  • Taljala
  • Turkinmäki
  • Unonen
  • Rimmilä
  • Pirttikoski

Politiikka

Kalvolan kunnanvaltuustoon kuului lakkauttamisen aikaan 21 valtuutettua. Vuoteen 2000 asti valtuustossa oli vasemmistoenemmistö ja SDP oli yleensä kunnan suurin puolue, Iittalassa oli perinteinen vahva työväenliike. Viimeinen kunnanjohtaja oli Antti Salonen ja viimeinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja puolestaan Timo Saviniemi (kok.).

Paikkajako ja äänestysprosentti kunnallisvaaleissa
Vuosi Paikat Äänestys-
prosentti
SDP KESK KOK SKDL
VAS
SKL
KD
Muut
1976 10 5 5 1 -- -- 83,6%
1980 10 4 6 1 -- -- 84,2%
1984 10 5 5 1 -- -- 81,0%
1988 10 5 4 1 1 -- 79,2%
1992 11 5 3 1 1 -- 77,1%
1996 10 5 4 1 1 70,3%
2000 10 6 4 -- 1 -- 68,1%
2004 9 6 4 1 1 66,8%
Lähteet: Tilastokeskus ja Oikeusministeriö[6]

Eduskuntavaalien 2011 tulokset Kalvolan äänestysalueella;

Kuntaliitos

Marraskuussa 2007 Kalvolan kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kuntaliitossuunnitelman, jonka mukaisesti Kalvola liittyi yhdessä Hauhon, Hämeenlinnan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kanssa uudeksi Hämeenlinnaksi[7] vuoden 2009 alussa.

Tunnettuja kalvolalaisia

Kulttuuri

Murre

Kalvolan alueella puhutun kielen perustana on perihämäläinen murre, joka kuuluu hämäläismurteisiin. Perihämäläinen murrealue on hämäläismurteiden keskeisin alue. Perihämäläisellä murteella on 19 tyypillistä hämäläistä murrepiirrettä.[8]

Ruokakulttuuri

Kalvolan pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla mykykeitto, verileipä ja marjapöperö.[9]

Katso myös

Lähteet

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
  2. a b Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
  3. Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
  4. a b c Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 3: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 35–39. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
  5. Otavan iso tietosanakirja, osa 4. Helsinki: Otava, 1962.
  6. StatFin -tilastopalvelu (Tilastokeskus); Kunnallisvaalit 1996[vanhentunut linkki] (Oikeusministeriö 1997) Kunnallisvaalit 2000 (Arkistoitu – Internet Archive) (Oikeusministeriö 2000); Kunnallisvaalit 2004 (Oikeusministeriö 2004)
  7. Kaupunki-info Hämeenlinnan kaupunki. Arkistoitu 19.7.2015. Viitattu 29.06.2015.
  8. Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 228. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
  9. Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 68. Helsinki: Patakolmonen Ky.

Aiheesta muualla