Jyväskylä–Pieksämäki-rata (joskus myös Jyväskylän itärata tai vain itärata) on Suomen rataverkkoon kuuluva rataosuus, joka kulkee JyväskylästäPieksämäelle. Rataosuus on 79,8 kilometriä pitkä, yksiraiteinen ja koko matkalta sähköistetty. Rataosa on suojastettu ja kauko-ohjattu Pieksämäeltä. Matkustajajunat pysähtyvät Hankasalmella[2], aikaisemmin myös Lievestuoreella elokuuhun 2014 asti, jolloin pysähdykset loppuivat.
Aiemmin rataosan liikenteenohjaus hoidettiin miehitetyin liikennepaikoin, mutta toukokuussa 2007 rataosuus otettiin vaiheittain kauko-ohjaukseen.[3]
Rataosuudella sijaitsee Pönttövuoren tunneli, joka oli aikoinaan Suomen pisin rautatietunneli. Alkuperäinen tunneli valmistui kesällä 1917 ja oli käytössä vuoteen 1995, jolloin rakennettiin uusi tunneli.[4][5]
Jyväskylä–Pieksämäki-radan rakentamisesta päätettiin 12. tammikuuta 1911 annetulla keisarillisella määräyksellä. Määräys perustui vuoden 1909 toisilla valtiopäivillä tehtyyn anomukseen uusien rautateiden rakentamisesta. Ratalinjan, jonka eduskunta suositteli vedettävän mahdollisiman lähelle Keski-Suomen ja Savon vesireittejä, tutkimukset aloitettiin huhtikuussa ja saatettiin päätökseen vuonna 1912. Vielä myöhemmin päätettiin radan oikaisemisesta Pönttövuoren tunnelin rakentamisella, joka vähensi radan pituutta 760 metrillä.[6]
Päätös radan rakentamisesta tehtiin vuonna 1912. Vaihtoehtoisista linjauksista valittiin vaikein ja kallein. Päätökseen vaikuttivat kokemukset kasvavaan junaliikenteeseen riittämättömiksi osoittautuneista Haapamäki–Jyväskylä-radan kaltaisista mutkaisista ja mäkisistä radoista. Radasta tuli suoraviivainen – suunnitelmat Leppälahden ja Pönttövuoren kiertämisestä hylättiin. Myöskään linjausta Hankasalmen kirkonkylän ja Kankaisen kautta ei toteutettu mikä johti Hankasalmen, Sauvamäen ja Venetmäenasemakylien syntyyn. Rakentamisen suurimmat haasteet olivat länsipäässä – Vaajakosken ja Leppälahden väliset kallioleikkaukset, pitkät järvipenkereet ja Pönttövuoren tunneli.[2]
Jyväskylän-Pieksämäen rata oli viimeisenä rakennettu osa Pietarista Suomen sisäosien kautta Vaasaan johtavaa ratayhteyttä (Pietari–Käkisalmi–Hiitola–Elisenvaara–Savonlinna–Pieksämäki–Jyväskylä–Haapamäki–Vaasa), jota Venäjän hallitus piti strategisista syistä erityisen tärkeänä. Vanha Riihimäen–Pietarin-rata sijaitsi sen verran lähellä Suomenlahden rannikkoa, että sen pelättiin mahdollisen sodan aikana joutuvan vihollisen haltuun.[7] Vastavalmistuneena rata todella saikin huomattavan strategisen merkityksen, mutta ei venäläisille vaan Suomen sisällissodan valkoisille, sillä Riihimäen–Viipurin-rata oli punaisten, tämä uusi rata sen sijaan kokonaan valkoisten hallitsemalla alueella ja yhdisti toisiinsa vanhat pohjois-eteläsuuntaiset rataosat.[7] Rata ehti valmistua muutamia päiviä ennen sisällissodan alkua.[7]
Vaikutus ja nykytila
Rata Jyväskylän Aholaidassa
Rata muokkasi paikkakuntien kulttuuria. Paikalliset asukkaat oppivat ratatyömiehiltä uusia tapoja ja rata synnytti uusia taajamia. Rata vaikutti myös teollisuuteen – Vaajakoskelle perustettiin SOK:n tehtaat ja Lievestuoreellesellutehdas. Rata on yhä tärkeä Hankasalmen sahalle.[2]
Isommat asemat olivat Vaajakoskella, Lievestuoreella ja Hankasalmella. Henkilöliikenteessä pysähdyspaikkoja oli esimerkiksi vuonna 1956 kaikkiaan 24.[8] Seisakkeita oli tiheään, esimerkiksi vuonna 1949 Jyväskylän ja Vaajakosken välisellä kahdeksan kilometrin rataosuudella kolme: Aittokallio, Jyskä ja Sammallahti.[9]
Dm6- ja Dm7-tyyppiset kiskobussit, niin sanotut ”Lättähatut”, lopettivat liikennöinnin keväällä 1988 ja viimeisetkin pienten asemien pysähdykset loppuivat vuonna 1992.[10] Paikallisliikenteen taannuttua rata kehitettiin läpikulkuliikenteen tarpeisiin. 1980-luvun lopulla tehtiin mittava rataremontti. 1990-luvulla korvattiin Vaajakosken silta uudella ja Pönttövuoreen rakennettiin uusi tunneli. Radan sähköistys valmistui vuonna 1995. Pendolinot alkoivat liikennöidä 2000-luvulla.[2]
