Luettelo Hämeenlinnan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Luettelo Hämeenlinnan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Hämeenlinnassa olevat julkiset taideteokset , eli julkisilla paikoilla olevat pysyvät veistokset , patsaat , seinämaalaukset ja muistomerkit . Hämeenlinnan kaupunkiin liitettyjä kuntia ovat Hämeenlinnan maalaiskunta , Vanaja , Hauho , Kalvola , Lammi , Renko ja Tuulos .
Hämeenlinnan julkisesta taiteesta
Hämeenlinnan vanhin julkinen taideteos on Robert Stigellin Karhut (1905) Aulangon näkötornin alapuolella. Muita koristeveistoksia kaupungissa ovat Gunnar Finnen 1920-luvulla syntynyt Ilves , Into Saxelinin alun perin 1920-luvulla valmistunut Herääminen ja Viktor Janssonin Nuoruus (1931). Aukusti Veuron vuonna 1940 syntynyt Vasikanjuottaja paljastettiin taidemuseon edustalla vuonna 1957.
Alpo Sailon Paavo Cajander (1933), Kalervo Kallion Työn muistomerkki (1937) ja Oskari Jauhiaisen Nahkurien ammattikunnan muistomerkki (1958) edustavat herooista klassismia . Aimo Tukiaisen Summan taistelun muistomerkki (1964) edustaa Tukiaisen Mannerheimin ratsastajapatsaan jälkeisenä aikana omaksumaa abstraktia veistossuuntausta .
Sankarillista modernismia ovat Harry Kivijärven Uno Cygnaeuksen muistomerkki (1965) ja Kain Tapperin Sibeliuksen kokovartaloveistos (1964).
Hämeenlinnan ympäristötaidetta ovat islantilaisen Rúrín postmoderni Time Concrete (1986) Vanajaveden rannalla, Kirsti Miilumäen Maanpäällinen osa (2001) Varikonniemessä ja Olli Larjon Paikka (2004) Hattelmalan päiväkodin pihalla. Kävelykadulla on graafisesta betonista tehty yhteistyöteos Marjukka Vainion kolmiosaisesta kasviaiheisesta kuvasta sekä Riitta ja Olli Jalosen teksteistä. Olli Jalonen on lisäksi toteuttanut Hämeenlinnaan kolmiosaisen aurinkoaiheisen ympäristötaideteoksen , jonka osat sijoittuvat eri puolille kaupunkia.
Taideteokset ja muistomerkit
Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia ja muistomerkkejä sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Alueessa on aluksi pitäjä ennen 2009 kuntaliitoksia: Hämeenlinna, Hauho, Kalvola, Lammi, Renko tai Tuulos. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).
Julkinen teos
Paikka
Alue
Kartalla
Tekijä
Paljastusvuosi
Kuva
WD
Aleksanteri II:n ratsailta jalkautumisen muistokivi[ 1]
Kaupunginpuistossa ns. Larin-Kyöstin kotitalon ohi kulkevan tien varressa, talolta Vanajaveden suuntaan
Hämeenlinna
61.0112°N , 24.4485°E
Alvon torppareiden muistomerkki[ 2] [ 3] [ 4]
Sankolantieltä ajetaan Alvontietä noin 2 km, Vanhakartano; Alvontie 200
Lammi
61.113°N , 25.0258°E
1960
Antti Nurmesniemen muistolaatta[ 1]
Raatihuoneenkadulta Palokunnankadulle mentäessä aivan portaiden yläpäässä, Linnankatu 6
Hämeenlinna , Keskusta
60.996°N , 24.4672°E
1998
Aurinkolinnut[ 5]
Virvelin Päivätoimintakeskuksen ulkoseinä, Ansarikuja 1 A
Hämeenlinna
60.9839°N , 24.4673°E
2010
Emanuel Kanajärven muistomerkki[ 6]
Kanajärven talon itäpuolella, Kanajärventie 90
Kalvola , Kanajärvi
60.9344°N , 24.0164°E
Urho Heinänen
1964
Giants[ 7] [ 5]
Verkatehtaan seinä
Hämeenlinna
60.9972°N , 24.4782°E
Katajamäki, Aimo Aimo Katajamäki
2007
Hautausmaan vihkikivi, Ahvenisto[ 8]
Ahveniston hautausmaa; alue 10, eteläosassa; Ahvenistontie 18
Hämeenlinna , Ahvenisto
60.9896°N , 24.4227°E
Harjulan kanavan muistokivi[ 9]
Ekojärven ja Kuohijärven välissä, hakkaus "Kusta Hariula v. 1863" luonnonkivessä kanavan rannassa; Porraskoskentie 613 (karttalinkki likimääräinen)
Lammi
61.2038°N , 24.9465°E
Heikki Videnin muistokivi[ 10]
Vuolijoki (karttalinkki likimääräinen)
Hauho
61.2676°N , 24.4611°E
Herääminen[ 11] [ 12]
Laivarannanpuisto, Arvi Kariston kadun varrella
Hämeenlinna , Keskusta
60.9982°N , 24.471°E
Saxelin, Into Into Saxelin ja Sahlberg, Olavi Olavi Sahlberg
1957 (n. 1925)
Hugo Standertskjöldin muistomerkki[ 13]
Aulanko , Aulangon puistossa tenniskenttien lähellä, Aulangontie 91
Hämeenlinna , Aulanko
61.0207°N , 24.4475°E
Huojuva askel[ 14]
Taidemuseon Lohrmann-rakennuksen edusta
Hämeenlinna
60.998°N , 24.4755°E
Kauhanen, Pekka Pekka Kauhanen
1990
Hämeen 25. reservikomppanian 1883-1899 muistomerkki[ 3] [ 15]
Vanhakartano, Mainiementie 25
Lammi
61.1077°N , 24.9931°E [ 16]
Heinänen, Urho Urho Heinänen
1969
Hämeenlinna ennen ja nyt[ 17] [ 5] [ 18]
Ystävyydenpuisto, Arvi Kariston katu 3:n kohdalla
Hämeenlinna , Keskusta
60.997°N , 24.4718°E
Veuro, Jaakko Jaakko Veuro
1967
Hämeenlinna graffiti[ 5]
Verkatehdas, Keinusaarentien puoli, sisäpiha
Hämeenlinna
60.9974°N , 24.4778°E
Autere, Jaakko Jaakko Autere ja Hakanen, Jukka Jukka Hakanen
2012
Hämeenlinnan ensimmäisen kirkon muistokivi[ 19] [ 20]
Linnan kasarmilla, kaupunginpuiston puoleisessa päädyssä, kasarmin reunamilla olevan puisen asuintalon edustalla olevan sireeniaidan keskellä
Hämeenlinna
61.0074°N , 24.4546°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen
1939
Hämeenlinnan ensimmäisen sotilaskodin muistolaatta[ 19]
Raatihuoneenkatu 1
Hämeenlinna
60.9972°N , 24.4706°E
Kuusisto, Antti Antti Kuusisto
2008
Hämeenlinnan maakunta-arkiston graafinen betoniseinä[ 5]
Aittatie 2
Hämeenlinna
60.9994°N , 24.4792°E
Katajamäki, Aimo Aimo Katajamäki
2009
Hätilän kivi[ 19]
Viipurintieltä katsottuna Hätilän S-marketin takana, puistoalueella; Hätilänkatu 1
Hämeenlinna , Hätilä
61.003°N , 24.4865°E
1960
Hätilän vuoden 1940 pommituksen uhrien muistokivi[ 19]
Tuomelankatu 19
Hämeenlinna , Hätilä
61.007°N , 24.4798°E
2000
Iittalan maamerkki[ 21]
Kiertoliittymässä Iittalan keskustassa, Iittalantie 140
Kalvola , Iittala
61.0912°N , 24.1349°E
Markunpoika, Tuomas Tuomas Markunpoika
2021
Ilmavalvontalottien muistolaatta[ 22]
Aulangon näkötorni
Hämeenlinna , Aulanko
61.0223°N , 24.4702°E
2010
Ilves[ 23] [ 24]
Raatihuoneenkatu 17
Hämeenlinna , Keskusta
60.9961°N , 24.4652°E
Finne, Gunnar Gunnar Finne
1929
J. K. Paasikiven muistolaatta[ 1]
Lyseon seinä, Linnankatu 12-14
Hämeenlinna , Keskusta
60.997°N , 24.467°E
1959
Jean Sibeliuksen muistolaatta lyseolla[ 1]
Lyseon seinä Linnankatu 12-14
Hämeenlinna , Keskusta
60.997°N , 24.4652°E
1960
Jean Sibelius (Nuori Sibelius)[ 25] [ 26]
Sibeliuksenpuisto
Hämeenlinna , Keskusta
60.9983°N , 24.4641°E
Tapper, Kain Kain Tapper
1964
Jouset[ 27] [ 28] (myös Kehityksen kaaret)
Keksikatu 2-4
Hämeenlinna , Kantola
60.9815°N , 24.4953°E
Tukiainen, Aimo Aimo Tukiainen
1963
Jääkäripatteriston tykkimuistomerkki[ 29] [ 30]
Suomenkasarmi, Turuntien varrella
Hämeenlinna , Myllymäki
60.9939°N , 24.4536°E
Aitola, Heikki Heikki Aitola
1976
Jääkäritykistörykmentin muistolaatta
Suomenkasarmi Turuntie 2
Hämeenlinna , Myllymäki
60.9936°N , 24.4523°E
1976
Kaatuneiden metsureiden muistopatsas[ 3] [ 31]
Evon metsäopiston piha, Saarelantie 1
Lammi
61.1961°N , 25.1082°E
1936, 1946
Kansalaissodassa teloitettujen n. 50 hengen muistoksi[ 32]
Mattilanhaka, Kilintie 21 (polun pää), Hauhontaka
Hauho
61.119°N , 24.541°E
1940-1950-luku
Kansalaissota 1918 punaisten muistomerkki, Kalvola[ 33] [ 34]
Kalvolan hautausmaa
Kalvola
61.0953°N , 24.1077°E
1949
Kansalaissota 1918 punaisten muistomerkki, Renko[ 35] [ 36]
Rengon kirkon hautausmaa
Renko
60.8943°N , 24.2867°E
1920-luku
Karhut[ 37] [ 12]
Aulangonvuoren juurella näkötornin alapuolella
Hämeenlinna , Aulanko
61.0223°N , 24.4706°E
Stigell, Robert Robert Stigell
1906
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Hauho[ 38]
Hauhon kirkon pihassa
Hauho
61.1713°N , 24.5581°E
1953[ 39]
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Vanaja[ 40]
Vanajan hautausmaa , kirkon itäpuolella, Uusimaa-alue; Hautausmaantie 1
Hämeenlinna , Vanaja
60.9792°N , 24.5048°E
1957[ 41]
Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi[ 19]
Kirkkopuistossa, Hallituskadun puolella, Kirkkorinne
Hämeenlinna , Keskusta
60.9972°N , 24.4667°E
1954
Karjalaan jääneiden vainajien muistoksi, Kalvola[ 42]
Kalvolan kirkon pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella puistossa, Iittalantie 300
Kalvola
61.0957°N , 24.1124°E
1953
Karjalaan jääneiden vainajien muistoksi, Renko[ 42] [ 36]
Sankarihauta-alueen vieressä
Renko
60.8945°N , 24.2863°E
Liimatainen, Kirsti Kirsti Liimatainen
1954
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki, Lammi[ 43] [ 44]
Lammin kirkon hautausmaa, Katariinantie 2
Lammi
61.0801°N , 25.0135°E
Leppänen, Veikko Veikko Leppänen
1954
Kartio[ 45] [ 46]
Palvelu- ja pysäköintilaitos Pööli, Vanainkatu 1
Hämeenlinna , Asemanseutu
61.0024°N , 24.4757°E
Külm, Neeme Neeme Külm
2020
Katovuoden uhrien muistomerkki
Vanajan hautausmaa , kirkon pohjoisseinustalla, Hautausmaantie 1
Hämeenlinna , Vanaja
60.979°N , 24.5032°E
Kauas pilvet[ 5]
Ohutlevykeskuksen ulkoseinä, Visakaarre 9
Hämeenlinna
60.9774°N , 24.48°E
Lehtonen, Kati Kati Lehtonen
2015
Kevät[ 47]
Hotelli Punaportin edusta, Hattelmalantie 25
Hämeenlinna , Kankaantaka
60.986°N , 24.4416°E
Peltokangas, Matti Matti Peltokangas
1988
Kohtaaminen[ 48]
Kävelykatu, Raatihuoneenkatu
Hämeenlinna , Keskusta
60.9953°N , 24.461°E
Kukkonen, Pertti Pertti Kukkonen
2004
Konerytmi[ 49] [ 20]
Koulutuskeskus Tavastia, Puistokaarre 3:n kohdalla
Hämeenlinna , Myllymäki
60.9886°N , 24.4475°E
Heino, Raimo Raimo Heino
1971
Kotirintamanaisten muistomerkki[ 50]
Kalvolan sankarihautausmaa, Iittalantie 300
Kalvola
61.0958°N , 24.1078°E
Ilveskoski, Pentti Pentti Ilveskoski ja Eerola, Ulla Ulla Eerola
2014
Kullervo[ 51] [ 30]
Kaupunginkirjaston edusta, Lukiokatu 2
Hämeenlinna , Keskusta
60.9995°N , 24.4667°E
Terno, Nina Nina Terno
1983
Kuurilan junaturman muistokivi[ 52]
Kuivassaarentie
Kalvola
61.112°N , 24.0681°E
2017
Lammin Kataloisten muistopatsas[ 53] [ 3] [ 54]
Kataloisten seurantalon piha, Kataloistentie 553
Lammi , Kataloinen
61.0291°N , 24.9148°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen ja Martin, Wila Wila Martin
1920
Lammin vanhan pappilan muistokivi (Lammin biologinen asema)[ 55]
Lammin vanhan pappilan alue, Pääjärventie 320 (karttalinkki likimääräinen)
Lammi
61.0542°N , 25.0404°E
Larin-Kyösti[ 56] [ 57]
Toripuisto, Raatihuoneenkadun puolella
Hämeenlinna , Keskusta
60.9967°N , 24.4662°E
Hovi, Mikko Mikko Hovi
1962
Larin-Kyöstin syntymäkodin sija[ 58] [ 28]
Tampereentie, Vanhankaupunginlahden kohdalla
Hämeenlinna , Ojoinen
61.0075°N , 24.4516°E
Veuro, Aukusti Aukusti Veuro
1949
Lasten muistolle, Ahvenisto[ 8]
Ahveniston hautausmaa; alue 47, eteläosassa; Ahvenistontie 18
Hämeenlinna , Ahvenisto
60.9888°N , 24.4191°E
Lehdesmäen muistokivi[ 59]
Lehdesmäen sillan läheisyydessä, Lehdesmäentien ja Joentien risteyksessä
Hauho
61.1929°N , 24.639°E
Lehmäpatsas[ 60]
Hauhontie 11
Hauho
61.1724°N , 24.5616°E
2022
Linjaali[ 61]
Kävelykatu, Raatihuoneenkatu
Hämeenlinna , Keskusta
60.9955°N , 24.4618°E
Jalonen, Olli Olli Jalonen , Jalonen, Riitta Riitta Jalonen ja Vainio, Marjukka Marjukka Vainio
2004
Maaherranpuiston vihkimisen muistomerkki[ 19]
Pääkirjaston ja Vanajaveden väliin jäävällä alueella olevassa puistossa, Rauhankatu 31
Hämeenlinna , Keskusta
61°N , 24.4672°E
1997
Maanpuolustuskivi[ 19]
Linnan kasarmilla, lippukentän laidalla
Hämeenlinna
61.0048°N , 24.4564°E
1992
Maanpäällinen osa[ 62]
Varikonniemi
Hämeenlinna , Keinusaari
61.0014°N , 24.4717°E
Miilumäki, Kirsti Kirsti Miilumäki
2001
Mannerheim-ristin ritarien muistomerkki[ 63]
Kalvolan sankarihautausmaa, Iittalantie 300
Kalvola
61.096°N , 24.1082°E
Hakala, Matti Matti Hakala ja Kallionpää, Oiva Oiva Kallionpää
2004
Martti Skytten patsas[ 64] [ 38]
Hauhon museon edustalla, Hauhon kirkon pihapiirissä
Hauho
61.1719°N , 24.5585°E
Wirkkala, Ilmari Ilmari Wirkkala
1958
Memory waves[ 5]
G-talon päätyseinä, Kampuskaarre 1
Hämeenlinna , Kankaantausta
60.9801°N , 24.4747°E
HAMK:n lasi- ja keramiikkamuotoilun opiskelijat
2017
Mika Aholan muistomerkki[ 65]
Hämeenlinnan Areenan ulko-oven vieressä
Hämeenlinna
61.005°N , 24.4313°E
2018
Muistoreliefi sotalapsille[ 19]
Rautatieasemalla raiteiden puoleisessa ulkoseinässä
Hämeenlinna , Keinusaari
61.0024°N , 24.4783°E
Männistö, Jari Jari Männistö
2005
Muraali, viljasiilot[ 66] [ 67] [ 7] [ 5]
Viljasiiloissa, Keksikatu 2
Hämeenlinna , Kantola
60.9826°N , 24.4973°E
Helten, Guido van Guido van Helten
2017
Musta aurinko [ 68]
Verkatehtaan Lasipihan lattia (sisätiloissa, pääsy rajoitetusti), Paasikiventie 2
Hämeenlinna , Keinusaari
60.9975°N , 24.4768°E
Jalonen, Olli Olli Jalonen , Larjo, Olli Olli Larjo ja Taulu, Anssi Anssi Taulu
2007
Muualle haudattujen muistelupaikka, Ahvenisto[ 69] [ 8]
Ahveniston hautausmaa; alue 14, keskivaiheilla; Ahvenistontie 18
Hämeenlinna , Ahvenisto
60.9896°N , 24.4224°E
Muualle haudattujen muistelupaikka, Renko[ 36]
Rengon kirkon vieressä
Renko
60.8939°N , 24.2867°E
Myötätuuli[ 70]
Pellavatie 2
Hämeenlinna , Kankaantaka
60.9873°N , 24.4393°E
Perko, Reijo Reijo Perko
2009
Nahkurien ammattikunnan muistomerkki (Karvari, Nahkuri)[ 71] [ 72] [ 73]
Postitalon edusta, Palokunnankatu 15
Hämeenlinna , Keskusta
60.9948°N , 24.4637°E
Jauhiainen, Oskari Oskari Jauhiainen
1958
Niemisen veljesten muistokivi[ 74]
Kuittila, Eskolankulma, Härkätien varrella
Renko
60.8937°N , 24.2577°E
1965[ 75]
Nuoruus[ 76] [ 77]
Kirjaston puisto, Raatihuoneenkadun ja Saaristenkadun kulma
Hämeenlinna , Keskusta
60.9952°N , 24.4593°E
Jansson, Viktor Viktor Jansson
1967 (1931)
Nälkään kuolleiden muistokivi[ 19]
Vanha hautausmaa, Turuntien varrella
Hämeenlinna , Kauriala
60.9945°N , 24.4527°E
Hämeenlinna
Olympialaisten maahockeyotteluiden muistolaatta[ 19]
Kaurialan kentän katsomon seinässä, Brahenkadun puolella; Brahenkatu 4
Hämeenlinna , Kauriala
60.9935°N , 24.4407°E
1988
Ormanneito[ 78]
Untulan ranta
Lammi
61.0944°N , 24.9956°E
Hossi, Raimo Raimo Hossi
2007
Otto Rehbinderin muistolaatta ja muistokivi[ 1]
Kaupunginpuistossa
Hämeenlinna
61.0103°N , 24.4514°E
Veuro, Aukusti Aukusti Veuro
1951
Paavo Cajander[ 79] [ 80]
Toripuisto, Hallituskadun puolella
Hämeenlinna , Keskusta
60.9968°N , 24.4658°E
Sailo, Alpo Alpo Sailo
1933
Paikka[ 81] [ 5]
Hattelmalan päiväkodin piha, Lehmusrinne 3
Hämeenlinna , Kankaantausta
60.9804°N , 24.4768°E
Larjo, Olli Olli Larjo
2004
Punainen aurinko [ 68]
Harvoilanmäen asuntomessualue, Honkarinne 22
Hämeenlinna , Mäskälä
61.0071°N , 24.5345°E
Jalonen, Olli Olli Jalonen , Larjo, Olli Olli Larjo ja Taulu, Anssi Anssi Taulu
2007
Punaisten hauta, Alvettula[ 82] [ 83]
Väinöläntie 23
Hauho , Alvettula
61.1994°N , 24.4898°E
Punaisten joukkohaudan muistokivi 1 (Ahvenisto I)[ 84] [ 85]
Ahvenistonjärvelle johtavan tien vasemmalla puolella, tien varressa olevan supan suunnalla polun päässä. Haudalle johtaa myös jyrkkä polku hautausmaan oikeasta peräkulmasta.
Hämeenlinna
60.9901°N , 24.4251°E
Punaisten joukkohaudan muistokivi 2 (Ahvenisto II)[ 84] [ 85]
Ahvenistonjärvelle johtavan tien vasemmalla puolella, kiven luo johtaa portaat ja polku tien reunasta. Kaksi hautaa vierekkäin. Haudalle johtaa myös jyrkkä polku hautausmaan oikeasta peräkulmasta.
Hämeenlinna
60.991°N , 24.4233°E
1940
Punaisten joukkohaudan muistokivi 3 (Ahvenisto III)[ 84] [ 85]
Ahvenistonjärvelle johtavan tien vasemmalla puolella, kiven luo johtaa portaat ja polku tien reunasta. Kaksi hautaa vierekkäin. Haudalle johtaa myös jyrkkä polku hautausmaan oikeasta peräkulmasta.
Hämeenlinna
60.991°N , 24.4232°E
Punaisten joukkohaudan muistokivi 4[ 84] [ 86]
Linnan kasarmin kaupunginpuiston puoleisessa päädyssä kävelytien varrella
Hämeenlinna
61.0071°N , 24.4534°E
Punaisten joukkohaudan muistokivi 5[ 84] [ 87]
Viipurintien ja Myllypellontien risteyksessä
Hämeenlinna , Idänpää
61.0031°N , 24.4941°E
Sahlberg, Olavi Olavi Sahlberg
1947
Punaisten joukkohaudan muistokivi 6[ 84] [ 88]
Tampereentien ja Kärpäntien risteyksessä
Hämeenlinna , Puistonmäki
61.0171°N , 24.436°E
Punaisten joukkohaudan muistokivi 7[ 84] [ 89] [ 90]
Ahveniston hautausmaa; Alue 49, Ahvenistontie 18
Hämeenlinna , Ahvenisto
60.9905°N , 24.4194°E
1940
Punaisten joukkohaudan muistokivi 8[ 84]
Keskussairaalanmäellä lähellä vanhaa ortodoksikirkkoa, Ahvenistontie 20
Hämeenlinna
60.9878°N , 24.4149°E
1940
Punaisten muistomerkki, Syrjäntaka[ 91] [ 92] [ 93]
Ojatien ja Hosiolammintien risteys, Syrjäntaka
Tuulos
61.1117°N , 24.8091°E
1967
Punaisten muistomerkki, Konnari[ 94]
Konnari, Turengintie 17
Lammi
61.0701°N , 25.0094°E
1950[ 95]
Rakentajat (Sokkeli)[ 96] [ 97]
Lahdensivuntie 41, moottoritien ylittävän sillan kohdalla
Hämeenlinna , Myllymäki
60.9924°N , 24.4555°E
Juva, Kari Kari Juva
1973
Rautatien 100-vuotismuistolaatta[ 19]
Rautatieasemalla raiteiden puoleisessa ulkoseinässä
Hämeenlinna
61.0023°N , 24.4785°E
Veuro, Jaakko Jaakko Veuro
1962
Rautatien 125-vuotismuistomerkki[ 19]
Rautatieaseman edessä
Hämeenlinna
61.0022°N , 24.4781°E
1987
Rengosta v. 1939-1945 sotaan lähteneiden muistokivi[ 98] [ 74]
Paloaseman pihalla, Rengonraitti
Renko
60.8921°N , 24.3021°E
1991
Saksalaisten hauta[ 99] [ 93]
Pannujärvellä, Tuuloksentie 2033
Tuulos
61.0909°N , 24.7988°E
1919
Sankarimuistomerkki, Ahveniston hautausmaa[ 100]
Ahveniston sankarihautausmaa, Ahvenistontie 18
Hämeenlinna , Ahvenisto
60.99°N , 24.4231°E
Veuro, Aukusti Aukusti Veuro
1950
Sankarimuistomerkki, Hauhon kirkko[ 101]
Hauhon kirkon sankarihautausmaa
Hauho
61.1711°N , 24.5587°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen
1949
Sankarimuistomerkki, Kalvola (Elämän laiva )[ 102] [ 103]
Kalvolan sankarihautausmaa, Iittalantie 300
Kalvola
61.0958°N , 24.1081°E
Wirkkala, Tapio Tapio Wirkkala
1959
Sankarimuistomerkki, Lammin kirkko[ 43] [ 104]
Lammin kirkon sankarihautausmaa, Katariinantie 2
Lammi
61.0803°N , 25.0137°E
Filén, Emil Emil Filén
1948
Sankarimuistomerkki, Rengon kirkko[ 36] [ 105] [ 106]
Rengon kirkon sankarihautausmaa
Renko
60.8945°N , 24.2865°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen
1951
Sankarimuistomerkki, Tuuloksen hautausmaa[ 107] [ 108]
Tuuloksen sankarihautausmaa, Vuorentaustantie 1
Tuulos
61.1482°N , 24.7854°E
Tukiainen, Aimo Aimo Tukiainen
1948
Sankarimuistomerkki, Vanajan kirkko[ 109] [ 40]
Vanajan hautausmaa , kirkon itäpuolella, Uusimaa-alue; Hautausmaantie 1
Hämeenlinna , Vanaja
60.979°N , 24.5049°E
Teräsvirta, Einari Einari Teräsvirta
1949
Sininen aurinko [ 68]
Poltinahon asuinalue, Kruununkadun ja Rakuunankadun risteys
Hämeenlinna , Ahvenisto
60.9915°N , 24.4351°E
Jalonen, Olli Olli Jalonen , Larjo, Olli Olli Larjo ja Taulu, Anssi Anssi Taulu
2007
Smells like teen spirit[ 110] [ 7] [ 5]
Viipurintien sillan alla rautatien lounaispuolella
Hämeenlinna
61.0005°N , 24.4817°E
Mäenpää, Teemu Teemu Mäenpää ja Somervuori, Kim Kim Somervuori
2016
Sota ja rakkaus
Kirjastonpuisto
Hämeenlinna , Keskusta
60.995°N , 24.4587°E
Torkkeli, Tiina Tiina Torkkeli ,
2019
Sotiemme veteraanien muistomerkki, Iittala[ 111] [ 103]
Väinö Salmen puisto Iittalan keskustassa, Lasimestarintie 1
Kalvola , Iittala
61.0907°N , 24.1296°E
Kokko, Valto Valto Kokko
1994
Sotiemme veteraanien muistomerkki, Kalvola[ 34]
Kalvolan hautausmaa (karttalinkki likimääräinen)
Kalvola
61.0955°N , 24.1109°E
Sotilaspoikareliefi[ 19]
Linnan kasarmilla, lippukentän laidalla olevan rakennuksen nro 5 ulkoseinässä; Vanhankaupunginkatu
Hämeenlinna
61.0051°N , 24.4557°E
Heinemaa, Juhani Juhani Heinemaa
1998
Suihkukaivo[ 112]
Kanta-Hämeen keskussairaalan edusta (aiemmin "Ahveniston parantola"), Ahvenistontie 20
Hämeenlinna
60.9876°N , 24.4139°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen
1956
Summan risti[ 113]
Kalvolan hautausmaa, Iittalantie 300
Kalvola
61.0957°N , 24.1078°E
Wirkkala, Tapio Tapio Wirkkala ja Laine, Kalle Kalle Laine
1970
Summan taistelun muistomerkki[ 114] [ 28]
Itsenäisyydenpuisto, Sibeliuksenkatu 22
Hämeenlinna , Keskusta
60.9991°N , 24.4621°E
Tukiainen, Aimo Aimo Tukiainen
1964
Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk’-ampujapataljoonan muistokivi[ 8] [ 115]
Ahveniston hautausmaa; alue 23, aidan vieressä; Ahvenistontie 18
Hämeenlinna , Ahvenisto
60.9885°N , 24.4209°E
1937
Suomen Weberin pisteen muistomerkki[ 116]
Luopioistentien ja Vihavuodentien risteyksen pohjoispuolella, Sappee
Hauho
61.2574°N , 24.7089°E
1995
Syrjäntaan taistelujen muistomerkki[ 117] [ 91] [ 93]
Syrjäntaka , Tuuloksen seurakuntakeskuksen takana kalliolla, Pappilantie 17
Tuulos
61.1195°N , 24.8291°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen
1968
Time Concrete[ 118] [ 5] [ 119]
Hotelli Vaakunan edusta, Mahlianpuisto
Hämeenlinna , Keinusaari
60.9998°N , 24.4753°E
Rúrí
1986
Tres Colores[ 120]
Miekkalinna poliisilaitos, sekä rakennuksen ulkopuolella että sisällä, Hattelmalantie 2
Hämeenlinna , Poltinaho
60.9901°N , 24.4384°E
Matti Kalkamo
2013
Toramäen hauta[ 121]
Metsäkulmantie 703 (karttalinkki likimääräinen)
Hauho
61.1116°N , 24.5957°E
Trio[ 122] [ 123]
Jukolan tori
Hämeenlinna , Voutila , Jukola
60.9849°N , 24.4175°E
Smith, Howard Howard Smith
1992
Työn muistomerkki, Viisarin alue[ 124] [ 97]
Vuorentaantien ja Vuorenharjuntien risteys
Hämeenlinna , Pullerinmäki
61.0087°N , 24.396°E
Kallio, Kalervo Kalervo Kallio
1937
Uno Cygnaeuksen muistomerkki[ 125] [ 28]
Kaurialan yläaste, Torikatu 33
Hämeenlinna , Kauriala
60.9963°N , 24.4471°E
Kivijärvi, Harry Harry Kivijärvi
1965
Uusi lehti[ 126] [ 7]
Hyvinvointikeskus Sauvola (Kalvolan kirjasto ), Sauvolan aukio 4
Kalvola , Iittala
61.0908°N , 24.1341°E
Heikkilä, Petra Petra Heikkilä
2017
Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleet, Lammi[ 127]
Iso-Evo , Hallakorpi, pellolla tien reunasta matkaa 30m, Hallakorventie 27
Lammi
61.1711°N , 25.038°E
1970
Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleet, Vanaja[ 128] [ 84]
Vanajan hautausmaa , Vanhamaa-alue, Hautausmaantie 1
Hämeenlinna , Vanaja
60.9785°N , 24.5035°E
1978
Valkeakosken naiskomppanian hauta[ 129] [ 38]
Siikasentien kaakkoispuolella noin 100 m tiestä; Siikasentie 22, Mustila
Hauho
61.2266°N , 24.7178°E
1968
Vanhan ortodoksikirkon ja kirjaston muistolaatta[ 19]
Kirjastokatu 1
Hämeenlinna , Keskusta
60.9952°N , 24.4587°E
2000
Vapaussodan muistomerkki, Hauho[ 130]
Hauhon hautausmaa
Hauho
61.1588°N , 24.5909°E
1919
Vapaussodassa kaatuneiden valkoisten muistomerkki, Hämeenlinna[ 131] [ 19]
Kirkkopuistossa, Raatihuoneenkadun puolella, Kirkkorinne
Hämeenlinna , Keskusta
60.9967°N , 24.467°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen
1929
Vapaussodassa kuolleiden saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkki[ 19]
Vanha hautausmaa, Turuntien varrella
Hämeenlinna
60.9945°N , 24.4528°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen ja Martin, Wila Wila Martin
1921 (siirto 1962)
Vapaussota 1918 valkoisten muistomerkki, Kalvolan kirkko[ 132]
Kalvolan kirkko
Kalvola
61.0955°N , 24.1127°E
Evert Porila
1938
Vapaussota 1918 valkoisten muistomerkki, Lammin kirkko[ 43] [ 133]
Lammin kirkon hautausmaa, Katariinantie 2
Lammi
61.0804°N , 25.0142°E
Heinänen, Urho Urho Heinänen ja Martin, Wila Wila Martin [ 134]
1920
Vapaussota 1918 valkoisten muistomerkki, Rengon kirkko[ 135]
Kolmen sodassa kuolleen muistomerkki Hakkolan sukuhaudalla Rengon kirkolla
Renko
60.8945°N , 24.2867°E
1922
Vapautemme hinta[ 136]
Tuuloksen kauppakeskus Tuulonen, Tuulosentie 1
Tuulos
61.105°N , 24.8639°E
2005
Vasikanjuottaja [ 137] [ 138]
Hämeenlinnan Taidemuseon edusta, Viipurintie 2
Hämeenlinna , Keinusaari
60.998°N , 24.475°E
Veuro, Aukusti Aukusti Veuro
1954
Veteraanimuistomerkki, Lammi[ 3] [ 139]
Lammin kirkolla , Katariinantie 2
Lammi
61.0802°N , 25.0147°E
1994[ 41]
Veteraanimuistomerkki, Tuulos
Syrjäntaka , Tuuloksen seurakuntakeskuksen takana kalliolla, Pappilantie 17
Tuulos
61.1195°N , 24.829°E
Vihniön muistokivi, 1982 siirretyt[ 140] [ 141] [ 38]
Vihniöntie 13
Hauho
61.1731°N , 24.5734°E
Vihniön toveripatsas[ 140] [ 141]
Vihniöntie 13
Hauho
61.1731°N , 24.5733°E
1947
Vuoden 1918 sankaripatsas[ 142]
Hauhon kirkon pihassa, kirkon eteläisellä seinustalla
Hauho
61.1713°N , 24.5586°E
1924[ 143]
Muistolaatat
Lähteet
Sirola, Anna: Puhukoon paatinen pylväs . Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6
Väriteos Henna Oy: Suomen muistomerkit osa VI Häme . Väriteos Henna Oy, 1996. ISBN 951971345X
Kiuru, Uljas: Lammilaiset muistomerkit ; Lammin kunta 1999;
Viitteet
↑ a b c d e Henkilöiden muistolaatat; Hameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Alvon torppareille muistomerkki 60 vuotta sitten; Keski-Häme 12.7.2020
↑ a b c d e Suomen muistomerkit, s. 91
↑ Kiuru s. 77-78
↑ a b c d e f g h i j k Taidepyöräilykierros Hämeenlinnassa; Visithame.fi
↑ Böök, Netta & Huttunen, Marko & Savolainen, Katja: Kanajärven restaurointileiri 2009 , s. 21. Kallion Savo-seura; Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, 2010. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (viitattu 10.3.2019).
↑ a b c d Muraalit Hämeenlinnassa; Hameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ a b c d Ahveniston hautausmaan virtuaalipolku / Tilat ja alueet; Kirkkomaa.fi
↑ Kiuru s. 61-62
↑ Google-kartta "Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkit Hauhon seudulla"
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Herääminen Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 27.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ a b Suomen muistomerkit, s. 39
↑ Hugo Standertskjöldin muistolaatta ja muistokivi Aulangolla Hämeenlinnan kaupunki. Arkistoitu 13.4.2018. Viitattu 12.4.2018.
↑ Taidekävely Hämeenlinnan keskustassa; Visithame.fi
↑ Kiuru s. 50
↑ Hämeen 25. reservikomppanian muistomerkki asiointi.maanmittauslaitos.fi .
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Hämeenlinna ennen ja nyt Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 29
↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Aiheiden muistolaatat; Hameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ a b Suomen muistomerkit, s. 34
↑ Iittalan maamerkki on suomalaisen lasin koti; Iittalavillage.fi
↑ Ilmavalvontalottien muistolaatta; Sotamuistomerkit 1939-1945
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Ilves Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 33
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Jean Sibelius (Nuori Sibelius) Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 44
↑ Aimo Tukiainen Kuvataiteilijamatrikkeli . Suomen Taiteilijaseura. Viitattu 27.9.2020.
↑ a b c d Suomen muistomerkit, s. 38
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Jääkäripatteriston tykkimuistomerkki Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ a b Suomen muistomerkit, s. 30
↑ Kiuru s. 69-76
↑ Kansalaissodassa teloitettujen n. 50 hengen muistoksi tyovaenliike.fi .
↑ Punaisten muistomerkki, Kalvola; Punaisten muistomerkit
↑ a b Kalvolan hautausmaa; Hameenlinna-vanajanseurakunta.fi
↑ Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki, Renko; Punaisten muistomerkit
↑ a b c d Rengon vanha hautausmaa; Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Karhut Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Viitattu 23.7.2016.
↑ a b c d Suomen muistomerkit, s. 15
↑ Kaiverrus kivessä
↑ a b Vanajan hautausmaa; Hämeenlinna-Vanajan seurakunta (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ a b Merkintä kivessä
↑ a b Virkki, Taisto: Karjalaan jääneiden vainajien muistokivet. Suvannon seutu , 2007, nro 7, s. 26-27. Sakkola-säätiö. Lehden verkkoversio . (pdf) Viitattu 26.8.2020.
↑ a b c Lammin hautausmaa; Lammin seurakunta
↑ Kiuru s. 43-48
↑ Asemanseudun palvelu- ja pysäköintilaitos, Julkista taidetta Inaro . Viitattu 22.10.2020.
↑ Hämeenlinnas avati Eesti kunstniku Neeme Külma avaliku ruumi kunstiteos „Kartio” Eesti Kunstnike Liit . 15.10.2020. Viitattu 21.10.2020. (eesti)
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Kevät Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 25.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Kohtaaminen Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 23.7.2016.
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Konerytmi Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Kotirintamanaisten muistomerkki; Sotamuistomerkit 1939-1945
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Kullervo Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Sinikka todisti 7-vuotiaana rauhanajan tuhoisinta junaturmaa – kunta ja VR torppasivat muistomerkin, joten hän järjesti sen itse; Yle 15.3.2017
↑ T.E.K.: Lammin Kataloisten muistopatsas. Hämeen ilves , 1.5.1925, s. 6. Artikkelin verkkoversio . Viitattu 10.3.2019.
↑ Kiuru, s. 24-30
↑ Kiuru s. 58-59
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Larin-Kyösti Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 36
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Larin-Kyöstin syntymäkodin sija Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 23.7.2016.
↑ Lehdesmäen muistokivi; Häme-Wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Hämeen kovin veteraanikyntäjä tulee Pälkäneeltä – Hauhon kyntötapahtumassa ratkottiin mestaruus ja paljastettiin lehmäpatsas; Hämeen Sanomat 26.9.2022
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Linjaali Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 9.8.2016. Viitattu 23.7.2016.
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Maanpäällinen osa Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Mannerheim-ristin ritarien muistomerkki; Sotamuistomerkit 1939-1945
↑ Skytten_patsas_ja_aukio; Häme-Wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Endurolegenda Mika Ahola sai näköisensä muistomerkin: lujan ja sitkeän – oman tiensä kulkija rakasti pyöräänsä; Yle 26.10.2018
↑ Nyt ne ovat valmiita! 21 upeaa seinämaalausta eri puolilla Suomea - mikä on suosikkisi?; Iltalehti 9.10.2017 (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Kantolan muraali; Visithameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ a b c Kolmen auringon kokonaisuus viimein valmis – Löydä historia, kosmos ja avain uuteen tietoon 2017. Yle. Viitattu 5.9.2017.
↑ Ahveniston hautausmaa; Hämeenlinnan seurakunnat (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Myötätuuli antaa vauhtia Tavastialle 26.9.2009. Yle. Viitattu 26.4.2020.
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Nahkurien ammattikunnan muistomerkki (Karvari, Nahkuri) Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 27.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Miki Wallenius: Poikajoukon terrorisoimasta Nahkuri-patsasta tehtiin Hämeenlinnassa entistä ehompi ja huligaaninkestävä Yle Uutiset Kotimaa . 12.6.2015. Yleisradio. Viitattu 15.8.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 28
↑ a b Suomen muistomerkit, s. 116
↑ teksti kivessä
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Nuoruus Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 12.7.2016. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 32
↑ VisitLammi; Artikas.org (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Paavo Cajander Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 35
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Paikka Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Viitattu 23.7.2016.
↑ Punaisten hauta ja muistomerkki Alvettulassa Häme-Wiki . Arkistoitu 28.12.2017. Viitattu 28.12.2017.
↑ Punaisten hauta, Alvettula; Punaisten muistomerkit
↑ a b c d e f g h i Punaisten joukkohautojen muistokivet; Hameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ a b c Punaisten muistomerkki, Ahvenisto; Punaisten muistomerkit
↑ Punaisten muistomerkki, Linnankasarmi; Punaisten muistomerkit
↑ Punaisten muistomerkki, Idänpää; Punaisten muistomerkit
↑ Punaisten muistomerkki, Puistonmäki; Punaisten muistomerkit
↑ Ahveniston hautausmaan toverihauta; Punaisten muistomerkit
↑ Vuoden 1918 hauta-alue ja muistomerkki, Ahveniston hautausmaan virtuaalipolku, kirkkomaa.fi
↑ a b Syrjäntaan taistelu; Häme-wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Punaisten muistomerkki; Syrjäntaka, Tuulos; Punaisten muistomerkit
↑ a b c Suomen muistomerkit, s. 166
↑ Punaisten muistomerkki, Konnari; Punaisten muistomerkit
↑ Kiuru, s. 91-95
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Rakentajat (Sokkeli) Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 25.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ a b Suomen muistomerkit, s. 41
↑ Rengosta v. 1939 -1945 sotaan lähteneiden muistokiven paljastus. Sotaveteraani , 26.6.1991.
↑ Google Maps ryhmä "Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkit Hauhon seudulla", Saksalaisten hauta
↑ Sankarihaudat, Ahveniston hautausmaan virtuaalipolku, kirkkomaa.fi
↑ Hämeenlinna, Hauho; Sotasampo
↑ Elämän laiva; Sotamuistomerkit 1939-1945
↑ a b Suomen muistomerkit, s. 183
↑ Kiuru s. 4-13
↑ Hämeenlinna, Renko; Sotasampo
↑ Suomen muistomerkit, s. 117
↑ Hämeenlinna, Tuulos; Sotasampo
↑ Tuuloksen hautausmaa; Lammin seurakunta
↑ HämeenlinVanaja (Hämeenlinna)|na, Vanaja; Sotasampo
↑ Teemu Mäenpää & Kim Somervuori upeart.com . Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 9.4.2019.
↑ Sotiemme veteraanien muistomerkki; Sotamuistomerkit 1939-1945
↑ Suomen muistomerkit, s. 31
↑ Summanristi; Sotamuistomerkit 1939-1945
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Summan taistelun muistomerkki Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 9.8.2016. Viitattu 23.7.2016.
↑ Muistokivi Hämeenlinnaan haudatuille ent. Hämeen pataljoonan asevelvollisille. Häme , 6.9.1937, nro 102, s. 3. Hämeenlinna: Suomalainen kirjapaino oy. Artikkeli Kansalliskirjaston digitoiduissa aineistoissa . Viitattu 16.12.2023.
↑ Ruonaniemi, Antti: Väestöllinen keskipiste liikkuu kilometrin vuodessa, kun suomalaiset pakkautuvat pk-seudulle – "Jopa eteläisessä Suomessa alueet autioituvat" Yle Uutiset . 9.5.2019. Viitattu 29.6.2019.
↑ Antero Tuomisto: Suomalaiset sotamuistomerkit , s. 139. Suomen sotilas, 1998. ISBN 9529872054
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Time Concrete Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 40
↑ Kalkamo, Matti et al.: 3 Colores (s. 122–123) Raw . 2021. Viitattu 5.2.2024.
↑ Google Maps ryhmä "Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkit Hauhon seudulla", Toramäen hauta
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Trio Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 45
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Työn muistomerkki Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Uno Cygnaeuksen muistomerkki Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
↑ Kantolan muraali 23.12.2020. Hämeenlinnan kaupunki, hameenlinna.fi. Viitattu 22.6.2021.
↑ Iso-Evo, Hallakorpi, Lammi Punaisten muistomerkit .
↑ Punaisten muistomerkki, Vanajan hautausmaa Punaisten muistomerkit . Työväenmuseo Werstas.
↑ Valkeakosken naiskomppanian hauta; Punaisten muistomerkit
↑ Google Maps ryhmä "Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkit Hauhon seudulla", Vapaussodan muistomerkki
↑ Sirola s. 250
↑ Vapaussodan uhrien muistokivi Kalvolassa. Häme , 11.4.1938, s. 3. Hämeenlinna: Suomalainen Kirjapaino O/Y. Artikkeli Kansalliskirjaston digitaalisissa aineistoissa . Viitattu 5.3.2023.
↑ Kiuru s. 20-23
↑ Sirola s. 238
↑ Sirola s. 254
↑ Vapautemme hinta nousee talkoilla Tuulokseen; ESS 6.5.2005
↑ Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Vasikanjuottaja Hämeenlinnan kaupunki . 2015. Arkistoitu 25.9.2015. Viitattu 23.7.2016.
↑ Suomen muistomerkit, s. 43
↑ Kiuru s. 79-90
↑ a b Vihniön toveripatsas; Häme-Wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ a b Punaisten muistomerkki, Hauho; Punaisten muistomerkit
↑ Vuoden 1918 Sankari-patsas; Häme-Wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1011903?page=1
Aiheesta muualla
Ahvenanmaa Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Katso myös Henkilöiden muistomerkit