Etelävenäjänvinttikoira (ven.Южнорусская степная борзая, Yuzhnorusskaya stepnaya borzaya) l. kriminvinttikoira (Krimskaya Borzaya) on venäläinenkoirarotu. Paikallisittain se tunnetaan nimellä ahk-tazi eli "valkoinen tazy".[1] Tazy on yleinen vinttikoiraa koskeva nimitys, joka tarkoittaa persiaksiarabia: yleisimmin sillä viitataan keskiaasianvinttikoiraan, mutta lisäksi mm. salukia, afgaaninvinttikoiraa ja muitakin vinttikoirarotuja on kutsuttu samalla nimellä.
Rotu ei ole FCI:n hyväksymä, mutta sillä on Venäjän Kennelfederaation (RKF) virallinen tunnustus roduksi.
Etelävenäjänvinttikoira muistuttaa ulkoisesti melko paljon sloughia.[2] Se on lyhytkarvainen ja erittäin nopea[1]vinttikoira, jolla on kartiomainen ja leveä kallo, pitkä pää, heikko otsapenger ja pitkä kuono. Se on riippukorvainen, suurisilmäinen ja pitkäraajainen. Sen kaula on keskipitkä, lantio kaareva, rintakehä syvä ja vatsalinja ylösvetäytynyt. Pitkä häntä kaartuu liikkuessa selän päälle mutta riippuu levossa.[3] Karvapeite on kesäisin minimissään 2,5 cm ja talvisin maksimissaan 4,5 cm pitkä. Sallitut väritykset ovat valkoinen, kerma, fawn, punainen (kaikissa sävyissään; joko tummin karvankärjin tai ilman), brindle ja musta; kaikki väritykset voivat olla joko yksivärisiä tai valkoisin merkein ja kaikissa väreissä voi olla tan-merkit; musta maski sallitaan.[4] Uroksen säkäkorkeus on 62–70 cm ja nartun 59–67 cm.[3][4]
Alkuperä
Rotua on alun perin kasvatettu Neuvostoliiton aromailla, ja se polveutuu kahdentyyppisistä vinttikoirista: krymskaja ("krimiläinen") ja gorskaja ("vuoristolainen") - näitä kahta risteytettiin sittemmin chortain ja keskiaasianvinttikoiran kanssa.[4] Vuoden 1917 Venäjän vallankumous tuhosi monta aristokraattista metsästyskenneliä, minkä seurauksena moni chortai hylättiin kadulle, jossa ne risteytyivät paikallisten koirien kanssa.[1] Tämän metsästyskoiran eteenpäin jalostamiseen on sittemmin käytetty myös keskiaasianvinttikoiraa,[3] mikä osittain selittää sen paikallisen, tähän rotuun viittaavan nimen. Sitä käytetään jäniksen, pienen hirven, ketun ja suden metsästykseen[1], ja sen sanotaan kykenevän ottamaan hämmästyttävän nopeita, lyhyitä spurtteja lähtiessään saaliinsa perään[2]. Samassa tilanteessa esimerkiksi venäjänvinttikoiran sanotaan kiihtyvän vastaavaan nopeuteen liian hitaasti ja uupuvan liian nopeasti.[2] Vuonna 1952 etelävenäjänvinttikoira hyväksyttiin Moskovan kynologisessa kongressissa eteenpäin kehitettäväksi kolmen muun vinttikoiran ohella.[3]
↑Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 146. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
