Eurovision Aasian-laulukilpailu 2019 oli suunniteltu ensimmäinen Eurovision Aasian-laulukilpailu. Se oli tarkoitus järjestetää Gold Coastissa, Australiassa 7. joulukuuta 2019.[1] Sen oli tarkoitus olla Aasian ja Tyynenmeren alueen vastine Eurovision laulukilpailulle. 2025-01-03-13. tammikuuta 2025 mennessä 17 maata oli ilmoittanut halustaan osallistua kilpailuun. Vuonna 2021 SBS kuitenkin vahvisti, ettei kilpailua järjestetä aikaisemmista suunnitelmista huolimatta.[2]
Tausta
Maaliskuussa 2016 Eurovision laulukilpailun oikeuksia hallinnoiva Euroopan yleisradiounioni (EBU) ilmoitti tehneensä australialaisen Special Broadcasting Servicesin kanssa sopimuksen, joka antoi SBS:lle oikeuden järjestää Eurovision-formaattiin pohjautuvan kilpailun Aasian maille.[3] SBS alkoi suunnitella yhteistyökumppaninsa Blink TV:n kanssa kilpailun tarkempaa formaattia ja sääntöjä. Ensimmäinen kilpailu oli tarkoitus järjestää Australiassa vuonna 2017.[4]
Kilpailusta julkistettiin lisätietoja toukokuussa 2016. Silloin kerrottiin, että ensimmäiseen kilpailuun odotettiin 12 osallistujamaata, ja lopulta kilpailuun osallistuvien maiden määrä voisi kasvaa jopa 68:aan.[5] Heinäkuussa kerrottiin, että neljä maata oli ilmoittanut kiinnostuksestaan osallistua Eurovision Aasian-laulukilpailuksi (Eurovision Asia Song Contest) nimettyyn kilpailuun: isäntämaaksi aiottu Australia, Kiina, Japani ja Etelä-Korea.[6] Vuoden 2017 alkupuolelle aiottua kilpailua jouduttiin lopulta siirtämään vuodelle 2018. Australian lisäksi Hongkong ja Singapore ovat ilmoittivat haluavansa järjestää ensimmäisen kilpailun.[7] EBU vahvisti elokuussa 2017, että kilpailun olisi tarkoitus tapahtua .[8]
Osallistujat
Seuraavat maat ovat ilmoittivat kiinnostuksestaan osallistua kilpailuun:
Muut maat
Toisin kuin alun perin oletettiin, Eurovision laulukilpailuun osallistuminen ei vaadi Aasian ja Tyynenmeren yleisradiounioni ABU:n täysjäsenyyttä. Kilpailun järjestävä televisioyhtiö Blink TV ilmoitti elokuussa 2017, että kilpailuun ovat tervetulleita kaikki Aasian ja Tyynenmeren alueen maat riippumatta siitä, onko niillä yleisradioyhtiötä, joka kuuluu ABU:un.[17]
Lähteet
Viitteet
- ↑ Day, Nick: Eurovision Asia Expected To Held Be In Australia On 7th December escbubble.com. 31.10.2018. Viitattu 2.11.2018. (englanniksi)
- ↑ SBS officially axes plans for Eurovision Asia, unable to make format work wiwibloggs. 25.5.2021. Viitattu 28.5.2021. (englanti)
- ↑ Granger, Anthony: Asia: SBS To Create Eurovision Song Contest In Asia 21.3.2016. Eurovoix. Viitattu 20.8.2017. (englanniksi)
- ↑ Jordan, Paul: Eurovision Song Contest concept to be developed in Asia! Eurovision.tv. 21.3.2016. EBU. Viitattu 20.8.2017. (englanniksi)
- ↑ Granger, Anthony: Asiavision: 12 Countries The Aim For The First Contest 7.5.2016. Eurovoix World. Arkistoitu 7.5.2016. Viitattu 20.8.2017. (englanniksi)
- ↑ Granger, Anthony: Eurovision Asia: Up To 20 Countries Can Compete 11.7.2016. Eurovoix World. Arkistoitu 16.9.2016. Viitattu 20.8.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Granger, Anthony: Three Cities Interested In Hosting Eurovision Asia 12.5.2017. Eurovoix World. Arkistoitu 23.4.2019. Viitattu 20.8.2017. (englanniksi)
- ↑ Jordan, Paul: The Greatest Song Contest in the World is coming to Asia! Eurovision.tv. 18.8.2017. EBU. Viitattu 20.8.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c Wolf, Brendon: Gold Coast to host inaugural Eurovision Asia 1.11.2018. 9news.com.au. Viitattu 2.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Granger, Anthony: Kazakhstan: Khabar Agency Negotiating Eurovision Asia Song Contest Participation 12.1.2018. Eurovoix World. Arkistoitu 13.1.2018. Viitattu 18.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Granger, Anthony: Maldives: PSM Interested in Participating in Eurovision Asia 4.1.2018. Eurovoix World. Arkistoitu 5.1.2018. Viitattu 7.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Granger, Anthony: Papua New Guinea: National Broadcasting Corporation Shows Interest in Eurovision Asia 28.12.2017. Eurovoix World. Arkistoitu 28.12.2017. Viitattu 1.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Granger, Anthony: Solomon Islands: SIBC Interested in Eurovision Asia 23.8.2017. Eurovoix World. Arkistoitu 23.6.2018. Viitattu 16.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Granger, Anthony: New Zealand: TVNZ Looking at Eurovision Asia Participation 22.8.2017. Eurovoix World. Arkistoitu 23.6.2018. Viitattu 16.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Turkey: TRT to Participate in Eurovision Asia? 8.12.2018. Eurovoix World. Arkistoitu 9.12.2018. Viitattu 11.12.2018. (englanniksi)
- ↑ van Lith, Nick: Television Blong want Vanuatu to compete at Eurovision Asia 26.8.2017. ESC Xtra. Arkistoitu 23.6.2018. Viitattu 16.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Adams, William Lee: Eurovision Asia: Full membership in the ABU is NOT required to participate in the song contest 28.8.2017. Wiwibloggs. Viitattu 16.9.2017. (englanniksi)