Emil Leino

Tämä artikkeli käsittelee toimittajaa ja kansanedustajaa. Taidemaalarista kertoo artikkeli Emil Leino (taidemaalari).
Emil Leino
Emil Leino vuonna 1926.
Emil Leino vuonna 1926.
Kansanedustaja
1.4.1919–4.9.1922
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt4. lokakuuta 1874
Turku
Kuollut30. toukokuuta 1954 (79 vuotta)
Helsinki
Ammatti muurari, pääsihteeri

Anders Emil (Eemeli) Leino (vuoteen 1892 Wideström,[1] 4. lokakuuta 1874 Turku – 30. toukokuuta 1954 Helsinki) oli suomalainen ammattiyhdistysvaikuttaja, toimittaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1919–1922.[2] Hän oli Turun työväenliikkeen alkuvuosien merkittävimpiä hahmoja, joka lähti mukaan jo ennen sosialidemokraattisen puolueen perustamista.[3] Helsinkiin muutettuaan Leino työskenteli Suomen Muurarien Liiton sihteerinä 1905–1922 ja Suomen Sosialidemokraatin vastaavana toimittajana 1927–1939.

Elämä

Lapsuus ja nuoruus

Turussa syntyneen Emil Leinon vanhemmat olivat kirvesmies Antti Wideström ja Amanda Lindqvist.[4] Leino vietti lapsuutensa maaseudulla, jossa hän kävi ainoastaan kiertokoulua. Teini-ikäisenä hän muutti jälleen synnyinkaupunkiinsa työskennellen muun muassa savenvalajana, kaakelintekijänä ja muurarina. Leino suoritti myös kansakoulukurssin ja opiskeli teollisuuskoulussa.[3]

Vuonna 1890 Leino liittyi Turun työväenyhdistyksen muurarien ammattiosastoon, jonka puheenjohtajana hän myöhemmin toimi.[5] Työväenyhdistyksessä Leino osallistui porvarillisen wrightilaisen suuntauksen ja sosialismia edustaneen N. R. af Ursinin kannattajien valtakamppailuun. Hän kirjoitti Turun asioista Helsingissä ilmestyneeseen Työmieheen ja oli 1899 perustamassa kaupungin omaa työväenlehteä Länsisuomen Työmiestä.[3] Samana keväänä Leino tuomittiin sakkoihin hänen levitettyään Taavi Tainion pamflettia ilman viranomaisten lupaa.[6] Leino istui sakkonsa vankilassa ja päätyi suosittuun kuplettiin, jossa laulettiin ”Eemeli Leino on linnassa maannut, mutta ei ole kirjoja myymästä laannut.”[7][8]

Valtakunnallisena vaikuttajana

Muutettuaan 1904 Helsinkiin Leino oli perustamassa Suomen Muurarien Liittoa. Vuodesta 1905 lähtien hän työskenteli liiton sihteerinä ja toimitti sen julkaisemaa Peruskivi-lehteä.[3][9] Leino oli Suomen Ammattijärjestön perustajajäseniä ja 1910-luvun vaihteesta lähtien hän kuului sen liittotoimikuntaan.[5][10] Sisällissodan alkaessa Leino nimitettiin Työväen pääneuvoston varajäseneksi, mutta hän pysytteli sivussa vallankumouksesta.[11] Syksyllä 1918 Leino oli elvyttämässä sodan lamauttamaa työväenliikkeen toimintaa osallistumalla sosialidemokraattisen työväen kokoukseen sekä SDP:n ylimääräiseen puoluekokoukseen.[12] Joulukuun 1918 kunnallisvaaleissa Leino valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon ja kevään 1919 vaaleissa hänestä tuli kansanedustaja.[2][13]

1920-luvun alussa Leino joutui jättämään SAJ:n liittotoimikunnan jäsenyyden sekä SML:n sihteerin toimen kommunistien vallattua järjestöt.[3][5] Ainoaksi jääneen kansanedustajakautensa jälkeen hän siirtyi Suomen Sosialidemokraatin oikolukijaksi ja työskenteli myöhemmin uutistoimittajana.[4] Vuonna 1927 Leino nimitettiin lehden vastaavaksi toimittajaksi, jota tehtävää hän hoiti tammikuuhun 1939 saakka. Leino oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1919-1920 ja 1923-1945.[5][9] Lisäksi hän kuului muun muassa Elannon edustajistoon, Helsingin Työväen Säästöpankin hallitukseen sekä Helsingin työväenyhdistyksen ja Helsingin Toveriseuran johtokuntiin.[3]

Perhe

Emil Leinon puoliso oli Lempi Vass, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1905.[4] Pariskunnalla oli kolme lasta.[14] Heidän tyttärensä oli SDNL:n pääsihteeri Inkeri Aarika (1906-1974) ja tyttärentytär oopperalaulaja Anneli Aarika-Szrok.[15] Nuorempi tytär oli muun muassa Akateemisen Sosialistiseuran sihteerinä työskennellyt Outi Ilvesviita (s. 1909), joka toimi jatkosodan aikana desantti Risto Westerlundin tiedottajana. Westerlundille kantautuivat myös Leinon tyttärensä kanssa käymät poliittiset keskustelut.[16] Sotavuosien jälkeen Ilvesviita oli SKDL:n edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa.[17]

Teokset

  • Kertomus Suomen Muurarien Liiton toiminnasta v. 1907. Helsinki: Suomen Muurarien Liitto, 1908.

Lähteet

  1. ↑ Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 1907–2014 (PDF) 2014. Eduskunta. Viitattu 4.9.2024.
  2. ↑ a b Emil Leino Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 9.8.2015.
  3. ↑ a b c d e f A. E. Leino 60-vuotias. Suomen Sosialidemokraatti, 4.10.1934, nro 268, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2024.
  4. ↑ a b c ”Suomen Sosialidemokraattisen Sanomalehtimiesliiton matrikkeli v. 1926”, Työväen Joulualbumi 1926, s. 119–120. Helsinki: Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto, 1926. Kansalliskirjasto.
  5. ↑ a b c d Eemil Leino 50-vuotias. Suomen Sosialidemokraatti, 4.10.1924, nro 231, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2024.
  6. ↑ Virallista vainoa. Työmies, 14.4.1899, nro 85, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2024.
  7. ↑ Työväen kirjallisuuden levittäjä. Länsisuomen Työmies, 17.6.1899, nro 23, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2024.
  8. ↑ A. E. Leino 60-vuotias. Sosialisti, 4.10.1934, nro 230, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2024.
  9. ↑ a b Päivästä päivään | 75-vuotiaita. Helsingin Sanomat, 4.10.1949, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.9.2024.
  10. ↑ Ammattikongressi. Kansan Lehti, 17.4.1907, nro 85, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2024.
  11. ↑ Jäsenten valitseminen Työväen Pääneuvostoon. Työmies, 3.2.1918, nro 32, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2024.
  12. ↑ Pöytäkirja Suomen Sos.-dem. Puolueen ylimääräisestä puoluekokouksesta Helsingissä 27–29 p:nä jouluk. 1918, s. 3, 22–23. Helsinki: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 1920. Työväen Arkisto (PDF).
  13. ↑ Kunnallisvaalit Helsingissä. Uusi Suomi, 1.1.1919, nro 1, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2024.
  14. ↑ Anders Emil Leinon kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 2.6.1954, s. 2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.9.2024.
  15. ↑ Kaarninen, Pekka: Aarika-Szrok, Eini Anneli (PDF) 1997. Työväen Arkisto. Viitattu 4.9.2024.
  16. ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 432. (Väitöskirja) Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-01920-1-5
  17. ↑ Uudet kasvot valtuustossa. Helsingin Sanomat, 9.12.1947, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.9.2024.